Suomen Adventtikirkon nimestä puuttuu sapatti mutta sapattia pakkosyötetään Media7:n nimessä mutta miksi?
Häpeilevätkö suomen adventistit SDA-nimeä suomennoksena kun sitä ei käytetä?
Käännösväännös SDA:sta on virheeellinen ja harhaanjohtava kun sapatti on hävitetty jopa kirkon nimestä olemattomiin, eräänlaista eksytystä ja harhaoppia tämäkin.
7 hävitetty sukupuuttoon
31
90
Vastaukset
Hei-
Nimi pitää olla käyttökelpoinen. Sanahirviöitä on tarpeeksi muutenkin´.
Lyhyt yhden sanan nimi toimii käytännössä.
Minusta kannattaa aina miettiä sitä mistä näkökulmasta ihmisille pitäisi ensin uskoa tarjota.
"Sapatti" kuuluu mielestäni "sanahirviöiden" joukkoon koska sana maalaa ihmisille asiaa tuntemattomille ensivaikutelmana tuo mieleen fariseusten tavat.
Itsekin käytän "lepopäivä" sanaa juuri siksi että sapatti on vierasta kieltä ja käytän omaa äidinkieltä mieluimmin.
Sapattia ei pakkosyötetä mutta se on pakko kertoa ettei ihmiset luule kirkkolaisia pössööksi.
Minkälaista "käännösväännöstä" tarkoitat kysymyksessäsi ?
Yst.t. Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija- pyh!
Olet neuroottinen suunsoittaja, jolla ei ole mitään asiaa.
- Vanhin
Minun mielestäni on aika sairasta ajatella, ettei adventtikirkko saisi valita nimekseen, mitä haluaa. Ei Suomen adventtikirkko ole mikään Vartiotorni, jonka tuotoksista lähes kaikki on suoraa käännöstä Amerikasta. Adventtikirkossa jokainen unioni on periaatteessa itsenäinen yksikkö, ja nämä unionit yhdessä muodostavat sen, mitä kutsutaan pääkonferenssiksi.
- sapattihäpeilyä-7
Miten sinä suomennat SDA joka on virallinen nimi?
Ennen kokoukset ilmoitettiin alkavan sapattina mutta nykyisin lauantaina.
- Vanhin
Adventtikirkon virallinen nimi Suomessa on Suomen Adventtikirkko. Se ei ole eikä sen tarvitse olla suomennos kirkon amerikkalaisesta nimestä, joka on tietysti kirkon virallinen nimi siellä. Nimi valitaan kussakin maassa paikallisesti, joissakin käännetään ja joissakin paikoissa, jos suora käännös tuntuu kömpelöltä, valitaan alueen kieleen sopiva nimi. Sitten nimi vahvistetaan kuhunkin maahan sopivalla tavalla. Suomessa vapaiden kirkkokuntien asiat käsitellään opetusministeriössä ja nimi vahvistetaan hyväksytyllä yhdyskuntajärjestyksellä.
Adventtikirkko saa myös ilmoittaa jumalanpalvelusaikansa niin kuin haluaa. Sapatti on sanana tuntematon ja näin on järkevää ilmoittaa päivä tutulla sanalla lauantai. Sapatinlepoa on lauantaipäivisin kuitenkin tarjottu suomalaisen adventismin piirissä jo vuodesta 1892. :)- sapattipuljailua
Sapattiadventismi ja jehovan todistajien uskonnot ovat amerikkalaisia uskontoja.
Adventtikirkon nimeä on vaihdettu Suomessa 5 kertaa kuin ameeballa. - pyh!
sapattipuljailua kirjoitti:
Sapattiadventismi ja jehovan todistajien uskonnot ovat amerikkalaisia uskontoja.
Adventtikirkon nimeä on vaihdettu Suomessa 5 kertaa kuin ameeballa.Puhut potaskaa.
- Hallinnon kanta.
Adventtikirkko teki edellisen nimenmuutospäätöksensä juuri siitä syystä, että Setsemännen Päivän Adventtikirkko nimenä oli liian paljastava juuri tuon lepopäivän lauantain osalta. Hallinnon kokouksissa nimeä pidettiin huonona sen vuoksi, että se joidenkin mielestä saattoi olla esteenä uusien jäsenehdokkaiden rekrytoinnissa eli käännyttämisessä. Uskottiin, että ihmisten olisi vaikeampi lähestyä adventismia kun jo kirkon nimessä korostetusti käy ilmi kirkon erikoispiirre ja sen omaksuma lepopäivä lauantai kun lähes kaikki muut vapaat suunnat viettävät sunnuntaita lepopäivänään. Adventtikirkossa koettiin jopa häpeää juuri sen nimen vuoksi.
Tästä nimenomaisesta syystä haluttiin päätyä pelkästään nimeen Adventtikirkko tai Suomen Adventtikirkko.
Muualla maailmalla kuitenkin käytetään yleisesti nimeä "Seventh-day Adventist Church".Nimimerkit hallinnon kanta ja sapattipuljailua voisivat opiskella historiaa. Itse en ole asiaa selvittänyt, mutta Suomen adventtikirkko on ollut kirkon nimenä vähintäänkin puoli vuosisataa, kenties siitä asti, kun kirkko sai uskonnonvapauslain mukaisen asemansa joskus 1900 ensimmäisellä puoliskolla. Kirkko ei ole nimeään muutellut eikä nimeen liity mitään salaliittoa.
On totta, että kourallinen adventisteja on aina välillä pitänyt älämölöä siitä, että nimi on muka väärä, viimeksi laajempaa keskustelua aiheesta käytiin 90 -luvun alussa, kun yhdyskuntajärjestykseen tehtiin täysremontti. Nykyaika lehdessä esitettiin erilaisia mielipiteitä ja asiasta äänestettiin edustajiston kokouksessa. Pieni nimenmuutosta ajanut kanta ei saanut merkittävää tukea ja vanha vakiintunut Suomen adventtikirkko säilyi.
Pidän suorastaan koomisena sitä, että jotkut tästä nimenmuutosporukasta jatkavat papatustaan täällä vielä nyt, kun ovat siirtyneet kirkon vastustajaksi. Hankkikaa nyt ihmeessä elämä, koska kirkolla, niinkuin joku totesi, on oikeus pitää perinteinen nimensä tai muuttaa sitä niinkuin haluaa ja ruikuttajatkin voidaan ottaa mukaan antamaan ehdotuksia ja äänestämään, jos ovat seurakunnan jäseniä.
Kai :)
- Mistä lie johtuu?
Adventtikirkko on vääristelty nimensä sillä oikeastaan sen nimenä tulee olla Seitsemännen Päivän Adventtikirkko (SPA) muualla englannin kielisessä maailmassa (SDA) Seventh-day Adventist Church.
Suomessa "Adventtikirkon" nimeä on muutettu viitisen kertaa historiansa aikana.
Mistä johtuu että sapattinimi ei kelpaa Adventtikirkolle?- pyh!
Höpönlöpön.
Seventh-day Adventist Church = Seitsemännen päivän adventistien kirkko.
Puhut läpiä päähäsi.
- ihmispelko paulana
Ihmispelko panee paulan. Näin on adventtikirkollekkin käynyt, koska se pelkää, että ihmistet eivät tulisi kuuntelemaan adventismista kertoviin kokouksiin lainkaan kun tietävät, että heillä on se eri lepopäivä kuin muilla kristityillä ja muita omaperäisiä uskomuksia mm. liittyen v. 1844.
"Mistä lie johtuu" jaksaa sitkeästi jatkaa pohtimistaan. Mutta en oikein jaksa ymmärtää sitä miksi, kun kerran "muualla englannin kielisessä maailmassa" on nimenä [suomennettuna] "Seitsemännen päivän adventistikirkko" [ei adventtikirkko], tämä olisi ainoa oikea nimi Suomeen. Vastaus lienee yksinkertainen. Ainakin viimeksi, kun asiaa mietin, päädyin vakaan harkinnan jälkeen siihen tulokseen, että Suomi ei ole englantia puhuva maa.
Kirkon yhdyskuntajärjestyksessä on kuitenkin kirkon englanninkielinen nimi myös mainittu, koska Suomessa on englanninkielisiä adventtikirkkoja.
Ehkä nyt joku voisi valistaa minua, miksi kirkko ei olisi saanut jo vuosikymmeniä sitten valita nimekseen Suomen adventtikirkko ja miksi sen sijaan pitäisi valita täällä vänkäävän henkilön ehdottama nimi ja mitä kumman salalittoa ja ihmispelkoa siinä on, jos kirkko valitsee nimekseen Adventtikirkko??? Koko tämän argumentoinnin juju on minulta täysin hukassa, mutta olen tietenkin ennenkin ollut eksyksissä. :D
Kai- Missä niitä on?
"...koska Suomessa on englanninkielisiä adventtikirkkoja."
Missähän päin näitä englanninkielisiä adventtikirkkoja oikein on maassamme Kai A.?
Taitaa olla päiväunissasi vain?
Olen kyllä kuullut, että on englanninkielisiä ryhmiä, jotka kokoontuvat samoihin aikoihin kuin muu suomenkielinen seurakuntakin, vain omissa ryhmissään, mutta että oikein englanninkielisiä adventtikirkkoja Suomessa?
Saanen nyt epäillä?- pyh!
Helsingissä on. Turkuun on tulossa. Ainakin pikkulinnut niin laulaa.
Ehkä sana kirkko ei ollut paras sanavalinta, käytin sitä kun ajattelin Jumalanpalveluksia.
Helsingissä on kaksi englanninkielistä jumalanpalvelusta. Toinen on Seed International Annankadulla ja toinen on Ruotsalaisen piirikunnan järjestämä englanninkielinen Jumalanpalvelus Itäkeskuksen lähellä. Tämä viimeksimainittu on aika äskettäin alkanut ja tiedän enemmän, kunhan keväällä käyn tutustumassa molempiin näistä helsinkiläisistä englanninkielisistä ryhmistä. Vaasassa kokoontuu ruotsinkielisen seurakunnan yhteydessä kansainvälinen ryhmä.
Sehän ei tähän kuulu, mutta on myös venäjänkielinen seurakunta Helsingissä ja jotakin toimintaa afrikkalaisilla kielillä muutamassa kaupungissa.
Kai- sekoileva tohtori
Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa.
Miksi häpeilette sapattia on ydinkysymyksenä ja muut kirjoituksesi ovat eksytystä? sekoileva tohtori kirjoitti:
Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa.
Miksi häpeilette sapattia on ydinkysymyksenä ja muut kirjoituksesi ovat eksytystä?"Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa." Kyllä on, Seed on virallinen adventtikirkon seurakunta. Muut mainitsemani ovat ryhmiä.
"Miksi häpeilette sapattia...?" Vastaukseksi oikeastasan riittää ????.
Jankkauksesi kuullostaa suurin piirtein yhtä fiksulta kuin se, että jonkun nimi olisi vaikkapa Kalle. Sinä tulet ja toteat, ettei henkilö näytä yhtään Kallelta vaan on ihan Villen näköinen. Ja kun Kalle edelleen kutsuu itseään Kalleksi väität hänen huijaavan, kun hän ei voi olla Kalle vaan hänen pitää olla Ville.
Väitteen esittäjä ei vieläkään ole antanut mitään perustetta sille, miksi adentistit eivät saisi itse valita nimeään, vaan hänen pitäisi valita se adventistien puolesta.
Aiheesta kiinnostunut voi miettiä kirkkojen nimiä. Jokaisella kirkolla on yleensä vain yksi asia nimessään... Luterilaisuus, helluntailaisuus, baptismi, vapaakirkollisuus jne... Kyllä näidenkin kirkkojen opissa tai käytännössä riittäisi muita aiheitas nimeen lisättäväksi. Miksi adventisteilla pitäisi olla kaksi asiaa... tai ehkä jonkun mielestä 28. Koko tässä keskustelussa ei ole mieltä. Ei nimeen tarvitse kaikkea sulloa. Taianpa ehdottaa, että Amerikassakin vaihtaisivat hyvään suomalaiseen malliin. No, ehkä se ei siellä menisi läpi, koska siellä, toisin kuin Suomessa, on muitakin adventtikirkkoja.
Viimeisenä perustana sille, ettei nimessä ole mitään sen kummempaa ongelmaa ole on se, että jokainen normaalin yleissivistyksen omaava suomalainen tietää, että Adventtikirkko pitää sapattia. Joka ei tiedä, näkee sen kirkon ovelta Jumalanpalveluksen ajankohasta.
Suosittelen vieläkin elämän hankkimista ja järkeviin keskusteluaiheisiin palaamista. :)
Kai- kerettiläinen
Kai_A kirjoitti:
"Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa." Kyllä on, Seed on virallinen adventtikirkon seurakunta. Muut mainitsemani ovat ryhmiä.

Kai>>>Viimeisenä perustana sille, ettei nimessä ole mitään sen kummempaa ongelmaa ole on se, että jokainen normaalin yleissivistyksen omaava suomalainen tietää, että Adventtikirkko pitää sapattia.
kerettiläinen kirjoitti:
>>>Viimeisenä perustana sille, ettei nimessä ole mitään sen kummempaa ongelmaa ole on se, että jokainen normaalin yleissivistyksen omaava suomalainen tietää, että Adventtikirkko pitää sapattia.
Tästä kerettiläinen kirjoittaa ihan viisaasti. Todennäköisesti useimmille maallistuneille suomalaisille sana Adventtikirkko ei merkitse mitään eivätkä he liitä sanaa lauantaihin. Toisaalta näille ihmisille asialla ei ole mitään merkitystä, koska mahdollisuus, että he koskaan adventtikirkon vaikutuspiiriin on minimaalisen pieni.
Sen sijaan useamman niistä ihmistä, jotka ovat jollakin tavalla uskonnosta kiinnostuneita voi olettaa eri kirkoista jotakin tietävän tai pystyvän tietoa niistä hankkimaan.
Kai :)- Tohtorin villekallet
Kai_A kirjoitti:
"Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa." Kyllä on, Seed on virallinen adventtikirkon seurakunta. Muut mainitsemani ovat ryhmiä.
"Miksi häpeilette sapattia...?" Vastaukseksi oikeastasan riittää ????.
Jankkauksesi kuullostaa suurin piirtein yhtä fiksulta kuin se, että jonkun nimi olisi vaikkapa Kalle. Sinä tulet ja toteat, ettei henkilö näytä yhtään Kallelta vaan on ihan Villen näköinen. Ja kun Kalle edelleen kutsuu itseään Kalleksi väität hänen huijaavan, kun hän ei voi olla Kalle vaan hänen pitää olla Ville.
Väitteen esittäjä ei vieläkään ole antanut mitään perustetta sille, miksi adentistit eivät saisi itse valita nimeään, vaan hänen pitäisi valita se adventistien puolesta.
Aiheesta kiinnostunut voi miettiä kirkkojen nimiä. Jokaisella kirkolla on yleensä vain yksi asia nimessään... Luterilaisuus, helluntailaisuus, baptismi, vapaakirkollisuus jne... Kyllä näidenkin kirkkojen opissa tai käytännössä riittäisi muita aiheitas nimeen lisättäväksi. Miksi adventisteilla pitäisi olla kaksi asiaa... tai ehkä jonkun mielestä 28. Koko tässä keskustelussa ei ole mieltä. Ei nimeen tarvitse kaikkea sulloa. Taianpa ehdottaa, että Amerikassakin vaihtaisivat hyvään suomalaiseen malliin. No, ehkä se ei siellä menisi läpi, koska siellä, toisin kuin Suomessa, on muitakin adventtikirkkoja.
Viimeisenä perustana sille, ettei nimessä ole mitään sen kummempaa ongelmaa ole on se, että jokainen normaalin yleissivistyksen omaava suomalainen tietää, että Adventtikirkko pitää sapattia. Joka ei tiedä, näkee sen kirkon ovelta Jumalanpalveluksen ajankohasta.
Suosittelen vieläkin elämän hankkimista ja järkeviin keskusteluaiheisiin palaamista. :)
KaiSama kirkko (SDA) mutta kaksi eri nimeä, mutta SDA 90% enemmistönimenä.
Vänkää mitä vänkäät villekalle teorioillisasi tri Arasola koska et hyväksy totuutta.
Kun Adventtikirkko järjestää Ilmestyskirjaseminaarin niin ollaan liikkellä sammutetuin lyhdyin ja eikä ilmoiteta kuka on vastuullisena järjestäjänä. Tohtorin villekallet kirjoitti:
Sama kirkko (SDA) mutta kaksi eri nimeä, mutta SDA 90% enemmistönimenä.
Vänkää mitä vänkäät villekalle teorioillisasi tri Arasola koska et hyväksy totuutta.
Kun Adventtikirkko järjestää Ilmestyskirjaseminaarin niin ollaan liikkellä sammutetuin lyhdyin ja eikä ilmoiteta kuka on vastuullisena järjestäjänä.No vieläkö tätä tulee lisää. :D
Adventtikirkolla on yksi virallinen nimi Suomen kielellä ja samaa nimeä on pidetty vuosikymmenet. Epävirallisia nimiä voi olla useitakin.
Tätä yhtä virallista nimeä ei ole päätetty eikä tulla päättämään tällä palstalla, vaan sen päättää Adventtikirkko edustajiston kokouksessa hyväksytyllä yhdyskuntajärjestyksellä. Tämä nimi ei kaikkea adventtikirkosta kerro (eikä voikaan) eikä se mitään adventtikirkosta peitä. Ei nimi kirkkoa pahenna, ellei kirkko nimeä.
Asiaan täällä jumittunut kirjoittaja sekoittaa tässä viimeisessä esityksessään kaksi asiaa. Hän valittaa, että kirkolla on väärä nimi ja sitten hän valittaa siitä, ettei kirkko ole kaikessa toiminnassaan nimeään (oikeaa täi väärää?) käyttänyt. Se, mikä kirkon nimi on, on aivan eri asia kuin se, että kirkko ei jossakin toiminnassa ole nimeään kertonut ja sen eettisyyttä voi tietenkin miettiä - jos on historiasta kiinnostunut.
Aikajanalla juttu mennee näin. 1960 ja 1970 -luvuilla oli varsin yleistä, että jotakin adventtikirkon toimintaa järjestettiin jonkun kirkkoon liittyvän organsaation nimissä (vaikkapa Kirjeellisen raamattuopiston tai Elämäntavat raittiiksi -liiton alla). Tämä alkoi vähentyä 1980 -luvulla ja sitä saattoi olla vieläi pikkuisen jäljellä 1990 -luvulla. [Samoihin aikoihin Ilmestyskirjaseminaarien järjestäminen hiipui - mutta niistähän tässä ei ole kysymys, koska suuri osa Ilmestyskirjaseminaareista järjestettiin adventtikirkoisssa, ne eivät siis tätä aiempaa kyseenalaista käytäntöä selitä eivätkä edes kuvaa.]
2000 -luvulla kirkko on saattanut järjestää jotakin muulla kuin omalla nimellään, mutta minä en mitään tällaista kirkollista toimintaa tiedä. Nyt tällainen toiminta on poikkeus. Väitänkin sen, ettei adventtikirkko nimeään jonkin hengellisen toiminnan yhteydessä mainitse, olevan menneen muistelua.
Kai- pyh!
sekoileva tohtori kirjoitti:
Suomessa ei ole englantilaista Adventtikirkkoa.
Miksi häpeilette sapattia on ydinkysymyksenä ja muut kirjoituksesi ovat eksytystä?Olet potaskanpuhuja.
- pyh!
Tohtorin villekallet kirjoitti:
Sama kirkko (SDA) mutta kaksi eri nimeä, mutta SDA 90% enemmistönimenä.
Vänkää mitä vänkäät villekalle teorioillisasi tri Arasola koska et hyväksy totuutta.
Kun Adventtikirkko järjestää Ilmestyskirjaseminaarin niin ollaan liikkellä sammutetuin lyhdyin ja eikä ilmoiteta kuka on vastuullisena järjestäjänä.Puhut potaskaa. Jankkaa mitä jankkaat, olet typerä inttäjä.
- Aivan kamalaa!
Häpeily ja salailu kuuluvat olennaisena osana adventtikirkon toimintaan Suomessa.
Seitsemännen päivän adventtikirkko kun kuulostaa aivan kauhealta? Ei sitä nimeä käyttämällä Suomessa saada kalastettua uusia maksavia jäseniä.- uskaltavat
Mormonit sentään uskaltavat:
Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko.
Heillä on Suomessa vain yksi temppeli, Leppävaarassa ja 30 seurakuntaa.
Adventisteilla on seurakuntia n. 70 Suomessa ja silti heitä on vähemmän kuin mormoneja. - pyh!
Puhut potaskaa.
- Jeesus Kutsuu!
Siinä kaksi kilpailee ,eikä kummankaan asiat ole Jumalan kanssa kunnossa,eli samassa veneessä ovat ja mihin se vene menee,ei ainakaan Taivaaseen!
Jos olette Uskovia,miksi te ette nouse Pelastusveneeseen,jossa on Herra Jeesus Kristus johtajana,hän odotaa teitä yhteyteensä,mutta ei käske,vaan pyytää! Ari- pyh!
Sinä et edusta Jeesusta.
- huterat veneet
"miksi te ette nouse Pelastusveneeseen? Pelastusveneeseen,jossa on Herra Jeesus Kristus johtajana,hän odotaa teitä yhteyteensä"
Mene sinä vaan veneeseen, minä menen adventtikirkkoon. Sieltä löytyy pelastus.
Mistään veneestä se ei löydy. Veneet kaatuu aallokossa ja sinne aaltoihin sinäkin hukut.- kerettiläinen
>>>miksi te ette nouse Pelastusveneeseen? Pelastusveneeseen,jossa on Herra Jeesus Kristus johtajana,hän odotaa teitä yhteyteensä>Mene sinä vaan veneeseen, minä menen adventtikirkkoon. Sieltä löytyy pelastus.>Mistään veneestä se ei löydy. Veneet kaatuu aallokossa>ja sinne aaltoihin sinäkin hukut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5512131Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis3871717Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H211559Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641408JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191146- 561102
- 1181077
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16858Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13848Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823