Vai huuhaa

on tämän foorumin aihe?
Jos ja kun Sinulla on aikaa niin lueskeleppas
tuolta "uskonto"-foorumista kirjoituksia.
Kipeetä...monet kirjoittajista tarvitsisivat apua,henkistä apua,toisin kuin täällä.Minne se uskovaisten suvaitsevaisuus on mennyt,vai onko sitä koskaan ollutkaan.?

Olen silti onnelline että maailman tuhansista uskonnoista ja sadoista tuhansista uskonlahkoista ME Suomen kansa olemme AINOAN OIKEAN uskonnon harjoittajia...eikös vaan?
642015
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 64

Vanhimmat

Täällä vaan ihmiset on oikealla tavalla nyrjähtäneitä, en sitten tiedä eteen vai taakse.
Meillä on oikea pilke silmissä, eikä oteta turhia murheita.
Niin ei voi sanoa "uskonto"-foorumiin kirjoittavista. Niillä kun tuntuu olevan niin suuri taakka hartillaan, kun pitäisi pelastaa koko hemmetin maailma.

Äänestä
  • Ollaan vaan sellaisia kun ollaan ja varoiksi vielä vähän korostetaan omia omituisuuksiamme! Itselleen kun osaa nauraa, ei naurunaiheet ikinä lopu :))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Ollaan vaan sellaisia kun ollaan ja varoiksi vielä vähän korostetaan omia omituisuuksiamme! Itselleen kun osaa nauraa, ei naurunaiheet ikinä lopu :))

    just on. Täällä pääsee korostamaan näitä omia kummallisuuksiaan. Joita ei ehkä "normaali" elämässä pääse viljelemään, kun pienin annoksin kerrallaan. Kaikki kun ei ymmärrä pientä etu- tai takakumaraa.. :-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    ...tämä huuhailu minullekin on. On virkistävää välillä pistää "aivot naulakkoon" ja eikun menoksi! Jaksaa sitten taas leikkiä vähän asiallisempaa ja aikuisempaa siviilielämässä, mutta ei sitä huumoria sielläkään kokonaan unohdeta. Tyyli on vaan pakko sovittaa vähän hillitymmäksi :))

    Äänestä

  • jos olis työkaverina uskovainen,poliitikko joka puhuis työaikana vain työasioita,työmatkalla politiikkaa ja vapaa-ajalla uskonasioista?

    Pelle miljoonan sanoin " älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelmat..."

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    jos olis työkaverina uskovainen,poliitikko joka puhuis työaikana vain työasioita,työmatkalla politiikkaa ja vapaa-ajalla uskonasioista?

    Pelle miljoonan sanoin " älkää kysykö mistä johtuu päihdeongelmat..."

    kun yksi lääke. Vaihtaa liukkaasti ja ovelasti puheenaihetta..
    Tai tosiaan vetää päätäyteen, niin johan jaksaa jorista ihan mistä vaan. ;-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    kun yksi lääke. Vaihtaa liukkaasti ja ovelasti puheenaihetta..
    Tai tosiaan vetää päätäyteen, niin johan jaksaa jorista ihan mistä vaan. ;-)

    kannatettava asia tuo pään täyteen vetäminen.
    Kaikkihan sen tietävät kuinka positiivisen vaikutuksen älykkyyteemme tekeekään muutaman promillen känni.Minulla alkoholin vaikutus ei jää älykkyyden lisääntymiseen.Minä muutun komeaksi ritariksi joka ratsastaa ympäri maailmaa pelastamassa muijia vaaroista!!!

    ...rumatkin muijat alkavat näytää sadun prinsessoilta :))

    Sinä sitten olet matkannut varmaan aikas lailla!
    Pelastanut hädässä olevat naiset,jotka ovat olleen poliitikkojen tai hartaitten hörhöjen tiukassa puristuksessa. Ihailen sinua!!
    Vielä se maailma kantaa päällänsä kunnon ritareita. ;-)

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...rumatkin muijat alkavat näytää sadun prinsessoilta :))

    aikaisemmin tuolla väitit että miehellä ja naisella ei ole kun vivahde ja painotus ero...
    Täytyy sanoa, että minusta niillä on hiukka enemmän eroa. ;-)
    Onneksi!!

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    aikaisemmin tuolla väitit että miehellä ja naisella ei ole kun vivahde ja painotus ero...
    Täytyy sanoa, että minusta niillä on hiukka enemmän eroa. ;-)
    Onneksi!!

    Minä ehdotin elämän tärkeiksi asioiksi viinaa, laulua sekä naisia ja sinä puolestasi laulua, miehiä sekä viiniä! Silloin mielestäni puhutaan vain MIELIPITEIDEN vivahde- ja painotuseroista. TODELLA onneksi miehillä ja naisilla HENKILÖINÄ on sitten niitä erojakin ;-DDD

    se ei ollu viini vaan viina. (muistaakseni). ;-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    se ei ollu viini vaan viina. (muistaakseni). ;-)

    Katos vaan, sinäkin puhuit viinasta. Oikein, mitäs sitä nyt viininlitkujen kanssa hienostelemaan :-)) Entistä suuremmalla syyllä puhuimme mielipiteiden vivahde- ja painotuseroista ;=DD

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Katos vaan, sinäkin puhuit viinasta. Oikein, mitäs sitä nyt viininlitkujen kanssa hienostelemaan :-)) Entistä suuremmalla syyllä puhuimme mielipiteiden vivahde- ja painotuseroista ;=DD

    eihän se ole oikeastaan mielipide vaan oikeastaan toteamus.
    Sinä tykkäät naisista ja minä miehistä! ;-)
    Ja rehellisiä jos ollaan, niin mielummin juon viinejä kun viinoja, siitä kun saa niin tolkuttoman humalan ja krapulan. ;-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    eihän se ole oikeastaan mielipide vaan oikeastaan toteamus.
    Sinä tykkäät naisista ja minä miehistä! ;-)
    Ja rehellisiä jos ollaan, niin mielummin juon viinejä kun viinoja, siitä kun saa niin tolkuttoman humalan ja krapulan. ;-)

    Ohos, rehellinen huuhaa-palstalla :=DD Jos minäkin sitten: viinejä suosin kanssa ja vahvat yleensä aina lantrinkin kera :))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Ohos, rehellinen huuhaa-palstalla :=DD Jos minäkin sitten: viinejä suosin kanssa ja vahvat yleensä aina lantrinkin kera :))

    ovat.Viini tai viina,ei muuta eroa kuin se että viiniä pitää vaan juoda enemmän,ainakin minun koska juon AINA humalahakuisesti.
    Voiko muulatavoin juodakaan,häh? kysyn vaan.
    Syömiseni on ähkyhakuista ja naimiseni(heh...sais edes kerran) orgasmihakuista...työssäkäyntini on rahahakuista.

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    ovat.Viini tai viina,ei muuta eroa kuin se että viiniä pitää vaan juoda enemmän,ainakin minun koska juon AINA humalahakuisesti.
    Voiko muulatavoin juodakaan,häh? kysyn vaan.
    Syömiseni on ähkyhakuista ja naimiseni(heh...sais edes kerran) orgasmihakuista...työssäkäyntini on rahahakuista.

    on tietysti syynsä.
    Ja yleensä se on oman hyvän tavoittelua.
    Ei tietysti kaikilla.
    Viinaa tietysti juodaan humaltuakseen, mutta jos sitä juo kirkasta yhtäpäljon kun miedompaa, niin minä olen aikas nopeaan pöydän alla. Ei tule syömisestä enää mitään. Saati sitten naimisesta.
    ;-)

    ..onks tuo sinun käsityksesi siitä, kun on haku päällä :-))

    Kännissä tosiaan onnistuu kaikki: Laulan karaokea kun olen kännissä ja saan aina ihmiset hyvälle tuulelle, kaikki hymyilevät, suurin osa nauraa ääneen.

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ..onks tuo sinun käsityksesi siitä, kun on haku päällä :-))

    tuo ole minun käsitys,että kaikki etsii vaan omaa hyvää. Se oli suuri kärjistys.
    Mielestäni suhteessa pitää antaa yhtäpaljon kun ottaa. Mikään ei tuota suurinta nautintoa esim. niissä petihommissa, kun saa antaa toiselle nautintoa. ;-)
    ( tällähän ei pitäsi ottaa niin vakavasti kaikkea mitä kirjoittaa !!!! )

    et sinä minulle tainnu kirjoittaakaan. Sori mokani. Noh, tulpahan kaikille selväksi tuokin sitten. ;-)

    Äänestä

  • Risto kirjoitti:

    Kännissä tosiaan onnistuu kaikki: Laulan karaokea kun olen kännissä ja saan aina ihmiset hyvälle tuulelle, kaikki hymyilevät, suurin osa nauraa ääneen.

    kännin määrästä. Et sinäkään enää laula pöydänalus kännissä muuta kun käsittämätöntä jorinaa!!

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    tuo ole minun käsitys,että kaikki etsii vaan omaa hyvää. Se oli suuri kärjistys.
    Mielestäni suhteessa pitää antaa yhtäpaljon kun ottaa. Mikään ei tuota suurinta nautintoa esim. niissä petihommissa, kun saa antaa toiselle nautintoa. ;-)
    ( tällähän ei pitäsi ottaa niin vakavasti kaikkea mitä kirjoittaa !!!! )

    ...vaikka tälläkertaa ei edes sinulta kysyttykään ;-DD *nauttii tälläkertaa kiusaajan roolista* Eli leikkimielinen kysymykseni oli tolle jellonakaverille :))

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    et sinä minulle tainnu kirjoittaakaan. Sori mokani. Noh, tulpahan kaikille selväksi tuokin sitten. ;-)

    Sitä sattuu :-)) *nautti huomion kohteena olemisesta*

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Sitä sattuu :-)) *nautti huomion kohteena olemisesta*

    Minulle kun sattuu mokia aina tämän tästä.
    Paljon kun sattuu, niin siihen tottuu.
    ;-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    on tietysti syynsä.
    Ja yleensä se on oman hyvän tavoittelua.
    Ei tietysti kaikilla.
    Viinaa tietysti juodaan humaltuakseen, mutta jos sitä juo kirkasta yhtäpäljon kun miedompaa, niin minä olen aikas nopeaan pöydän alla. Ei tule syömisestä enää mitään. Saati sitten naimisesta.
    ;-)

    Ei viinanjuontia,syöntiä ja naintia saa harrastaa samaan aikaan.
    Jos juodaan humalahakuisesti niin juodaan keskittyneesti ja humallutaan,ollaan humalassa tekemättä mitään muuta :-)
    Syömisen ja naimisen kanssa toimitaan samalla tavalla.(putkiaivot ovat tähän hyvä ominaisuus,minulla on!)

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    ovat.Viini tai viina,ei muuta eroa kuin se että viiniä pitää vaan juoda enemmän,ainakin minun koska juon AINA humalahakuisesti.
    Voiko muulatavoin juodakaan,häh? kysyn vaan.
    Syömiseni on ähkyhakuista ja naimiseni(heh...sais edes kerran) orgasmihakuista...työssäkäyntini on rahahakuista.

    Mites petihommista *rakastelusta* nauttii, kun on umpihumalassa,selvinpäin molemmat nauttis *orggujen* kera..::))))))) nautinnon jälkeen lasi viiniä::)))eiks vaan;))

    Hyvä humala menee hukkaan jos siihen ei lisätä kunnon rakastelua. Sinulla ei ole viinapirri, minulla on.

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    Mites petihommista *rakastelusta* nauttii, kun on umpihumalassa,selvinpäin molemmat nauttis *orggujen* kera..::))))))) nautinnon jälkeen lasi viiniä::)))eiks vaan;))

    ja juopottelu ovat niin hienoja asioita molemmat ettei todellakaan kannata harrastaa niitä samanaikaisesti(siis yrittää).
    Kumpikin aktiviteetti siitä vaan kärsii.
    Minä rakastelen senverran erikoisissa asennoissa etten edes kännissä pystyis säilyttämään tasapainoa.
    Viinaa kun juodaan niin siinä ei tuu rakasteleminen mieleen.Viinanjuonti ja syöminen kyllä sopii yhteen.Rakastellessa suussa on muuta...hmmm makeaa

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    ovat.Viini tai viina,ei muuta eroa kuin se että viiniä pitää vaan juoda enemmän,ainakin minun koska juon AINA humalahakuisesti.
    Voiko muulatavoin juodakaan,häh? kysyn vaan.
    Syömiseni on ähkyhakuista ja naimiseni(heh...sais edes kerran) orgasmihakuista...työssäkäyntini on rahahakuista.

    ...tekevät vaikutuksen myös minuun. Ihan tulee tippa linssiin tuollaisen rehdin kymmenottelijan tavatessa.

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    Minulle kun sattuu mokia aina tämän tästä.
    Paljon kun sattuu, niin siihen tottuu.
    ;-)

    ...ei Villekään välittänyt, vaikka jäi välitystoimiston välioven väliin ;-)) No joo, vanha juttu! Mutta oikeasti, kaikille sattuu! Tuo nyt oli vaan pieni piristys päiväämme, toivottavasti myös sinun (vilkaise tarvittaessa tuohon minun tämänjutun ekaan kommenttiini itselleen nauramisesta) ;-))

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    ja juopottelu ovat niin hienoja asioita molemmat ettei todellakaan kannata harrastaa niitä samanaikaisesti(siis yrittää).
    Kumpikin aktiviteetti siitä vaan kärsii.
    Minä rakastelen senverran erikoisissa asennoissa etten edes kännissä pystyis säilyttämään tasapainoa.
    Viinaa kun juodaan niin siinä ei tuu rakasteleminen mieleen.Viinanjuonti ja syöminen kyllä sopii yhteen.Rakastellessa suussa on muuta...hmmm makeaa

    syömiseen kuuluu hyvä viini ja ruokaryypy, mut raksteluun kuuluu molempien *halu*:))))
    Erikoiset asennot niitähän on tasapainoa vaativia:))))) humalassa menee tuhertamiseks.:))))Suussahan voi olla *mansikka*, kun sen jostain löytää..:)))))ja muuta hyvää makeaa:)))))Vai;))

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    syömiseen kuuluu hyvä viini ja ruokaryypy, mut raksteluun kuuluu molempien *halu*:))))
    Erikoiset asennot niitähän on tasapainoa vaativia:))))) humalassa menee tuhertamiseks.:))))Suussahan voi olla *mansikka*, kun sen jostain löytää..:)))))ja muuta hyvää makeaa:)))))Vai;))

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    maistuis ehkä hunajalle, hunajan makuista karkkia::)))))))

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    maistuis ehkä hunajalle, hunajan makuista karkkia::)))))))

    jos vielä välillä maistuu...tuota noin...hapanimelältä.niin
    onko silloin mennyt tilanne liian pitkälle?...vai onko se mennyt liian alas?

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    ei ole mennyt liian alas, sama maku säilyy koko nautiskelun ajan.....eli se hunaja:)))))mut voi olla väri jotain muuta, olisko punainen?:))))vai muuta?

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    ei ole mennyt liian alas, sama maku säilyy koko nautiskelun ajan.....eli se hunaja:)))))mut voi olla väri jotain muuta, olisko punainen?:))))vai muuta?

    lohenpunaiselta :-)

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    ei ole mennyt liian alas, sama maku säilyy koko nautiskelun ajan.....eli se hunaja:)))))mut voi olla väri jotain muuta, olisko punainen?:))))vai muuta?

    Ihan varmasti!

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    lohenpunainenko? liian vaalee...vaan se on kauniimman punainen:))))
    huulet?:))

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    lohenpunainenko? liian vaalee...vaan se on kauniimman punainen:))))
    huulet?:))

    sen makeuden kielellä maistaa niin väliäkö sen värin on...vai väriseekö välittömästi?

    onneks työpäivä päättyy ja uimahalli kutsuu...

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    ajatuskin pistää värähtelee:))))
    hyvää loppupäivää..))työpäivä täys, ja uudet kujeet:)))
    luntakin...ei muuta kuin sukset jalkaan ja lähden ladulle....:)))))

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    värisee kun ajattelekaan:)))))

    hyvää loppuiltaa;))

    nyt kotona.....täälläkin lunta, sukset jalkaan ja ladulle:)))

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    mikä suussani tuntuu,vaikuttaapi enemmänkin vadelmalta...

    no johan temppuilee, ekaks ei mennyt, kirjoitin toisen...nyt näitä tuplaten:)))

    Äänestä

  • yksi ystävätär kirjoitti:

    no johan temppuilee, ekaks ei mennyt, kirjoitin toisen...nyt näitä tuplaten:)))

    Jos etusivulla lähettäessäsi tekstin vastausten lukumäärä kasvaa yhdellä ja siihen tulee oikea lähetysaika, niin teksti on tullut perille. Jos teksti ei kuitenkaan näy, niin vasta seuraava lähetys vapauttaa edellisen. Itsekin voi vapautuksen tehdä lähettämällä esim kolme pistettä otsikkona, nimimerkkinä ja viestinä. Kokeiltu juttu!

    Äänestä

  • LeijoNAMies46 kirjoitti:

    ovat.Viini tai viina,ei muuta eroa kuin se että viiniä pitää vaan juoda enemmän,ainakin minun koska juon AINA humalahakuisesti.
    Voiko muulatavoin juodakaan,häh? kysyn vaan.
    Syömiseni on ähkyhakuista ja naimiseni(heh...sais edes kerran) orgasmihakuista...työssäkäyntini on rahahakuista.

    Olipa hyvä luisto;))

    Rakastelua ja seksiä kerran vuorokaudessa ole liikaa...:))Siitähän nauttii ja rentoutuu::))))

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    on tietysti syynsä.
    Ja yleensä se on oman hyvän tavoittelua.
    Ei tietysti kaikilla.
    Viinaa tietysti juodaan humaltuakseen, mutta jos sitä juo kirkasta yhtäpäljon kun miedompaa, niin minä olen aikas nopeaan pöydän alla. Ei tule syömisestä enää mitään. Saati sitten naimisesta.
    ;-)

    oiken mistään tule mitään jos ottaa liikaa juomia;=))Kyllä kaikki hommat sujuu paremmin kun on selvänä,siksi olenkin nykyään selvänä;=)))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...ei Villekään välittänyt, vaikka jäi välitystoimiston välioven väliin ;-)) No joo, vanha juttu! Mutta oikeasti, kaikille sattuu! Tuo nyt oli vaan pieni piristys päiväämme, toivottavasti myös sinun (vilkaise tarvittaessa tuohon minun tämänjutun ekaan kommenttiini itselleen nauramisesta) ;-))

    osaan itselleni nauraa!! ;-))
    Sitähän saa hihitellä jatkuvasti.
    olis se elämä aika tylsää, jos aina pienistä mokista masentuisi.

    Äänestä

mielenkiintoinen keskustelu,kun kyse on rakastelusta ja viinasta;=)))

Äänestä
  • ...jutellaan nääs!

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...jutellaan nääs!

    noi kyseiset hommat ovat ja aika mukavaa puuhaa sinänsä;=))

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    ...nuokin teettäisi, jos ne raskasta työtä olisi :))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...nuokin teettäisi, jos ne raskasta työtä olisi :))

    jos mietit juomista on se raskasta ainakin jos ottaa kunnolla juomia;=))Toinen homma ei kyllä ole raskasta vaan ihan muuta;=))

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    jos mietit juomista on se raskasta ainakin jos ottaa kunnolla juomia;=))Toinen homma ei kyllä ole raskasta vaan ihan muuta;=))

    ...jos raskaasti ryyppää. Oliskos se toinen homma sitten kevyttä, ainakin jos sitä harrastaa kevytkenkäisten naist...siis ei se ole raskasta :)) Tuosta tulikin mieleen, että nyt meen tasokkaan nais...siis nukkumaan. Öitä :))

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    ...jos raskaasti ryyppää. Oliskos se toinen homma sitten kevyttä, ainakin jos sitä harrastaa kevytkenkäisten naist...siis ei se ole raskasta :)) Tuosta tulikin mieleen, että nyt meen tasokkaan nais...siis nukkumaan. Öitä :))

    sitä ryypäämistäkin joskus aikoinaan aika rankkaa puuhaa sekin.Voishan se toinenkin alkaa olemaan rankkaa jos liikaa sitä duunaisi paitsi niiden kevytkenkästen kanssa;=))Öitä vaan kipparikin taitaa kohta painuu makuuhuoneen puolelle:=)

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    sitä ryypäämistäkin joskus aikoinaan aika rankkaa puuhaa sekin.Voishan se toinenkin alkaa olemaan rankkaa jos liikaa sitä duunaisi paitsi niiden kevytkenkästen kanssa;=))Öitä vaan kipparikin taitaa kohta painuu makuuhuoneen puolelle:=)

    On teillä ollut taas mukavat filosofiset pohdiskelut!! Niinhän se täällä Huuhaalla pitää ollakkin!!! Mukavaa päivää kaikille!!!
    ja HUOMENTA! ;-))))))

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    On teillä ollut taas mukavat filosofiset pohdiskelut!! Niinhän se täällä Huuhaalla pitää ollakkin!!! Mukavaa päivää kaikille!!!
    ja HUOMENTA! ;-))))))

    sitä pohtia mitkä on raskasta ja mikä ei;=))
    Hyvää päivänjatkoo sinulle kanssa:=)

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    sitä pohtia mitkä on raskasta ja mikä ei;=))
    Hyvää päivänjatkoo sinulle kanssa:=)

    se on, että osaa sitten varoa raskaita asioita!;-)
    Esimerkiksi kevytkenkäisiä naisia ja viinaksia.
    Määritelkääs kevytkenkäinen nainen, onko se italialainen siro kaunis kenkä vai suomalainen lipokas??? ;-))

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    se on, että osaa sitten varoa raskaita asioita!;-)
    Esimerkiksi kevytkenkäisiä naisia ja viinaksia.
    Määritelkääs kevytkenkäinen nainen, onko se italialainen siro kaunis kenkä vai suomalainen lipokas??? ;-))

    olla varovainen noiden raskaiden hommien kanssa vaikka onneksi töissä ei noita tule vastaan;=)))
    Niin vaikee on sanoo kenellä ne kevyet kengät sit ovat;=))

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    olla varovainen noiden raskaiden hommien kanssa vaikka onneksi töissä ei noita tule vastaan;=)))
    Niin vaikee on sanoo kenellä ne kevyet kengät sit ovat;=))

    onkin hyvin solidaarinen, :-)
    Luulisin kyllä, että jos nokian kumppareissa tallustaa, niin ne on jo raskaat kengät! ;-)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    onkin hyvin solidaarinen, :-)
    Luulisin kyllä, että jos nokian kumppareissa tallustaa, niin ne on jo raskaat kengät! ;-)

    kippari on sellainen:=)Ja tossa mietin juuri että kippariakin voisi sanoo kevytkenkäiseksi kun mulla on hyvät ja kevyet eccon talvikengät;=))

    Äänestä

  • kippari kirjoitti:

    kippari on sellainen:=)Ja tossa mietin juuri että kippariakin voisi sanoo kevytkenkäiseksi kun mulla on hyvät ja kevyet eccon talvikengät;=))

    varpaasi pysyy niissä lämpimänä. ;-)
    Joudun vielä tulemaan ja lämmittämään varpaitasi.
    Vaikka luulen, ettet siitä pahaksi pistäisi. ;-))

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    varpaasi pysyy niissä lämpimänä. ;-)
    Joudun vielä tulemaan ja lämmittämään varpaitasi.
    Vaikka luulen, ettet siitä pahaksi pistäisi. ;-))

    ne pysyy varmaan lämpimänä niissä vaikka ovatkin kevyet;=))Ainahan se kiva jos tulet lämmittämään varpaita tai jotain muutakin;=))Mut nyt pitää lähtee sinne hommiin:=(Moikka taas iltaan asti;=)

    Äänestä

  • Carmencita. kirjoitti:

    se on, että osaa sitten varoa raskaita asioita!;-)
    Esimerkiksi kevytkenkäisiä naisia ja viinaksia.
    Määritelkääs kevytkenkäinen nainen, onko se italialainen siro kaunis kenkä vai suomalainen lipokas??? ;-))

    Ihmettelin itsekin tuon sanonnan kevytkenkäisestä naisesta alkuperää. En tiedä. Pitäiskö kilauttaa kaverille vai kysyä yleisön apua? Taidan turvautua jälkimmäiseen :-))

    PS Hyvää huomenta!

    Äänestä

  • Työn orja kirjoitti:

    Ihmettelin itsekin tuon sanonnan kevytkenkäisestä naisesta alkuperää. En tiedä. Pitäiskö kilauttaa kaverille vai kysyä yleisön apua? Taidan turvautua jälkimmäiseen :-))

    PS Hyvää huomenta!

    Johtuisiko kevytkenkäinen sanonta siitä, että ne on helppo potkaista jalasta pois??

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

LeijoNAMies46 kirjoitti:

on tämän foorumin aihe?
Jos ja kun Sinulla on aikaa niin lueskeleppas
tuolta "uskonto"-foorumista kirjoituksia.
Kipeetä...monet kirjoittajista tarvitsisivat apua,henkistä apua,toisin kuin täällä.Minne se uskovaisten suvaitsevaisuus on mennyt,vai onko sitä koskaan ollutkaan.?

Olen silti onnelline että maailman tuhansista uskonnoista ja sadoista tuhansista uskonlahkoista ME Suomen kansa olemme AINOAN OIKEAN uskonnon harjoittajia...eikös vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu