panic

Opiskelija ystäväni on JT. Kännissä hän usein ryhtyy kertomaan uskonnostaan kun kyselen, että kuinka JT:t odottavat maailmanlopun tulevan lähivuosina mutta silti suurin osa hänenkin tuntemista jehovista on kuulemma vain näön vuoksi jehovan todistajana johtuen sukulaisistaan tai suppeasta kaveripiiristä. Hän kertoi tuntevansa vain muutaman tunnollisen JT:n! Hän paljasti myös että niitä vapaaehtoisia lahjoituksia varastetaan ja että seurakunnissa kyllä tiedetään että monella vanhimmalla on alkoholi ongelma tai muuten vain noussut kusi päähän. Voiko olla mahdollista?? Olen aina pitänyt jehovan todistajia siisteinä ja vilpittöminä uskovaisina. En kyllä enään kuuntele heidän juttujansa, tämä uusi ystäväni on paljastanut heidän sisimpänsä.
5443
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Hän on tähän mennessä näyttänyt sinulle oman sisimpänsä.

Äänestä

Tuohan oli tarinan "Kolme musketti soturia" teema.

Äänestä

Se sun kaveris on ent. JT. Eikä kannata uskoa kännisen juttuja.

Äänestä

provo ( siis keksitty ) tämä sinun juttusi.

Äänestä
  • Mielestäni on naurettavaa odottaa tai väittää, ettei missä tahansa näinkin laajassa yhteisössä olisi epärehellisiä, asemaansa väärin käyttäviä tai jopa rikollisia ihmisiä.

    Jehovan todistajat tosin uskovat olevansa maailman rehellisimpiä ihmisiä (tästä ei kuitenkaan ole tilastollista näyttöä), niinpä heidän on todella vaikea uskoa ystäviensä tai seurakuntansa jäsenten epärehellisyyteen. Kaikkea tapahtunutta vähätellään, väärintekijät ovat aina "lupioita" (entisiä todistajia). Myös tervettäkin ulkopuolista kritiikkiä tai paljastuksia vähätellään demonien riivaamien ihmisten hyökkäyksenä "totuutta" (heidän uskontoaan) vastaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pablo kirjoitti:

Opiskelija ystäväni on JT. Kännissä hän usein ryhtyy kertomaan uskonnostaan kun kyselen, että kuinka JT:t odottavat maailmanlopun tulevan lähivuosina mutta silti suurin osa hänenkin tuntemista jehovista on kuulemma vain näön vuoksi jehovan todistajana johtuen sukulaisistaan tai suppeasta kaveripiiristä. Hän kertoi tuntevansa vain muutaman tunnollisen JT:n! Hän paljasti myös että niitä vapaaehtoisia lahjoituksia varastetaan ja että seurakunnissa kyllä tiedetään että monella vanhimmalla on alkoholi ongelma tai muuten vain noussut kusi päähän. Voiko olla mahdollista?? Olen aina pitänyt jehovan todistajia siisteinä ja vilpittöminä uskovaisina. En kyllä enään kuuntele heidän juttujansa, tämä uusi ystäväni on paljastanut heidän sisimpänsä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu