voisko olla??

Minua alkoi vähän hymyilyttään idea, että raamatun jumala olisi luonut maailmankaikkeuden.
Jos näin olisi, maailman täytyisi olla plagiaatio jostakin jo aiemmin keksitystä.
Perustan väitteeni sille, että raamattukin on plagiaatio assyyrian,babylonian ja egyptin varhaisemmasta kirjallisuudesta.
Juutalaisten omaa raakalaismaista, kieroontunutta ja vääryyksien täyttämää historiaa lukuunottamatta kirja olisi siis esim. gilgames-eepos.

Kaikesta tästä päätellen siis jossakin muuallakin on elämää...joka on ollut paljon kauemmin,kuin meidän ajanlaskunrääpäleemme.
9442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Elämä on paljon laajempi käsite, kuin mitä meidän pieni ajatus maailmamme pystyy käsittämään: Me emme ole ainoita eläviä olentoja tässä valtavass maailman kaikkeudessa: On olemassa monia saman kaltaisia Telluksia kuin mitä meidän Telluksemme on. kuitenkin meiltä puuttuu Tarvittava viisaus pästäksemme yhteyteen toisten maailmojen kanssa.

Ehkäpä tä asia ei ole tarpeellinen koska Meidän Planeettamme viisaus on vain Veren vuodatuksen
viisautta Rosvousta ja sortoa heikompia kohtaan
Jo tällainen viisaus pääsisi yhteyteeb jonkun
jalon rodun kanssa, Niin heti alkaisi Rosvous Suurvaltojen mitta puun mukaan. Näin ainakin ajattelee Zenit ::

Äänestä

Maan ulkopuolinen laji, nimeltään vorlonit, ovat antaneet meille raamatun. Ohjenuoraksi, kasvatusohjeeksi, sillä heillä on meille tarkoitus suunniteltu tulevaisuus. Olemme aseita tulevassa sodassa, joka alkaa tuhannen vuoden kuluttua.

Vorlonit ovat meitä vanhempi laji, he ovet kasvaneet ensimmäisten ohjauksessa, he jatkavat ensimmäisten työtä, ohjaten ja opastaen nuorempia rotuja. Vorlonit ovat luopuneet fyysisestä olemuksesta, he voivat piilottaa osan itseään toiseen eliöön, joka silmät toimivat samalla vorlonin silminä, täten he kykenevät hajaantumaan, näkemään nuorten rotujen toimintaa niiden siitä tietämättä.

Totuus on tarua ihmeellisempi ;)

Äänestä
  • Vorlonit ovat matkanneet universumissa miljoonia vuosia ja ovat tuoneet mukanaan kuria ja järjestystä ja heidät nähtiin valon olentoina; universumin lähettiläinä. Heidät nähtiin jumalina ja ajan mittaan Vorlonit alkoivat uskoa heitä.

    Toisekseen vorlonit ovat ensimmäisiä ja nuo kasvoivat Ensimmäisen ohjauksessa..jos tarkkoja ollaan

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Vorlonit ovat matkanneet universumissa miljoonia vuosia ja ovat tuoneet mukanaan kuria ja järjestystä ja heidät nähtiin valon olentoina; universumin lähettiläinä. Heidät nähtiin jumalina ja ajan mittaan Vorlonit alkoivat uskoa heitä.

    Toisekseen vorlonit ovat ensimmäisiä ja nuo kasvoivat Ensimmäisen ohjauksessa..jos tarkkoja ollaan

    Juuri näin. Lorien oli ensimmäinen.

    Äänestä

  • kenny kirjoitti:

    Juuri näin. Lorien oli ensimmäinen.

    Tosin Vorlonit olivat ensimmäisistä nuorimpia. Varjot olivat 'välilapsi' muiden ensimmäisten ja Lorienin välillä iällisesti. Vorlonit kuopuksia.

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Tosin Vorlonit olivat ensimmäisistä nuorimpia. Varjot olivat 'välilapsi' muiden ensimmäisten ja Lorienin välillä iällisesti. Vorlonit kuopuksia.

    Tarttee kattoo uudestaan neljännen tuotantokauden ekat jaksot, jotta muisti virkistyisi.

    Äänestä

  • UPDATE_6770109 kirjoitti:

    Vorlonit ovat matkanneet universumissa miljoonia vuosia ja ovat tuoneet mukanaan kuria ja järjestystä ja heidät nähtiin valon olentoina; universumin lähettiläinä. Heidät nähtiin jumalina ja ajan mittaan Vorlonit alkoivat uskoa heitä.

    Toisekseen vorlonit ovat ensimmäisiä ja nuo kasvoivat Ensimmäisen ohjauksessa..jos tarkkoja ollaan

    Vaan eikö tuo "ensimmäis" höpötys ollut nuorempien lajien keksintöä... Ja eikö ennen vorloneitakin ollut joitain... Mutta näistä ei vaan nuoremmilla lajeilla ollut mitään tietoa?

    Hämärä muistikuva...

    Äänestä

  • Muistelija... kirjoitti:

    Vaan eikö tuo "ensimmäis" höpötys ollut nuorempien lajien keksintöä... Ja eikö ennen vorloneitakin ollut joitain... Mutta näistä ei vaan nuoremmilla lajeilla ollut mitään tietoa?

    Hämärä muistikuva...

    Ennen ensimmäisiä oli olemassa ensimmäinen, jonka oli ollut olemassa alusta asti. Nimeltäänä Lorien. Hän antoi sheridanille mahdollisudden jatkaa elämäänsä vaikka tämä kuolikin Z'ha'dum.issa . Ja Lorien siiirtui rajan toiselle puolelle muieden ensimmäisten rotujen kanssa varjo-vorloni sodan yhteydessä. jakso 4x6

    Äänestä

  • Kenny kirjoitti:

    Mainittakoon vielä, että ihmisistä tuli myös ensimmäisiä, kuten Minbareista. Miljoonan vuoden päästä, Aurinko tuhoutuu ja ihmiset ovat siirtyneet uuteen Maahan (Vorlonien entiselle kotiplaneetalle). Ihmiset ovat myös kehittyneet (ja edistäneet keinotekoisesti kehitystänsä) siihen pisteeseen, etteivät myöskään omaa kiinteätä ruumista, mutta käyttävät esiintymismuotoja kohtaamispukua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mick roby kirjoitti:

Minua alkoi vähän hymyilyttään idea, että raamatun jumala olisi luonut maailmankaikkeuden.
Jos näin olisi, maailman täytyisi olla plagiaatio jostakin jo aiemmin keksitystä.
Perustan väitteeni sille, että raamattukin on plagiaatio assyyrian,babylonian ja egyptin varhaisemmasta kirjallisuudesta.
Juutalaisten omaa raakalaismaista, kieroontunutta ja vääryyksien täyttämää historiaa lukuunottamatta kirja olisi siis esim. gilgames-eepos.

Kaikesta tästä päätellen siis jossakin muuallakin on elämää...joka on ollut paljon kauemmin,kuin meidän ajanlaskunrääpäleemme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu