Väyrysellä loppukin järjen valo pimennyt

KEPUn dementoitunut kunniapuheenjohtaja Paavo Väyrynen päästelee nykyisin suustaan sellaisia sammakoita, että jopa puolueen johdolla korvat punoittavat.

Ilmeisesti Väyrysellä on menossa kokeilu miten syvälle hän voi upottaa kielensä Venäjän diktaattori Putinin takapuoleen.

Mahtoikohan Väyrysen ja Putinin yhteistyö alkaa jo silloin, kun Putin oli KGB:n leivissä. Tunnetusti Väyrynen vehkeili Suomessa KGB:n kanssa ja on Putin vietti myös aikaa Suomessa.

Väyrynen on kirjoituksissaan kertonut, että Venäjän aseellinen tunkeutuminen naapurimaahan on aivan ok ja kansainvälisen yhteisön pitäisi hyväksyä Krimin rosvous.

Juha Sipilän pitäisi ottaa nopeasti etäisyyttä Väyryseen vai onko Sipilä ehkä sittenkin samaa mieltä Väyrysen kanssa.

Onneksi Suomen kansan ylivoimainen enemmistö on tasavallan presidentti Sauli Niinistön ja Suomen hallituksen linjalla.

16

106

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Suuri ero maissa

      Silloin oli Neuvostoliitto, nyt on porvarillinnen Venäjä.
      Kokoomuksen veljespuolue vallassa siellä.

    • Se Avarakatseinen

      Pro Karelia tietää ja kokemus puhuu:

      "Kysymys siten siirtyy kansalle ja äänestäjille. Kuinka kauan äänestäjät
      äänestävät entisiä muutos- ja venäjäpelkoisia poliitikkoja vastuullisiin
      asemiin? Eikö olisi jo aika täydellisesti vaihtaa tällainen joukko uuteen?"

      Väyrysen kiintiö tuli Täyteen Kun R Y S S I E N hallitsema Neuvostoliitto kaatui!

      Paavo ja Paula (Väyrynen ja Lehtomäki) pitäisi potkaista pois puolueesta. Hakeutukoon senkaltaisen ryhmittymään, missä maanpetturuus ja R Y S S I E N "ystävyys" on arvossaan ja kunnioitettavaa .

      Ei kai NE ole sentään KEPUN arvoja nykyaikana? (läheltä liippasi -70 luvulla!)

    • Ahti Pekkala

      Väyrynen oli KGB:n palkkalistoilla ja nyt hänen työnantajansa on Venäjän FSB. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

    • kokemusta on!

      Jos Sipilä sairastuu kesken hallituskauden, niin nostetaan Väyrynen pääministeriksi!

    • rahat ei riitä.

      Väyrynen on viisaampi kuin muut yhteensä.

      Kun ei asioita voida muuttaa niin tehdään se mikä on kaikille
      parhaaksi.

      Jos muutokseen halutaan sotimalla niin ei se ainakaan Suomen etu ole,
      eikä ymmärtääkseni kenenkään.

      Ukraina olisi saanut hoitaa omat asiansa, vaalien kautta.

      Mikä perskule siinä on että EU haluaa yhä lisää elättejä meille.

      Suomen etu on erota koko poppoosta, meillä on vaikeaa
      omalla kansallakin,

      • Ukrainaa ei jätetä

        Sipilän virallinen kanta:

        Väyrynen saa haistaa pitkän viitun jos luulee, että Keskusta jättää Ukrainan Putin-hyeenan revittäväksi. Muuttakoon perkhele bäckmanin kanssa Venäjälle jos haluaa nuolla Putinin pershettä.

        Venäjän on luovutettava ryöstösaalis Krim takaisin ja lähdettävä vithuun Itä-Ukrainasta. Putinin pitää maksaa omasta pussistaan vahingonkorvaukset gangsteriporukkansa aiheuttamista vahingoista ukrainalaisille. Vasta sitten voidaan ajatella pakotteiden löysäämistä.

        Näin on oikeus ja kohtuus. Keskusta ei voi suosia rikosta.


      • Nykytilanne

        Väyrynen on viisaampi kuin muut KEPULAISET yhteensä.


    • suverenius kunniaan

      Täällä nyt dosenttina kirjoitteleva Väyrynen vois siellä EU:ssa poliitikkona tehdä ja läpiajaa aloitteen, jonka mukaan EU vaatii Venäjää poistamaan lainsäädännöstään ulkovenäläisten suojelun.

      • ei Nato-rasitetta

        Samalla Väyrynen vois ajaa EU:lle oman, laajarakenteisen puolustusvoiman.


    • etsilllee

      Hyvä Paavo ja Paula, saitte paljon palstatilaa kadehtijoilta, niin sitä pitää, ääniä ropisee vaaleissa, äänestäjät heräävätkin äänestämään.hyvä juttu.

      • simppeli5

        Vai suomen hallituksen linjoilla, onko sillä muuta kuin nato linja, ei koskaan hallituspuolueuita äänestetä, ei varmasti yäk.


    • Näillä mennään.

      Jos Väyrysestä tulisi seuraavan hallituksen ulkoministeri, niin parissa vuodessa hän neuvottelisi Puuttinin kanssa karjalan takaisin. Eikä tekisi tiukkaakaan kun tietää Väykyn kyvyt, vaikka pöydän vastakkaisella puolella olisi neljä venäläistä neuvotteliaa , pystyisi Väyrynen helposti seuraamaan heitä kaikkia. Sillä hänellä on sellaiset silmät joista Puutin antaisi vaikka puoli venäjää.

      Saattoi tuossa olla hieman kehujakin, mutta kun tiesi avaajan kommariksi, niin tämä hiukan tasapainottaa tylsää keskustelua moi ..

      • putin ja jengi

        Putinilla onkin roiston silmäväli.


      • Paavo Sammakko
        putin ja jengi kirjoitti:

        Putinilla onkin roiston silmäväli.

        Väyrynen näkee keskiviikkona molemmat sunnuntait!


    • kauheaa katsella

      Maalaisliiton Kekkosen armosta virkoja kähminyt Pekka Puska kansan suussa
      u = a

      joka levitti narkolepsiaa terveyden ja pahanvoinnin laitoksen kautta
      ja
      otti itselleen kunnian kolesteroliarvojen laskusta Suomessa

      VAIKKA ILMIÖ OLI YLEISMAAILMALLINEN SODAN JÄLKEEN
      PAREMMAN RUOKATALOUDEN JA TERVEYSTAPOJEN
      LISÄÄNTYESSÄ

      NIIN TÄMÄ YLIMIELINEN KUNDI ON TULOSSA UUDESTAAN
      HÄIRIKÖIMÄÄN ELÄKEIÄSSÄKIN PÄÄTTÄJÄKSI

      Tämä ei ole puoluepoliittinen kannanotto vaan paskapoliittinen

      eli maalaisliitto saa pärjätä se on ok
      mutta
      ei tätä enää eduskuntaan

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015010718983268_uu.shtml

      Puska oli Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n pääjohtajana vuosina 2003-2013

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe