Niinistö leikkaisi kansan kuiviin

Niinistön Uuden Vuoden puhe oli juuri sellainen kuin entiseltä kokoomuksen valtiovarainministeriltä voi odottaa: leikkauksia leikkausten perään. Leikkaukset otettaisiin tavallisisilta työtä tekeviltä kansalaisilta, ei varakkailta.

Kokoomuskettuna tunnettu Niinistö muistutti myös Liisan listasta. Se oli 1990-luvula tehty lista, jolla SDP:n Liisa Jaakonsaari halusi leikata eniten juuri oman demariryhmänsä edustamilta kansalaisilta.

Liisan lista -muistutuksella Niinistö halusi leikata SDP:n kannatusta huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kokoomus on menettänut Stubbin johdolla nopeasti ja rajusti kannatustaan ja se on saanut Niinistön raivon partaalle.

Ennen preidentiksi pääsyään Niinistö sai kansalaiset raivon partaalle ehdotettuaan kirjastoja maksullisiksi. Vain kansalaisten lähes yksimielinen vastustus esti hankkeen toteutumisen. Kirjastojen maksullisuus olisi ollut kaikkien kansalaistan vapaasti saatavilla olevan sivistyksen tuho.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Yrityksiä tulisi helpottaa maksamalla valtion varoista yritysten palkkakulut sivukuluineen. Tätä toivovat kaikki yrittäjät.

Äänestä

Niinsitö on työväen presidentti.

Äänestä

Niinistö on suuri kupla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taaltapesee kirjoitti:

Niinistön Uuden Vuoden puhe oli juuri sellainen kuin entiseltä kokoomuksen valtiovarainministeriltä voi odottaa: leikkauksia leikkausten perään. Leikkaukset otettaisiin tavallisisilta työtä tekeviltä kansalaisilta, ei varakkailta.

Kokoomuskettuna tunnettu Niinistö muistutti myös Liisan listasta. Se oli 1990-luvula tehty lista, jolla SDP:n Liisa Jaakonsaari halusi leikata eniten juuri oman demariryhmänsä edustamilta kansalaisilta.

Liisan lista -muistutuksella Niinistö halusi leikata SDP:n kannatusta huhtikuun eduskuntavaaleissa. Kokoomus on menettänut Stubbin johdolla nopeasti ja rajusti kannatustaan ja se on saanut Niinistön raivon partaalle.

Ennen preidentiksi pääsyään Niinistö sai kansalaiset raivon partaalle ehdotettuaan kirjastoja maksullisiksi. Vain kansalaisten lähes yksimielinen vastustus esti hankkeen toteutumisen. Kirjastojen maksullisuus olisi ollut kaikkien kansalaistan vapaasti saatavilla olevan sivistyksen tuho.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu