Nimimerkin "Puolankalainen" uninäky 27.12.2014

Nimimerkin "Puolankalainen" uninäky 27.12.2014

Unessa Kathryn Kuhlman ilmestyi ja kysyin häneltä, tuleeko sota ja valloittaako Venäjä Suomen, niin hän sanoi, että aika lähenee, mutta ensin maailmantalous ja Suomenkin talous horjuvat pahoin.

Näyssä olin korkeassa kerrostalossa ylimmässä kerroksessa (asun omakotitalossa).

Samalla siinä jutellessani Kathrynin kanssa valtaisa lentokone ylitti rakennuksen ja palasi kohta takaisin hitaasti ajaen rakennuksen lähitse niin, että kerrostalo huojui, mutta ei kaatunut. Kone oli väritykseltään tummansiniharmaa ja vähän valkoista.

Tullessani ulos pihalla oli kukkien myyntikoju, jossa myytiin nupullaan olevia liljoja. Muuten piha oli autio ja tyhjä. Vuodenaika oli kevät-kesä.

16

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      Kevät tulee ja meneen Joukoseni .

      "Kuulkaa korpien kuiskintaa "..

    • piipaapiipaa

      Vai sen värinen konen se oli, oliko kuskilla säkkipuku?

    • hui!

      Hälytyskellojen pitäisi soida! Kuolleiden kanssa ei tule kommunikoida.

      • ---

        Pikemminkin niin, ettei uniaan pitäisi pitää muuna kuin unina.


      • Anja-Katariina

        Ei tässä ole mistään tietoisesta (!) kommunikoinnista kuolleen kanssa kyse. Uni tulee itsestään ja sille ei voi mitään. Minäkin olen joskus nähnyt unta edesmenneistä omaisistani. Sellainen spiritistisessä istunnossa tapahtuva tietoinen yhteydenotto johonkin kuolleeseen taas ei käy. Tässä on suuri ero.


      • @@@
        Anja-Katariina kirjoitti:

        Ei tässä ole mistään tietoisesta (!) kommunikoinnista kuolleen kanssa kyse. Uni tulee itsestään ja sille ei voi mitään. Minäkin olen joskus nähnyt unta edesmenneistä omaisistani. Sellainen spiritistisessä istunnossa tapahtuva tietoinen yhteydenotto johonkin kuolleeseen taas ei käy. Tässä on suuri ero.

        Totta, unissa voi nähdä kuolleita, mutta niitä ei pitäisi näkyinä täällä mainostaa/esitellä. Harva on niin valveutunut erottaakseen, mikä on vain unta ja mikä Jumalan aitoa ilmoitusta.


      • Liisa25
        @@@ kirjoitti:

        Totta, unissa voi nähdä kuolleita, mutta niitä ei pitäisi näkyinä täällä mainostaa/esitellä. Harva on niin valveutunut erottaakseen, mikä on vain unta ja mikä Jumalan aitoa ilmoitusta.

        Raamattu puhuu paljonkin unista. Egyptin faarao näki unta seitsemästä lihavasta ja seitsemästä laihasta lehmästä. Ja muissakin yhteyksissä raamatussa puhutaan unista. Jumala joskus varoittaa ihmisiä myös unien kautta. Niillä voi joskus olla todella syvällinen merkitys. Raamatussa on paljon kohtia, joissa Herra ilmestyi unessa joillekin.


      • ...
        @@@ kirjoitti:

        Totta, unissa voi nähdä kuolleita, mutta niitä ei pitäisi näkyinä täällä mainostaa/esitellä. Harva on niin valveutunut erottaakseen, mikä on vain unta ja mikä Jumalan aitoa ilmoitusta.

        ...


    • Unia itsekullekin

      Nykyisin voi toki sanoa, että iltapäivälehtien otsikot tulevat yhden jos toisenkin uniin.

      Mutta - onkin jo toinen mietittävä, miksi viimeisen puolenvuoden otsikot väläyttelevät sen valtaisan uni- ja näkyilmiöiden sanomaa jo totena, mitä huuhaaksi pilkattiin jo 7 vuotta sitten.

    • Kyllä täällä

      Kts. palstan aihe.

    • offi10001

      Kollektiivinen ajattelu valtaa ihmisiä kristinuskon harhassa ja siitä syystä heidän näkemänsä unet ovat samansuuntaisia ja niistä valikoiden löytyy yhteneväistä harhaa levitettäväksi uskossa , uskonharhoina eteenpäin.

      Jeesus sanoma on jo itsessään virheellinen ja hihhuloinnissa se kasvaa entistä suuremmaksi.

      Liisalle sanoo offi satukirjat suurelta osin koostuvat unista .
      Opettavaisten kertomuksien juoniin on kätketty suurta mielikuvitusta ,tarinaa, uskomuksia ja sen sellaista.

      Jaakoppi näki tikapuut ylettyvän taivaaseen saakka !
      Siinäpä Liisalle vähän mietittävää kuinka lyhyt matka onkaan taivaisiin ?
      Ja Jeesus meni sinne pilvellä , ja takaisin pyyhkäisee oikein ukkosen Jumalan pilvellä että välähdykset näkyy idästä länteen ja kirkot kaatuvat pohjoiseen päin .

      Kiirastorstaina vainajat saavat vähän jaloitella ja näin lievittää heidän kärsimystään helvetissä !

      satuja ,kertomuksi ja uskomuksia on maailmassa enemmän kuin ihmisiä on 700000000000000000000000000000000000000000000000000000000000.

      • ai näin

        Kollektiivinen ajattelu valtaa ihmisiä kristinuskon harhassa..

        miten se voi olla harhaa? ihminenhän elää aina kollektiivisella tasolla ja tuskin se on harmaa muuta kuin idiootille

        vähän samaan tapaan idiootti pitää tunteita harnoina kun niitä ei voi matemaattisesti määritellä


      • todella idioottti
        ai näin kirjoitti:

        Kollektiivinen ajattelu valtaa ihmisiä kristinuskon harhassa..

        miten se voi olla harhaa? ihminenhän elää aina kollektiivisella tasolla ja tuskin se on harmaa muuta kuin idiootille

        vähän samaan tapaan idiootti pitää tunteita harnoina kun niitä ei voi matemaattisesti määritellä

        SIIS tunteet ovat yksilöllinen kokemus. Ei niitä voi määritellä toinen onko se OIKEIN TAI VÄÄRIN! Tietysti tunteet eivät saa liikaa hallita

        Samoin todella idiootti ihminen väittää jotain uskontoa harhaksi...


      • Millainen kansa
        todella idioottti kirjoitti:

        SIIS tunteet ovat yksilöllinen kokemus. Ei niitä voi määritellä toinen onko se OIKEIN TAI VÄÄRIN! Tietysti tunteet eivät saa liikaa hallita

        Samoin todella idiootti ihminen väittää jotain uskontoa harhaksi...

        "Jer. 4:22

        Sillä minun kansani on hullu; eivät he tunne minua. He ovat tyhmiä lapsia eivätkä ymmärtäväisiä; he ovat viisaita tekemään pahaa, mutta tehdä hyvää he eivät taida."


    • Kuka harhauttaa?

      Ei kristinuskon harhassa vaan uskossa Jeesukseen voi unet olla monella samanlaiset. Mieleeni tulee aina V Klimenkon pojan ja erään naisen samanaikainen uni, joka odottaa toteutumistaan. Tämän hetken tilanteessa ei ole yhtä mahdoton uskottava kuin ilmestyessään n. 30 v sitten. Jeesus sanoi; että olisitte yhtä. Missä kaksi tai kolme rukoilee Hänen nimeensä, Hän kuulee. Hän vastaa. Hän antaa uskon ja Pyhän Hengen lahjan. Kiitos Jeesus, että autat.

    • Voi voi Piho !

      Tälläisiä taas levittelet !

      " Unessa Kathryn Kuhlman ilmestyi "

      Luulisi sinunkin sen verran ymmärtävän, että Jumala ei lähetä kuolleita ilmestymään mihinkään uniin !

      Meneekö ihan kaikki sinulle läpi Jouko Piho ???

      Etkö tajua yhäkään omaa vastuutasi Jumalan edessä, kun levittelet tälläisiä kaiken aikaa ???

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      84
      5097
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      24
      3446
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      32
      2771
    4. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      58
      1800
    5. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1576
    6. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      94
      1362
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1346
    8. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      241
      1321
    9. Hiljaisuus

      Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.
      Ikävä
      73
      1058
    10. IS Viikonloppu 29.-30.11.2025

      Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra
      Sanaristikot
      54
      945
    Aihe