Eikö kirkolla oikein ole mielikuvitusta, vai miksi se on ominut kaikki pakanoiden juhlapyhät omiin tarkoituksiinsa, vain muutaman päivän heitolla? Ennen maailmassa pakanat viettivät omia juhliaan vaikka kirkko kuinka kielsi, ja sitten kirkon oli pakko keksiä jotain raamatullisia juhlia pakanoiden juhlien tilalle. Joulukin oli alkuun talvipäivän seisauksen juhla, mutta ei, olihan siihenkin pakko tunkea joku herran pojan syntymä, etteivät ihmiset polttelisi halkoja pimeässä ja juhlisi sitä, että päivä alkaa taas pidetä. Voi meitä suomalaisia, kun kristinuskon piti tännekkin levitä.
Juhlat
Nti Kuutamo
182
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Johtuu siitä, että silloin kun kristinuskoa alettiin levittämään, niin nuo juhlapyhät ajoitettiin samoihin ajankohtiin kuin "pakanoiden" alkuperäiset juhlat, jotta uskosta siirtyminen olisi helpompaa. Tälläisen selityksen olen joskus kuullut. Mutta hyvin harvahan nykypäivänä juhlii noita juhlapyhiä kristillisesti. Joulun kohokohta on lahjojen saaminen, pääsiäisen mämmi ja suklaamunat. Ja vielä harvempi juhlii juhannusta kristillisesti. Näin ainakin itse luulisin.