Johannan haukkujat latvalahoja

Minusta tämä Johanna Tukiaisen hakkuminen ja pilkkaaminen on lähtenyt käsistä. Kun alkaa olla täälläkin pelkästään pilkkaketjuja ko.henkilöstä, sekä Hymyn näädät, jotka vuodesta toiseen siellä päivystävät kaiket päivät saadakseen tietää joka ikisen liikkeen, jonka Johanna tekee.

Tarkoitus ei ole haukkua ketään ja kaikissa on varmaan syytä, kuten myös Johannassa itsessään. Hän voisi ainakin lopettaa valehtelemisen ja ihmisten haukkumisen, jolloin hänen arvostelemisensa varmasti vähenisi. Mutta siltikin tämä Johannan pilkkaaminen ja solvaaminen on mennyt liian pitkälle. Ei ole enää millään tavalla hyvän maun rajoissa.

Ei ole oikein, että koko suomi pilkkaa yhtä ihmistä. Ei ihme jos hänellä meneekin hermot, käyttää päihteitä ym. Kuka tällaista selvin päin kestäisi?! Menkää itseenne ja katsokaa peiliin. Miltä teistä tuntuisi jos teidän ulkonäköä ja painoa pilkattaisiin joka päivä julkisesti. Tulisiko vähän ahdistunut olo?

Johanna on erittäin vahva ihminen, että on edes jollain tavalla jaksanut tätä kauheutta ja vielä ohessa siskonsa kuolema. Ei varmasti ole ollut helppoa.

Pistäkääpä omalle kohdallenne ja miettikää millaista olisi sitten yrittää olla ja elää?
128720
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 128

Vanhimmat

Olet tyhmä, kun yrität tehdä seurauksesta syytä!

Äänestä
  • Tuskinpa olen tyhmä. Se on kuitenkin sivuseikka. En sanonut, etteikö Johannalla itsellä olisi paljon muuttumisen varaa ja tajuan senkin, että hänen oma käytöksensä on alun perin provosoinut ihmisiä, mutta kyllähän sen nyt jokainen tajuaa, ettei hänen haukkumisensa tällä nykyisellä volyymilla ole enää missään määrin normaalia tai hyväksyttävää, eikä tervemielisten ihmisten käytöstä.

    Milloin tämä loppuu? Silloin, kun Johanna kuolee? Niinkö?! Meinaatteko jatkaa räkytystänne loppuun asti? Miltä tuntuu sitten lukea hänen kuolinilmoituksena, kun olette monta vuotta pilkanneet ja kiusanneet häntä.

    Kukaan ihminen ei ansaitse niin paljon vihaa, kuin Johannan päälle syydetään. Edes pahimpia murhaajia ei kohdella näin huonosti.

    Minä toivon Johannalle kaikkea hyvää ja voimia kestää. Toivon myös selkeyttä pistää omaa elämää kuntoon tietyiltä osin.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Tuskinpa olen tyhmä. Se on kuitenkin sivuseikka. En sanonut, etteikö Johannalla itsellä olisi paljon muuttumisen varaa ja tajuan senkin, että hänen oma käytöksensä on alun perin provosoinut ihmisiä, mutta kyllähän sen nyt jokainen tajuaa, ettei hänen haukkumisensa tällä nykyisellä volyymilla ole enää missään määrin normaalia tai hyväksyttävää, eikä tervemielisten ihmisten käytöstä.

    Milloin tämä loppuu? Silloin, kun Johanna kuolee? Niinkö?! Meinaatteko jatkaa räkytystänne loppuun asti? Miltä tuntuu sitten lukea hänen kuolinilmoituksena, kun olette monta vuotta pilkanneet ja kiusanneet häntä.

    Kukaan ihminen ei ansaitse niin paljon vihaa, kuin Johannan päälle syydetään. Edes pahimpia murhaajia ei kohdella näin huonosti.

    Minä toivon Johannalle kaikkea hyvää ja voimia kestää. Toivon myös selkeyttä pistää omaa elämää kuntoon tietyiltä osin.

    Varmasti loppuu sitten kun Tunkeroinen tekee juliat. Mutta sitä ennenkin se loppuu siksi aikaa, kun tuo väkivaltakriminaali on vankilassa tai vankimielisairaalassa. Silloin yksinkertaisesti ei tule näädittävää materiaalia:)

    Äänestä

Valheitako ei sais oikaista?

Äänestä
  • Kyllä valheita saa oikaista, mutta pointti onkin siinä, että sen voisi tehdä hieman hienostuneemmin. On turhaa huonoa käytöstä solvata ihmistä ja hänen ulkonäköään ja ihmisyyttään sellaisilla ilmaisuilla, mitä täältäkin saa lukea. Haukkumasanat ja nimet voisi jättää pois ja turhan ivaamisen. Hyvä käytös kunniaan!

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Kyllä valheita saa oikaista, mutta pointti onkin siinä, että sen voisi tehdä hieman hienostuneemmin. On turhaa huonoa käytöstä solvata ihmistä ja hänen ulkonäköään ja ihmisyyttään sellaisilla ilmaisuilla, mitä täältäkin saa lukea. Haukkumasanat ja nimet voisi jättää pois ja turhan ivaamisen. Hyvä käytös kunniaan!

    Et sinä itsekään kovin hienotunteinen ole, kun solvaat latvalahoiksi ihmisiä jotka eivät ajattele saman kaavan mukaan kuin sinä itse!

    Äänestä

  • pelle olet kirjoitti:

    Et sinä itsekään kovin hienotunteinen ole, kun solvaat latvalahoiksi ihmisiä jotka eivät ajattele saman kaavan mukaan kuin sinä itse!

    Toivottavasti tuolla kaavalla ajatteleva ryhmä pysyy hyvin pienenä ja mielellään pehmustetussa kopissa. Nyt kun kuitenkin kaikenmaailman hullut saa pyöriä vapaana ja kirjoitella tuhansilla nikeillä vapaasti kaikkea sairasta niin tilanne on tämä.

    Äänestä

  • Kaikkea pahaa Johannalle!!!:-):-):-)

    Äänestä

  • Suuri nauraja kirjoitti:

    Kaikkea pahaa Johannalle!!!:-):-):-)

    Kaikkea hyvää Johannalle!!!

    Suuri nauraja voi haistaa isänsä kalsareita!

    Äänestä

Tämä on julkkisjuorut palsta eikä mikään eettis-humanistis-filisofia foorumi!! NEW EYERAS EVE"" OLE HILJAA JA HÄIVY!!!

Äänestä
  • Miksi ihmeessä hänen pitäisi häipyä? Tämä on juorupalsta, ei solvauspalsta, jna haluat tämän olevan.

    Äänestä

  • hus, häivy itse kirjoitti:

    Miksi ihmeessä hänen pitäisi häipyä? Tämä on juorupalsta, ei solvauspalsta, jna haluat tämän olevan.

    Lopeta sitten LÄSSYTYS ja JUORUILE TUKSUN tekemisistä esim. Hawaijin reissusta ja Squatzillaan kyykyttämisestä niin kuin kaikki muutkin tejkevät!!!

    Äänestä

  • väärä aihe! kirjoitti:

    Lopeta sitten LÄSSYTYS ja JUORUILE TUKSUN tekemisistä esim. Hawaijin reissusta ja Squatzillaan kyykyttämisestä niin kuin kaikki muutkin tejkevät!!!

    väärä aihe.....En rupea keksimään valheita ja arvailuja, sekä ehdotelmia Tuksun touhuiksi.

    Äänestä

  • hus, häivy itse kirjoitti:

    Miksi ihmeessä hänen pitäisi häipyä? Tämä on juorupalsta, ei solvauspalsta, jna haluat tämän olevan.

    Myönnän, että latvalahoksi haukkuminen on rumasti sanottu, mutta valitettavasti se kyllä tulee äkkiseltään mieleen, kun tätä(kin) palstaa vilkaisee :)

    Minun mielipide on se, että Johannalle parasta olisi alkaa kiinnittämään huomiota elämäntapoihinsa, lopettaa keikkaileminen (koska hänellä ei ole siihen lahjakkuutta ja nolaa vain itseään) ja hankkia jotain järkevämpää tekemistä. Ehkä sitten onnistuisi hänen löytää myös puoliso itselleen.

    Toivon hänelle edelleenkin kaikkea hyvää. Hänen osansa ei ole helppo.

    En katso velvollisuudekseni häipyä yhtään minnekään. Jos Johannalla on haukkujia miljoona niin kait hänellä voisi olla muutama asiallinenkin kommentoija?

    Äänestä

  • sinä sen teet kirjoitti:

    väärä aihe.....En rupea keksimään valheita ja arvailuja, sekä ehdotelmia Tuksun touhuiksi.

    Väitätkö ettei Tuksu ole Hawaijilla vaan näädät on kehittäneet sen päästään???

    Äänestä

  • Mitäh??? kirjoitti:

    Väitätkö ettei Tuksu ole Hawaijilla vaan näädät on kehittäneet sen päästään???

    Mitä??? Minä en väitä mitään, etkö ymmärtänyt lukemaasi?

    Äänestä

Johanna elää näädistä. Vain näädät ja ihan muutama muu mielenterveyspotilas viitsii seurata sitä. Ei tavallinen kansalainen, joka käy töissä ja jolla on perhe jne. Psyyke kunnossa seuraa tuksua. Näädät usein perustelevat Tuksun mollaamista sillä että tuksu tunkee itsensä julkisuuteen. Yksikään lehti ei kirjoittaisi tuksusta ellei näädät klikkailisi sivuja auki. Niin se vain on että tuksu elää näädistä ja näädät tuksusta. Tuksu saa rahansa siitä että se kirjoittelee blogiaan seiskaan ja keikkailee (yleisönään näädät). Näädät taas saavat tuksuun tyydytettyä omat tarpeensa, kuten huonommuuden tunteensa ja stalkkaamis vimmansa. Kyllä sen järkikin sanoo että tavallinen ihminen ei ole kiinnostunut puliakasta(tuksu) joka sekoilee ympäri maata..

Äänestä
  • Aamen! Yksi korjaus vain, nuo näädät ovat itse niitä mielenterveyspotilaita. Ja ei heitä montaa ole, pieni äänekäs vinkuva ryhmä, joka komppailee omia sairaita kirjoituksiaan. Kyllätuo tunkin seuraaminen loppuu kun saavat lääkityksen kohdilleen, jos saavat koskaan. Sanoisin silti että parempi kuitenkin että stalkkaavat tunkkia ja naputtelevat finnit pursuen koneella, kuin olisivat tuolla ulkona meidän keskuudessamme.

    Äänestä

  • lääkitys kuntoon kirjoitti:

    Aamen! Yksi korjaus vain, nuo näädät ovat itse niitä mielenterveyspotilaita. Ja ei heitä montaa ole, pieni äänekäs vinkuva ryhmä, joka komppailee omia sairaita kirjoituksiaan. Kyllätuo tunkin seuraaminen loppuu kun saavat lääkityksen kohdilleen, jos saavat koskaan. Sanoisin silti että parempi kuitenkin että stalkkaavat tunkkia ja naputtelevat finnit pursuen koneella, kuin olisivat tuolla ulkona meidän keskuudessamme.

    Juuri näin! Itseasiassa me tavallinen terve työssäkävyvä kansa saa olla kiitollinen tuksu lle siitä, että se pitää nämä sekopäät netin äärellä. Eivät pysty siten tekemään suurempaa tuhoa. Toivotankin siten tuksulle pitkää ikää, että nämä sekopäät eivät jalkautuisi meidän terveiden joukkoon.

    Äänestä

  • jeidnebwjw kirjoitti:

    Aivan! :-D

    Äänestä

  • Edellinen kommentti oli asiallinen ja muutama muukin täällä. On varmaan totta, että Johanna elää Näädistä. Kukaan tuntemani elämää omaava ihminen ei vissiin edes tiedä kuka on Johanna Tukiainen (tai muistaa vain hämärästi).

    Olen itse seurannut Johannan elämää aktiivisemmin vasta puolisen vuotta, mutta olen ollut hänestä tietoinen aina siitä Kanerva-jutusta alkaen. Siis muistan tapahtumat pääpiirteittäin. Olen käynyt viime aikoina läpi pikakelauksella Johannan vanhat blogit ym. materiaalia, mitä nyt netistä löytyy.

    Täytyy sanoa, että harmittaa Johanna puolesta. Hän on ollut aikanaan nätti ja ihan fiksun oloinen. Jossain vaiheessa on lähtenyt homma lapasista (päihteet?) ja on haaveiltu ehkä liian helposta elämästä. Niin on jäänyt elämä elämättä, ettei ole mitään järkevää jäänyt käteen. Olisi voinut toisinkin mennä.

    Tämä on tietenkin Johannan omaa syytä. Kuitenkin rajansa kaikella pitäisi olla, miten ihmiset villiintyvät pilkkaamaan yhden ihmisen jokaista liikettä ja sanomista.

    Tämä surullinen tarina ei valitettavasti tule hyvin päättymään. Sen voi jo nyt arvata. Olisin suonut Johannalle vielä parempaakin elämää.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Edellinen kommentti oli asiallinen ja muutama muukin täällä. On varmaan totta, että Johanna elää Näädistä. Kukaan tuntemani elämää omaava ihminen ei vissiin edes tiedä kuka on Johanna Tukiainen (tai muistaa vain hämärästi).

    Jos Tuksu lupaa, ettei ENÄÄ KOSKAAN astu julkistuuteen MISSÄÄN suomalaisessa juorulehdessä ja muuttaa mahdollisimman kauas pois kauniista koto-Suomestamme vaikka Miamiin tai Sollen Tuunaan eikä IKINÄ palaa, niin silloin loppuu juoruilu ja pilkkakin!!

    Äänestä

  • helppo ratkaisu kirjoitti:

    Pian te ottaisitte jonkun toisen "hampaisiinne".

    Tiedät itsekin ettei tommonen tule ikinä tapahtumaan. Sen takia voitkin kertoa ehtosi milloin lopetat Tuksun stalkkeroinnin. Toisin sanoen tuon voi ilmaista niin ettet ikinä tule lopettamaan Tuksun stalkkaamista. Tuksu on sun elämäs tärkein henkilö. Koko elämäs pyörii Tuksun ympärillä. Siis oikeasti: 36 vee puliakan ympärillä. Mutta jatka vaan. Pysytpähän neljän seinän sisällä koneen äärellä stalkkaamassa tuksua etkä jalkaudu terveiden ihmisten joukkoon aiheuttamaan tuhoa!

    Edellinen on varmasti oikeassa.

    Johanna on kieltämättä jo legenda eläessään. Kieltämättä hän on hupainen ja välillä jopa raivostuttava, mutta voihan hänen elämäänsä seurata hyväntahtoisestikin, kuin katsoisi jotain komediaa. Ilman rumimpia herjauksia.

    Jokaiselle on kova pala jos omaa ulkonäköä kytätään ja haukutaan. Varsinkin painoa. Johanna ei ilmeisesti tajua kaikkea omaan ulkonäköönsä liittyviä asioita, mutta eihän se silti oikeuta häntä rumasti herjaamaan ja loukkaamaan kunniaansa ja ihmisyyttään päivittäin.

    Kerroin yleisen mielipiteen: KAIKKI jotka tunnen haluavat, että Tunkki muuttaa pois Suomesta ja niin Tunkero on sanonut haluavansa itsekin. Joten pysyköön poissa!! Ai niin, paitsi että Tuksu valehtelee aina...

    Itse luen vaikka dösässä 0-10 minuuttia päivässä Tuksun kohelluksista, että siinä sinulle stalkkausta!!!

    Edellisellä tarkoitin siis nimimerkkiä: "helppo ratkaisu". Mutta on kyllä itsellenikin tullut mieleen, että ovatko nämä ns. Näädät sellaisia ihmisiä, että ottavat aina jonkun hampaisiinsa? Millaisia ihmisiä ovat ja miten käyttäytyvät tosielämässä? Haukkuvatko ja arvostelevatko sielläkin kaikkea? Puistattavaa. Hymy-palstalla on varmaan vain kourallinen samoja vakituisia kirjoittajia, mutta he ovat olleet siellä monta vuotta ja juuri se tuntuukin omituiselle. Miten jotkut jaksavat monta vuotta kytätä ja solvata, naureskella samaa ihmistä? Onko Johanna jotenkin "helppo" kohde, koska antaa jatkuvasti jutun aihetta mihin tarttua. Siltikin voisi hieman hillitymmin seurata hänen elämäänsä ilman härskiä ivaamista.

    Arvostelen kyllä muita ihmisiä reaali maailmassakin esim. työkavereita kahvipöydässä mutta aina vain oman pöytäseurueen kesken ja AINA vain selän takana EN KOSKAAN päin naamaa, hienovaraisuus syistä!!

    Äänestä

  • helppo ratkaisu kirjoitti:

    Jos Tuksu lupaa, ettei ENÄÄ KOSKAAN astu julkistuuteen MISSÄÄN suomalaisessa juorulehdessä ja muuttaa mahdollisimman kauas pois kauniista koto-Suomestamme vaikka Miamiin tai Sollen Tuunaan eikä IKINÄ palaa, niin silloin loppuu juoruilu ja pilkkakin!!

    Hanki elämä! Lue vaikka Financial Timesia ja Marie-Clairia jourulehtien sijaan niin ei pääse Tuksu sun mielenrauhaa häiritsemään. Jumalaton mielenkiinto teilllä näädillä on Tuksuun. Älkää pyörikö näillä wt-foorumeilla niin ette tiedä mitään Tuksusta. Toistan vielä kerran HAN-KI E-LÄ-MÄ. (varmaankna "elämän kova korkea koulu" on käytynä.) Suosuttelen sulle Vauva- aihe vapaa foorumia sekä FC-ryhmää "Äitylit".

    Äänestä

  • get real urbå!! kirjoitti:

    Kerroin yleisen mielipiteen: KAIKKI jotka tunnen haluavat, että Tunkki muuttaa pois Suomesta ja niin Tunkero on sanonut haluavansa itsekin. Joten pysyköön poissa!! Ai niin, paitsi että Tuksu valehtelee aina...

    Itse luen vaikka dösässä 0-10 minuuttia päivässä Tuksun kohelluksista, että siinä sinulle stalkkausta!!!

    Et sinä sitten montaa henkilöä tunne..... vai tunnetko siis vain netissä itkevän näätäperheen? Kas kun tuksu vain muistetaan, jos edes muistetaan vuosia sitten olleesta tekstarikohusta, ei kukaan, koskaan, nimenomaan koskaan keskustele tunkista.meinaan tuolla oikeassa elämässä. Jos sun elämä ja lähipiiri täyttyy tuksua inhoavista ihmisistä ja jotka kaikki haluavat tuksun muuttavan pois suomesta, niin herää kysymys, missä oikein majailet...ja keiden kanssa? Huh huh...

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Edellisellä tarkoitin siis nimimerkkiä: "helppo ratkaisu". Mutta on kyllä itsellenikin tullut mieleen, että ovatko nämä ns. Näädät sellaisia ihmisiä, että ottavat aina jonkun hampaisiinsa? Millaisia ihmisiä ovat ja miten käyttäytyvät tosielämässä? Haukkuvatko ja arvostelevatko sielläkin kaikkea? Puistattavaa. Hymy-palstalla on varmaan vain kourallinen samoja vakituisia kirjoittajia, mutta he ovat olleet siellä monta vuotta ja juuri se tuntuukin omituiselle. Miten jotkut jaksavat monta vuotta kytätä ja solvata, naureskella samaa ihmistä? Onko Johanna jotenkin "helppo" kohde, koska antaa jatkuvasti jutun aihetta mihin tarttua. Siltikin voisi hieman hillitymmin seurata hänen elämäänsä ilman härskiä ivaamista.

    Näädät on pääosin joko mielenterveysmoniongelmaisia, suhteeseensa tyytymättömiä koti-äitejä, joiden miehet juurikin runkkailevat tuksun tahtiin. Epäonnisia, katkeria, rumia ja koulukiusattuja, jotka tuntevat suurta yhteenkuuluvaisuuden tunnetta toisten näätien kanssa, mikäs sen paremmin yhdistäisi kun yhteinen inhokki. Johan tuo käytösmalli on tuttu bb-stäkin. Bbstä ne vaan saa äänestettyä pois. Ensimmäistä kertaa elämässään he "kuuluvat" johonkin. Näätiäisiin, tuohon monilla keskustelupalstoilla haukuttuun ryhmään. Moni joka on aluksi inhonnut tuksua, alkaa inhoamaan näätiä enemmän, ja tuksusta on tullut jopa siedettävä, koska jotain vielä iljettävämpää on ryöminyt esiin : näädät.

    Äänestä

  • helppo raitkaisu kirjoitti:

    Arvostelen kyllä muita ihmisiä reaali maailmassakin esim. työkavereita kahvipöydässä mutta aina vain oman pöytäseurueen kesken ja AINA vain selän takana EN KOSKAAN päin naamaa, hienovaraisuus syistä!!

    Et uskalla solvata päin naamaa, koska saisit kuulla vastineeksi totuuden itsestäsi.

    Äänestä

  • lääkitys kuntoon kirjoitti:

    Aamen! Yksi korjaus vain, nuo näädät ovat itse niitä mielenterveyspotilaita. Ja ei heitä montaa ole, pieni äänekäs vinkuva ryhmä, joka komppailee omia sairaita kirjoituksiaan. Kyllätuo tunkin seuraaminen loppuu kun saavat lääkityksen kohdilleen, jos saavat koskaan. Sanoisin silti että parempi kuitenkin että stalkkaavat tunkkia ja naputtelevat finnit pursuen koneella, kuin olisivat tuolla ulkona meidän keskuudessamme.

    No eikös meitä näätiä pitäis nyt sit hirveesti kans sääliä ja taputella päähän, jos kerran olemme sairaita?
    Siihenhän Tuksun puolustajat aina vetoaa, ei saa haukkua sairasta ihmistä.
    Joten meitä näätiäkään ei sit saa haukkua, me vaan ollaan kipeitä ja meillä on paha olla, joten mekin saadaan tehdä mitä lystää muille kuten Tuksu!
    Meitä pitää ymmärtää! Niih!
    Menempäs tästä hakkaamaan isäni ja huorittelemaan äitiäni ja jätän noi kissani ruokkimatta. Olen sairas, joten ei oo mun vikani mikään, mua kuuluu vaan ymmärtää ja sääliä. Mikä kätevintä, ei voi pakkohoitoon laittaa joten voin todellakin tehdä just mitä lystään ja olla vain uhri reppana. En nyt jaks depis-lääkkeitäkään syyä kun panohimot menee niistä, ei mua niin pal masenna sitteskään.

    Mitä tulee julkisuuden kiroihin, julkisuudesta voi aina häippästä pois jos se niin paljon ahdistaa, ettei sitä selvinpäin kestä. Jos mulla olis v-mäinen työ, jota en kestäis ilman ryyppäämistä, vaihtaisin alaa tai menisin ainakin hoitoon.
    Tuksuhan sanoi menevänsä lomalle näätiä pakoon, mutta kyllä hän sieltäkin käsin on jaksanut meitä muistella loputtomiin.

    Jos hän oikeasti olisi halunut olla näädiltä rauhassa, se olisi ollut helppoa toteuttaa.
    Ei facea, ei blogia, ei youtube-videoon suostumista. Helppoa, yksinkertaista.
    Sanotaan, että sääli on sairautta ja se tulee hyvin ilmi Tunkin puolustajissa.
    Muija saa tehdä mitä tahansa, ajella kännissä, hakata ihmisiä, haukkua ja huoritella äitiään ja koko Suomea, mutta pitää vaan ymmärtää ja paapoa, missään nimessä ei saa tuomita ja haukkua viatonta ihmisparkaa joka on vähän pipi.

    Äänestä

  • helppo homma kirjoitti:

    Pian te ottaisitte jonkun toisen "hampaisiinne".

    Ei ole mahdollista, siinä mielessä nykyinen kohde on ainutlaatuinen. Usko tämä.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Edellisellä tarkoitin siis nimimerkkiä: "helppo ratkaisu". Mutta on kyllä itsellenikin tullut mieleen, että ovatko nämä ns. Näädät sellaisia ihmisiä, että ottavat aina jonkun hampaisiinsa? Millaisia ihmisiä ovat ja miten käyttäytyvät tosielämässä? Haukkuvatko ja arvostelevatko sielläkin kaikkea? Puistattavaa. Hymy-palstalla on varmaan vain kourallinen samoja vakituisia kirjoittajia, mutta he ovat olleet siellä monta vuotta ja juuri se tuntuukin omituiselle. Miten jotkut jaksavat monta vuotta kytätä ja solvata, naureskella samaa ihmistä? Onko Johanna jotenkin "helppo" kohde, koska antaa jatkuvasti jutun aihetta mihin tarttua. Siltikin voisi hieman hillitymmin seurata hänen elämäänsä ilman härskiä ivaamista.

    Itse olen erakkoluonne. En siis vietä aikaani työpaikan kahvipöydissä turisemassa, juon aina omalla työpisteellä kaffeni ja mua ei muiden juorut kiinnosta.
    Mua ei kiinnosta julkkikset ollenkaan, en lue enkä tilaa mitään lehtiä, en katso edes televisiota.

    Mutta mua kiinnostaa Johanna Tukiainen.
    Miksi? Sitä en tiedä, ehkä sen takia että hän on täysin ainutkertainen ihminen.
    Ei ole toista samanlaista. Hän on mulle kuin jonkunlainen tutkimuskohde.
    Hän mielellään vertaa itseään julkkiksiin kaikenmaailman Marilyneihin, Britney Spearseihin ja Cocoihin, mutta tosi asiassa ei ole ketään toista joka olisi edes lähelläkään Johanna Tukiaista.
    Ei ole ollut ja tuskin koskaan tuleekaan.

    Johanna on täysin ainutlaatuinen ihminen, mutta hänen harmikseen ei hyvällä tavalla =(
    Muistakaa, että meitä näätiäkin on valtava joukko johon mahtuu erityyppisiä ihmisiä. Tuksun blogia lukee tuhannet ihmiset ja vain muutama kommentoi.
    Kaikki "näätiminen" ei ole vihamielistä, mutta Tuksu ottaa ne tsemppaavat ja asiallisetkin näädät vastaan vihamielisesti, vaikka hänen kannattaisi kuunnella heitä. Tuksu on aina, alusta asti nimenomaan keskittynyt vihaajiinsa, ei tykkääjiinsä.

    Muistan jo Tuksun bloggaamisen alkuajoista, että siellä jotkut tytöt laitteli hänelle ihania kommentteja, kyseli kuulumisia ja meikkausvinkkejä jne, mutta hän ei koskaan vastannut heille, ei edes kiitosta sanonut, keskittyi vain haistattelemaan vihaajilleen.
    Mieleen on jäänyt eräs kommentti vanhasta Seiskan blogista joltain fanilta, joka valitti että mikset koskaan vastaa kenellekään, joka fanittaa sua oikeasti ja kysyy sulta jotain kauniisti?

    Tuksu on alusta saakka inhonnut oikeita fanejaan ja keskittynyt vain vihaajiinsa, hänellä on edelleenkin niitä oikeita faneja, mutta ymmärrettävästi fanien määrä on vähentynyt minimiin koska fanit eivät saa Tuksulta koskaan mitään. Ei edes pinnallista tekohymyä tai kiitosta blogissa.
    Tuksu vihaa kaikkia tasapuolisesti, fanejaan ja näätiä.

    Turha siinä on sitten heittäytyä marttyyriksi, että "miks kaikki vihaa mua" kun Tuksu itse vihaa kaikkia.
    Tuksu ei osaa keskittyä oikein mihinkään/kehenkään mikä on positiivista.

    Äänestä

  • lääkitys kuntoon kirjoitti:

    Aivan! :-D

    Mielenterveyspotilaita on Suomessa satoja tuhansia jos masentuneet lasketaan joukkoon mukaan ja miksi ei laskettaisi koska tilastoihinkin lasketaan. Ihan kuin heitä olisi vaan muutama, vaikka oikeasti joka kymmenes vastaantulija.

    Äänestä

  • murmeli orkkupyörässä kirjoitti:

    Et uskalla solvata päin naamaa, koska saisit kuulla vastineeksi totuuden itsestäsi.

    No ei tietenkään fiksu ihminen ala päin naamaa haukkumaan kun paineet saa purettua selän takana kenenkään loukkaantumatta. Vain idiootit sanoo päin naamaa kaiken, lycka till sulle vaan.

    Äänestä

  • Maryanna . kirjoitti:

    Itse olen erakkoluonne. En siis vietä aikaani työpaikan kahvipöydissä turisemassa, juon aina omalla työpisteellä kaffeni ja mua ei muiden juorut kiinnosta.
    Mua ei kiinnosta julkkikset ollenkaan, en lue enkä tilaa mitään lehtiä, en katso edes televisiota.

    Mutta mua kiinnostaa Johanna Tukiainen.
    Miksi? Sitä en tiedä, ehkä sen takia että hän on täysin ainutkertainen ihminen.
    Ei ole toista samanlaista. Hän on mulle kuin jonkunlainen tutkimuskohde.
    Hän mielellään vertaa itseään julkkiksiin kaikenmaailman Marilyneihin, Britney Spearseihin ja Cocoihin, mutta tosi asiassa ei ole ketään toista joka olisi edes lähelläkään Johanna Tukiaista.
    Ei ole ollut ja tuskin koskaan tuleekaan.

    Johanna on täysin ainutlaatuinen ihminen, mutta hänen harmikseen ei hyvällä tavalla =(
    Muistakaa, että meitä näätiäkin on valtava joukko johon mahtuu erityyppisiä ihmisiä. Tuksun blogia lukee tuhannet ihmiset ja vain muutama kommentoi.
    Kaikki "näätiminen" ei ole vihamielistä, mutta Tuksu ottaa ne tsemppaavat ja asiallisetkin näädät vastaan vihamielisesti, vaikka hänen kannattaisi kuunnella heitä. Tuksu on aina, alusta asti nimenomaan keskittynyt vihaajiinsa, ei tykkääjiinsä.

    Muistan jo Tuksun bloggaamisen alkuajoista, että siellä jotkut tytöt laitteli hänelle ihania kommentteja, kyseli kuulumisia ja meikkausvinkkejä jne, mutta hän ei koskaan vastannut heille, ei edes kiitosta sanonut, keskittyi vain haistattelemaan vihaajilleen.
    Mieleen on jäänyt eräs kommentti vanhasta Seiskan blogista joltain fanilta, joka valitti että mikset koskaan vastaa kenellekään, joka fanittaa sua oikeasti ja kysyy sulta jotain kauniisti?

    Tuksu on alusta saakka inhonnut oikeita fanejaan ja keskittynyt vain vihaajiinsa, hänellä on edelleenkin niitä oikeita faneja, mutta ymmärrettävästi fanien määrä on vähentynyt minimiin koska fanit eivät saa Tuksulta koskaan mitään. Ei edes pinnallista tekohymyä tai kiitosta blogissa.
    Tuksu vihaa kaikkia tasapuolisesti, fanejaan ja näätiä.

    Turha siinä on sitten heittäytyä marttyyriksi, että "miks kaikki vihaa mua" kun Tuksu itse vihaa kaikkia.
    Tuksu ei osaa keskittyä oikein mihinkään/kehenkään mikä on positiivista.

    Juuri näin.

    Tarinahan alkaa jo muinaisilla Jippiin keskustelupalstoilta joilla Johanna kävi linkittämässä omia ja 'tanssiryhmänsä' Dollsien kuvia. Kun näistä sitten jengi lausui mielipiteensä, se ei koskaan kelvannut vaan neitonen itse sitten kävi niitä - ja itseään, sisko Juliaa hieman siinä ohessa - kehumassa eri, helposti tunnistettavin vastakommentein.

    Näitä en ole yrityksestä (no, yhdellä googletuksella) huolimatta löytänyt, mutta Ellien palsta ja siellä yksi ketju joka alkaa vuodesta 2006, löytyy kyllä.

    Samat fraasit toistuvat näissä 'eri nimimerkkien' kirjoituksissa, mm juurikin "mahtaa teitä siellä nyt harmittaa" ja "te siellä tuulipuvuissanne kateellisina seuraatte kun Johanna ja Julia bilettävät Miamin klubeilla".

    Jotain tuttua?

    Niin, 'näätä' -termihän tuli vasta paljon myöhemmin; aluksi oli 'rumat tuulipukuämmät', sitten 'lähiövalaat' ja mitä näitä nyt olikaan. 'Kateus' oli ainoa argumentti mitä käytettiin, muita syitä kritiikkiin ei Johanna suostunut uskomaan.

    Elleissä koko ketju lähti liikkeelle yhden kirjoittajan äimisteltyä voiko näin amatöörimäistä ja koomista TANSSIryhmää olla olemassakaan. Erityistä hilpeyttä herätti Seinäjoen tangomarkkinoilla kuvattu esitys jossa - paitsi että jokainen esiintyjä laahusti omaan tahtiinsa - yhdeltä 'tanssijalta' putosivat housut.
    Sen kummemmin tilanteesta häiriintymättä neito vain poistui paikalta. Muut jatkoi.

    Kun primus motor Johanna edelleen vain spämmäsi kuvaa kuvan perään, toki niihin sitten myös lausuttiin kommentteja.
    Silloin jo 80-90 -luvulle jämähtänyt meikki- ja pukeutumistyyli saivat osakseen arvostelua, alkuun hyvinkin nätisti.
    Tyttöjen sanottiin varmastikin olevan kauniita - jos vain opettelesivat meikkaamaan, eivät paahtaisi ihoaan tumman oranssiksi ja luopuisivat muovi-irtoleteistään. Julian hiukset oli valkaistu niin moneen kertaan että 'päälaelta näytti nousevan naavaa'.

    Monet pitivät varmana että kyseessä on jokin Camp-huumoriprojekti, ehkä jopa alunperin miesten?

    No, voitte vain arvata miten nämä kommentit iskivät tähän ammattimeikkaaja, 'osaan kaikki tyylit' Johanna Tukiaiseen?
    Juu, eivät hyvin. Varsinkin kun silloin jo keskipisteenä olivat - ylimaalatut huulet...

    - Kun viestejä oli kirjoitettu 700, oli niistä yli 300 lähetetty yhdestä ja samasta IP-osoitteesta...ja tässä kohden olen nyt omassa 'tutkimusprojektissani' - kuten Maryanna en minäkään ole kiinnostunut tyhjänpäiväisistä juoruista, eikä aikaakaan tällaiseen - vaikkakin mukaansatempaavaan - palstakirjoitteluun ole kuin loma-aikoina, niin myönnän myös suoraan (sic) että tämä aihe on äärettömän kiehtova.

    En ole koskaan missään ikinä törmännyt henkilöön jonka kaikki käyttäytymismallit poikkeaisivat näin tyystin kaikista tiedossa olevista, tutkituista ja ennustettavissaolevista. Ainoa lähde mistä voi löytää Johanna Tukiaisen käytökselle edes jonkinlaista kaavaa on Johanna Tukiaisen omat aiemmat kirjoitukset. Ja näitä tekstejä minä pienessä päässäni yritän analysoida, ja jotain on tullut tänne niiden pohjalta kirjoiteltuakin.

    Vaikka myönnän että materiaalista lohkeaakin kevyttä kuittailua suuremmin ponnistelematta, en ole kertaakaan puuttunut henkilön ulkonäkököön. En käytä edes pilkkanimiä. Jos Johanna itse kutsuu itseään barbiksi ja prinsessaksi niin mennään sitten niillä. Ja kyllä se Torothy of Oz tuli ihan sieltä Albertinkadun kotistudiolta, pyytämäti...

    Yksi erikoinen piirre niissä barbin vanhoissa, feikkinimmareilla kirjoitetuissa palstakommenteissa on: puhuttelun kohteena on aina jokin demoninen vastustaja "TE". 'Te siellä....kyllä teitä nyt....mahtaa teitä...". Kyllä minä ainakin ihan vaan omasta puolestani tänne länkyttelen ja jopa pidätän itselläni oikeuden vaihtaa näkökulmaanikin jos siltä tuntuu.
    Varsinkin lukiessani fiksujen palstakollegojen argumentteja ja saadessani koko ajan lisää infoa, kuten nyt tästä farssimaisesta matkasta. Enkä käytä edes itsestäni termiä 'me'. Niin queeniksi en sentään ole aiheen myötä muuttunut...

    Niistä vanhoista teksteistä tulee myös hyvin surullinen olo, Julian puolesta, mutta siitä ehkä joskus toiste.

    Sen sijaan suosittelen niille jotka eivät ole vielä nauraneet tarpeeksi, sukellusta tuonne muistojen aarreaittaan.
    Barbin pseudonyymeistä ehdoton suosikkini on miesten mies 'Pera', joka hyvän alun jälkeen - kehuttuaan kohdetta 'pantavaksi' - eksyi kehumaan Johannan käsilaukkuja ja kysymään muiden mielipiteitä tämän 'parhaimman näköisestä asusta'...

    Äänestä

  • missy c kirjoitti:

    Niin, se vielä yhteenvedonomaisesti että oma motiivaationi on ymmärtää.

    Toistaiseksi ymmärrän täysin niitä jotka eivät voi hyväksyä eläinten kaltoinkohtelua - omasta sisaresta puhumattakaan - mutta toisaalta myös niitä jotka näkevät näissä kirjoitteluissa vain sen pintatason ja haluavat puolustaa yleistä ihmisoikeutta.

    MOLEMMAT ovat oikeassa.

    Mutta joku tai jokin on saanut tuosta ihmisestä nykyisen kaltaisen. Ja siitä minä ja uskoakseni hyvin moni muukin haluaisi päästä selville.

    Alkaneen vuoden teemaksi toivoisinkin molemminpuolista toistemme näkökantojen ymmärtämistä - myös niiden ihmisten syvää....no, sanottakoon nyt sitten vaikkapa 'vihaa' vaikkei se hyvä sana olekaan, joita tai joiden läheisiä Johanna on omalla käytöksellään loukannut ja joille hän on tehnyt sellaista pahaa jota ei ole anteeksi pyytänyt.

    Ei haaskata aikaa eikä voimavaroja toistemme nokkimiseen vaan yritetään avata tätä mysteeriä kukin parhaaksi katsomallamme tavalla.

    Ennen kaikkea tarvitaan niitä hillittömän hilpeitä kommentteja Torothy Tukiaisen Toiviomatkasta, niitä joiden vuoksi täällä nyt on hengattu koko joulunpyhät.

    Ei täällä kirjoittelisikaan kuin ne pari vakkaria ellei meille nyt olisi suotu tätä ainutlaatuista uuden tukiaanisen materiaalin lähdettä.

    Nih.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Edellinen kommentti oli asiallinen ja muutama muukin täällä. On varmaan totta, että Johanna elää Näädistä. Kukaan tuntemani elämää omaava ihminen ei vissiin edes tiedä kuka on Johanna Tukiainen (tai muistaa vain hämärästi).

    Olen itse seurannut Johannan elämää aktiivisemmin vasta puolisen vuotta, mutta olen ollut hänestä tietoinen aina siitä Kanerva-jutusta alkaen. Siis muistan tapahtumat pääpiirteittäin. Olen käynyt viime aikoina läpi pikakelauksella Johannan vanhat blogit ym. materiaalia, mitä nyt netistä löytyy.

    Täytyy sanoa, että harmittaa Johanna puolesta. Hän on ollut aikanaan nätti ja ihan fiksun oloinen. Jossain vaiheessa on lähtenyt homma lapasista (päihteet?) ja on haaveiltu ehkä liian helposta elämästä. Niin on jäänyt elämä elämättä, ettei ole mitään järkevää jäänyt käteen. Olisi voinut toisinkin mennä.

    Tämä on tietenkin Johannan omaa syytä. Kuitenkin rajansa kaikella pitäisi olla, miten ihmiset villiintyvät pilkkaamaan yhden ihmisen jokaista liikettä ja sanomista.

    Tämä surullinen tarina ei valitettavasti tule hyvin päättymään. Sen voi jo nyt arvata. Olisin suonut Johannalle vielä parempaakin elämää.

    Jos olet seurannut lähemmin Johkin elämää vasta puolisen vuotta, ei kannattais tulla tänne pätemään..
    Googlettaminen ei paljoa auta, juttuja Tuksusta on kokonaan poistettu, hänen törkeimmät blogikirjoitukset on kaikki poistettu, FB-tilejänsä törkyteksteineen kadonnut.
    Etkä muutenkaan ole voinut noin lyhessä ajassa paljoa "opiskella Tuksua" vaikka olisit siihen kaiken liikenevän vapaa-aikasi omistanut.

    Luuletko olevasi ainoa ihminen joka säälii Tuksua? Jotenkin parempana ja ylempänä kuin me muut suomalaiset?
    Jos ei tiedä asioista tarpeeksi, niin varmasti käykin.
    Kyllä useimmat näädätkin ovat nimenomaan olleet huolissaan aikoinaan jo Juliastakin ja yrittivät ohjata neitejä parempaan suuntaan, mutta vittuilua vaan tuli takaisin.
    Tässä yksi hyvä esimerkki,miten näädät kommentoivat Tuksun elämää juuri ennen Julian kuolemaa: http://www.seiska.fi/Kayttajien-sisaltoja/Huolissani-/1024309
    Olivatko näädät nyt sitten niin kauhean julmia noissa kommenteissaan?
    Oliko täysin kohtuutonta sanoa asiat juuri kuin ne olivat ja lopputuloshan oli juuri se mitä näädät pelkäsivätkin.

    Tuksun seuraamiseen täysjärkisenä kuuluu juurikin se kuvotus olo, että näkee miten huonosti on asiat, mutta siihen on pakko sanoa takaisin, että se on väärin ja olet törkeä, inhottava. Olisi moraalitonta vain kompata, että jeejee, hyvin menee, jatka samoin!

    Moni näätä on sanonut suoraan, etteivät he kestä enää henkisesti Tuksun elämän seuraamista koska se on niin moraalitonta ja rankkaa, ettei enää oma pää kestä kun toinen ei usko vaikka sanoisi hyvällä tai pahalla.
    Siksipä näätiä on nykyään vähemmän kuin ennen, kaikkien pää ei vain kestä tätä hullua vuoristorataa.

    Miten se nyt sitten auttaa asiaa jos kaikki aletaan kehumaan ja komppaamaan Tuksun harhoja ja valheita?
    Joo, paljon on asiattomia kommentteja, ne kyllä häiritsevät meitä täyspäisiäkin näätiä, niistä pitää vaan sitten laittaa raporttia menemään ylläpidoille ja kyllä niitä poistetaankin koko ajan.
    Mutta se, että pitäis nyt alkaa jotenkin tsemppaamaan ja ylistämään Tuksua vaikkei hän ole tehnyt MITÄÄN sitä ansaitakseen, siihen en suostu.

    Tulen tuomitsemaan Tuksun asiattomuudet ja myös näätien törkykirjoitukset, kuten tähänkin asti. Siinä se.

    Äänestä

  • Sensuuritar kirjoitti:

    Muistan hyvin ne seiskan blogit ajalta ennen nykyistä livea. Pitkiä tekstejä joissa joka-ainoassa mainittiin Johannan tukka. Täysin asiayhteydestä riippumatta. Silloin kun ne ilmestyivät, lukaisin niitä silloin tällöin vain huvittaakseni itseäni. Kielenkäyttö oli täysin omaa luokkaansa ja aikaansai tahattomiakin tyrskähdyksiä. Kun väsytti tai piti lepuuttaa ajatuksia muuten vain, ne piristivät.

    Loppuaikoina tosin jokatoisessa blogissa 'Aerton' vika oli kaikki, siis aivan kaikki. Ne nimittelyt mitä kyseinen mies sai tuta ovat omalla levellillään verrattuna keskivertokirjoitukseen Johannasta. En laske sairaiden ihmisten kommentteja näihin, vaan ihan normi kirjoittelut asioista joita Johanna Tukiainen on todistettavasti tehnyt - ja jotka ovat yhteiskuntamme käytösnormien, sääntöjen, lakien ja myös yleisen etiikan ulkopuolella/vastaisia. Kunkin arvomaailma on henkilökohtainen, siihen en itse ota kantaa.

    Solvattuaan Arton kaikin mahdollisin tavoin yhdessä blogissaan, seuraavassa Arto oli taas hyväksytty prinsessan lähipiiriin; yleensä seksipalveluja antamaan. - Ja sitten taas pitkät pätkät hiustenjatkeista.

    Sattumien kautta tulin palanneeksi myöhemmin näihin vanhoihin juttuihin Johanna Tukiaisesta. (- Kanervacase ei ollut ensikosketukseni ko henkilöön vaan myönnän auliisti hymyilleeni dolls-koreografioille jo paljon paljon aiemmin, mutta sen kummemmin en ollut muistini perukoille tallentuneita yksittäisiä asioita yhdistellyt - ennen kuin nyt.)

    Ja siellä, näissä vanhoissa Seiskan blogeissa, Julian kohtalosta varoiteltiin JOKA AINOAN BLOGIN KOMMENTTIOSIOSSA VIIDEN (5!) VUODEN AJAN.
    Yhteenkään kommenttiin ei kirjoittaja reagoinut. Myönnän että olin tyrmistynyt.

    Eikä se ainakaan vähentynyt siinä vaiheessa kun Julian kuoleman jälkeen eli viime kesänä, Johanna alkoi vyöryttää järkyttyneitä tekstejään siitä miten HÄN nyt joutuu tekemään elämänmuutoksen kun HÄNEN OMAT maksa-arvonsa olivat kohonneet...

    Silloin löysin myös tämän palstan kun jonnekin koin tarvetta näitä ajatuksiani jäsennellä. Täällähän on moneen kertaan painotettu ettei näistä jutuista kukaan kehtaa työpaikan kahvihuoneessa keskustella. ;>
    [Wow-man ehkä muistaa; vaihdoimme joitakin mietteitä sisarusten karusta menneisyydestä aikuisviihdealalla, jos nyt muotoilisin sen näin].

    Yhden tekstin kirjoitin 'näätä' -termin alkuperästä ja historiasta; se tuntui yleistyneen yleiseksi vttuilutermiksi koskemaan jotakin epämääräistä ihmisryhmää joka sanan käyttäjää ärsytti. Ryhmää jota ei käytännössä ole olemassakaan 'muuta kuin kirjoittajan päässä'. Toistaiseksi ainakin täällä kommentoivat yksilöt, eivät aatteeliset kansanryhmät - jos olen oikein ymmärtänyt?

    Viittasin jo aiemmin tähän outoon puhutteluun "te" kun kirjoittajalta tuntuvat muut argumentit loppuneen - "te" ja "kateus", siinä pähkinänkuoressa näiden joidenkin kirjoittajien tavallisimmin käytetyt termit - aivan alkuperäislähteensä mukaisesti.

    - Ja kiitos Sensuurittarelle erinomaisesta kirjoituksesta - hyvä esimerkki kaikille muillekin ettei täällä ole ketään "me" vaan aikuisia, fiksuja ja sivistyneitä "yksilöitä" jotka tietävät mistä kirjoittavat ja ovat perehtyneitä aiheeseen, vieläpä erinomaisen hyvin.

    Nämä omani ovat pieni lisäys, mietteitä joita yllämainittu teksti herätti, sen kummemmin tähän kohtaan jäsentelemättä.
    - Äärimmäisen pieni otos siitä kaikesta asiamateriaalista mihin Sensuuritarkin viittaa - ja mistä New York Eve alkaa vasta saada pintaraapaisun verran alustavaa käsitystä. Varoitan kuitenkin, kaikella ystävyydellä, Eveä vajoamasta liian syvälle ja liian fanaattisesti puolustamansa henkilön ajatusmaailmaan.

    Terve järki ja kriittisyys kannattaa aina pakata matkaan, visusti meikkipussiin joka ei sisällä liian pinkkiä huulipunapuikkoa.

    New YEAR'S Eve! Sorry - omat ajatukseni taisivat seilailla jo barbimaisille vyöhykkeille, sinne Miami-Dubai-NYC -sektorille....
    Pahoittelen oikeasti.

    Kenen syyksi tämän laittaisin jää nyt vielä auki; arvon sen vasta huomenna. ;>

    Äänestä

  • petite pätkä vielä.... kirjoitti:

    Niin, se vielä yhteenvedonomaisesti että oma motiivaationi on ymmärtää.

    Toistaiseksi ymmärrän täysin niitä jotka eivät voi hyväksyä eläinten kaltoinkohtelua - omasta sisaresta puhumattakaan - mutta toisaalta myös niitä jotka näkevät näissä kirjoitteluissa vain sen pintatason ja haluavat puolustaa yleistä ihmisoikeutta.

    MOLEMMAT ovat oikeassa.

    Mutta joku tai jokin on saanut tuosta ihmisestä nykyisen kaltaisen. Ja siitä minä ja uskoakseni hyvin moni muukin haluaisi päästä selville.

    Alkaneen vuoden teemaksi toivoisinkin molemminpuolista toistemme näkökantojen ymmärtämistä - myös niiden ihmisten syvää....no, sanottakoon nyt sitten vaikkapa 'vihaa' vaikkei se hyvä sana olekaan, joita tai joiden läheisiä Johanna on omalla käytöksellään loukannut ja joille hän on tehnyt sellaista pahaa jota ei ole anteeksi pyytänyt.

    Ei haaskata aikaa eikä voimavaroja toistemme nokkimiseen vaan yritetään avata tätä mysteeriä kukin parhaaksi katsomallamme tavalla.

    Ennen kaikkea tarvitaan niitä hillittömän hilpeitä kommentteja Torothy Tukiaisen Toiviomatkasta, niitä joiden vuoksi täällä nyt on hengattu koko joulunpyhät.

    Ei täällä kirjoittelisikaan kuin ne pari vakkaria ellei meille nyt olisi suotu tätä ainutlaatuista uuden tukiaanisen materiaalin lähdettä.

    Nih.

    Hieno kirjoitus!

    Äänestä

  • TRRyy kirjoitti:

    Hieno kirjoitus!

    Niin, omasta mielestäsi.
    Kirjoitus liian pitkä ja mitäänsanomaton.
    Jatkossa kirjoita lyhyemmin ja napakammin. Lukijaa ei kiinnosta pitkät jaarittelut.

    Äänestä

  • Säälikää muakin! kirjoitti:

    No eikös meitä näätiä pitäis nyt sit hirveesti kans sääliä ja taputella päähän, jos kerran olemme sairaita?
    Siihenhän Tuksun puolustajat aina vetoaa, ei saa haukkua sairasta ihmistä.
    Joten meitä näätiäkään ei sit saa haukkua, me vaan ollaan kipeitä ja meillä on paha olla, joten mekin saadaan tehdä mitä lystää muille kuten Tuksu!
    Meitä pitää ymmärtää! Niih!
    Menempäs tästä hakkaamaan isäni ja huorittelemaan äitiäni ja jätän noi kissani ruokkimatta. Olen sairas, joten ei oo mun vikani mikään, mua kuuluu vaan ymmärtää ja sääliä. Mikä kätevintä, ei voi pakkohoitoon laittaa joten voin todellakin tehdä just mitä lystään ja olla vain uhri reppana. En nyt jaks depis-lääkkeitäkään syyä kun panohimot menee niistä, ei mua niin pal masenna sitteskään.

    Mitä tulee julkisuuden kiroihin, julkisuudesta voi aina häippästä pois jos se niin paljon ahdistaa, ettei sitä selvinpäin kestä. Jos mulla olis v-mäinen työ, jota en kestäis ilman ryyppäämistä, vaihtaisin alaa tai menisin ainakin hoitoon.
    Tuksuhan sanoi menevänsä lomalle näätiä pakoon, mutta kyllä hän sieltäkin käsin on jaksanut meitä muistella loputtomiin.

    Jos hän oikeasti olisi halunut olla näädiltä rauhassa, se olisi ollut helppoa toteuttaa.
    Ei facea, ei blogia, ei youtube-videoon suostumista. Helppoa, yksinkertaista.
    Sanotaan, että sääli on sairautta ja se tulee hyvin ilmi Tunkin puolustajissa.
    Muija saa tehdä mitä tahansa, ajella kännissä, hakata ihmisiä, haukkua ja huoritella äitiään ja koko Suomea, mutta pitää vaan ymmärtää ja paapoa, missään nimessä ei saa tuomita ja haukkua viatonta ihmisparkaa joka on vähän pipi.

    Joo. Onneksi Suomen laki on sama kaikille eikä oikeus katso hänen tekojaan läpi sormien. Vaikka monelle on tullut sellainen käsitys että hänen ei tarvitse kärsiä seurauksia. MUTTA se on johtunut vain tuomioistuinten käsittelyaikojen pituudesta. Kohta kolisee.

    Äänestä

  • paapominen on väärin kirjoitti:

    Joo. Onneksi Suomen laki on sama kaikille eikä oikeus katso hänen tekojaan läpi sormien. Vaikka monelle on tullut sellainen käsitys että hänen ei tarvitse kärsiä seurauksia. MUTTA se on johtunut vain tuomioistuinten käsittelyaikojen pituudesta. Kohta kolisee.

    Sinulle taisi kolista jo ajat sitten.

    Äänestä

  • Ohjeeksi kirjoitti:

    Niin, omasta mielestäsi.
    Kirjoitus liian pitkä ja mitäänsanomaton.
    Jatkossa kirjoita lyhyemmin ja napakammin. Lukijaa ei kiinnosta pitkät jaarittelut.

    Tämä on kevyt keskustelupalsta joka käsittelee kotimaan julkkisjuoruja. Ei ainekirjoituksen koe.
    Etikettiin kuuluu ettei toisia palstalaisia arvostella. Yritetään nyt edes näyttää itse esimerkkiä.

    Äänestä

  • tajutkaa kirjoitti:

    Mielenterveyspotilaita on Suomessa satoja tuhansia jos masentuneet lasketaan joukkoon mukaan ja miksi ei laskettaisi koska tilastoihinkin lasketaan. Ihan kuin heitä olisi vaan muutama, vaikka oikeasti joka kymmenes vastaantulija.

    Onhan tämä ketjun aloittajakin eli tähtisumu hymyn palstalla myös jonkin sortin mt-potilas.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Edellinen kommentti oli asiallinen ja muutama muukin täällä. On varmaan totta, että Johanna elää Näädistä. Kukaan tuntemani elämää omaava ihminen ei vissiin edes tiedä kuka on Johanna Tukiainen (tai muistaa vain hämärästi).

    Olen itse seurannut Johannan elämää aktiivisemmin vasta puolisen vuotta, mutta olen ollut hänestä tietoinen aina siitä Kanerva-jutusta alkaen. Siis muistan tapahtumat pääpiirteittäin. Olen käynyt viime aikoina läpi pikakelauksella Johannan vanhat blogit ym. materiaalia, mitä nyt netistä löytyy.

    Täytyy sanoa, että harmittaa Johanna puolesta. Hän on ollut aikanaan nätti ja ihan fiksun oloinen. Jossain vaiheessa on lähtenyt homma lapasista (päihteet?) ja on haaveiltu ehkä liian helposta elämästä. Niin on jäänyt elämä elämättä, ettei ole mitään järkevää jäänyt käteen. Olisi voinut toisinkin mennä.

    Tämä on tietenkin Johannan omaa syytä. Kuitenkin rajansa kaikella pitäisi olla, miten ihmiset villiintyvät pilkkaamaan yhden ihmisen jokaista liikettä ja sanomista.

    Tämä surullinen tarina ei valitettavasti tule hyvin päättymään. Sen voi jo nyt arvata. Olisin suonut Johannalle vielä parempaakin elämää.

    Tuksu itse sanoo, että välinpitämättömyys on pahempaa kuin viha. Kehuako pitäisi,kun toinen sekoilee rakasti vahvassa humalatilassa, käyttää pimeitä bentsoja , haukkuu ja hakkaa ihmisiä, uhkailee tappamiselle, lähettelee kuolleita pieneläimiä, rääkkää eläimiä jne jne. Kuules sinä, haista pi...ä pa...ka.

    Äänestä

  • jos oikein arvaan kirjoitti:

    Sinulle taisi kolista jo ajat sitten.

    No ei. Onhan se sietämätöntä jos rikoksista rangaistaan, vai ?

    Äänestä

Mä jatkan rikollisen eläinrääkkäjän haukkumista kun ollut vuosia montussa. Toivottavasti tuo aika koittaa pian, että psykopaatti pannaan multiin

Äänestä
  • Se on sinun oma valinta. Oletko kuullut, että kaikki se paha, mitä ajattelet jostain ihmisestä tulee sinulle itsellesi moninkertaisena takaisin? Ajatuksen voima on valtava. Sitä ei moni ymmärrä. Ei kannata ajatella liian aggressiivisesti sillä se kostautuu sinulle itselle. Haluatko, että sinua vihataan nyt tai sitten kun olet montussa?

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Se on sinun oma valinta. Oletko kuullut, että kaikki se paha, mitä ajattelet jostain ihmisestä tulee sinulle itsellesi moninkertaisena takaisin? Ajatuksen voima on valtava. Sitä ei moni ymmärrä. Ei kannata ajatella liian aggressiivisesti sillä se kostautuu sinulle itselle. Haluatko, että sinua vihataan nyt tai sitten kun olet montussa?

    Mene seko hoitoon. Kaikki rikollisen puolustajat saavat kaiken moninkertaisena takaisin. Suksihan sekolehmä litkimään niitä mehujasi..ruma kalkkuna.

    Äänestä

  • MENE HOITOON kirjoitti:

    Mene seko hoitoon. Kaikki rikollisen puolustajat saavat kaiken moninkertaisena takaisin. Suksihan sekolehmä litkimään niitä mehujasi..ruma kalkkuna.

    Aloittaja puolustaa oikeutetusti Johannan ihmisarvoa, se on meillä kaikilla sama, sekä asunnottomalla, alkoholistilla että Suomen presidentillä. Nostan olematonta hattua!

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Se on sinun oma valinta. Oletko kuullut, että kaikki se paha, mitä ajattelet jostain ihmisestä tulee sinulle itsellesi moninkertaisena takaisin? Ajatuksen voima on valtava. Sitä ei moni ymmärrä. Ei kannata ajatella liian aggressiivisesti sillä se kostautuu sinulle itselle. Haluatko, että sinua vihataan nyt tai sitten kun olet montussa?

    Vau. Tulee epätodellinen olo kun lukee lisää näitä kommenttejasi. Täällä on joku samanmielinen! Mikä on taustasi New Years Eve? Jos voit sillai ympäripyöreästi kertoa (ettei tunnisteta). Musta on niin kivaa, että on muitakin näätien näätijöitä...vai mitä tää on olevinaan :D

    Äänestä

Hyvä New Year Eve.
Olet ihan oikeassa. Johannan solvaaminen on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet. En voi muuta kuin huuli pyöreänä ihmetellä solvaajien ilkeyttä!
En ihaile Johannaa, enkä hänen elämäntyyliään, mutta, kaikesta huolimatta toivon hänelle kaikkea hyvää tulevalle vuodelle. Toivon, että hän löytää itselleen hyvän puolison ja saa elämänsä järjestykseen. Jumala suuressa laupeudessaan siunatkoon Johannaa kaikilla elämän alueilla. Ja tämä toivotus tulee sydämestä!

Äänestä

Tunkki on aikas viihdyttävä persoona.. En kyl antaisi sille mitään lemmikkiä hoitoon..

Äänestä
  • Ihanaa, että joku -Eve siis- jaksaa ihmetellä perustekkudti ihmisten pahuutta. Minustakin on kaameaa tuo Tukiaisen solvaaminen, olkoon sitten millainen tahansa. Uskon kuitenkin, että myös näädät saavat sitä, mitä tilaavat eli ei voi mennä rangaistuksetta heikomman nälviminen.

    Äänestä

  • matilda wrede kirjoitti:

    Ihanaa, että joku -Eve siis- jaksaa ihmetellä perustekkudti ihmisten pahuutta. Minustakin on kaameaa tuo Tukiaisen solvaaminen, olkoon sitten millainen tahansa. Uskon kuitenkin, että myös näädät saavat sitä, mitä tilaavat eli ei voi mennä rangaistuksetta heikomman nälviminen.

    Mun mielestä Johanna ei oo kovin empaattinen ihminen, roudasi vakavasti sairasta siskoaan ympäriinsä, koska halusi seuraa keikalle. Tiesi varmasti hyvin, koska ei ole tyhmä, että alkoholi on Julialle kuolemaksi. Johanna piti tauon juomisessa viime kesänä, koska HÄNEN ITSENSÄ maksa-arvonsa olivat nousseet.. Oma terveys kiinnostaa, muiden ei. EIKÖ OO SAIRASTA!!!!

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Se on sairasta, koska Tuksu on sairas. Sairas on sairas ja tarvitsee hoitoa, ei haukkuja. Miksei lähipiiri puuttunut jo aiemmin?

    Äänestä

  • murmeli orkkupyörässä kirjoitti:

    Se on sairasta, koska Tuksu on sairas. Sairas on sairas ja tarvitsee hoitoa, ei haukkuja. Miksei lähipiiri puuttunut jo aiemmin?

    Mä luulen, että Johanna on vain paha ja itsekäs. Miksi kaikkia pitäisi aina ymmärtää?

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Mä luulen, että Johanna on vain paha ja itsekäs. Miksi kaikkia pitäisi aina ymmärtää?

    Tää on tätä nykyaikaa.
    Joka toisella on joku näistä ADHD, masennus tai narsismi.
    Tai ainakin edes joku diagnoosi oltava, muuten oot ihan out.

    Missään nimessä ei voi olla kyse siitä, että ihminen olis ihan vaan, täysin ilman mitään diagnooseja ja aivan omasta halustaan ilkeä, itsekäs, paha, omahyväinen FUCKIN ASSHOLE!

    Äänestä

  • Tyhmyyden avaruus kirjoitti:

    Mun narkkari-serkku järjesti keikan mun tädin ja sedän kämppään (omien vanhempiensa) . Niitä hakattiin ja ne sidottiin ja kaikki tietää kuka sen järkkäsi. Nää vaan ei halua myöntää totuutta. Vituttaa. Mun vanhemmat ei lähde tohon paskaan, onneks, vaan se on joko tai.

    Äänestä

Hienoa, että täällä on muitakin, joita ihmetyttää tämä liiallisuuksiin paisunut yhden ihmisen solvaaminen. En minäkään ihaile Johannaa, enkä varsinkaan hänen elämän tyyliään tai tekojaan, mutta me emme voi tietää kaikkea, koko totuutta, että mitä siellä on asioiden takana ja taustalla, mitä menneisyydessä. Ja mistä kaikki johtuu. Kaikki ei aina ole miltä näyttää tai kuulostaa. Siksi ei pitäisi mennä tuomitsemaan ilman parempaa tietoa. Ja tosiaan, saattaa olla, että Näädät ja muut solvaajat saavat vielä itse tuntea nahoissaan ja Johanna voi vielä parantaakin elämänsä ja elää hyvinvoivana ja onnellisena, kuten toivoisin. Onneksi hän uskoo Jumalaan ja jaksaa rukoilla. Ehkä hän ei muuten enää olisikaan hengissä. Ehkä hän jaksaa Jumalan siunauksella. Minäkin toivon sydämestäni, että hän pääsisi kiinni parempaan elämään. Nykyinen elämäntyyli ei ole hänelle hyväksi ja tuo esille hänen huonot puolensa. Päihteet pitäisi lopettaa. Johannakin on ollut kerran kaunis, nuori ja herttainenkin nainen, joka on ajautunut aivan väärille teille. Minusta koko Tukiaisen perhe on surullisesti kiusattu ja Julia jo menehtynyt. Se on surullisinta. Aivan turha kuolema. Mutta Jumalan määrää meidän elämämme päivät. Kiitos teille, jotka olette myös sitä mieltä, että Johannaa ei pidä liiallisesti solvata vaan toivoa hänelle myös hyvää. Kunpa saisimme aikaiseksi suomessa oikein isomman ryhmän tukemaan häntä, koska muuten on edessä hänelläkin pian kurja loppu.

Äänestä
  • Vaarallinen yksilö kenelle vain hyväuskoiselle. En siedä ihmisiä, jotka käyttää toisia hyväkseen. Usein vielä jotain vähän reppanoita tai ongelmaisia.

    Äänestä

  • Ei ihmistä voi auttaa, jos se ei halua auttaa itseään. En halua Johannalle pahaa, mutta kyllä hänen kuuluu joutua vastuuseen tekemisistään. Muutama kuukausi täysin ilman päihteitä tekis terää. Mutta jos ongelmia ei myönnä, ei niitä voi korjata.

    Äänestä

Teidän mielestä sis kaikki rikollinen saasta saa vapaasti jatkaa toimintaansa. Olette sairasta sakkia.

Äänestä
  • Tuskin kukaan on sanonut olevansa sitä mieltä, että tukee Johannan rikoksia? Rikoksistaan hänet tuomitsee oikeus ja meidät kaikki tuomitsee lopulta vain Jumala. Sanoin aiemmin, että en hyväksy hänen elämäntapaansa, mikä pitää sisällään rikokset, mutta ei sekään oikeuta tällaista herjaamista. Harvoin edes murhaajaa haukutaan näin pahasti.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Tuskin kukaan on sanonut olevansa sitä mieltä, että tukee Johannan rikoksia? Rikoksistaan hänet tuomitsee oikeus ja meidät kaikki tuomitsee lopulta vain Jumala. Sanoin aiemmin, että en hyväksy hänen elämäntapaansa, mikä pitää sisällään rikokset, mutta ei sekään oikeuta tällaista herjaamista. Harvoin edes murhaajaa haukutaan näin pahasti.

    Pidän Johannaa hulluna. Ei mahda mitään. Toivoisin, että heräisi todellisuuteen, on hyvin harhainen..

    Äänestä

Vedä iso-reva päähäsi new years eve.

Äänestä
  • Sitä kutsutaan hienovaraisesti ns.simpukaksi. Haisee merenelävältä melko kauas.

    Äänestä

Minä pelkään ainoastaan, että tässä tarinassa käy sivullisille huonosti. Siltä osin ollaan menty liian pitkälle.

Kuuluuko harhaisen ihmisen maailmankuvaa ravistella vaiko tukea? En tiedä.

Äänestä
  • Ravistelu ei taida auttaa tässä tapauksessa. Oon miettinyt samaa. Jos Johanna olisi täysin selvinpäin puoli vuotta, voisi ehkä toimia.

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Ravistelu ei taida auttaa tässä tapauksessa. Oon miettinyt samaa. Jos Johanna olisi täysin selvinpäin puoli vuotta, voisi ehkä toimia.

    Todellisuus alkaa näyttää toisenlaiselta, kun on täysin selvänä tarpeeksi pitkään. On omakohtaista kokemusta..

    Äänestä

Tunkki kuuluu mielisairaalaan määräämättömäksi ajaksi. Todennäköisesti loppuelämäkseen kunnon lääkityksessä.

Äänestä
  • Toistan kyllä itseäni, mutta sanon taas, että olette näädät sairaita, ette vaan reppanat sitä ymmärrä.

    Äänestä

  • matidha wrede kirjoitti:

    Toistan kyllä itseäni, mutta sanon taas, että olette näädät sairaita, ette vaan reppanat sitä ymmärrä.

    Johanna pitäisi lopettaa juominen kokonaan.

    Äänestä

  • matidha wrede kirjoitti:

    Toistan kyllä itseäni, mutta sanon taas, että olette näädät sairaita, ette vaan reppanat sitä ymmärrä.

    Eihän nuo näädät näe tuota fanaattisuuttaan itse. Kun mieli on sairas, sen huomaavat vain muut. Ja hullulle järjen puhuminen on kuin iskisi puunaulaa teräkseen.joten tulevat mellastamaan kunnes ovat vetäneet ranteensa auki, vetäneet överit tai joutuneet pakkohoitoon. Mutta siihen asti ovat täällä netissä meidän ihmeteltävänämme.

    Äänestä

  • matidha wrede kirjoitti:

    Toistan kyllä itseäni, mutta sanon taas, että olette näädät sairaita, ette vaan reppanat sitä ymmärrä.

    Jaa..ja tämänkin analyysin tehnyt joku transu joka keikaroi hame päällä pitkin poikin tyttöilemässä vaikka on aikuinen mies DD

    TUNKKI TODELLAKIN KUULUU POIS YHTEISKUNNASTA.

    Äänestä

Mä toivon, että Johanna raitistuisi ja oppisi pyytämään anteeksi, ja oppisi olemaan. Jos sillä ei oo mitään tarvetta muuttaa itseään, niin ei mahda mitään. Saa olla koko kansan pelle, ihmiset pilkkaa ja ehkä myös vähän säälii. Pimeetä, miten ihan älykkäästä tytöstä on tullut tuollainen. Ei oo ikinä ollut valmis tekemään työtä, vaan kaikki pitäis saada helpolla.

Äänestä

Oon tehnyt itsekin vastaavan aloituksen ja yrittänyt tolkuttaa näille, että tää käytös on sairasta. Itse kärsin 10 vuotta koulukiusaamista. Varmaan olin myös kiusaajieni mielestä oikeutettu kohde. Se on sitä kiusaajan ajattelua, jossa syyllisyys siirretään itsestä uhriin.

Tää maa on niin amerikkalaistunut, että perinteiset arvot kuten lähimmäisen kunnioittaminen on unohdettu. Mut ei ihme kun töllö on tuutannut vuosikymmeniä jenkkien mukahauskaa sitcom-paskaa, joka perustuu vahingoniloiselle naureskelulle. Nämä näätijät nyt eivät asiaa ymmärrä kun ymmärrys ei riitä tuon tason kuvioiden käsittämiseen. Ironiansa siinä, että sekä näädät kuin Tuksukin fanittavat sosiopaattista jenkkipaskakulttuuria.

Äänestä
  • Mun mielestä on outoa, että jotkut ei tunne empatiaa ollenkaan. Mikä on ihminen, joka ei oo inhimillinen?

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Mun mielestä on outoa, että jotkut ei tunne empatiaa ollenkaan. Mikä on ihminen, joka ei oo inhimillinen?

    Hän on näätä. Tai stalkkeri.

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Mun mielestä on outoa, että jotkut ei tunne empatiaa ollenkaan. Mikä on ihminen, joka ei oo inhimillinen?

    Tuksu on itse narsistinen ja kohteli Juliaakin sen mukaisesti. Sitä ei sovi unohtaa. Näinä aikoina anteeksianto ja ymmärrys ovat kadoksissa. Mut ehkä asiat voivat muuttua.

    Äänestä

  • murmeli orkkupyörässä kirjoitti:

    Tuksu on itse narsistinen ja kohteli Juliaakin sen mukaisesti. Sitä ei sovi unohtaa. Näinä aikoina anteeksianto ja ymmärrys ovat kadoksissa. Mut ehkä asiat voivat muuttua.

    Mä voin yrittää ymmärtää ja antaa anteeksi, mut jokaisen kuuluu itse ottaa vastuu omista teoistaan. Ja joka päivä on sellainen, että voi oppia uutta. Vaikka ihmisyydestä.

    Äänestä

Raketit paukkuvat ja vuosi vaihtuu aivan pian. Minulla on sydämessä juhlallinen tunnelma. Olen tehnyt päätökseni siitä, että tästä lähtien olen Johannan puolella toivoen hänelle hyvää. Näin siinä uudessa videossa hänen silmissään hetken iloisen ja raikkaan katseen ja se oli kaunista. Hän oli hetken onnellisen oloinen. Se antaa toivoa jatkaa asenteella, että hänenkin elämänsä voi vielä muuttua tai jos ei muutu niin saisi ainakin elää edes hieman parempaa ja rauhallisempaa elämää ilman sairaalloista haukkumista. Nyt on aika lähteä liikkeelle!!! Johanna tarvitsee myös rehellisiä tukijoita. Kyse ei ole siitä, että hänen huonot elämäntapansa tai rikokset hyväksyttäisiin, mutta hän tarvitsee myös tukea ja hyväksyntää, koska hänestäkin löytyy hyviä asioita aivan kuin meistä kaikista.

Johanna on saanut niin paljon sontaa niskaansa, että nyt on aika tulla ilmoille myös muun sävyisiä ääniä. Perustan Johannan puolesta- tukijoukot tästä kellonlyömästä alkaen! Ihmisarvo kunniaan NYT!!!

He jotka uskovat rukoukseen voivat rukoilla Johannan puolesta, että saisimme jatkossakin nähdä sen kauniin ilon hänen silmissään.

Hyvää vuodenvaihdetta ja positiivisempaa uutta vuotta niin meille, kuin Johannalle :)

Äänestä
  • Suuri osa ihmisistä haluaa Johannalle pelkkää hyvää. Älä vahingoita itseäsi tässä tilanteessa. Olen itse meinannut menettää henkeni narsisti-psykopaatin toimesta. Meissä ihan jokaisessa löytyy hyviä puolia, myös murhaajissa. Vältä ihmisiä, joista koituu sulle huonoa. Kaikki ei oo hyviä, mutta jokaisesta löytyy jotain hyvää.

    Äänestä

  • Kyllä me toivotaan Johannalle(kin) pelkkää hyvää. On useampi elämäntapoihin ja osaamiseen liittyvä asia jotka Johannalle ei mene jakeluun, sanoipa sen sievästi tai rumasti. Lukemattomia kertoja on sanottu että älä mene sinne keikalle jos luulet että sinne tullaan kuuntelemaan laulua ja katsomaan tanssia, kun oikeasti sinne tullaan katsomaan "sirkuksen karvaista naista". Kyllä karaokessakin yleisö rupeaa vitsailemaan jos joku laulutaidoton tunkee esiintymään kerta toisensa jälkeen.

    Ihan itse Johanna ryssi pitkäaikaisen suhteensa seikkaillessaan Miamissa, suostui Arton kanssa naimisiin ja möi kaiken lehdille ja häämatkallakin flirttaili muiden kanssa. On vuosia pilkannut "Siwan kassoja" jotka eivät ymmärrä glamourin päälle, ja vaikka mukamas onkin uskovainen ja melkein päässyt teologiseen tiedekuntaan niin ihan sujuvasti uskoo karman lakiin ja luulee että heti kuoleman jälkeen pääsee paratiisiin tai joutuu kadotukseen.

    Kännisekoiluista, raha-asioista ja eläinten "hoidosta" tuskin tarvii tehdä yhteenvetoa. Jos hän vastoin odotuksiani kykenee siirtymään ns. normaaliin elämään niin toivottavasti hänestä ei tule Juha Vuorisen tai Miika Petterssonin kaltainen moralisoiva entinen juoppo, jolle on vielä jäänyt ylemmyydentunne ja gurun asenne.

    Äänestä

  • Raamikas nallekarhu kirjoitti:

    Kyllä me toivotaan Johannalle(kin) pelkkää hyvää. On useampi elämäntapoihin ja osaamiseen liittyvä asia jotka Johannalle ei mene jakeluun, sanoipa sen sievästi tai rumasti. Lukemattomia kertoja on sanottu että älä mene sinne keikalle jos luulet että sinne tullaan kuuntelemaan laulua ja katsomaan tanssia, kun oikeasti sinne tullaan katsomaan "sirkuksen karvaista naista". Kyllä karaokessakin yleisö rupeaa vitsailemaan jos joku laulutaidoton tunkee esiintymään kerta toisensa jälkeen.

    Ihan itse Johanna ryssi pitkäaikaisen suhteensa seikkaillessaan Miamissa, suostui Arton kanssa naimisiin ja möi kaiken lehdille ja häämatkallakin flirttaili muiden kanssa. On vuosia pilkannut "Siwan kassoja" jotka eivät ymmärrä glamourin päälle, ja vaikka mukamas onkin uskovainen ja melkein päässyt teologiseen tiedekuntaan niin ihan sujuvasti uskoo karman lakiin ja luulee että heti kuoleman jälkeen pääsee paratiisiin tai joutuu kadotukseen.

    Kännisekoiluista, raha-asioista ja eläinten "hoidosta" tuskin tarvii tehdä yhteenvetoa. Jos hän vastoin odotuksiani kykenee siirtymään ns. normaaliin elämään niin toivottavasti hänestä ei tule Juha Vuorisen tai Miika Petterssonin kaltainen moralisoiva entinen juoppo, jolle on vielä jäänyt ylemmyydentunne ja gurun asenne.

    Erittäin fiksusti kirjoitettu.

    Just näitä kommentteja jotka pysäyttävät ajattelemaan.

    Mitä Johannan pitäisi nyt kiireimmin muuttaa elämässään? Tämä ei ole vaikea: lopettaa päihteiden sekakäyttö tietenkin.
    No miten? Jaa-a, se ja sama kunhan lopettaa - vaikka sitten ton uskisten pikakurssin avulla....vai?

    Loppuisiko valehtelu? Veronkierto? Oman edun tavoittelu muiden kustannuksella? Omahyväinen ylpeys ja itsekehu?
    Rahan ja materiaalin silmitön ihannointi? Ihmisten eriarvoistaminen?
    Tulisiko päähän viisautta? Nöyryyttä? Katumusta omista pahoista teoista muita kohtaan?

    Sitten meillä olisi raitis, menestysteologian oppeja muille korkeuksistaan tyrkyttävä....barbiprinsessa joka ei takuulla mahtuisi enää omaanmaahansa....mutta joka on polttanut siltansa jopa Ihmemaa 'Jenkkeihin' eli täällä pysyisi...

    ...joka ei säästelisi sanan säiläänsä tuomitessaan muita, syyttäessään pieleen mennestä elämästään kaikkia edes etäisesti siihen liittyneitä...eli 'ulkoistaessaan demonit' kuten Livets Ord opettaa.

    En kyllä usko vähääkään moiseen 'kuuden päivän ihmeeseen'; järjestö toimii liiketaloudellisin periaattein eli kyllä
    prinsessakin uhrataan vielä rahan alttarille - näyttelemään Tuhlaajalampaan Kotiinpaluuta ja uskonlahkonsa armolahjan saanutta parannuksentekijää jonka kustannuksella kyseiset 'hyväntekijät' kiilottavat omaa kilpeään ja napsivat
    parempia vuoronumeroita ylöstempaus-ensambleen.

    Loose-loose.

    Äänestä

ISOA REVAA täältäkin aloittajalle.

Äänestä
  • Sun revas on varmasti niin iso ettei se yhellekään miehelle kelpaa. Varmasti myös haiseva. Ethän ehdi sitä pesemään kun täytyy aamusta iltaan päivystää netissä tuksua.

    Äänestä

Vielä varoituksen sana teille solvaajille:
Kaikki se, millä te Johannaa solvaatte, tulee teille aikanaan takaisin. Se voi tulla esim. teidän omien lastenne kautta. Isäni oli viisas mies. Hän kertoi seuraavan tarinan:
Isäni ollessa lapsi, hänen kotikylällään asui eräs kehitysvammainen lapsi vanhempiensa kanssa. Kylällä asui myös eräs vääräleuka nuori mies, joka omisti elämänsä tämän vammaisen lapsen pilkkaamiseen ja matkimiseen. Tuli aika, että tämä pilkkaajakin avioitui ja sai lapsia. Hänelle ja hänen vaimolleen syntyi neljä kehitysvammaista lasta.
Hyvät solvaajat, ottakaa tarinasta opiksenne. Lopettakaa Johannan solvaus.

Äänestä
  • En usko yliluonnolliseen, mutta ihmisen pitäisi mun mielestä elää elämänsä niin, että pystyy rehellisesti katsomomaan itseään silmiin. Jos huomaa tehneensä virheen, pitää pystyä pyytämään anteeksi. Olen ateisti. Uskon, että täällä eletään, jotta voisimme oppia uutta. Olen hyvin kriittinen, enkä pidä "typeryydestä". Uskon karmaan. Ja toivotan kaikille Mitä Parhainta Uutta Vuotta! Uskokaa itseenne!

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    En usko yliluonnolliseen, mutta ihmisen pitäisi mun mielestä elää elämänsä niin, että pystyy rehellisesti katsomomaan itseään silmiin. Jos huomaa tehneensä virheen, pitää pystyä pyytämään anteeksi. Olen ateisti. Uskon, että täällä eletään, jotta voisimme oppia uutta. Olen hyvin kriittinen, enkä pidä "typeryydestä". Uskon karmaan. Ja toivotan kaikille Mitä Parhainta Uutta Vuotta! Uskokaa itseenne!

    Onko Uuden Vuoden toivotus mielestäsi typeryyttä vai uskotko edelleen vanhakantaisiin luonnonuskontoihin?

    Äänestä

  • Luotsi on naurettava kirjoitti:

    Onko Uuden Vuoden toivotus mielestäsi typeryyttä vai uskotko edelleen vanhakantaisiin luonnonuskontoihin?

    Uskon elämän kiertokulkuun, tai sanotaanko en mihinkään. Edelleen hyvää Uutta Vuotta kaikille :)

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Uskon elämän kiertokulkuun, tai sanotaanko en mihinkään. Edelleen hyvää Uutta Vuotta kaikille :)

    Virveriikka, luuletko että Johanna saa nyt takaisin menneisyytensä tekoja, näätien toimesta?

    Äänestä

Tukiainen luulee että havajilla.joku tuulipukumaan persjalkainen kulahtanut lattianmoppaaja on kuuluisuus.voi voi.on siellä niitä ämerikkäläisiäkin staroja.siinä isossa joukossa.tuksu on kuin kärpäsen paska vesilätäkössä.turha unelmoida.linna kutsuu suomessa.tämä loma on seiskan maksama hermoloma.tälle luuseriakalle

Äänestä
  • Aivan kuin Johanna ei kykenisi kohtaamaan todellisuutta. Liian lujaa mennyt viime vuodet. Hei tuli vaan mieleen, että toissa yönä katselin ylöspäin Albertinkadulla. Tunkin kämpässä on valot päällä ja ikkuna on auki. Onko joku hoitamassa koiria paikan päällä..?? En oikeasti keksi mitään, vaan osoite on tullut näädiltä.

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Aivan kuin Johanna ei kykenisi kohtaamaan todellisuutta. Liian lujaa mennyt viime vuodet. Hei tuli vaan mieleen, että toissa yönä katselin ylöspäin Albertinkadulla. Tunkin kämpässä on valot päällä ja ikkuna on auki. Onko joku hoitamassa koiria paikan päällä..?? En oikeasti keksi mitään, vaan osoite on tullut näädiltä.

    Aika hauskaa että näätä toimii luotsina keskustelupalstalla :-D

    Äänestä

juuri noin voiko oliot olla kamalampia aina niillä on selitykset , ihmisille hyvä tahto, hyvää uuttavuotta,

Äänestä
  • Vaikka on kaikkea pahaa sattunut,,en ole menettänyt toivoani. Olen kyllä kovettanut itseni, jottei mulle enää käy kuin aiemmin. Jos joku tarvitsee keskusteluseuraa, niin voi laittaa meiliä [email protected]

    Äänestä

Eläinten huono kohtelu (ja teeskentely, että tarjoaa niille vain parasta ja ostaa typeriä vaatteita sen sijaan, että liikkuisi niiden kanssa ulkona) on täysin anteeksiantamatonta. Jos ei pysty hoitamaan eläimiään kunnolla, antakoon ne pois. Ja tuo äitinsä harjoittama harhojen tukeminen - se on todellakin outoa! Sieltä sitä löylyä lyödään, ja ihan miss keittiön tittelin voimalla!

Äänestä
  • Käyn kuntosalilla Albertinkadulla, ihan outoihin aikoihin. Toissa yönä katsoin ylöspäin, ja Tunkin kämpässä on ikkuna auki ja valo päällä. Toivottavasti koirat ei oo yksin siellä. Ne on kaksi ikkunaa ylimmässä kerroksessa alaoven juuri vasemmalla puolella edestä katsottuna.

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Käyn kuntosalilla Albertinkadulla, ihan outoihin aikoihin. Toissa yönä katsoin ylöspäin, ja Tunkin kämpässä on ikkuna auki ja valo päällä. Toivottavasti koirat ei oo yksin siellä. Ne on kaksi ikkunaa ylimmässä kerroksessa alaoven juuri vasemmalla puolella edestä katsottuna.

    Tunkin kämpässä on hyvin usein ikkuna auki.

    Äänestä

  • UPDATE_10618408 kirjoitti:

    Käyn kuntosalilla Albertinkadulla, ihan outoihin aikoihin. Toissa yönä katsoin ylöspäin, ja Tunkin kämpässä on ikkuna auki ja valo päällä. Toivottavasti koirat ei oo yksin siellä. Ne on kaksi ikkunaa ylimmässä kerroksessa alaoven juuri vasemmalla puolella edestä katsottuna.

    Voivoi, koitapas nyt kykkiä siellä koko yön!

    Äänestä

Kyllä latvalahous aina glamourelämän voittaa.

Äänestä

New Years Eve eli näätäpalstan Tähtisumu. Mene nukkumaan munaamasta itseäsi lisää. Tähtisumun mielipiteet löytää helposti hymypalstalta. pahin Tunkin herjaaja koskaan. Nyt vaan meni sukset ristiin muiden näätien kanssa ja vinkuu täällä.

Äänestä
  • On kyllä sekavaa sakkia. Uskovat jumalaan ja paha saa palkkansa, mitä muille teet kostautuu jnejne. Toodella harhaista sakkia. Kattokaa maailmaa onko täällä paha saanut palkkansa??? Ei. Eikä tule saamaan. Hihhulit pysykää omissa sekopäisissä joukoissanne. Ja mikä kansanliike? Ei tukiainen ole millään tavalla tärkeä. Keltaisen lehdistön "uhri". Perusta kansanliikkeesi vanhusten, kodittomien, kaltoinkohdeltujen lasten puolesta. Tai ihan aikuisten oikeesti mene hoitoon. Enkä sano tätä pahalla. Ja nämä nimimerkkien takana olevien ihmisten persoonallisuuksien tms arvuuttelu muu rääpiminen menee joka kerta ja aina metsään. Paljastaa rääpijästä itsestää

    Äänestä

If you can't take the heat, get out of the kitchen. Itse Johanna haluaa roikkua julkisuudessa, eihan hanella muita ansiotuloja ole.

Äänestä
  • Niinpä. Jos alkaa kansanliikettä perustelemaan sairaan ja vastuuttoman ihmisen puolesta ja kuvittelee että ihmiset jotka kommentoivat jollekkin palstalle viettäisivät siellä aikaansa 24/7 on toooodella harhainen kuin tuksu itse. Kommentointi vie aikaa muutamia minuutteja, sen voi tehdä kahvitunnilla, matkalla töistä kotiin, kuntopyöräillessään jne jne. Kyllä tuo new years eve on itse ihan potilas " läski yh-äiti ja hullu" ja oli muuten helvetin rumasti sekin sanottu. Paljasti junttiääliö siinäkin itsensä. Tyhmyyden huipentuma tosiaan.naurattaa kyllä noikin kommentit ihan kaikki. Kunnon viihdettä. Kumarran ja kiitän. Jatkan seuraamista.:)

    Äänestä

Kesyä tekstiä hymyn näädät kirjottaa verrattuna seiskan lajitovereihin. Tämä tähtisumu eli New Year´s Eve nyt vaan vetäisi herneet nenuunsa kun ei itse saanut huomiota hymyn palstalla ja silloin kun sai, eivät muut olleet ihan samaa mielt'ä tämän daamin kanssa. Vanhoista volleista on luettavissa tämän ns takinkääntäjän vanhat tekstit ja on todella törkein sanakääntein haukkunut Tuksua.

Äänestä
  • Yksi ääliö tuolla vielä lisäsi että koulukiusattuja ja rumia. Katoppas peiliin jos kerta karmaan ja harhaan uskot, tuo kommentti tulee sulle takaisin satakertaisesti. Taidat olla itse koulukiusaaja ja helvetin ruma henkisesti ja tyhmä mikä on pahinta.

    Äänestä

  • ihmettelijä kirjoitti:

    Yksi ääliö tuolla vielä lisäsi että koulukiusattuja ja rumia. Katoppas peiliin jos kerta karmaan ja harhaan uskot, tuo kommentti tulee sulle takaisin satakertaisesti. Taidat olla itse koulukiusaaja ja helvetin ruma henkisesti ja tyhmä mikä on pahinta.

    Itse olen entinen koulukiusaaja, mutta myös kaunis ja menestyvä uraa luova projektipäällikkö. Taitoni ihmisten käsittelyssä on huomattu kuten myös tuloksentekokykyni. En silti pilkkaisi Johannaa, sillä tiedän hänen perimmältään olevan hyvä ja kaunis ihminen, jonka te, näädät, olette traumatisoineet.

    Äänestä

  • menestyjä kirjoitti:

    Suosittelen lämpimästi paluuta kaiken tämän lähtöpisteeseen, tai ainakin aikaan ennen Kanervagatea.

    Googlaten löytyy vanha Ellien keskusteluketju - ei Johannan vaan Dolls Dancersien nimellä - ensimmäinen kommentti on vuodelta 2006.

    Kun olet lukenut taustoista (edes) sen, palataan tähän aiheeseen, okei?

    Äänestä

  • ajalta ennen 'näätiä' kirjoitti:

    Suosittelen lämpimästi paluuta kaiken tämän lähtöpisteeseen, tai ainakin aikaan ennen Kanervagatea.

    Googlaten löytyy vanha Ellien keskusteluketju - ei Johannan vaan Dolls Dancersien nimellä - ensimmäinen kommentti on vuodelta 2006.

    Kun olet lukenut taustoista (edes) sen, palataan tähän aiheeseen, okei?

    Hei menestyjä jauhat paskaa olet puhelinmyyjä hehhehheee. Ja joudut vielä maksamaan kalliisti koulukiusaamisestasi. Koulukiusaajat ovat yleensä ressukkoja ihan loppuun asti. Enkä usko pätkääkään että olet kaunis. Ota tunkki kaveriksi, taidatte olla samaa kastia. Hehheehe

    Äänestä

  • loungeboy kirjoitti:

    Näädät rulaa11!!111

    Lässytä mätisäkki mitä haluat, olet vaan katkera.

    Äänestä

  • menestyjä kirjoitti:

    Itse olen entinen koulukiusaaja, mutta myös kaunis ja menestyvä uraa luova projektipäällikkö. Taitoni ihmisten käsittelyssä on huomattu kuten myös tuloksentekokykyni. En silti pilkkaisi Johannaa, sillä tiedän hänen perimmältään olevan hyvä ja kaunis ihminen, jonka te, näädät, olette traumatisoineet.

    Etkö sä Tuksu oikeesti vois vaan nauttia lomastasi, kuten monet asialliset näädätkin jopa ovat toivoneet? Istut sielläkin vaan netissä ja juopottelet.
    Luuletko ettei sun kirjoitukset paljastu tällä palstalla, olet niitä tekokynnet ruvella tänne kirjoitellut nyt.

    Ottiko todella noin koville, ettei sua enää pidetäkään ulkomailla niin kuumana pimatsuna kuin silloin parikymppisenä Miamissa ja sua paikalliset näätii ihan kuin täälläkin?
    No katsos kun that's life!
    Me kaikki vanhennutaan ja rupsahdetaan, mutta sä vain et kestä sitä!
    Sähän olit Julian kuolemastakin niin tyytyväinen, että hän sai kuolla nuorena ja kauniina.
    Ikään kuin SE olisi elämän tärkein asia. Ulkonäkö!

    Olet nyt aloittanut jonkun ihme sodan näätiä vastaan sen sijaan, että katsoisit peiliin ja tekisit jotain asioille!
    AINA sulla on mennyt näin, muissa on vika, ei sinussa.

    Äänestä

  • Nauti nyt edes vähän kirjoitti:

    Sama savon muan hilima se jaksaa!!
    Puhut monikossa näädistä
    mutta veikkaampa, että tälläkin palstalla kirjoittaa enimmäkseen yksi ja sama pelle.
    Johannana en siis olisi yhtään huolissani noita kommenteista.

    Äänestä

  • tapaus tuokin kirjoitti:

    Sama savon muan hilima se jaksaa!!
    Puhut monikossa näädistä
    mutta veikkaampa, että tälläkin palstalla kirjoittaa enimmäkseen yksi ja sama pelle.
    Johannana en siis olisi yhtään huolissani noita kommenteista.

    No on siinä yhdellä ihmisellä tekemistä...

    Äänestä

  • mie yksin kirjoitti:

    No on siinä yhdellä ihmisellä tekemistä...

    Ei ihme ollenkaan jonniinjoutavalta!

    Äänestä

  • haihuipeli kirjoitti:

    Ei ihme ollenkaan jonniinjoutavalta!

    Minulle on aivan yhdentekeviä kaikki länkytykset täällä, jotka ovat vain vihollisen yritys laittaa kapuloita rattaisiin. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn sanojeni takana. On aika alkaa muuttamaan käyttäytymistä nettikeskusteluissa. Olen muutaman muun tahon kanssa juuri tekemässä aloitetta laista, joka määrittelisi tarkemmin mitä esim. julkisuuden henkilöstä saa netissä kirjoittaa. Ja en tosiaankaan ole mikään Tähtisumu, kuten täällä väitetty. Vaikka ihan asiaa hänkin on kirjoittanut. Lopulta on aivan sama kuka olen. Tärkeintä on, että holtiton nettiherjaaminen saadaan aisoihin. Suomessa saa aivan liian vapaasti haukkua yksityishenkilö netissä nimimerkin turvin. Siihen tulee jossain vaiheessa muutos. Ryhmässämme on jo nyt pari erittäin ansiokasta ja pätevää lakimiestä, jotka tarkastavat asiaa. Nämä lakiasiantuntijat ovat korkeammalla tasolla. Heiltä lähtee aloite sitten ministeritasolle ja sieltä eteenpäin. Onneksi on tullut elämän varrella kerättyä muutama vaikutusvaltainen tuttava. Nyt alan käyttämään näitä suhteita Johannan hyväksi. Katsotaan ja ihmetellään ;)

    Meillä on jo voimassa pätevä laki ja kiusaamiseen liittyviä rikosnimikkeitä, joihin myös viestisi otsikointeineen lukeutuu.

    Äänestä

  • New Years Eve kirjoitti:

    Minulle on aivan yhdentekeviä kaikki länkytykset täällä, jotka ovat vain vihollisen yritys laittaa kapuloita rattaisiin. Minä olen päätökseni tehnyt ja pysyn sanojeni takana. On aika alkaa muuttamaan käyttäytymistä nettikeskusteluissa. Olen muutaman muun tahon kanssa juuri tekemässä aloitetta laista, joka määrittelisi tarkemmin mitä esim. julkisuuden henkilöstä saa netissä kirjoittaa. Ja en tosiaankaan ole mikään Tähtisumu, kuten täällä väitetty. Vaikka ihan asiaa hänkin on kirjoittanut. Lopulta on aivan sama kuka olen. Tärkeintä on, että holtiton nettiherjaaminen saadaan aisoihin. Suomessa saa aivan liian vapaasti haukkua yksityishenkilö netissä nimimerkin turvin. Siihen tulee jossain vaiheessa muutos. Ryhmässämme on jo nyt pari erittäin ansiokasta ja pätevää lakimiestä, jotka tarkastavat asiaa. Nämä lakiasiantuntijat ovat korkeammalla tasolla. Heiltä lähtee aloite sitten ministeritasolle ja sieltä eteenpäin. Onneksi on tullut elämän varrella kerättyä muutama vaikutusvaltainen tuttava. Nyt alan käyttämään näitä suhteita Johannan hyväksi. Katsotaan ja ihmetellään ;)

    On aika vaikeaa toteuttaa tuollainen laki ilman, että se polkee sananvapautta.
    Muutenkin hankala vetää rajoja, mitä saa sanoa ja mitä ei.
    Olen ymmärtänyt, että nykyinen laki suojelee yksityishenkilöitä, mutta julkkiksista saa kirjoitella melko vapaasti koska sitähän julkisuus on.
    Tämähän on eräänlainen viihdekulttuuri, jota ei ole edes tarkoitettu tosimielellä otettavaksi, samoin kuin roustaaminen.
    Tuksu esim. elää ja saa palkkaa näädistä, muuten hän olisi pudonnut julkisuudesta jo vuosia sitten, eihän hänellä oikeita faneja ole kuin muutamia.
    Vaan kyllä monet kommentit menee aika överiksi välillä, totta sekin on.
    Mun mielestä ainakin kuolemantoive/tappamisjutut on jo täysin liikaa.

    Mutta pahin virhe julkkikselta on se, että tulee itse lukemaan törkykirjoituksia itsestään.
    Julkkiksille usein neuvotaan, ettei missään nimessä saa tulla tällaisille palstoille lueskelemaan juoruja.
    Julkimoista puhutaan niin paljon paskaa ja sille ei vain mitään voi, se kuuluu siihen pakettiin ja sairaita ihmisiä on kaikkialla.
    Itseään pitää osata suojella.

    Pahin virhe ikinä on lähteä vieläpä mukaan törkykeskusteluihin ja sitäkin Tuksu on tehnyt alusta saakka, jo ennen Kanerva-kohua.
    Hänellä ei ole minkäänlaista itsesuojeluvaistoa.
    Ehkä nettikirjoittelulle voisi jotain kuitenkin tehdä, ei se huono ajatus ole kunhan ei kokonaan sananvapautta viedä, silloin ihmiset alkavat häiriköidä enemmän suoraan kohdettaan, jos ei netissäkään saa enää purkautua.
    Eli onnea sulle valitsemallasi tiellä.

    http://www.vaasanylioppilaslehti.fi/artikkeli/2041/vapaata-riistaa/

    Äänestä

  • Vapaata riistaa kirjoitti:

    Mitä ihmettä? Olet täysin sekaisin päästäsi!! Herjaaminen ja kunnianloukkaus viihdekulttuuria?? Ns. "roustaamienen", lähtöisin mustaihoisten, trailer trashin ja huumeiden täyttämästä alaklttuureista, ei kyllä missään vaiheessa ole saanut laillista hyväksyntää.

    Äänestä

  • dark days kirjoitti:

    Kyllä, sitä se juuri on.
    Kyse on viihteestä, eri asia sitten onko se oikein vai väärin..
    Ja jos luit tuon linkkaamani jutun, sielläkin kerrotaan, että julkkisten mollaaminen netissä on ulkomailla, varsinkin amerikassa, paljon pidemmällä kuin täällä meillä.
    Tosin juttu on vuodelta 2012, että ehkä aletaan jo saavuttaa sama taso.

    Kauhulla odotan minkälaisia videoita se Tuksua kuvannut poika aikoo julkaista kun kerran siellä osaavat paremmin nämä jutut.

    Äänestä

Tuskinpa siinä videolla mitään kauhua on. Traileri ainakin oli ihan asiallinen ja Tukiainenkin siinä ihan siistin ja fiksun oloinen. Huumoria siinä varmasti on. Näytti Johanna itsekin nauttivan sen tekemisestä.

Äänestä

Latvalahoa on se, että puolustellaan rikollista, joka omasta halustaan on julkisuudessa ja itse sanoo, ettei välitä herjaajista koska se on pelkkää kateutta.
Oletko edes kysynyt Tuksulta mielipidettä tähän ryhmäsi ajamaan asiaan?
Tuksu on saanut elantonsa nettiherjauksista, haluatko viedä häneltä leivän suusta?Enkä voi pistää omalle kohdalleni koska en itse ikinä käyttäytyisi edes kännissä niin kamalalla tavalla kuin Tuksu, joten mua kohtaan ei koskaan voisi tullakaan niin paljon nettivihaa.

Jännä juttu, että aina kun Tuksu kunnolla kärähtää jostain isommasta valheesta, alkaa mediahiljaisuus ja tänne alkaa vyörytä näitä säälin kerjääjiä.
Ei yhtään läpinäkyvää?
Itse olet oman elämäsi mokannut, siitä on turha syyttää ketään muuta.

Nyt on kova vitutus päällä kun reissun tarkoitus hoksattiin ja mitään ei oikeasti jäänyt käteen, ei tullut mallisopimusta, ei levytyssopparia ja sekin lopulta paljastui, että myös ulkomailla pilkataan glamourtähteämme.
Eli toisin sanottuna koko pakka meni sekaisin.
Viimeistään nyt koko valheellinen glamourkupla puhkesi ja isukki oli sittenkin oikeassa, glamour todellakin oli vain omassa päässäsi!

Tällä hetkellä Tuksun vihan määrä on niin suunnaton, että ihan mitä tahansa on odotettavissa ja se ei tuu olemaan kaunista katsottavaa.
Mutta sen siitä saa kun ei pakkohoitoon voi ihmistä laittaa.
SIIHEN asiaan pitäisi lakimuutosta hakea, eikä mihinkään nettiherjaamiseen.
Nettiherjaaminen ei koskaan lopu.
Vaikkei nimellä saisikaan herjata, keksitään lempinimiä ja herjataan niillä, niin ne tekee ulkomaillakin jos nimiä ei saa käyttää.
Se on täysin mahdotonta pysäyttää, eikä kenelläkään aika riitä sen valvomiseen, poliiseilla on ihan oikeitakin rikoksia tutkittavana eikä jotkut lällänlieruu-jutut netissä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

New Year`s Eve kirjoitti:

Minusta tämä Johanna Tukiaisen hakkuminen ja pilkkaaminen on lähtenyt käsistä. Kun alkaa olla täälläkin pelkästään pilkkaketjuja ko.henkilöstä, sekä Hymyn näädät, jotka vuodesta toiseen siellä päivystävät kaiket päivät saadakseen tietää joka ikisen liikkeen, jonka Johanna tekee.

Tarkoitus ei ole haukkua ketään ja kaikissa on varmaan syytä, kuten myös Johannassa itsessään. Hän voisi ainakin lopettaa valehtelemisen ja ihmisten haukkumisen, jolloin hänen arvostelemisensa varmasti vähenisi. Mutta siltikin tämä Johannan pilkkaaminen ja solvaaminen on mennyt liian pitkälle. Ei ole enää millään tavalla hyvän maun rajoissa.

Ei ole oikein, että koko suomi pilkkaa yhtä ihmistä. Ei ihme jos hänellä meneekin hermot, käyttää päihteitä ym. Kuka tällaista selvin päin kestäisi?! Menkää itseenne ja katsokaa peiliin. Miltä teistä tuntuisi jos teidän ulkonäköä ja painoa pilkattaisiin joka päivä julkisesti. Tulisiko vähän ahdistunut olo?

Johanna on erittäin vahva ihminen, että on edes jollain tavalla jaksanut tätä kauheutta ja vielä ohessa siskonsa kuolema. Ei varmasti ole ollut helppoa.

Pistäkääpä omalle kohdallenne ja miettikää millaista olisi sitten yrittää olla ja elää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu