Olen ollut niin paljon yksinäni että olen ihan unohtanut miten muiden kanssa ollaan. Sitä myöden mietin kokoajan mitä muut minusta ajattelee ja jos mokaan, se on maailmanloppu! Minulla on siis ihan sairaalloinen epäonnistumisen pelko, mietin pitkään asioita joista joku kohauttaisi vain olkapäätä. Esim. kerran kassalla kun hädin tuskin sain tervehdittyä, niin sähläsin ekaksi kortti asian kanssa, mua nolotti niin paljon se asia... ja haukuin mielessäni että voi hitto mikä idiootti olen! Ja ajattelin että kassa pitää minua ihan vajaaälyisenä. En ymmärrä miksen voi olla rennosti asioiden kanssa, vaan sätin itseäni jos teen virheitä ja vielä pitkän aikaakin. Ja joiden jälkeen tulee tunne että haluaa lukittautua neljän seinän sisälle. Se, että olen jo ennalta varovainen tekemisissäni tuntuu vain lisäävän epäonnistumisen tunnetta.
Olen tämän vuoksi poissa työelämästä, diagnosoitu keskivaikea masennus, voiko käyttäytymiseni johtua menneisyydestä, minua nimittäin kiusattiin koulussa melko paljon.
Olen tämän vuoksi poissa työelämästä, diagnosoitu keskivaikea masennus, voiko käyttäytymiseni johtua menneisyydestä, minua nimittäin kiusattiin koulussa melko paljon.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki johtuu elämän historiastamme ihan sieltä lapsuudesta lähtien. Ongelmaa pitää lähestyä kahdesta suunnasta. Aivotasolla tapahtuu muutoksia kun meille tapahtuu ikäviä ja traumaattisia tapahtumia. Joku sanoi, että masennus on kuin palovamma aivoissa. Tietoisen läsnäolon harjoitteilla, mutta myös keskusteluterapian avulla pääset eteenpäin. Parempaa uutta vuotta!
Tuntuu hyvin tutuilta nuo sinun kirjoittamat kokemukset.
Olen itsekin vieläkin herkkä tulkitsemaan isteni tyhmäksi, kun teen jonkun ihan inhimillisen virheen tai jännitän. Jännitys tosiaan lisää kömpelyyttä ja siinä ei ole oma itsensä. Minuakin on koulukiusattu ja lapsuus oli mitä oli. Pitkä terapia auttoi minua paljon.
Toisten kanssa oleminen on kyllä vastalääke, vaikka se tuntuu ehkä luonnottamalta silloin, kun on alkanut ihmisiä pelätä omassa jännityksessään. Ihan jo se, että uskaltaudut tilaisuuksiin, joissa voit olla ihmisten joukossa turvallisesti, voi olla hyvää tekevää. Itselleni esimerkiksi kirjasto on aina ollut hyvää tekevä paikka. Siellä voi tuntea olevansa toisten (ehkä samnahenkisten, jos tykkää lukemisesta) kanssa ilman paineita olla tietyllä tavalla tai tulla esille.
Idiootti et ole. Sinulla on vain luonnollinen tarve saada hyväksyntää ja yhteyttä toisiin ihmisiin. Näitä sydämestäni toivon sinulle ensi vuodeksi ja sitä seuraaviin.
Lähestypä asiaa tältä kantilta: uskotko tosiaan että kassaneitiä vielä kotona töiden jälkeen mietityttää sinun sähläys kassalla, tai joku muu vastaava tilanne? Eikös tuo kuulosta suorastaan itsekeskeiseltä: että joku saattaisi niin kovasti juuri SINUA ja tekemisiäsi miettiä? Vähättelemättä toki sinua ihmisenä, haluan vaan tuoda asian esiin ihan hullunkurisilla ajatusmallilla :-)