25.1.2015..

Kreikan parlamenttivaalit järjestetään 25.1 eli hyvin pian. Mikäli käy kuten ennakoidaan että Syriza nousee valtaan niin lähteekö tuolloin 25.1 liikkelle sellainen tapahtumien sarja joka lopultakin irrottaa Kreikan eurosta ?

Syrizalla on tällä hetkellä noin 2,5 - 3,3 % johto joten toivoa sopii että Syriza saa pidettyä tuon etumatkan vaaleihin asti. Nyt jos koskaan euron hajoaminen on erittäin lähellä. Syrizan mahdollisella vaalivoitolla olisi todella iso merkitys myös Suomen eduskuntavaaleihin jotka järjestetään huhtikuussa. Jos ja kun Suomi tulee kärsimään todella paljon taloudellisesti Kreikan lainojen leikkauksista niin se kaikki sataa suoraan Perussuomalaisten laarin..

Kreikan vaalien lisäksi vuonna 2015 järjestetään myös muissa maissa vaaleja joissa valtaan saattaa nousta eu/eurokriittiset puolueet. Onko siis niin että vuodesta 2015 tulee eurolle kohtalon vuosi ?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vaalien ennakkosuosikiksi on nimetty valtapuolue Uuden demokratian lisäksi vasemmistolainen Syriza-puolue. Vaikka Syrizan retoriikka on välillä kiivasta, ei ryhmä edusta todellista vaihtoehtoa Kreikan nykyiselle poliittiselle järjestelmälle. Se on jopa ilmoittanut, että se tahtoo Kreikan pysyvän eurovaluutassa – Syriza on muiden vasemmistopuolueiden tavoin eliitille hyödyllinen valeoppositio. Kreikan eroaminen EU:sta antaisi signaalin kaikille Euroopan maille, ettei yksityisten pankkien mielivallalle tarvitse alistua; eurovastaisten liikkeiden kannatus tulisi kasvamaan huomattavasti. Tällaista viestiä Syriza ei Euroopalle tahdo kuitenkaan antaa.

Vasemmiston nousua enemmän kansainvälistä huolta on aiheuttanut Kultainen Aamunkoitto –puolue, jota vastaan Kreikan eliitti on käynyt erittäin likaista sotaa viime vuodet. Pääministeri Antonis Samaras totesi muutamia päiviä sitten, että tällä hetkellä tärkeintä on äänestää niin, että Kultaisen Aamunkoiton valtaanpääsy estetään:

http://www.magneettimedia.com/kreikassa-juutalaispankkiirien-luoma-velkakriisi-karjistyy/

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Euron tuomiopäivä... kirjoitti:

Kreikan parlamenttivaalit järjestetään 25.1 eli hyvin pian. Mikäli käy kuten ennakoidaan että Syriza nousee valtaan niin lähteekö tuolloin 25.1 liikkelle sellainen tapahtumien sarja joka lopultakin irrottaa Kreikan eurosta ?

Syrizalla on tällä hetkellä noin 2,5 - 3,3 % johto joten toivoa sopii että Syriza saa pidettyä tuon etumatkan vaaleihin asti. Nyt jos koskaan euron hajoaminen on erittäin lähellä. Syrizan mahdollisella vaalivoitolla olisi todella iso merkitys myös Suomen eduskuntavaaleihin jotka järjestetään huhtikuussa. Jos ja kun Suomi tulee kärsimään todella paljon taloudellisesti Kreikan lainojen leikkauksista niin se kaikki sataa suoraan Perussuomalaisten laarin..

Kreikan vaalien lisäksi vuonna 2015 järjestetään myös muissa maissa vaaleja joissa valtaan saattaa nousta eu/eurokriittiset puolueet. Onko siis niin että vuodesta 2015 tulee eurolle kohtalon vuosi ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu