Mediassa julkaistaan viikoittain gallupeja, joiden yhteydessä puhutaan siitä, että Perussuomalaisten kannatus on romahtanut ja keskusta vaan jyrää.
Tarkastellaanpa asiaa. On yleinen tosiasia, että menestys ja hypetys tuo lisää kannatusta. Kaikki haluavat olla voittajien leirissä. Näin se ihminen vain toimii. Medialle tämä sopii, sillä Perussuomalaisia ei haluta vallan kahvaan. Kaikki vanhat rakenteet ja hyväveliverkostot siitä kärsisivät. Joten ei muuta kuin rummutusta ja rummutusta mediassa siitä kuinka Perussuomalaiset romahtavat.
Tänään julkaistiin viimeisin gallup, jonka mukaan Perussuomalaiset on kuitenkin 4:ksi suosituin puolue, vaikka gallupin mukaan kannatus on laskenut. Ylen radiouutisoinnissa puhuttiin Perussuomalaisten romahduksesta ja haastateltiin ihmisiä Itä-Helsingistä. Erästä haastateltavaa harmitti, etteivät Perussuomalaiset menneet viime eduskuntavaalien jälkeen hallitukseen, vaikka vaalivoitto tuli. Tulihan se jytky tosiaan, muttei suurimman puolueen asemaa. Sen sai kokoomus, jonka johdolla hallitusneuvottelut käytiin.
Puheenjohtaja Soini kävi neuvotteluita moneen kertaan hallitukseen menemisestä. Kynnyskysymykseksi hän asetti sen, että Perussuomalaiset saavat hallituksessa irtaantua EU:n tukipolitiikasta eli muiden maiden pankkien ja sijoittajien pelastamisesta ja erityisesti Kreikan tukipaketti oli tuolloin käsillä. Perussuomalaiset halusivat pitää lupauksestaan kiinni. Näinhän olimme ennen vaaleja luvanneet toimia. Kun se ei kokoomukselle käynyt, vaihtuivat kumppanit ja sdp löytyi takuumieheksi, vaikka vaalipaneeleissa Jutta Urpilainen vakuutti, ettei sdp hyväksy tukipaketteja.
Näin jäimme pois hallituksesta, sillä olemme sanojemme mittainen puolue. Sdp yritti pelastaa kasvonsa neuvottelemalla surullisen kuuluisan vakuusinstrumentin meille. Nuo vakuudet tosiaan tiedetään.
Samaisessa Ylen radio-ohjelmassa haastateltiin tänään valtiovarainministeriön virkamiestä, joka kertoi Suomen takaamien lainojen määrän olevan nyt noin 7 miljardia ja vakuuksia oli noin 1 miljardille. Tänään oli Helsingin Sanomissa juttua Kreikan tulevista vaaleista ja puolueista, jotka lupaavat, että säästökuuri loppuu. Sen tietää, mitä se tarkoittaa lainojen maksulle, jos tämä linja toteutuu. Rahojamme emme tule näkemään, vaan jatkamme Suomessa omaa säästökuuriamme.
Soini ja Perussuomalaiset tiesivät tämän jo vuosia sitten ja varoittelivat lähtemästä maksumiehen rooliin. No siellä nyt ollaan eikä loppua näy. Keskusta taas on sama vanha puolue, jonka johdolla mm. ns. paskalaki saatiin voimaan. Älkää hämääntykö siitä, että keulakuva on vaihdettu. Kaikki vanhat vaikuttajat ovat keskustapuolueessa edelleen.
Nyt kaikki Perussuomalaiset toreille ja turuille muistuttamaan kansalaisia näistä ja monista muista asioista. Otetaan se vaalivoitto ja mennään hallitukseen muuttamaan kurssi.
Hyvää Uutta Vuotta 2015 kaikille tasapuolisesti.
Leena Merivaratuomari, henkikirjoittaja

Vastaukset 19
Vanhimmat
Hyvä kirjoitus Leenalta. Kun näitä kirjoituksia lukee, niin ei ymmärrä tätä suomalaista mentaliteettia. Ensin kirotaan hallituksen toimia, maahan muuttoa, rikollisuutta, autoveroa ja syytellään täysin väärää puoluetta näistä hallituksen tekosista. Eihän hyvät kirjoittajat Suomen nykytilaan ole vaikuttanut kuin istuva hallitus ja sitä tukevat puolueet. Miksi sitten tällainen turha hulabaloo perussuomalaisten hyvinkin asiallisesti esityksistä Suomen saattamiseksi pois tästä länsimaisen mamu kulttuurin kehdosta.
Nyt kun saksalainen tutkimus on vääjäämättömästi todistanut sen tosiasian, että me perussuomalaiset olemme monissa kohdin se ainoa puolue, joka haluaisi hillitä tätä massamuuttoa kriisimaista. Niin se ei kelpaa kansalle, vaan lisää suita ruokittavaksi.
Toisekseen ihmettelyn aihe on autovero. kun reilusti yli puolet haluaisi autoveron pois tai ainakin tuntuvasti sitä vähentää hyökkää palstalla suuri joukko ihmisiä sitä poistoa vastaan. Syyttämällä siitä perussuomalaisia, että he rikastuttavat rikkaita. Huomaamatta sitä tosiseikkaa, kun autot halpenevat, niin yhä enemmän niitä vaihdetaan, olkoonkin sitten rikkaita, tai ei, niin köyhä hyötyy vähintään yhtä paljon ja vielä se, että koko Suomi hyötyy vähenevästä saastemäärästä ja turvallisesta automatkailusta.
Syynä kaikkinensa on se, että tämän autoveron poiston toi esille ps puolue ja monta muuta Suomen kannalta hyvää asiaa.
Kun Sipilä ei ole tuonut vielä kantaansa säästöihin, se kertoo sen tosiasian että Sipilä tulee noudattamaan säästöissä (leikkauksissa) sama kaavaa nykyhallituksen kanssa. Kun ei tuo liian ajoissa näitä kansalle kielteisiä asioita esille, tulee ääniä laariin, kunnes tuo asiaselviää, että keskusta johtajineen on aivan tavantallaajia, joiden tuoma kannatus saattaa alkaa kadota. Vai ollaanko samaa mieltä Soinin kanssa, että "Kansa ei ole tyhmää" Vai onko se?
Jotta maahanmuuttopolitiikkaan saataisiin järkeä Professori Sinn ehdottaakin, että esim. EU:n sisäistä elintasohoukutteista maahanmuuttoa kontrolloitaisiin siten, että maahanmuttajille maksetaan heidän kotimaansa sosiaaliturvaa, eivätkä he automaattisesti siirry kohdemaan sosiaaliturvan piiriin. EU:n ulkopuolelta saapuville mamuille hän ehdottaa pistesysteemiä, jossa arvioitasiin mamuehdokkaan osaaminen ja koulutus, terveys, ikä, varallisuus ja kielen hallinta. Newsbygonzo -tiimi ehdottaa tähän lisäksi, että kaikkien muslimitaustaisten mamujen intergraatiovalmius ja väkivalta-alttius asettaisiin erityiseten psykologisten testausten alaiseksi. Kansalaisuutta haettassa islamista luopumisen tulisi olla tasavertaisesti luonnollinen vaatimus, kuin edellytys luopua omasta uskonnostaan ja kääntyä muslimiksi haettaessa minkä tahansa islamilaisen maan kansalaisuutta.
Professori Sinn toivoo asiasta avointa, asiallista ja poliittisesta korrektiudesta vapaata ideologianeutraalia keskustelua, jossa faktoista voitaisiin puhua sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat.
Lähde: Frankfurter Allgemeine.
Tästä ei ole montaa päivää, kun sinä marttiluukas lupasit, ettet kirjoittele tänne enää. Mutta niinhän ne persujen lupaukset aina ovat; yhtä tyhjän kanssa.
Koko ajan alaspäin on persujen suunta. Että oikein neljäänneksi suurin puolue. Kun viime vaalien jälkeen oltiin suurinta puoluetta, niin alaspäin on tultu nyt kiihtyvällä tahdilla. Mitä kun luvut on niitten takiaispuolueiden tasolla, niin mitä siihen itsepetokseksi sanotte ?
Säätiö, Säätiö...
Putkonen. Putkonen, Putkonen..
Näin väärin ne ovat menneet persujen ennustukset, vaikka gallupitkin ovat antaneet vetoapua persuille vuodesta toiseen:
http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/128463-perussuomalaiset-suurin-puolue-seuraavissa-vaaleissa
Gallupeilla ei ole mitään merkitystä. Otanta on hyvin pieni koko kansaan verrattuna, lisäksi otanta on usein vain tietyillä alueilla tai tietyille ihmisille suunnattu.
Vaaleja "käydään" jo ennen vaaleja gallupeilla harhauttamalla. Joskus näyttää että vaalitulos pitäisi tietää jo ennen vaaleja.
Medialla ei näytä olevan muita uutisia kun pitää tehdä näitä turhanpäiväisiä galluppeja. joilla ei ole mitään merkitystä. Ei ihmiset näitä välitä katsoa, turhasta yleveroa maksavat. Tv:ssä suolletaan kaikkea turhanpäiväistä ihmisten silmille ja tästäkö me maksamme?
Näin ihmisiä yritetään ohjailla, niitä joilla ei ole varmuutta, ei omaksi kokemaa puoluetta tai vakautta ja tietoa eri puolueista. Media valehtelee ja kieltää totuudet, ihmiset ei ajattele sanojaan ja tunne välttämättä edes sitä mitä ovat äänestäneet. Sanotaan että perussuomalaiset petti äänestäjät, mutta perussuomalaiset oli ainoa selkärankainen puolue, joka ei lähtenyt hallitukseen koska he lupasivat muuta ja tiesivät enemmän. Tulos puolueiden erimielisyyksistä on nähty, jo kaksi puoluetta on eronnut hallituksesta. Soini tiesi tämän ristiriitaisuuden ja teki viisaan päätöksen. Lopulta se viisain kuitenkin voittaa.
Siis voisit ihan ensimmäiseksi ottaa selvää, mitä tarkoittaa "tutkimus" tai "gallup" ja miten se eroaa jonkun iltapäivälehden sivuilla tai kauppakeskuksen aulassa tehdystä viihdekyselystä. Sen jälkeen voidaan jatkaa keskustelua, kun sinäkin tiedät, mistä puhut kun puhut gallupeista.
Niinhän siinä tulee käymään jos järjenääntä tässä maassa vielä kuunellaan .
perSSujen järki sanoo että laitetaan koko euroopan rahoitusjärjestelmät sekaisin niin sitä kautta saadaan suomeen lama, joka lyö kaikki polivilleen. ynnä koskee nimenomaan tämän maan köyhiä. soinin "vastuunkantajan" kommentti tähän muuten oli että "lamoja tulee ja lamoja menee". miten puoluejohtaja voi päästää tälläisiä hölmöyksiä suustaan.
Sinun logiikkasi sanoo, että heittämällä 10 000 000 000€ kankkulan kaivoon, tämän maan talouden ongelmat korjaantuvat???
Lama on Suomeen jo tullut, syynä siihen on Eu:n rahapolitiikka ja sinunlaisesi aivottomat hännystelijät.
Minua ei gallupit kiinnosta, eikä ole koskaan kiinnostanut.
Nyt jätän äänestämättä perussuomalaisia, koska en halua omalta osaltani tukea soinin säätiötä.
Takaisin palaan kun puoluetukea ei enään ohjata säätiöön.
Periaatteita pitää olla ja sillä selvä. Tehkää te mitä lystäätte, mutta minä toimin näin!!
Haiskahtaa hiukan . . .
äänestätpä mitä puoluetta tahansa, muodossa tai toisessa tuet sen puolueen "varallisuutta ja varainhankintaa".
Aika tekopyhää ja "suuntautunutta" on tämä kirkaasotsaisuutesi.
Et sitten taaskaan käsittänyt yhtään mitään? Millä muulla puolueella kaikki varat säätiöidään yhden miehen taakse ja vieläpä niin, että jos tämä mies saa päähänsä muuttaa Etelämantereelle pingviinejä ruokkimaan, hän on yhä edelleen se, joka varoista päättää? Ei millään. Muissa puolueissa on demokratia.
Sanoo palstäpöhelö kysyjä hheh
Nyt kannattaa erota persuista, kun se on vielä kunniallisesti mahdollista, ilman ikuista häpeää....
http://www.satakunnankansa.fi/Satakunta/1194942961482/artikkeli/kimmo toroska erosi perussuomalaisista.html
Paikallistasoilla tuntuu olevan "opettelemista", ja miksei muutenkin mutta ihmiset tekevät sen puolueen ja osassa maata tuntuu kuohuvat kun hakee suuntaansa touhu.
Eikä tunnu olevan yksin persujen ongelma, kun lehtiä paikallistasolla lueskelee, samaa kuohuntaa on nykypäivänä kaikilla puolueilla. Persuilla vaan ne päätyvät helpommin (aina) valtakunnan uutisiin, mikähän ihme siinäkin . . . ?
Vasureiden tuhotöistä oli eilinen uutinen ja jatkuvasti ovat rähinöittensä ansiosta lehtien palstoilla .
Olen Persu ja ylpeä siitä, On totta, että kannatus vaihtelee vuosien ja ajan virrassa, näin on käynyt kaikille puolueille, Jokin aika sitten Kokomuksella oli yli 25%, samoin SDP;llä js nyt noissa lukemissa keikkuu Keskusta. Meillä parhaimillaan on ollut 20% kannatus ja jokin vuosi sitten kannatuksemme oli vain muutamia prosentteja. Nyt ei ole tärkeintä lukemat, eikä kannatus. Nyt on tärkeintä saada Suomi nousuun ja siihen tarvitaan kaikkia puolueita prosenteista riippumatta. Nyt on yhteistyön aika, käden ojennuksen aika yli puoluerajojen. Käydään reilut vaalit, annetaan tulosten puhua ja pannaan maan asiat kuntoon.
vain kysyjä- hönö ja pari muuta vajakkia ei ymmärrä...