Tällä palstalla tälläinen.
Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Se hyväksyttiin psykiatriseen diagnostiseen DSM-järjestelmään vuonna 1980.[1] Kansainvälisestä tautiluokituksesta ICD-10:stä puuttuu tämä häiriö, ja se luokitellaan muuksi persoonallisuushäiriöksi[2]. Häiriölle on tyypillistä erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen.[3]
Psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvisen mukaan narsistinen häiriö ei ilmene älyllisinä tai suoritusongelmina eikä myöskään mielenterveysongelmina. Se ilmenee sosiaalisessa käyttäytymisessä, ja kun ihmiseltä puuttuvat tietyt hillitsevät mekanismit, esimerkiksi syyllisyyden- ja häpeäntunteet, hän voi suoriutua älyllisesti keskimääräistä paremmin. Hän ei kykene myöntämään epäonnistumista, mikä voi antaa harhaanjohtavasti kuvan vahvasta itsetunnosta.[4]
Tutkimuksella on osoitettu että narsismin voi testata yksinkertaisesti kysymällä, minkä verran henkilö on omasta mielestään narsisti. Yhden kysymyksen testi oli kilpailukykyinen muiden psykologisten narsismitestien kanssa. Narsisti ei nimittäin näe narsismiaan negatiivisena ominaisuutena.[5]

Vastaukset 1
Vanhimmat
Oikea profetia sivustolle onkin.