Pelkäätkö helvettiä sinä jonka arvot ovat muualla
kuin Raamatussa?
Miksi pelkäät?
Oletko synnin orja joka huutaa ateismin vankilassa saamatta lohtua orjuuteensa.
Miksi huudat ihminen ja puret vielä auttajan kättä sen sijaan että suutelisit sitä.
Jeesus kutsuu sinua tänäkin aamuna tahtoen estää
vaelluksesi joka luultavasti suuntautuu viinakauppaan.
Viinakauppa on ateistin ja väärien arvojen alla
elävien ihmisten "paloasema" josta epäuskoinen voi hakea sammutusainetta joka hetken helpottaa, mutta jonka seuraus on jälkipalo, ehkä "hormipalo" ja kurkkua kuivaa, omatunto jyskyttää ja kaikkein pahinta:helvetti ojentaa kätensä ja on valmis ottamaan sielun joka on tuudittautunut väärien arvojen tuomaan petolliseen rauhaan.
Käänny syntinen äläkä kiristele hampaitasi sillä iäisyys elää sinussa muistuttaen armon ajan kalleudesta.
Kristilliset arvot kannattavat ne ovat iankaikkiset käsivarret joiden voima on osoitettu golgatan keskimmäisellä ristillä.
Luovu pahuudestasi ja käänny syntinen.
Jeesus on sinunkin Vapahtajasi, mutta tunnustatko
armon tuojan uudeksi Herraksesi ja turhuudessa kuljetetun sielusi pelastajaksi?

Vastaukset 18
Vanhimmat
vaikkapa trubaduurista ...
Kyl maar mä siit jotta puhu sil trubatuur.
lienee siellä "paloasemalla" parastaikaa, siksi
Pyhä Henki ilmoitti minulle, että et ole itsekkään tehnyt parannusta. Lausut kadotustuomiota! Et ole luopunut omastasi toisten hyväksi. Et ole luopunut kaikesta omaisuudestasi.
Parannuksen teko on muuttumista mieleltään. Luopumista tuomiosta ja turvautumista armoon.
Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille.
Olet noin 60-vuotias yksinäinen mies, joka luottaa omaan uskoonsa ja omaan ratkaisuunsa. Katkera.
Uskoa Kristuksen sovitustyöhön sinulla ei ole. Pelastut silti, vaikka et tullut tuntemaankaan todellista minuuttasi tässä ajassa!
Kivaa matkaa omavanhurskauden pimeällä polulla!
Kaikki menee Jumalan tahdon mukaan entäs siellä?
Jos kuolet hiillokselle, vai kuinka?
Jumalan tahdosta totta kai. Paavalilta tippui pää. Jeesus Kristus kuoli. Jumalan tahdosta tietenkin. Koska Hän on Herra!
Jumalan tahto on pelastaa kaikki ihmiset ja se tapahtuu! Koska Jeesus Kristus kuoli ja ylösnousi.
Valitut tulevat pelastumaan hepskutakukkuu.
Jos et tunnusta islamia, joudut helvettiin.
"Jeesus kutsuu sinua tänäkin aamuna tahtoen estää
vaelluksesi joka luultavasti suuntautuu viinakauppaan.
Viinakauppa on ateistin ja väärien arvojen alla
elävien ihmisten "paloasema" ...
Ajattelin kyllä mennä iltapäivällä Lääketeollisuus ry:n tiedotustilaisuuteen ja sieltä illaksi ihan vaan proosallisesti kotiin, vaikka en kristitty olekaan.
änkyräkännissä kokoukseen ja suu kuivana kotiin jatkaen jumalattomuuden teillä.
...ahneena kokoukseen. Enemmän tilillä kun tarvitsee. Mammonan talutusnuorossa. Aloitappas parannuksen teko oikeasta päästä "pelastettu"!
buddhalainen, noudatan niitä arvoja. Päihteetöntä elämää, siis, muun muassa.
..huonon osan ja jumaliesi kautta olet pistänyt pääsi silmukkaan...ja sen jälkeen se helvetti.
sääntöjä ja moraalisuutta ankarasti noudattamalla saadaan aikaan helvetin kuuma paikka.
Arvaapa mikä se on?
Taidankin heti mennä laittamaan päälle. Ja illalla meditoimaan.
eikös pelkoon(helvetti) perustuva jumalan rakkaus
ole valheellista? onko siis jumalallasi tällainen arvomaailma? vai onko hän psykopaatti joka saa nautintoa toisten päähänpotkimisesta rautasaappaillaan? vai yksinkertaisesti niin tyhmä uskoo jos vain sanon enkä tarkota? ja jos väität että hän näkee sydämeeni jne, niin silloinhan hän näkisi myös sen pelkoon liittyvän valheen?
Jumalaa me pelkäämme synnin vuoksi mutta elämme
armosta ja toivo ei saata häpeään.
Paatuneille on saarnattava pelkoa synnyttävistä
asioista ei arkamielisille.
Pelosta ei tahdo syntiä epätoivoa kummempaa ja
se ei kuulu vanhurskauttamisoppiin.
Kyllä Jumala näkee sydämen ajatuksetkin.
mitään helvettiä ole olemassakaan.uskovaiset eivät kuitenkaan pelastu sillä he rakentavat uskonnollaan ja uskollaan itselleen ja lähimmäisilleen helvetin.