Pop stars

ex ammattilainen

Olen menneisyyteni vanki. Tunsin aikoinani Esko.M. Toivosen, Kaija Kokkolan ja Risto Asikaisen ja bändin nimeltään Steel City, jos tuon nimen nyt oikein kirjoitin ja tietenkin oli Kai Westerlund musiiki Fasun tuottaja, nyt jo edesmennyt. Dominoiva persoona oli Ego ( Toivinen ) ja Ristoa käytettiin
hyväksi, egon tuotannoissa, periaatteessa, kukaan ei heistä edes arvostanut Asikaisen lahjoja ja taitoja, ja oli heidän mielestään ainoastaan kohtalainen kitaristi. Itse olin täysin erimieltä,
myös Kaija miehineen on tehnyt vakuutavaa työtä miehensä kanssa, nimellä Kaija Koo, kenekä äänitteet ovat vakuuttaneet koko kansan. Asikaisen tuotanto on ollut näihin kisoihin saakka
suomalaisittain priima tavaraa. Mutta näissä kisoissa on ollut aistittavissa jonkin asteinen väsymys, biisit oli enemmän vähemmän, minusta Asikaisen tuotannosta, sieltä heikoimmasta päästä, teksteineen.
Minusta tyttöbändi oli selvästi parempi ja todennäköinen syy hopeatilalle oli yhden laulajan raskaus, joten likoille annettiin aikaa, yhden synnytyksen verran.
Laadullidesti Idols on ollut paljon kovempi sana kuin tää pop-stars, nimittäin yksikään näistä poikien bändin laulajista ei ylitä edes Antti Tuiskun tasoa.
Minusta kumpikaan bändi ei ole valmis, jos edes tuleekaan valmiiksi estradille ja visuaalisessa mielessä sen poikabändin mulattilaulajan pitäisi treenata vipraattoaan ja pienentää persettään.

2

457

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jatka

      Osut ihmeen oikeaan.
      Kuka tämän farssin sitten loppujen lopuksi sai aikaan, koska huippuluokan osaajia pistettiin pois ja jätettiin lahjattomimpia mukaan. Tämä manipulointi oli nähtävissä kaikissa jaksoissa joissa tietyt henkilöt nostettiin esiin muita enemmän, jotka myös sitten järjestettiin loppu kokoonpanoon taktikoinnilla.
      Tässä on ollut täysin mul*kuja ammattitaidottomia henkilöitä sotkemassa hyvää bisnestä.

      • Ex. muusikko

        ...varsin hyvin, kun meikäläisen ammattitaitoa käytettiin hyväksi, opettaa laulajia laulamaan. Nyt kiinitin huomiota, kun Hra Asikainen päästi suustaan yhden tytön avuja myöntäen:" Se on stara". Kysyisinkin missä on stara ja kuka. Yksikään näistä tyttö tai poika bändin jäsenistä ei ole tähti. Gimmel oli toimiva yksikkö, jollaintavoin. Voi helvetti Asikainen, kenelle olet itsesi myynyt.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      64
      6267
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      63
      5649
    3. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      128
      4645
    4. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      58
      3926
    5. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3825
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      32
      3239
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      69
      3031
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      59
      2866
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      76
      2647
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      47
      1970
    Aihe