Keskustalle jytky uudevuodenlahja.

Yle Uutisten joulukuun mittaus antoi keskustaväelle mukavan uuden vuoden lahjan tiistaina. Keskustan kärkipaikka vahvistui taas, kun sekä kokoomus, SDP että perussuomalaiset olivat menettäneet kannatustaan.
Gallupien arvo vain nousee, mitä lähemmäs vaaleja mennään. Nyt vaalitoimitusten alkuun on enää runsaat kolme kuukautta. Ennakkoäänestys näet alkaa 8.4. Varsinainen vaalipäiväkin on jo 19.4.
7<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

elä nuolase ennen kuin tipahtaa, vaaleihin on matkaa vielä.

Kepu pettää aina kyllä kansa muistaa

Äänestä
  • kuukautta ?

    Äänestä

Varmaa on, että keskusta voittaa kevään eduskuntavaaleissa, mutta voiton suuruus riippuu monista asioista. Eduskuntavaalit ovat Suomessa henkilövaalit, joten vaalipiirin ehdokasasettelu vaikuttaa paljon siihen, miten innokkaasti esimerkiksi Juha Sipilää arvostavat lähtevät äänestämään paikallisia ehdokkaita. Myös vaalityö, vaaliteemat ja jopa jotkut yllätykset saattavat kääntää äänestäjien pään.

Jos keskustan voitto on suuri, siitä ei tulla käyttämään termiä jytky, koska se kuuluu persuille. Seppo Kääriäinen puhui aikoinaan veret seisauttavasta vaalivoitosta. Minkähän termin Juha Sipilä kehittää vaali-illaksi?

Äänestä

Arhinmäki kirjoittaa Kansan Uutisten verkkolehdessä, että vielä kesällä kaikki tuntuivat pitävän selvänä, että kevään vaalien jälkeen maahan tulisi porvarihallitus. Ikuiseksi voittajaksi itsensä kuvitellut kokoomus on Arhinmäen mielestä nyt kuitenkin kaltevalla pinnalla.

Äänestä
  • KEPU ALKAA PUDOTA, KOKOOMUS NOUSEE.

    TULEE PORVARIHALLITUS

    Äänestä

pääministerimittauksessa 34 prosenttia suomalaisista kannatti Juha Sipilää seuraavaksi pääministeriksi.

Äänestä

Ei mitään jytkyä, eikä veret seisauttavaa vallivoittoa, vaan ennenäkemätön mahtivoitto, joka panee demarit ja kokoomuksen kansan edessä polvillensa.
Nyt on aika näyttää, että maamme tarvitsee Keskustan johtoa, joka antaa tasapuolisesti kaikille elämisen edellytykset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kiitos Suomalaiset. kirjoitti:

Yle Uutisten joulukuun mittaus antoi keskustaväelle mukavan uuden vuoden lahjan tiistaina. Keskustan kärkipaikka vahvistui taas, kun sekä kokoomus, SDP että perussuomalaiset olivat menettäneet kannatustaan.
Gallupien arvo vain nousee, mitä lähemmäs vaaleja mennään. Nyt vaalitoimitusten alkuun on enää runsaat kolme kuukautta. Ennakkoäänestys näet alkaa 8.4. Varsinainen vaalipäiväkin on jo 19.4.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu