Adventistinen pelastusoppi vastoin Raamattua

Adventistinen pelastusoppi on kristinuskon vastainen johtuen Raamatun ulkopuolisesta Babylon-tulkinnasta.
Ne jotka ovat tietoisesti hylänneet sapatin pyhittämisen joutuvat iankaikkiseen kadotukseen.
Adventtitotuus sapatista perustuu Raamatun ulkopuoliseen sunnuntai pedonmerkkiin.
59186
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

No, tulkitasi jatkaa sitä, mihin viittasin toisessa ketjussa.

Sana tietoisuus. Ymmärtänet sen, että mitä tuo sana tarkoittaa.

Tieten rikkoo Jumalan tahtoa, eli lakia vastaan.

Mitä Sana Isossa kirjassa itse sanoo? Synnin palkka on kuolema.

Eli lyhykäisyydessään, adventistien opetus omalle seurakunnalleen on oikea.
hmmm.... kyllä se on kristinuskon vastainen siltäosin, missä kristinuskossa vääryyttä opetetaan, siis vääryyden vastainen.

Nythän kristinuskon harhoissa opetetaan avioliitonkin harha-askeleita ja se on Sanan vastaista, vaikka se jonkun kirkon sisällä median voimin asetetaan peruspilariksi ja johon jotkut papit nojaavat.
Siksihän se kirkko tulee varmaan hajoamaan liitoksista.
Sanan vastainen.

Babylonistahan lähti se hapate. Krapsuttaa vain hapatetta pois, se ei kelpaa taivaaseen. Synti on kadottavaa.

Äänestä
  • SDA ei ole lopunajan jäännösseurakunta ja sunnuntai ei ole pedonmerkki Raamatun mukaan.

    Äänestä

  • egw rillit huurussa kirjoitti:

    SDA ei ole lopunajan jäännösseurakunta ja sunnuntai ei ole pedonmerkki Raamatun mukaan.

    Miksi jankuttaa entiselle israelin kansalle annettuja sääntöjä. Entistä kansaa ei enää ole eikä entinen laki enää päde. Jeesus muutti kymmenen käskyä ,selvemmäksi tiivistetyksi muodoksi, " rakasta lähimmäistäsi ,niinkuin itseäsi ".Se kattaa jokaisen käskyn . Myöskin lihan syömisen laki muuttui. " Mikä elää ja liikkuu ,olkoon sinulle ravinnoksi ",siis porsaan kyljyksetkin .Pietarille Jeesus ilmestyi unessa ,ja kehoitti teurastamaan eläimiä ,koska Pietari oli nälkäinen.Pietari vastasi ,osoittaen sikoja ,ja sanoi,enhän voi sitä tehdä ,koska olen juutalainen ,mihinkä Jeesus vastasi ,sen minkä Jumala on luonut ,se ei ole saastainen ,teurasta ja syö ??? Kovin tuntemattomia asioita monelle .

    Äänestä

  • Syö possua vapaasti kirjoitti:

    Ja ....kun Pietari mietti mitä tämä liinavaate näky mahtoi merkitä,...niin lopulta se selvisi, ja Pietari sanoi. ´A haa, minä en saa sanoa ketään ihmistä saastaiseksi, jonka JEESUS on puhdistanut, niin ettei tämä enää syö sianlihaa ja hiiriä.

    Se, joka syö possua vapaasti, häntä voi sanoa saastaiseksi ja Jumalan hylkäämäksi,
    mutta sitä jonka Jumala on puhdistanut saastaisuudestaan, hänet on Jumala puhdistanut . t, benkku

    Jes 66. 17

    Äänestä

  • Syö possua vapaasti kirjoitti:

    Miksi jankuttaa entiselle israelin kansalle annettuja sääntöjä. Entistä kansaa ei enää ole eikä entinen laki enää päde. Jeesus muutti kymmenen käskyä ,selvemmäksi tiivistetyksi muodoksi, " rakasta lähimmäistäsi ,niinkuin itseäsi ".Se kattaa jokaisen käskyn . Myöskin lihan syömisen laki muuttui. " Mikä elää ja liikkuu ,olkoon sinulle ravinnoksi ",siis porsaan kyljyksetkin .Pietarille Jeesus ilmestyi unessa ,ja kehoitti teurastamaan eläimiä ,koska Pietari oli nälkäinen.Pietari vastasi ,osoittaen sikoja ,ja sanoi,enhän voi sitä tehdä ,koska olen juutalainen ,mihinkä Jeesus vastasi ,sen minkä Jumala on luonut ,se ei ole saastainen ,teurasta ja syö ??? Kovin tuntemattomia asioita monelle .

    "Miksi jankuttaa entiselle israelin kansalle annettuja sääntöjä. Entistä kansaa ei enää ole eikä entinen laki enää päde"

    "Jeesus muutti kymmenen käskyä"

    Kyllä, Siinain liiton laki ei koske muita kuin liiton kansaa. Miksi väitetään kymmenen käskyn kuuluvan myös muille kuin tuon liiton kansalle, kun se kuitenkin tekstin mukaan selkeästi annettiin vain osana tuota Siinain liittoa? Miksi väitetään Jeesuksen antamien käskyjen olevan nuo samat kymmenen käskyä muunnetussa muodossa?

    Äänestä

Tuo on kuule pikku juttu verrattuna niihin paljon vakavampiin lähes kaikkia kristittyjä yhdistäviin opillisiin ongelmiin.

Äänestä
  • >>>>Tuo on kuule pikku juttu

    Äänestä

  • sokeat eivät näe kirjoitti:

    >>>>Tuo on kuule pikku juttu

    Kysymys on adventistien usko pelastumisesta ja kadotukseen joutumisesta.

    Äänestä

  • sokeat eivät näe kirjoitti:

    >>>>Tuo on kuule pikku juttu

    Ja jos löytyy pahemman vakavuusluokan ongelmia lähes koko kristikunnan laajuudelta?

    Äänestä

  • ChristusV=adventist? kirjoitti:

    Kysymys on adventistien usko pelastumisesta ja kadotukseen joutumisesta.

    Jokainen, joka arvelee minua adventistiksi, voisi jättää täysin perusteettoman arvailun vähemmälle ja keskittyä enemmän ottamaan asioista selvää ennen kuin puhuu pöhköjä.

    Ja jos suurimmalla osalla kristikunnasta on oppi pelastuksesta ja kadotuksesta pielessä? Ja jos sekä adventisteilla että lähes kaikilla muilla kristityillä on sovitusoppi pielessä? Jos näillä molemmilla on myös oppi Kristuksesta pielessä? Tähän tilanteeseen verrattuna yhden pienen kirkkokunnan oppi pedon merkistä ja sapatista on suhteessa aika pieni asia.

    Äänestä

  • Kaikki on saastunutta.Koko maapallo ,uskontoineen ,politikoineen,murhineen,sotineen, valtioiden petoksineen.Mitä hyvää löydät maapallolta ??? Ainoa hyvä on Jumalan sana, mutta sitäkin on vääristelty kirkollisten kielenkääntäjien ansiosta .Paha saa alkunsa monesta kodista .Hollywoodin filmituotannosta erityisesti, mutta sitä heiltä voi odottaakkin onhan se kaikki synakoogalaisten hallussa . I rest my case .

    Äänestä

  • old_profile_68228 kirjoitti:

    Ja jos löytyy pahemman vakavuusluokan ongelmia lähes koko kristikunnan laajuudelta?

    Näin se on, joten sen edessä hiljenytkäämme...

    Äänestä

Sinä oletkin nyt ansiokkaasti referoinut jonkun sortin kadotusopin, mutta kerroppas millainen on pelastusoppi.
Vihje: SDA pelastusoppi on sama kuin muillakin kristityillä, mutta eihän se silti oikein ole välttämättä. Puhutaan siitä sitten kun vastaat ensin mikä se pelastusoppi on.

Äänestä

Ei ollut mikään yllätys, että adventismi on pelkkää eksytystä. Se on silkkaa eksytystä!

Äänestä

Eikös se adventismi olekkin perustettu sille 22.10.1844 tapahtuvaksi uskotetulle Jeesuksen toisen tulemisen valheelle? Ensimmäiselle valheelle piti äkkiä Ellen Whiten toimesta kyhätä uusi valhe, ensimmäisen valheen peittämiseksi.
Näin syntyi adventismi=toinen valhe.

Äänestä
  • Ei ole perustettu. Puhut itse valhetta.

    Äänestä

10. PELASTUSKOKEMUS
Äärettömässä rakkaudessaan ja armossaan Jumala siirsi kaikki meidän syntimme Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden. Pyhän Hengen johtamina me tajuamme tarpeemme, tunnustamme syntisyytemme, kadumme rikkomuksiamme ja turvaudumme uskossa Jeesukseen, Herraan ja Kristukseen, Sijaiseen ja Esimerkkiin. Tämä usko, joka ottaa vastaan pelastuksen, tulee Jumalan sanan voimasta ja on Jumalan armon lahja.
Kristuksen kautta meidät vanhurskautetaan, otetaan Jumalan pojiksi ja tyttäriksi ja vapautetaan synnin herruudesta. Henki synnyttää meidät uudesti ja pyhittää meidät; Henki uudistaa mielemme, kirjoittaa Jumalan rakkauden lain sydämeemme ja antaa meille voimaa elää pyhää elämää. Hänessä pysyen tulemme jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja omistamme pelastusvarmuuden sekä nyt että tuomiolla.
(2. Kor. 5:17-21; Joh. 3:16; Gal. 4:4-7; Tit. 3:3-7; Joh. 16:8; Gal. 3:13,14; 1. Piet. 2:21,22; Room. 10:17; Luuk. 17:5; Mark. 9:23,24; Ef. 2:5-10; Room. 3:21-26;
Kol. 1:13,14; Room. 8:14-17; Gal. 3:26; Joh. 3:3-8; 1. Piet. 1:23; Room. 12:2; Hepr. 8:7-12; Hes. 36:25-27; 2. Piet. 1:3,4; Room. 8:1-4; 5:6-10.)

Äänestä

Aloittajan logiikan heikkous tulee pian ilmi, jos aletaan katsoa, mitä adventistit Babylonista opettavat. Käytännössä kaikki adventistit uskovat, että kaikissa kirkoissa on elävässä uskossa olevia Jumalan pelastuneita lapsia ja että näitä Jumalan lapsia on (luonnollisesti) moninverroin enemmän muissa kirkoissa kuin adventtikirkossa. Enkä tiedä yhtään adventistia, joka pitäisi näitä vilpittömiä Jumalan lapsia Babylonina, niinkuin täällä, jos näitä kirjoituksia oikein olen tulkinnut, jatkuvasti väitetään.

Ainakin minun adventistisessa ajattelussani Babylon tarkoittaa sellaista kristillisyyttä, jossa uskosta ja kirkosta on tullut vallan ja vainon välikappale ja jossa ihmiskäsitykset syrjäyttävät Jumalan sanan ja pelastustotuuden ja joka yrittää pakottaa kaikille tätä sekoitettua, väärennettyä ja uskon vanhurskaussanomasta tyhjennettyä uskoaan. Babylonin mallina on se vainoava kristillinen kulttuuri, jota esiintyi keskiajalla ja uuden ajan alussa.

Sellainen uskonto, jossa pyrkimyksenä on vilpitön luottamus Jeesukseen pelastajana ja kristillinen rakkaus ei ole Babylon.

Olenkin siinä käsityksessä, että Babylon koko mittasuhteissaan nähtäneen vasta lopun tapahtumien edetessä - ei siis vielä - ja että se tylyys, jolla jotkut täällä adventisteja tuomitsevat samoin kuin joidenkin adventistien tuomiohenkinen suhtautuminen toisiin on Babylonin henkeä, valmistautumista siihen työhön, jota Babylon ajan lopulla kaikkia Jumalan lapsia (ei siis vain adventisteja) vastaan tekee.

Äänestä
  • Vanhin-nimim. Mutta tällä palstallahan nimenomaan tämä adventtikirkon käyntikortti nimimerkki "pyh!" päivästä toiseen vakuuttaa, että vain adventistit ovat oikeassa, kaikki muut väärässä ja harhaoppisia, vain adventistit pelastuvat, muut joutuvat kadotukseen, koska ovat paholaisesta ja perkeleen lapsia, kaikki muut paitsi adventistit ovat Babylon...
    Tämä on täällä kaikkien luettavissa, joten eiköhän siinä kuitenkin ole opetusta takana. Ei savua ilman tulta.

    Äänestä

  • Luettu on kirjoitti:

    Vanhin-nimim. Mutta tällä palstallahan nimenomaan tämä adventtikirkon käyntikortti nimimerkki "pyh!" päivästä toiseen vakuuttaa, että vain adventistit ovat oikeassa, kaikki muut väärässä ja harhaoppisia, vain adventistit pelastuvat, muut joutuvat kadotukseen, koska ovat paholaisesta ja perkeleen lapsia, kaikki muut paitsi adventistit ovat Babylon...
    Tämä on täällä kaikkien luettavissa, joten eiköhän siinä kuitenkin ole opetusta takana. Ei savua ilman tulta.

    Hienoa, kuullostaa todella fiksulta tehdä nimimerkki pyhistä adventtikirkon kantojen merkittävin puolestapuhuja, joka ohittaa sen, mitä tunnetut kirkon edustajat eri aiheista sanovat. :)

    Äänestä

  • Luettu on kirjoitti:

    Vanhin-nimim. Mutta tällä palstallahan nimenomaan tämä adventtikirkon käyntikortti nimimerkki "pyh!" päivästä toiseen vakuuttaa, että vain adventistit ovat oikeassa, kaikki muut väärässä ja harhaoppisia, vain adventistit pelastuvat, muut joutuvat kadotukseen, koska ovat paholaisesta ja perkeleen lapsia, kaikki muut paitsi adventistit ovat Babylon...
    Tämä on täällä kaikkien luettavissa, joten eiköhän siinä kuitenkin ole opetusta takana. Ei savua ilman tulta.

    Vaikea uskoa,että täällä kukaan ottaa vakavasti nimimerkki pyh.
    lausuntoja tällä palstalla. Olen käynyt monilla Suomi24 palstoilla ja kaikilla on omat häirikkönsä

    Siunausta kaikille!

    Äänestä

  • veli... kirjoitti:

    Vaikea uskoa,että täällä kukaan ottaa vakavasti nimimerkki pyh.
    lausuntoja tällä palstalla. Olen käynyt monilla Suomi24 palstoilla ja kaikilla on omat häirikkönsä

    Siunausta kaikille!

    >>Vaikea uskoa,että täällä kukaan ottaa vakavasti nimimerkki pyh.
    lausuntoja tällä palstalla.>>

    Onko se todellakin niin vaikea uskoa, kun jostain kumman syystä nimimerkki pyh!:in kirjoituksia helvettiin meno toivotuksineen ja tuomioineen ei poisteta tältä keskustelupalstalta kaikista valituksista ja sääntörikkomuksista huolimatta...

    Tästä seuraa siis se ainoa johtopäätös, että se johtuu ainoastaan siitä, että pyh! on adventisti...vai löytyykö tälle "henkilöön katsomiselle" parempaa selitystä?

    Äänestä

  • ei katso henkilöön.. kirjoitti:

    Niinpä, pyh on kaikkinen rivouksineen, tuomioineen ja toisten kiroamisineen ilmeisesti adventtikirkon erityisessä suojeluksessa, koska hänestä on tehty kuukausikaupalla valituksia juuri tuon solvaamisen ja mitä sopimattomimman käytöksen takia - mutta homma saa vaan jatkua, mitään ei tapahdu...

    Äänestä

  • Lähettinsä? kirjoitti:

    Ilmeisesti kuvittelet adventtikirkon päättävän, mitä palstalla tapahtuu tai ei tapahdu. Onhan rikas mielikuvitus tietenkin hyvä asia, mutta tämän asian kohdalla johtopäätös on väärä. :D

    Äänestä

  • Luettu on kirjoitti:

    Vanhin-nimim. Mutta tällä palstallahan nimenomaan tämä adventtikirkon käyntikortti nimimerkki "pyh!" päivästä toiseen vakuuttaa, että vain adventistit ovat oikeassa, kaikki muut väärässä ja harhaoppisia, vain adventistit pelastuvat, muut joutuvat kadotukseen, koska ovat paholaisesta ja perkeleen lapsia, kaikki muut paitsi adventistit ovat Babylon...
    Tämä on täällä kaikkien luettavissa, joten eiköhän siinä kuitenkin ole opetusta takana. Ei savua ilman tulta.

    Nimimerkille Luettu on.

    Jumalan tuomio: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

    Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

    Jumala on lähettävä VÄKEVÄN eksytyksen hengen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.

    Joka hylkää yhdenkin käskyn Jumalan kymmenestäkäskystä, ei ole Hänen omansa, he vaeltavat pimeydessä ja kapinoivat. Näin tekevät pedon tyttäret !

    Äänestä

  • Me elämme Babylon maailmassa juuri nyt .Kaikki ,toisistaan eroavat uskonnot ovat saa-t-a-nan vallan alaisia järjestöjä ,jotka käyttävät uskontoa harhauttaakseen miljoonat pois puhtaasta raamatunopista.
    Kiusaajalla on ollut sormensa pelissä raamatun-käännöksissä
    jo vuosisatoja sitten .Lisäät siihen pappien optukset ,niin ei ihme miksi kaikki uskonnot poikkeavat toisistaan ,vaikka he kutsuvat itseään kristityiksi .Jeesuksen aikaisilla kristityillä oli Yksi Jumala,Yksi jumalan poika ,Jeesus Kristus, Yksi ja ainoa ktistillinen seurakunta ,ja seurakuntia .Ei ollut helluntalaisia,adventisteja,eikä muitakaan Kristuksen seurakunnan ulkopuolella olevia järjestöjä .Nyt on maapallolla tuhansia harhaoppi-laitoksia,risti-idoli kattojensa koristeena.

    Äänestä

  • suuret ja pienet ! kirjoitti:

    Nimimerkille Luettu on.

    Jumalan tuomio: Lakiin ja todistuksiin, elleivät he näin sano, ei heillä aamun koittoa ole.

    Joka ei pidä Hänen käskyjänsä ei ole Hänen omansa.

    Jumala on lähettävä VÄKEVÄN eksytyksen hengen niille, joilla ei ole rakkautta totuuteen voidaksensa pelastua.

    Joka hylkää yhdenkin käskyn Jumalan kymmenestäkäskystä, ei ole Hänen omansa, he vaeltavat pimeydessä ja kapinoivat. Näin tekevät pedon tyttäret !

    Kymmenen käskyä koskivat mooseksen lain alla olevia juutalaisia.Jeesus mitätöi sen sanomalla ," RAKASTA LÄHIMMÄISTÄSI NIINKUIN ITSEÄSI ",se peittää kaikki juutalaisille annetut lait, vaikka se ei meidän aikamme " Ei-Juutalaisia edes koske " .Paljon on täällä oppimatonta porukkaa,jotka eivät vietä tarpeeksi aikaa lukemalla raamattua ,tosissaan tutkimalla .

    Äänestä

  • >>>Ainakin minun adventistisessa ajattelussani Babylon tarkoittaa sellaista kristillisyyttä, jossa uskosta ja kirkosta on tullut vallan ja vainon välikappale ja jossa ihmiskäsitykset syrjäyttävät Jumalan sanan ja pelastustotuuden ja joka yrittää pakottaa kaikille tätä sekoitettua, väärennettyä ja uskon vanhurskaussanomasta tyhjennettyä uskoaan. Babylonin mallina on se vainoava kristillinen kulttuuri, jota esiintyi keskiajalla ja uuden ajan alussa.

    Äänestä

  • Luettu on kirjoitti:

    Vanhin-nimim. Mutta tällä palstallahan nimenomaan tämä adventtikirkon käyntikortti nimimerkki "pyh!" päivästä toiseen vakuuttaa, että vain adventistit ovat oikeassa, kaikki muut väärässä ja harhaoppisia, vain adventistit pelastuvat, muut joutuvat kadotukseen, koska ovat paholaisesta ja perkeleen lapsia, kaikki muut paitsi adventistit ovat Babylon...
    Tämä on täällä kaikkien luettavissa, joten eiköhän siinä kuitenkin ole opetusta takana. Ei savua ilman tulta.

    Anna sinäkin Pyh! in vastausten olla omaa luokkkaansa. Olen joskus sanonut, ettei kaikille saisi kynää (tietokonetta) antaa, koska jälki on sitä, mitä on.

    Äänestä

  • kerettiläinen kirjoitti:

    >>>Ainakin minun adventistisessa ajattelussani Babylon tarkoittaa sellaista kristillisyyttä, jossa uskosta ja kirkosta on tullut vallan ja vainon välikappale ja jossa ihmiskäsitykset syrjäyttävät Jumalan sanan ja pelastustotuuden ja joka yrittää pakottaa kaikille tätä sekoitettua, väärennettyä ja uskon vanhurskaussanomasta tyhjennettyä uskoaan. Babylonin mallina on se vainoava kristillinen kulttuuri, jota esiintyi keskiajalla ja uuden ajan alussa.

    Kerettiläiselle ihmettelyni siitä, miten hän Raamatun ymmärtää. Kyllähän Jumalan kansaa vastaan on hyökätty montaa eri kautta monessa eri tilanteessa eikä ole mitään outoa siinä, että näin tapahtuisi uudelleen. Siksi seuraava ajatuksesi tuntui kummalliselta.

    >"Eihän Ilmestyskirjassakaan ole kerrottu, että nämä tapahtumat tulisivat toteutumaan kahdesti historian kuluessa.

    Yksinkertaisuuden vuoksi pitäydytään luvussa 13, josta edellä oli kyse. Luku 12 päättyy siihen, että lohikäärme lähtee sotimaan vaimon (seurakunnan?) lapsia vastaan. Luku kolmetoista kertoo kuinka lohikäärmeen edessä merestä nousee seitsenpäinen peto, jota koko maailma ihmettelee, ja jolle lohikäärme antaa voimansa ja kaikki, paitsi ne, joiden nimet ovat elämän kirjassa, kumartavat petoa vaikka heidän osanaan on vankeutta ja miekka.

    Pedolla on päitä, jotka kuvannevat eri vaiheita paholaisen työssä, joukossa on myös pää, joka on saanut surmaniskun. Ilmeisesti vaihe, jossa peto ei kykene vainoamaan ennen kuin haava paranee.

    Luvussa siis kuvataan vainoa. Se lienee taustalla, kun luemme historian kristityistä taustasta. Luvun loppupuolella nousee uusi peto, uusi toimija, joka näyttää viattomalta, kun sillä on karitsan sarvet, mutta puhuu kuin lohikäärme ja käyttää ensimmäisen pedon valtaa ja tekee ensimmäisen pedon kuvan.

    Mielestäni tässä on selvä esimerkki siitä, että vainot toistuvat. Tämä jälkimmäinen peto esitetään pedon merkin pakottajana ja se uhkaa Jumalan lapsia kuolemalla.

    Sama toistuvuu löytyy muistakin profetioista ja tämän 13. luvun mukaan viimeinen vaino tulee eri toimijalta kuin edelliset.

    Viittaat siihen, että Raamatussa on myös "rauha, rauha" tekstejä. Totta. On sekä ahdistus ja vainoa koskevia lopun aikaan liittyviä tekstejä että tekstejä, jotka puhuvat rauhasta. Nämä tekstit ovat näennäisessä ristiriidassa keskenään.

    Ne kuitenkin kuvaavat hyvin maailmaa sellaisena kuin se nyt on. Toisaalta on kasvava "ahdistus kansoilla" ja on totta, että "te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi" Jeesuksen nimen tähden. Toisaalta on rauhaa, tai rauhaa tavoittelevia pyrkimyksiä ja mahdollisesti myös alueita, joihin konflikti ei iske samoin kuin toisiin alueisiin.

    Äänestä

  • Vanhin kirjoitti:

    >>>Luvun loppupuolella nousee uusi peto, uusi toimija, joka näyttää viattomalta, kun sillä on karitsan sarvet, mutta puhuu kuin lohikäärme ja käyttää ensimmäisen pedon valtaa ja tekee ensimmäisen pedon kuvan.

    Äänestä

  • Lähettinsä? kirjoitti:

    Niinpä, pyh on kaikkinen rivouksineen, tuomioineen ja toisten kiroamisineen ilmeisesti adventtikirkon erityisessä suojeluksessa, koska hänestä on tehty kuukausikaupalla valituksia juuri tuon solvaamisen ja mitä sopimattomimman käytöksen takia - mutta homma saa vaan jatkua, mitään ei tapahdu...

    Kuvittele mitä kuvittelet.

    Äänestä

  • kerettiläinen kirjoitti:

    >>>Luvun loppupuolella nousee uusi peto, uusi toimija, joka näyttää viattomalta, kun sillä on karitsan sarvet, mutta puhuu kuin lohikäärme ja käyttää ensimmäisen pedon valtaa ja tekee ensimmäisen pedon kuvan.

    Totta, kyllä protestantitkin osasivat. Mutta selitys ontuu sikäli, että pedon merkki osa tätä toista petoa, ainakin jo maailmanlaajuisuus otetaan kirjaimellisena. Tämän toteutumisen sijoittaminen uskonpuhdistukseen ei ainakaan näin yhtäkkiä ajatellen tunnu kovin helpolta.

    Tekstihän jatkuu sadonkorjuu ja tuomiokuvauksin luvussa 15 ja tuomiokuvauksen jatkolla luvuissa 16-18 ja Kristuksen tulolla luvussa 19. Koko jakso luvun 13 lopusta kirjan loppuun on Ilmestyskirjan eskatologian perustus.

    Tästä tulee lisäksi se mielenkiintoinen johtopäätös, että kun adventistejä täällä päivittäin moititaan siitä, että joku adventisti saattaa pitää muissa kirkoissa olevia kristittyjä babylonina, (mikä ei välttämättä ole oikea käsitys adventismista) nimimerkki kerettiläinen on samanmuoitoisessa veneessä pitäessään varhaista protestantismia (ja ilmeisesti kaikkia, jotka kuuluvat johonkin uskonpuhdistuksessa syntyneeseen ja nyt ekumeeniseen neuvostoon yhteydessä olevaan kirkko-organisaatioon kuuluvia) luvun 13 vainoavana ja kristittyjä tappavana petona ja pedon merkin määrääjänä.

    Toivottavasti olen ymmärtänyt tämän väärin!

    >>>Tästä tulee lisäksi se mielenkiintoinen johtopäätös, että kun adventistejä täällä päivittäin moititaan siitä, että joku adventisti saattaa pitää muissa kirkoissa olevia kristittyjä babylonina, (mikä ei välttämättä ole oikea käsitys adventismista) nimimerkki kerettiläinen on samanmuoitoisessa veneessä pitäessään varhaista protestantismia (ja ilmeisesti kaikkia, jotka kuuluvat johonkin uskonpuhdistuksessa syntyneeseen ja nyt ekumeeniseen neuvostoon yhteydessä olevaan kirkko-organisaatioon kuuluvia) luvun 13 vainoavana ja kristittyjä tappavana petona ja pedon merkin määrääjänä.

    Luulen, että jos kysytte niiltä Babylonista puhuvilta adventisteilta, huomaatte, etteivät hekään tarkoita puheillaan uskossa olevia ihmisiä vaan sitä järjestelmää. Nimimerkki kerettiläinen on siis tässä asiassa adventismin hengessä, ehkä aika paljon jyrkempi kuin valtaosa adventisteistä, mutta lähellä sitä, mitä osa adventisteista edustaa ja myös lähellä, mitä monet näyttävät kuvittelevan kaikkien adventistien edustavan. :D

    Mutta asiaan. Minua kovasti kiinnostaisi kuulla, mikä pedon merkki tuossa kerettiläisen protestantismipetotulkinnassa on.

    >>>Mutta asiaan. Minua kovasti kiinnostaisi kuulla, mikä pedon merkki tuossa kerettiläisen protestantismipetotulkinnassa on.

    Äänestä

Niin voihan häirikkökin olla adventisti.
Näissä tapauksissa toivoisi Jarin puuttuvan niihin

Hyvää uutta vuotta myös sinulle veli. ja siunausta uudelle vuodelle!

Äänestä
  • Veli. Jarille on tehty lukemattomia pyyntöjä puuttua tähän, mutta ilman tulosta.

    Äänestä

  • Ei auta, ei kirjoitti:

    Veli. Jarille on tehty lukemattomia pyyntöjä puuttua tähän, mutta ilman tulosta.

    Hei-

    Keskustelu pitää sallia.

    Täällä ei voi ajatella että valvoisi oikeaoppisuuden metodilla,
    vaan palstalaisten on itse oikaistava keskustelemalla mielipiteitä.

    Lyhyisiin herjoihin ei silmä aina yllä täällä eikö joka tekstiin.
    Pikalkua paljon.

    Siunauksia
    Jari Laurila

    Äänestä

Njaa-a .. siis adventismi ei ole esimerkiksi katolisen kirkon "kristinuskon" mukainen. Sitäkö tarkoitat? Siinä tapauksessa olet oikeassa - mutta ei kai kkukaan ole vastaan sanonutkaan .. tietääkseni .
Olisi todella aika erottaa kristinusko ja raamatullisuus toisistaan, joten siinä ollaan samalla linjalla .. esimerkiksi tuo täysin SAIRAS oppi ikuisesta hel'vetin piinasta (joka kuitenkin näköjään mielestäsi kuuluu kristinuskoon - mutta mikä tosiasiassa on vain sairasta pakanaoppia joka on otettu kristinuskoon) - se pitäisi kiireen vilkkaa jättää pois..

Olen ehdottomasti sitä mieltä että se joka panee toivonsa omaan iankaikkisuuteensa on heikoilla ...

Sitten on adventismissakin varmaan parantamisen varaa .. mutta se on kuitenkin askeleen edellä näitä piina-uskontoja ..

alex

Äänestä
  • Alexilla se tuota piinaa rittäää...piinaksi asti!

    Äänestä

  • Tuulta purjeissa kirjoitti:

    Alexilla se tuota piinaa rittäää...piinaksi asti!

    Ei, vaan minä kritisoin sitä oppia mikä tuota valheellista jumalankuvaa maailmaan levittää.. Valitan jos se teitä jotka siihen uskotte vaivaa.. Pidän kuitenkin itse asian niin vakavana että en siitä halua vaietakaan vain siksi että se esimerkiksi sinua joka uskot olevasi kuolematon (vaikka et ole) vaivaakin..

    alex :)

    Äänestä

  • UPDATE_9772038 kirjoitti:

    Voi, alex, nyt osuit vikaan! En usko olevani kuolematon, joten "esimerkiksi sinua" ei pidä kohdallani paikkaansa. Pienoisella kritiikilläni viittasin vain siihen, että kaikki, ihan kaikki palstalaiset jo varmaan tietävät tämän lempi-teemasi, joten sen päivittäinen tarjoileminen voi ehkä olla liikaa...

    Äänestä

" adventtitotuus "

Vai on sinun mielestäsi adventti totuus HARHAOPPIA ? Jos usko Jeesukseen Kristukseen Lunastajanaan, kuten adventistit uskovat, on harhaoppia, niin kuulut itse siihen suureen harhaoppiin, jota myöskin Babyloniksi sanotaan.

En voi muuta kuin esittää syvät valitteluni, sillä sinä itse olet valinut kadotuksen tien, kun et lähde pois harhaopistasi.

Jeesus itse sanoi että sapatti on IHMISTÄ varten asetettu. Hän sanoi ettei yksikään Jumalan antama käsky häviä, eikä niitä saa muuttaa.

Jeesus sanoi, että: "Joka muuttaa vähäisimmänkään näistä käskyistä ja niin opettaa, pitää pienimmäksi Taivasten Valtakunnassa kutsuttaman, mutta joka ne pitää ja niin opettaa, niin hänet pitää suureksi Taivasten Valtakunnassa kutsuttaman."

Jeesus on SUURIN OPETTAJA, ja Raamattu pitää yhtä Hänen kanssaan. Minä uskon Raamattua..

Äänestä
  • advari:lle! Me kristityt hyväksymme Raamatun perusteella vain yhden ainoan totuuden: Hänet, joka on itsestään sanonut "Minä olen tie, TOTUUS ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Meille Jeesuksen omille riittää tämä totuus, me emme tarvitse rinnalle adventismin erityis"totuuksia".

    Jeesus on täydellinen, Häneen ei tarvitse mitään lisätä, ei edes adventismia. Eikä kukaan, joka on valinnut Herran Jeesuksen ja saanut syntinsä anteeksi Golgatan sovintoveressä, ole kadotuksen tiellä. Tässä on takaajana Jeesus ihan itse. Vaikka sinä kuinka lajittelisit advarit pelastuneiksi ja muut uskovat kadotukseen - tähän sinulla ei ole sananvaltaa!

    Ilmestyskirjassa sanotaan myös, että Raamatun sanaan ei saa mitään lisätä. Tässä voisit katsoa peiliin adventismin lisäoppien suhteen; aloita vaikka tutkivasta tuomiosta ja adventismin pyhäkköopista, joille ei Raamatusta perustelua löydy. Onhan adventismissa monta muutakin raamatunvastaista oppia, mutta nuo kaksi ovatkin sieltä räikeimmästä päästä.

    Äänestä

  • Jeesus=TOTUUS kirjoitti:

    advari:lle! Me kristityt hyväksymme Raamatun perusteella vain yhden ainoan totuuden: Hänet, joka on itsestään sanonut "Minä olen tie, TOTUUS ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Meille Jeesuksen omille riittää tämä totuus, me emme tarvitse rinnalle adventismin erityis"totuuksia".

    >>>advari:lle! Me kristityt hyväksymme Raamatun perusteella vain yhden ainoan totuuden: Hänet, joka on itsestään sanonut "Minä olen tie, TOTUUS ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Meille Jeesuksen omille riittää tämä totuus, me emme tarvitse rinnalle adventismin erityis"totuuksia".

    En ole. Tämä on vastaus kerettiläiselle.

    Äänestä

  • Jeesus=TOTUUS kirjoitti:

    En ole. Tämä on vastaus kerettiläiselle.

    >>>En ole. Tämä on vastaus kerettiläiselle.

    Äänestä

  • kerettiläinen kirjoitti:

    >>>En ole. Tämä on vastaus kerettiläiselle.

    Jeesuksen opetuslapseuteen. Tämä riittää. Tämä on vastaus sinulle, kerettiläinen.

    Äänestä

  • Jeesus=TOTUUS kirjoitti:

    advari:lle! Me kristityt hyväksymme Raamatun perusteella vain yhden ainoan totuuden: Hänet, joka on itsestään sanonut "Minä olen tie, TOTUUS ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani." Meille Jeesuksen omille riittää tämä totuus, me emme tarvitse rinnalle adventismin erityis"totuuksia".

    Jeesus on täydellinen, Häneen ei tarvitse mitään lisätä, ei edes adventismia. Eikä kukaan, joka on valinnut Herran Jeesuksen ja saanut syntinsä anteeksi Golgatan sovintoveressä, ole kadotuksen tiellä. Tässä on takaajana Jeesus ihan itse. Vaikka sinä kuinka lajittelisit advarit pelastuneiksi ja muut uskovat kadotukseen - tähän sinulla ei ole sananvaltaa!

    Ilmestyskirjassa sanotaan myös, että Raamatun sanaan ei saa mitään lisätä. Tässä voisit katsoa peiliin adventismin lisäoppien suhteen; aloita vaikka tutkivasta tuomiosta ja adventismin pyhäkköopista, joille ei Raamatusta perustelua löydy. Onhan adventismissa monta muutakin raamatunvastaista oppia, mutta nuo kaksi ovatkin sieltä räikeimmästä päästä.

    "Jeesus=TOTUUS":le

    ****Jeesus on täydellinen, Häneen ei tarvitse mitään lisätä, ei edes adventismia, (saati sitten "helluntalaisuutta")****

    Rukoilin Jumalalta Raamatunpaikkaa, ja Pyhä Henki avasi tämän :

    1 Kor. 1: 28

    26 "Sillä katsokaa, veljet, omaa kutsumistanne: ei ole monta inhimillisesti viisasta, ei monta mahtavaa, ei monta jalosukuista,

    27 vaan sen, mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään,

    28 ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on,

    29 ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.

    30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

    31 että kävisi, niinkuin kirjoitettu on: "Joka kerskaa, sen kerskauksena olkoon Herra."

    Äänestä

  • sisaresi Herrassa kirjoitti:

    "sisaresi Herrassa". Jos kuvittelet minun olevan helluntailainen, niin täten sinulle ilmoitan, etten ole.

    Äänestä

  • Jeesus=TOTUUS kirjoitti:

    "sisaresi Herrassa". Jos kuvittelet minun olevan helluntailainen, niin täten sinulle ilmoitan, etten ole.

    Olet tainnut näillä sivuilla kirjoitella ennenkin, tuttu kirjoitus tyyli!

    Äänestä

Huomenta !

Hyvä että kysyt mieltäsi askarruttavaa. Itsekin selvittämällä asiat selvitin monenlaiset ennakkoluulot useankin seurakunnan opin suhteen aikoinaan.

Ei voi vetää noin suoraviivaista tulkintaa.
"Babylon" on "adventistisen" tulkinnan mukaan uskonnollis-poliittinen maallis-uskonnollinen alueeltaan suhteellisen laajalla alueella tapahtuva ihmismassaan elämänviettotapa jossa synnillinen elämänvietto vallitsee arvona.
Jeesus Kristus ja Jumalan laki synnin suhteen ja tietenkin Raamatun arvovalta ei saa kunniaa vaan kunnia on jollekin muulle taholle pyydetty uskonnollisessa menossa jossa synti puetaan "pyhäksi."
- Jotakin tällaista edustaa adventtiliikkeen tulkinta "suuresta babylonista" tänään siinä suhteessa mitä se Raamatussa tarkoittaa. Ilm 11, Ilm 17-18.
Raamatun nuo paikat kertovat paljon. Käytän omia sanojani ja en usko että Adventtikirkko on määritettyt babyloniaa mitenkään kuosiin sanallaiseen ilmaisuun "virallisesti."

Sapatin pyhittäminen on niiden asia joille sapatti on omantunnon asia.
Synti on tässä suhteessa toisinaan hiukan suhteellinen käsite.
Kaikki adventtiliikkeen sellainen opetus mikä muodostuu omantunnon asiaksi, siis ihminen näkee ja ajatteelee oikein ja hyvåksi- jos sen hylkää niin tietenkin rikkoo omaatuntoaan vastaan siinä mitä itse ajattelee Jumalan edessä oikeaksi.
Jossakin toisessa piirissä on jotakin toisenlaista opetusta jota Jumala ei välttämättä pidä niin pahana että syyttäisi siitä yksilöä. Katso tarkasti Luuk 12.47-48, mutta huomioi että rangaistus jakeissa on verrattu aikansa hallintopalveluoikeus- kulttuurissa ja on vertauskuvallinen. Luuk 12.47-48 kertoo ihmisen omasta vilpittömästä, siis huom; "vilpittömästä" omasta tunnosta- siis "vilpitön" on tässä tärkeä.

Vuosisatoja on ollut vilpittömiä päiviensä viettäjiä joilla ei ole vuosisatojen -tuhansien tapahtumista tarkkaa tietoa. Monet ovat ne hurskaat mummot ja paaparaiset jotka pyhäpäivänään povat pesseet pyykkinsä ja paaparaiset odottavat arkipäivää aidan korjaamiseen- ovat Jes 58:13-14 uskossa vilpittömästi ja viettävät pyhäpäivänsä tietämättä mm. keisarin työvoimapolitiikasta joka vuonna 321 jkr muutti 7 päivän auringon päivälle: sunday; Dan 7:25.

Minä tapaan ilmaista Raamatun keskeiset pelastusopin metodit:
Ef 2:8-9, Ilm 14:12 (12:17) Hebr 12:14. > Näissä ei saa mitään arvoa hylätä, ja tuossa on kaikki pelastuksen "ehdot."

"Pedon merkkiä" ei kukaan ota syyllisenä itse ellei itse ajattele niin tekevänsä.
Pitää omassa tunnossa itse ajatella niin menettelevänsä, Luuk 12:47-48 !

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Lisäys äsken kirjoittamaani;

Viikon 7 päivää on vietetty 1 Moos 2:1-4 lähtien taukoamatta.
2 Moos 20, 5 Moos 5 laki piti kirjoittaa kirvitauluihin, tätä ennen laki oli "sydämessä"
Tänään laki on sydämessä; Hebr 8:10, 10:12-18, Jaak 2:10, Luuk 16:16-17, Ilm 12:17, 14:12, Room 3:20,31, mm.
Hes 20:20 liiton merkki ja liiton merkin syy; 2 Moos 31:16-17.
Jes 58:13-14 päivän vieton luonne ja -tapa.

Lepopäivää alettiin vieroksumaan 100 luvulla juutalaisasiana, mutta laki ei ole rotukysymys Juutalaiset olivat vain Juudan jälkeläisiä ja lepopäivää on vietetty 2000 vuotta ennen ensimmäistäkään "juutalaista."
321 jkr keisarin työvoimapolitiikka muutti päivän sunnuntaille aiikon 1- päivälle auringon päivälle ja päivästä tuli hybridi. Keisarin valtakunnassa oli kuusipäiväinen työviikko ja kansalla kaksi juhlaa kristittyjen sapatti ja muun kansan auringon päivän juhla. Lue itse= sunday = sunnuntai.
Keskiaikaisen kirkon johtajat olivat vallanhaluisia ja hallinto-palvelu-kulttuuri toisenlainen kuin tänään oikeusvaltioissa.
Rooman maallinen valta ei suvainnut yhteen kokoontujua uskon parissa vallanpitäjät kokivat kaiken sellaisen uhkana itsellensä.
Rooma tappoi apostolit ja alkuseurakuntakin loppui viimeistään näihin tapahtumiin
300 luvun alussa. Osa alkuseurakuntalaisista luopui alkuperäisestä uskosta ja teki sovittelut roomalaisten kanssa.
Matt 24:15-20 = Jerusalemin hävitys 70 jkr. Roomalaiset pistivät kaupungin sileäksi.
2 Tess 2:1-4 = sama kuin edellä
Dan 7:25 = maallisen vallan lakimuutokset miten se koskee Jumalan lakiin.

Danielin kirjassa on "petovaltoja" ja nämä vallat ovat niitä valtoja jotka vastustavat
Jumalan omia metodeita ja normituksia. > Ilm 12:17.

Adventtikirkko ei ole antanut julkilausumia pedosta, yksikään ihminen ei koskaan synny valmiiksi Raamattuun kirjatuksi pedoksi vaan on valinnoissaan tasa-arvoinen niin kuin kaikki muutkin ihmiset.
Raamattun peto on aina valta- ja adventtiliikkeessä -kirkossa uskotaan että
lopun ajan petovalta Ilm 13, 14:6-13 tarkoittaa aina muutaman 2-3 vallan yhteistyötä ja asiassa on kyseessä vain Jeesuksen Kristuksen kunniaa- Jumalan lain kunniaa-
ja Raamatun auktoriteettia koskeva arvojen romutus jossa sitten kunnia pyritään keräämään uskonnollis-poliittisesti jollekin muulle taholle joka ei kunnioita Kristusta eikä Jumalan lakia synnin opettajana, vaan laatii arvot itse ja lait itse uskonnollis-poliittisin metodein- Tässä on on babnylon ja peto luuraa nurkan takana jo samat metkut vuosituhansia. Ei tässä tämän kummemmasta ole kyse-
Lue mitä äsken kirjoitin.

Vilpittömyys uskossa on se tärkeä ja ihmisen tieto/omatunto oma näkemys oikeasta ja väärästä käsi sydämellä Jumalan edessä on oikeuden mukaisen tuomarin metodi.
Ihmiset eivät ole tietoisia kaiken teologian kiemuroista taikka historian kiemuroista -tapahtumista- Raamatun tutkimiseen menee niin professionaalisella tasolla kuin maallikoinakin ihmisellä koko ikä. Uusia näkökulmia avautuu uskossa jokaiselle ja tiedon määrä on erilainen aina ja arvot ihmisellä muuttuvat elämän aikana tiedon myötä. Luuk 12:47-48.

Uskonpuhdistajien kirjoituksia tutkitaan Adventtikirkossa yksiytisesti ja ryhmässä niin kuin joka paikassa muuallakin. Adventtikirkko ei ole julistuksia pedosta antanut-
ei tulevia tapahtumia voi tietää tarkalleen kukaan, ja organisaatiot antaa julistuksia ja ladella tuomioita ja käskytystä ihmisille.
Omantunnion asioita ei voi päätää eikä määrätä kuin kukin omassa pääkopassaan itse ja uskossa Jumalan edessä jos on uskovainen.

Keskiajan kirkko on aikoinaan ottanut sunnuntain valtansa merkiksi keskiajalla.
Sen ajan hallintio-palvelukulttuuri tarjosi asiakkailleen inkvisitiolaitoksen ja kokonaisille perheille polttoroviopalvelun.

Suinauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Hei!

Kaikki missä ihminen tekee omaatuntoaan vastaan siinä minkä näkee oikeaksi Jumalan edessä on syntiä. Jatkuvana ja tietoisena Jumalan tahtoa vastaan rikkojana johtaa eroon Kristuksesta.
Ei asia tämän vaikeampi ole. >10- käskyn laki on Jumalan tahdon mukainen ja ohjeellinen siinä. >10 käskyä, ei 9- käskyä. Jaak 1:25, 2:8-13.
Matt 5:17-18, Luuk 16:16-17, Ilm 12:17, 14:12.

Mutta ihmisillä on vilpittömyydessäänkin erilaisia näkemyksiä; Luuk 12:47-48.
Tämä on tärkeä metosdi oikeidenmukaisen tuomarin edessä. Hebr 4:14-16.
On tärkeätä lukea tuo Hebr kohta, sillä naapurisi Reiskalla on esim. erilaisia omantunnon asioita näkemyksessä mikä on oikein Jumalan edessä.
Vuosisatoja on ollut päivänsä vieettäjiä joilla ei tietoa keisarin 321 jKr työvoimapolitiikasta: Meillä sunnuntaista tuli viikon 7 päivä 1.1.1973 lukien. Asia johtuu keisarin 321 työvoimapolitiikkaann; Dan 7:25.
Kansa vietti kahta lepopäivää; kristittyjen sapattia; viikon 7 päivää (1 Moos 2:1-4, Hes 20:20, 2 Moos 31:12-17) ja auringon ja valon juhlaa; sunday:ta -viikon 1 päivää.

Roomalainen maallinen valta ei ole asia mitä ei olisi Raamatussa mainittu; Dan 7:7, 20-25, Matt 24:15-20; Rooma hävittää Jerusalemin, 2 Tess 2:1-4.
Danielin kirjassa kerrotaan "petovalloista" joilla tarkoitetaan Jumalaa vastustavia valtoja.
Alkuseurakunta takkusi jatkuvasti roomalaisten kanssa. Hallintokulttuuri ei suvainnut Kristuksen palvojia kun olisi pitänyt palvoa keisaria.

"Babylon" 1 Moos 11 on Raamatullinen vertausluva kaikista niistä kulttureista eli suuremmista ihmismassiosta jotka elävät jumalattomasti, Ilm 17-18.

Sinun on tärkeätä ymmärtää että kun "adventistinen pelastusoppi" puhuu sapatista luopumisesta, niin "adventistinen pelastusopi puhuu niistä ihmistä jotka ovat tehneet omaatuntoaan vastaan asiassa, näkemyksessä mikä on oikein Jumalan edessä. "Adventistinen pelastusoppi" ei tuomitse niitä ihmisiä joilla ei tietoa ole lepopäivän historiasta ja viettävät ensimmäistä päivää sunnuntaita hyvällä omalla tunnolla. Vuosisatojen aikana on ollut runsaasti hurskaita mummoja joilla ei harmaata aavistusta keisarin työvoimapolitiikasta ole. Nämä mummot esim. ovat syyttömät; Luuk 12:47-48. Heillä ei ole ollut huonoa omaatuntoa Jumalan edessä asiassa, ja ovat nukkuneet pois Jumalaa rakastavina hurskaina ihmisinä kaikessa Jumalan tahdon tekevänä minkä näkevät oikeaksi.
Kukaan ei toista pysty asiassa tuomitsemaan, ja jokaisen onkin pidettävä oma käsi oman sydämensä päälle puhuessaan Jumalalle omantunnon asioistaan näkemyksessä oikesta ja väärästä Jumalan edessä.

2 Moos 20:8-11, 5 Moos 5 :12-15, Jes 58:13-14, Ilm 14:7 (6-13) Ilm 13 luku.
Ilmestyskirjan 13 luvun jakeissa on kyse kahden suuren maailmanvallan arvoista joissa ihmiset rahatta ja hinnatta muuttavat omantunnon näkemyksiään. "Ostaa ja myydä" "otsaansa" (tietoisuuteensa" ja "käteensä" eli käytännön elämäänsä näiden valtojen arvoja jotka ovat erilaisia kuin alkuperäiset Jumalan seurakunnan arvot.
Marketeissa shoppaillaan ja huvilakauppoja tehdään aina, ei ole kyse vastike-suorite- perusteisesta kaupankäynnistä siis.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä
  • Tämä ei nyt liity aiheeseen, mutta huomasin, että useimmista minun vastauksistani puuttui suurin osa...tai siis useimmiten koko vastaus eli oli vain alussa lainaus siitä kirjoituksesta, johon halusin vastata. Mistä se johtuu?

    Äänestä

Hei!

Kerettiläisen ongelma ei liity minuun. En ymmärrä mistä puhut.
Minä en lainaa koskaan kenenkään kirjoituksia, enkä siis pätkikään kenenkään kirjoituksia.
Hallitsen hommat ihan omien kirjoituksieni varassa keskustelun täällä.

Aikoinaan istuin himassa nenä kiinni Raamattuopissa, ja kahdeksan vuotta se kesti kunnes viimeinenkin teologia loksahti ymmärrykseen.
Hallitsen itse lähes suvereeniin tapaan- ja
en ole ainokaistakaan kertaa kenenkään kirjoituksiin turvautunut.-

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä
  • Ajattelin vain, että koska olet ollut palstan sheriffinä, niin tietäisit, mistä se johtuu...että onko esim, jokin tekninen juttu, kun tapahtui tuo palstauudistus... meinaan sen jälkeen monet kirjoitukseni hävisivät lähes kokonaan tai ainakin osa vastauksista...

    Äänestä

Lisäys;

Lisää siihen mitä kirjoitin edellä;

- On varsin jalo, hyvä, hieno ja erinomainen asia pyhittää Jumalan itsensä säätämään seitsemättä päivää -lepopäivää jota on viettty 1 Moos 1:2-1-4 lähtien taukoamatta ja vietään ajan loppuun asti; Ilm 14:7.

Tarkoitin tietysti edellä että vuosisatojen aikana on ollut vilpittömiä Jumalaa rakastavia ihmisiä joilla ei mitään harmaata hajua että keisarin työvoimapolitiikka (321 jKr) muutti Jumalan säätämää päivää viikon ensimmäiselle; sunday; auringon ja valon juhlan päivälle.
Dan 7:25.

Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija

Äänestä

Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

+ adventtitotuus + kirjoitti:

Adventistinen pelastusoppi on kristinuskon vastainen johtuen Raamatun ulkopuolisesta Babylon-tulkinnasta.
Ne jotka ovat tietoisesti hylänneet sapatin pyhittämisen joutuvat iankaikkiseen kadotukseen.
Adventtitotuus sapatista perustuu Raamatun ulkopuoliseen sunnuntai pedonmerkkiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu