”Raamattu on ainoa uskon lähde”, yksin Raamattu -periaate
Protestanttisten kristittyjen mukaan Raamattu on ainoa opin lähde (yksin Raamattu-periaate). Tässä on kuitenkin ongelma: Raamattu itse ei sisällä sellaista periaatetta, että Raamattu yksin olisi ainoa opin lähde. Yksin Raamattu periaate on siis Raamatun ulkopuolinen, Raamatulle vieras periaate. Et löydä ”kaiken opin lähteenä on oltava yksin Raamattu”-periaatetta VT:sta etkä varsinkaan Uudesta testamentista. Evankelistat ja apostolisten kirjeiden tekijät eivät kirjoittaneet siitä mitään. Uuden testamentin kirjoituksien tekijät tuskin edes tiesivät kirjoituksiensa päätyvän osaksi Raamatun kaanonia (vasta UT:n nuorimmassa kirjoituksessa, valenimisessä 2 Pietarin kirjeessä viitataan Paavalin kirjeiden kokoelmaan, jota pidetään VT:n tekstien veroisena, mutta siinäkään kohtaa 2 Pietarin kirjettä ei puhuta yksin Raamattu-periaatteesta). Sitä paitsi kriteerit, joiden nojalla Raamatun ohjeellinen kaanon koottiin vanhan kirkon aikana, eivät ole Raamatussa annettuja. Esim. Lutherin periaate ”se, mikä ajaa Kristusta on apostolista” on Raamatun ulkopuolinen, pikemminkin dogmaattinen näkemys, joka on loppujen lopuksi mielivaltainen. Yhtä mielivaltaisesti voisi joku päätellä, että apostolista on se, mikä ajaa lakia tai Jumalan pyhyyttä.
http://www.argumentti.fi/argumentti/2011/10/kristittyjen-uskon-logiikasta-jumala-raamattu/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Raamattu on TÄYSIN totta. JOKAINEN Jumalan sana on taattu; hän on niiden kilpi, jotka häneen turvaavat. San. 30:5, Sinun sanasi on KOKONANSA totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät IANKAIKKISESTI. Ps. 119:160, Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus. Joh. 17:17, Ja nyt, Herra, Herra, sinä olet Jumala, ja sinun sanasi ovat todet; 2 Sam. 7:28, Niin, laki on kuitenkin PYHÄ ja käskysana PYHÄ, VANHURSKAS ja HYVÄ. kirj. room. 7:12
>>Raamattu on TÄYSIN totta. >>
Maa kiertää aurinkoa.
Raamattu on Jumalan sanaa. Sanotaan niin, että VT profetoi tulevaa UT asiaa.