Ostin uuden älypuhelimen, jossa on kosketusnäyttö. Räpläsin sitä aikani, keskimäärin yksi kymmenestä tökkäyksestä osui kohteeseen, peruutusnäppäin oli ahkerassa käytössä. Sitten onnistuin vaihtamaan puhelimen kielen joksikin kroatiaksi, enkä enää löytänyt kohtaa, mistä se vaihdetaan takaisin. Piti ladata käyttöohje tietsikalle. Sitten kokeilin valokuvaamista, ja eka kuva tuli polvesta. Ja seuraavaksi sain videokuvauksen vahingossa päälle. Ja sitten piti poistaa se. Aina kun otin puhelimen käteen, sormeni osui johonkin valikkoon, ja taas oltiin metsässä. Asetin torkkutilan ja jäin odottamaan. Kun yritin takaisin, piti syöttää pin -koodi, joka onnistui vasta seitsemännellä kerralla.
Tosi hyvä puhelin, kunhan siihen vain ei koske. Onneksi en vielä ole laittanut siihen SIM-korttia. En laitakaan. Tilasin vanhaan puhelimeen uuden akun. Haluaako joku upouuden puhelimen?
Tuskanhiki
11
165
Vastaukset
- päivä pelastettu
- Hallelujaa!
AMEN!
Hahhahhaa,
Lukiessa tuli mieleen, että voikohan sillä myös soittaa ja vastaanottaa puheluita, mutta lopussahan se selvisi, ettet vielä päässyt niin pitkälle.
Minulle varmaan kävisi samoin, enkä ikinä vapaaehtoisesti tule luopumaan vanhasta NokiaC7:stani. Vaikka siinäkin on kosketusnäyttö, niin sen kanssa sentään jotenkin pärjää.
Toivottavasti oma vanhasi on pitkäikäinen ja saat akunvaihdolla monta lisävuotta.- Potaattisormi
Kiitos samoin. En olisi voinutkaan soittaa sillä uudella, kun kortti olisi pitänyt käydä vaihtamassa liikkeessä microSIMiin, puhelinmuistio ja kaikki. Todennäköisesti vain hätäpuhelu olisi onnistunut, kun sille on alanurkassa oma nappi. Jos olisin saanut vaihdettua SIM-kortin, olisin jo varmaan soitellut sinnekin. Ainakin mieli teki.
Voi vain kuvitella, miten puhelin olisi vuotanut kuin seula tietojani maailmalle, ennenkuin olisin onnistunut tilkitsemään joka paikan. Tarkoitus kun ei ollut mennä sillä nettiin, ostin sen kameran takia.
Olen hamstrannut tuttavilta pari vanhaa nokialaista, jos nykyinen Samsungin karvahattumalli lakkaa soittelemasta.
Nettiin tämä vanhakin onnistui aikanaan änkeämään ja sain seitsemän euron laskun datasiirrosta. Kävin liikkeessä ihmettelemässä, ja myyjä selitti, että se vuoto pitää tilkitä sekä puhelimesta että netistä. Ja että kun tässä mallissa painaa nollaa liian kauan, se menee nettiin!
- mietin vaan
Mikset ostanut kameraa?
- Potaattisormi
Minulla on jo hyvä digikamera, mutta eihän se aina ole mukana. Puhelin on.
- Kiinnostunut - -
Potaattisormi kirjoitti:
Minulla on jo hyvä digikamera, mutta eihän se aina ole mukana. Puhelin on.
Mikä on puhelimen merkki, malli ja hintapyyntö?
- Potaattisormi
http://www.prisma.fi/fi/prisma/samsung-galaxy-trend-2-valkoinen?cm_mmc=adwords-_-search-_- samsung galaxy trend 2-_-b&gclid=CMHt3tDqhMMCFaaQcgodLU0A-w
Hintapyyntö 60,-
[email protected]- nojoo kylläpä
Tuossako mielestäsi hyvä kamera, kun sanoit ostaneesi kameran takia?
- Potaattisormi
nojoo kylläpä kirjoitti:
Tuossako mielestäsi hyvä kamera, kun sanoit ostaneesi kameran takia?
Sanotaan, että riittävä minun tarpeisiini, tosin en ole tutkinut kuvien laatua. Varsinaisessa kamerassani on 10 megapixeliä.
- nojoo kylläpä
Potaattisormi kirjoitti:
Sanotaan, että riittävä minun tarpeisiini, tosin en ole tutkinut kuvien laatua. Varsinaisessa kamerassani on 10 megapixeliä.
Ei ne megapikselit kerro kameran hyvyyttä, vain tarkkuuden.
Yleensä Samsungeissa ei kovin hyviä kameroita ole vaikka pikseleitä voi ollakin enemmän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2442165- 1891644
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461302Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad501005- 41816
- 14800
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30771Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21760Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25746Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647