Varo Eurooppa! Kolmas maailmansota voi tuhota sinut kolmannen kerran vuosisadan aikana
Peter Koenig kirjoittaa, että Euroopan vasallit ovat mukana velkakoneessa. Se on osa PNAC (Plan for New American Century) suunnitelmaa vallata maailma.
Venäjän jälkeen tulee Kiinan vuoro. Se on suunnitelma. Kiina saarretaan. Jo 50 % Yhdysvaltojen laivastosta on sijoitettu Tyynelle valtamerelle (Pacific), Japanista Filippiineille ja Australiaan. Vuoteen 2016 mennessä, niin Obama on luvannut, Tyynenmeren laivasto-osasto nousee kahteen kolmasosaan.
2014 puolivälissä Kiina oli ohittanut Yhdysvaltain taloudellisen vallan. Kiina on tuhottava kaikin mahdollisin keinoin. Sillä ei ole merkitystä vaikka Venäjä ja Kiina ovat viime aikoina tehneet vahvan taloudellisen ja sotilasliitto sopimuksen, jonka tuhoaminen on lähes mahdotonta.
Ellei - ja tässä asian ydin - Washington, kuoleva peto, kietoen villisti lonkeronsa ympäri maailmaa, käynnistä laajaa ydinsotaa, joka tuhoaa jokaisen planeetan maan itsensä mukaan lukien - mutta ennen kaikkea Euroopan. Onhan Yhdysvallat kaukana. Suojattu kahdella valtamerellä. Aloittaa sota ulkomaisella maaperällä on paljon turvallisempaa.
Naton 28:sta maasta 26 ovat Euroopassa, joista 12 - lähes puolet - Itä-Euroopassa, maat jotka aiemmin olivat osa tai entisen Neuvostoliiton satelliitteja. Ja tämä Naton laajennus tapahtui vaikka Washington lupasi Berliinin muurin kaatuessa, ettei Nato laajene itään. Valhetta ja silkka loukkaus Venäjälle.
Tämä provokaatio pahentaa tänään Pentagonin rakentaessa Naton tukikohtia Puolaan ja Latviaan sekä Naton harkitessa Ukrainan kiireellistä toivetta - tai pikemminkin Washingtonin valtaan nostamien Kiovan natsiroistojen - tulla Naton jäseneksi niin pian kuin mahdollista.
Ukrainan presidentti Poroshenko julisti, että he tekevät mitä tahansa toteuttaakseen uusliberalistisia Nato-ehtoja, kuten luopuvat liittoutumattomuudesta (puolueettomuus) jos se auttaa tai edistää Neuvostoliiton hajoamista. "Uusliberalistiset uudistukset" - sukua IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) moukarille, joka tarkoittaa edelleen yksityistämistä ja Ukrainan sosiaalisen turvajärjestelmän tuhoamista alentamalla palkat, eläkkeet, terveys- ja koulutuskulut. Katastrofi kansalle; kierre kohti suoranaista kurjuutta.
Kuvittele Nato Moskovan ovella. Taipuisiko Kreml ja hyväksyisi sen? Tuskin. Naton tukikohtia 26 Euroopan maassa - kuka olisi loogisesti seuraava sotateatterin keskus - arvaa?
http://verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=12574

Vastaukset 5
Vanhimmat
Valtamedian uutisoinnin on tarkoitus kääntää huomiosi todellisesta vaarasta ja siksi tämäSuoli24 on mukana muokkaamassa ajatusmaailmaasi.
Lue siis kuinka vaarallisia juutalaisnationalistit eli pankkiirit ovat meidän terveydelle ja tulevaisuudelle. He valloittavat maan ja ryöstävät kansallisomaisuuden jotta he voivat lopuksi tuhota kokonaisen kansan.
Maahanmuutto on yksi keinoista tuhota Euroopan valkoinen ylivalta.
http://www.magneettimedia.com/eroon-euroopan-unionista-heti/
Markka takaisin?
Torstai 1.1.2015 klo 19.20
Voisiko paluu markkaan olla ratkaisu Suomen talousongelmiin? Mitä tapahtuisi jos Suomi päättäisi hylätä euron ja ottaa markan takaisin?
IL
http://www.anttipesonen.fi/2015/01/ratkaisujen-vuosi-2015.html
Kevään vaalit ovat elämäni tärkeimmät, nyt ratkaistaan meneekö
Suomi liittovaltioon, natoon, suostuuko kaikkeen mitä EU päättää,
vai palaammeko itsenäisyyteen.
Oma aikani on lopussa mutta lapsilleni haluaisin jättää itsenäisen
maan, niinkuin vanhempani jättivät minulle.
Yhdysvalloissa on tilattu 500000 ruumisarkkua feman leirille, onkohan siellä holokaustisuunnitelmia?
http://www.tiede.fi/keskustelu/31965/ketju/500_000_ruumisarkkua_usa_n_hallituksella
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=3209
http://nwohavaintoja.blogspot.co.uk/2009/07/yhdysvalloissa-varaudutaan-jo.html
http://nwohavaintoja.blogspot.co.uk/2010/10/fema-federal-emergency-management.html
Miten nämä Verkkomedia-jutut littyy IPU:n? Toivottavasti ei millään tavalla, sillä jos IPU:n ideologia on lähelläkään tuota umpivenäjämielistä salaliittoteoriahörhöily-Verkkomedia-sontaa, äänestä mielummin vaikka Aku Ankkaa.