Jos mä olisin tän kaiken ajan käyttänyt

järkevästi, minkä olen käyttänyt sun ikävöintiin, ties mitä mä olisin saanut aikaiseksi.
4153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse olen kamppaillut samojen tunteiden äärellä ja tärkeintä on, että omassa elämässä on sitä muutakin sisältöä eikä vain se toinen ihminen. On siis muuta sosiaalista elämää, harrastuksia ja muita mielenkiinnon kohteita. Elämäänsä ei tule ikinä rakentaa pelkästään sen toisen ihmisen ehdoilla ja hänen varaansa, koska elämässä voi jäädä myös yksin ilman häntä ja hänen tunteitaan. Olipa kyseessä yksipuolinen ihastuminen, rakastuminen, ero jne. niin aikansa se ottaa se ikävän tunnekin, mutta jossain vaiheessa senkin voittaa sen oman muun elämän ansiosta ja voi myös kohdata sen uuden sulle oikeamman rakkaan.

Äänestä
  • Komppaan molempia. Ikävä toisen luo rajoittaa omaa elämää, silti vin oman elämän voi elää.

    Äänestä

Vastaan tähän niin, että oltais heti ikävöinnin alussa tehty itsemme näkyviksi.:) Ainakin nyt sitten bensarahat ovat säästyneet.:) Olisin nimittäin halunnut näyttää sinulle kaikkia, vaatimattomiakin paikkoja omasta lapsuuden elinympäristöstäni, edesmenneitten isovanhempien tiloja ym. Vastavuoroisesti olisin halunnut
tutustua sinun lapsuuden maisemiisi. Kaikkeen sinussa, rakas ihmisolento.

Vaikka tämä on vienyt paljon aikaa, ajattelen että tämä on myös matka, omaan
sisimpään.

Äänestä

Mä mietin en mä toisesta tiedä mitään. En yhtään mitään. En missä hän on syntynyt, kasvanut, onko sisaruksia jne. Luottamus puuttuu väliltämme. Eikä enää ole korjattavissa. Ehkä hän joskus kertoi mutta eri asia oliko tottakaan. Aika kääntää sivua ja jättää toinen rauhaan

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elämä on. kirjoitti:

järkevästi, minkä olen käyttänyt sun ikävöintiin, ties mitä mä olisin saanut aikaiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu