Hei,
Aikanaan joku kertoi täällä epileptisestä kohtauksestaan ja oli saanut siihen jotain lääkitystä (keltarauhas? -pistoksia?) -koska kohtaukset olisivat jotenkin olleet yhteydessä kuukautisiin / kuukautiskiertoon.
Valitettavasti en osaa selkokielisesti tätä sanoa, mutta onko teillä jotain huomiota, että "lievätkin" epileptiset kohtaukset esiintyisivät esim. ennen kuukautisia?
Epilepsia ja kuukautiset
6
2442
Vastaukset 6
- Kannattaja
Sairastuin epilepsiaan 2006, syytä ei tiedetä (tutkittiin ja hutkittiin joka päiten :). Kohtaukset saatiin kuriin aika nopeasti. Ensin oli lääkkeenä Keppra, mutta se ei sopinut täysin. JOnkun aikaa myös Rivatril .
Loppujen lopuksi käytössä Lamictal ja Lyrica (noiden aikana purin Rivatrilin pois lääkityksestä). Eli Lyrica ja Lamictal riittää nyt hyvin.
Ehdin saada kolme kohtausta. Lääkärin kanssa tein todella töitä, kuin palapeliä kun noita lääkkeitä vaihdeltiin. Mutta tein kuten hän sanoi täysin ja lopputulos on ollut hyvä.
Elän täysin normaalia elämää nykyään.
Mutta oikein asiaan eli siihen mitä sinä kysyt. Minä söin alkuaikoina keltarauhashormonia. Niitä on eri merkkisiä. Kuukautisten alku vaikutti oloihin. Kohtauksia en kuitenkaan saanut. Pidin kuukautiset pois keltarauhaslääkkeiden avulla. Suosittelen tuota. Keltarauhashormoni madaltaa myös kohtauksien saamista. Kysy gynekologilta niitä. Niissä on tietty omat vaikutuksensa mielialaan. Voi tulla kärttyisyyttä. Minulla oli ensin Orgametril ja se teki kärttyisyyttä. Nyt en muista mikä merkki oli se mikä minulle sitten sopi paremmin. Lopetin niiden syömisen tuossa pari vuotta sitten. Kokeilin ilman ja huomasin, että kurjia olotiloja ennen kuukautisia enää tullutkaan.
Aina kannattaa kokeilla Minulla oli vaihe, jolloin tuli kohtaus kerran kuukaudessa, juuri tuohon aikaan.
- Zaran
Haluaisin tietää, onko kenelläkään epilepsiaa sairastavalla vastaavasti ongelmia kuukautiskierrossa?
Itselläni on diagnosoitu anovulaatio, eli aivoni eivät anna elimistölle käskyä tuottaa kuukautisia stimuloivaa hormonia ja sitä kautta munasoluni ei lähde liikkelle. Olen sairastanut vaikeahoitoista epilepsiaa 12 vuotta, poissaolokohtauksia säännöllisesti - viime vuonna yht. 15 (vähentyneet epilepsialeikkauksen ansiosta 80% huonommista ajoista).
Olenko ainoa, jolla tilanne tällainen - vai onko yleistä meidän epileptikkonaisten keskuudessa? Olen 28-vuotias. - 11+4
Siis pääsääntösesti estrogeeni altistaa kohtauksille ja progesteroni (keltarauhanen) estää kohtauksia.
Käytin keltarauhasehkäisyä vuosia ja kohtausoireita tuli sillon tällöin. Jätin ehkäisyn pois ja siirryin luonnolliseen tilaan niin johan alkoi kohtausoireita tuleen ovulaatiopäivänä ja n. vuorokautta ennen kuukautisten alkua. Merkkasin päivät kalenteriin ja selkeä yhteys.
Eli keltarauhashormonit ehkäisee kohtauksia! Pitää hormonit tasaisena eivätkä heittele, joten estrogeeni ei pääse valloilleen.
Raskaaksi tulin heti, joten epilepsia ei onneksi itsellä aihauta lapsettomuutta.
Anovulaatio voi olla kenellä vain, oli joku perussairaus tai ei. En ole koskaan kuullut että epilepsia aiheuttaisi lapsettomuutta. - Anonyymi
En edes muista millon viimeks ois epilepsia oiretta ollut, kun muutenkin rauhallista sorttia minulla (ennakkotuntemuksia, tajunnan hämärtymistä aina ollut, ei tajuttomuutta). Nyt muutaman päivän aikana tauti aktivoitunut, kun tullut kolme kertaa ennakkotuntemusta, ei onneks varsinaista kohtausta. Yleensä vain yks on tullut.
Hädissäänhän tässä tullu oltua. Kunnes nyt huomasin kuukautisten alkavan. Onkohan lie hormonit ollut syynä vai pelkkää sattumaa. Nyt kädet ristissä et oireet oli tässä eikä enää tulis.- Anonyymi
Nuoruudessani minulla oli ennakkoon pelkoa kuukautisten alkamisesta esim. kesken koulupäivän, niin stressi laukaisi kohtauksen. Kun otin terveyssiteet runsaampaan käyttöön (3-5 päivää ennen laskettua alkamista), ennakkopelko poistui ja kohtaukset vähenivät radikaalisti, kunnes KYS:n ja Vaajasalon ansiosta ne loppuivat kokonaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211391Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee583642Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7554
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500