USKO JA UKONNOLLINEN USKO
Jokapäiväisessä kielenkäytössä uskolla tarkoitetaan mitä hyvänsä totena pidettyä käsitystä. Uskoa ja luuloa ei useinkaan erotella. Kuitenkin ymmärretään, että vääräksi osoittautunut usko olikin luuloa. Tästä voi havaita, että uskolta vaaditaan totuutta. Uskolla tarkoitetaan tavalla tai toisella perusteltavaa käsitystä asiaintilasta, joka ei kuitenkaan ole aivan varmasti uskon mukainen. Jos uskonnolliseksi uskoksi sanottu tai koettu osoittautuu myöhemmin epätodeksi, on myönnettävä, ettei ollutkaan kysymys uskosta vaan luulosta.
Raamatun mukaan sanotaan, että ihminen pelastuu uskon kautta. Jos näin on, niin ihmisen tulisi olla varma, ettei hänen uskonsa osoittaudu lopulta luuloksi, jonka kautta ei ole luvattu kenenkään pelastuvan. Varmaan kuitenkin ihmisen vilpittömyydellä on merkitystä, vaikka hänen uskonsa ei kaikkia oikean uskon kriteereitä täyttäisikään. Oikeudenmukaisuuden perusteella on syytä ajatella, ettei Jumala pidä ihmistä vastuullisena siitä, mitä hänellä ei ole ollut mahdollista tietää tai uskoa oikein.
Totena pitäminen ei sellaisenaan ole sitä uskoa, joka on uskonnollisesti merkitsevää. Vasta toimintaan johtavalla uskolla on merkitystä samoin kuin tiedollakaan ei ole merkitystä ilman, että sitä myös käytetään.
Uskonnollinen usko ei merkitse uskon kohteen täydellistä tuntemista. Kuitenkin on kysymys uskosta vain silloin, kun ei erehdytä. Raamatun mukaan usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy (vanha käännös). Tähän olisi selkeyden vuoksi lisättävä: mutta mikä on totta. Muussa tapauksessa, kuten edellä on todettu, on kysymys vain luulosta.
Kun ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, ja jos Jumala on olemassa, ihminen saavuttaa totuutta uskon kautta. Tämä totuus, jonka hän nyt omistaa, poikkeaa tiedosta ja on luonteeltaan aivan erilaista kuin tieteellinen tieto tai tieteen totuus ja myös erilaista kuin arkipäiväisessä elämässä käytetty uskon käsite, jolla yleensä tarkoitetaan luuloa. Kun ihminen toimii uskonnollisen uskonsa mukaan, hän saattaa todeta, että hänen uskonsa vahvistuu ja alkaa lähestyä tiedolle ominaista varmuutta. Tällöin hänen totuuden tuntemisensa lisääntyy. Uskonnollisen totuuden löytäminen on ehdollista. Ilman uskon käyttämistä se jää kuolleeksi samalla tavalla, jos tiedemies jättäisi tutkimatta perustelluksi arvioitavan olettamuksensa ja jättäisi tietonsa hyödyntämättä.
Kun ja jos ihminen uskoo, etsii ja löytää aidoiksi osoittautuvia ilmoituksia, hän edistyy uskossaan. Uskonsa varassa tutkija voi esittää yhä uusia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Vastaukseksi ei tietenkään riitä mikä tahansa käsitys. Uskonnollisten vastausten tulee olla keskenään sopusoinnussa. Tällainen sopusoinnun piirre on yksi uskonnollisen totuuden kriteereistä.
Jokapäiväisessä kielenkäytössä uskolla tarkoitetaan mitä hyvänsä totena pidettyä käsitystä. Uskoa ja luuloa ei useinkaan erotella. Kuitenkin ymmärretään, että vääräksi osoittautunut usko olikin luuloa. Tästä voi havaita, että uskolta vaaditaan totuutta. Uskolla tarkoitetaan tavalla tai toisella perusteltavaa käsitystä asiaintilasta, joka ei kuitenkaan ole aivan varmasti uskon mukainen. Jos uskonnolliseksi uskoksi sanottu tai koettu osoittautuu myöhemmin epätodeksi, on myönnettävä, ettei ollutkaan kysymys uskosta vaan luulosta.
Raamatun mukaan sanotaan, että ihminen pelastuu uskon kautta. Jos näin on, niin ihmisen tulisi olla varma, ettei hänen uskonsa osoittaudu lopulta luuloksi, jonka kautta ei ole luvattu kenenkään pelastuvan. Varmaan kuitenkin ihmisen vilpittömyydellä on merkitystä, vaikka hänen uskonsa ei kaikkia oikean uskon kriteereitä täyttäisikään. Oikeudenmukaisuuden perusteella on syytä ajatella, ettei Jumala pidä ihmistä vastuullisena siitä, mitä hänellä ei ole ollut mahdollista tietää tai uskoa oikein.
Totena pitäminen ei sellaisenaan ole sitä uskoa, joka on uskonnollisesti merkitsevää. Vasta toimintaan johtavalla uskolla on merkitystä samoin kuin tiedollakaan ei ole merkitystä ilman, että sitä myös käytetään.
Uskonnollinen usko ei merkitse uskon kohteen täydellistä tuntemista. Kuitenkin on kysymys uskosta vain silloin, kun ei erehdytä. Raamatun mukaan usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan ja ojentautuminen sen mukaan mikä ei näy (vanha käännös). Tähän olisi selkeyden vuoksi lisättävä: mutta mikä on totta. Muussa tapauksessa, kuten edellä on todettu, on kysymys vain luulosta.
Kun ihminen uskoo, että Jumala on olemassa, ja jos Jumala on olemassa, ihminen saavuttaa totuutta uskon kautta. Tämä totuus, jonka hän nyt omistaa, poikkeaa tiedosta ja on luonteeltaan aivan erilaista kuin tieteellinen tieto tai tieteen totuus ja myös erilaista kuin arkipäiväisessä elämässä käytetty uskon käsite, jolla yleensä tarkoitetaan luuloa. Kun ihminen toimii uskonnollisen uskonsa mukaan, hän saattaa todeta, että hänen uskonsa vahvistuu ja alkaa lähestyä tiedolle ominaista varmuutta. Tällöin hänen totuuden tuntemisensa lisääntyy. Uskonnollisen totuuden löytäminen on ehdollista. Ilman uskon käyttämistä se jää kuolleeksi samalla tavalla, jos tiedemies jättäisi tutkimatta perustelluksi arvioitavan olettamuksensa ja jättäisi tietonsa hyödyntämättä.
Kun ja jos ihminen uskoo, etsii ja löytää aidoiksi osoittautuvia ilmoituksia, hän edistyy uskossaan. Uskonsa varassa tutkija voi esittää yhä uusia kysymyksiä ja etsiä niihin vastauksia. Vastaukseksi ei tietenkään riitä mikä tahansa käsitys. Uskonnollisten vastausten tulee olla keskenään sopusoinnussa. Tällainen sopusoinnun piirre on yksi uskonnollisen totuuden kriteereistä.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jatkoa:
Uskonnollisen totuuden kriteerejä
I Ilmoitus ja profetia.
Ilmoitus ja profetia ovat yhtä ja samaa, koska profetian pohjana täytyy olla ilmoitus, jotta se olisi pätevää. Ilmoituksen ja profetian omaksuminen on ainakin jossain määrin uskon varassa ainakin niille, jotka eivät ole olleet saamassa ao. ilmoitusta. Ilmoitukseksi väitetyn luotettavuutta on tutkittava. Maallisessa oikeuskäytännössä vaaditaan väitteiden todistamista. Raamatun mukaan on myös näin. Raamatussa sanotaan, että kahden tai useamman todistajan kautta on jokainen asia vahvistettava. Meidän ei tarvitse uskoa mihin tahansa väitteeseen, että Jumala olisi sanonut niin tai näin. Profetioiden toteutuminen on keskeinen todiste siitä, että profeetta on todella saanut ilmoituksen Jumalalta. Sattuman mahdollisuus on tietenkin myös voitava osoittaa.
II Totuuden ja oikeudenmukaisuuden tuntu.
Totuuden tunnulla on myös muissa kuin uskonnollisissa yhteyksissä tärkeä merkitys. Mm. matemaattisen ongelman oikea ratkaisu antaa tunnun siitä, että ratkaisu on oikea etenkin, jos tulos voidaan tarkistaa. Uskonnollisen totuuden tutkimiseen liittyy vakavuuden sävy ja valmius omaksua ja kunnioittaa esim. eettisiä, oikeudenmukaisuuden, lähimmäisenrakkauden ja hyvään johtavia periaatteita. Tieteellisen totuuden löytäminen ei vaadi tällaisten periaatteiden huomioon ottamista.
III Yhdenmukaisuus alkuperäisen kanssa
Uskonnoille on ollut ominaista pirstoutuminen, lahkoutuminen. Erilaiset opilliset korostukset, valtapyyteet ja yhtenäisen johdon puuttuminen ja monet muut syyt ovat saaneet aikaan sen, että maailmassa on olemassa lukemattomia uskomistapoja. Näitä syntyy jatkuvasti lisää. Vain alkuperäisen tutkiminen voi antaa selkeyttä siihen, millainen uskonnon tulisi olla. Kristillisen maailman tulisi tutkia, millainen oppi ja kirkko oli Kristuksen aikana. Islamin tulisi tutkia, millainen oli Muhammedin tarkoitus. Alkuperäisen palaaminen ei tietenkään vielä yksin ratkaise sitä, että uskonto on oikea. Lisäksi on todistettava, että uskonnon perustaja todella sai ilmoitukset Jumalalta.
IV Opin johdonmukaisuus ja selkeys
Aidolta uskonnolta voi vaatia, etteivät sen opit ja menettelytavat ole ristiriitaisia. Uskonto on tarkoitettu kaikille. Ei voi olla niin, että uskonnon omaksuminen vaatisi pitkiä teologisia opintoja. Täytyy olla niin, että oikean uskonnon voi omaksua selkeästi ja omakohtaisesti ilman, että olisi pakko tyytyä vain auktoriteettien sanaan.
V Uskonnon tuottamat hedelmät
Toden uskonnon on voitava osoittaa kelvollisuutensa hedelmiensä perusteella. Tällä kriteerillä voidaan sulkea oikean uskonnon piiristä ne, jotka turvautuvat väkivaltaan ja ihmisten pakottamiseen. Kuitenkin sekin mahdollisuus on otettava huomioon, että uskonnon alkuperä on ollut oikea, mutta ihmiset ovat alkaneet soveltaa sitä väärin. Mitään uskontoa ei liioin tule arvioida vain jonkun yksittäisen jäsenen toiminnan perusteella.
VI Ihmeet
Israelin kansaan vedottiin jatkuvasti muistuttamalla, että Herra oli johdattanut heidät vapauteen Egyptin orjuudesta. Vapautumista edelsi lukuisia ihmetekoja, joilla Mooses osoitti ylivoimaisuutensa egyptiläisten pappien edessä. Pakomatkan aikana Mooses sai Punaisenmeren vedet väistymään israelilaisten tieltä. Palautuessaan vedet tuhosivat takaa ajaneet. Myös mannan ilmaantuminen israelilaisten ruuaksi oli ihme.
Ihmeitä ei kuitenkaan yksinään voi pitää todisteena oikeasta uskonnosta. Ihmeet voi moni selittää luonnollisiksi sattumiksi ja näin on yritetty tehdäkin. Uskonnollinen vakaumus syntyy enemmänkin henkilökohtaisen vakavan tutkimisen kuin ihmeiden kautta. Monet ihmeeksi luullut ovat olleet suggestioita ja joukkohysteriaa. Hypnoosilla saadaan aikaan uskomattomia vaikutuksia. Hypnoosiin saatettu henkilö saattaa esimerkiksi muodostaa sivupersoonia, joita on luultu todisteiksi sielunvaelluksesta. Hypnoosissa henkilö toimii kuten unissaankin joskin toisen henkilön ohjailemana, mutta sen avulla voidaan saada mieleen asioita, jotka ovat tietoisen muistin tavoittamattomia.
Ja MAP-kirkon osalta KAIKKI listasi kohdat floppaavat!
Sinun uskosi on pelkkää virheellistä luuloa koska se perustuu aivan varmasti epätoteen Mormonin kirjaan ja sitä myötä Smithiin joka ei ollut oikea profeetta ja polyteistiseen pakanakirkkoon nimeltään MAP joka ei ole mikään 'palautettu' kirkko.
"Uskonnollisten vastausten tulee olla keskenään sopusoinnussa. Tällainen sopusoinnun piirre on yksi uskonnollisen totuuden kriteereistä. "
Toki toki, mutta pitäisi kuitenkin pysyä omalla tontilla totuuksiensa kanssa. Mormonismin totuus kun ei ole yhtä kuin esim. kristinuskon totuus.
Entä onko sinusta nykyisen kristinuskon totuudeksi sanottu sama kuin se, mikä on Raamatussa? Kristillisyys on määritelty Athanasiuksen uskontunnustuksella eikä Raamatun perusteella.
Smithin polyteismi Kolobin tienoilla asustelevine luulihaklönttijumalineen on kaukana Raamatusta.