Ilmapiiri huokuu valtavaa pettymystä persuihin

Perussuomalaisten sinnikkäät puolustelijat eivät voi estää kriittisen keskustelun alkamista koko PS:n 3½ vuotta kestäneelle täysin turhalle ja turhauttavalle oppositioon jäämiselle. Yhä useampi PS:ää keväällä 2011 äänestäneestä tuntee tulleensa petetyksi ja miettii nyt vaihtoehtoja joita on periaatteessa vain kolme

1) jättää äänestämättä
2) äänestää Kepua (ja saada Esko Aho II vastineeksi)
3) äänestää IPU:a

Joka tapauksessa 1/3 persujen entisistä tukijoita ja jopa puolet potentiaalisista äänestäjistä on kyllästynyt Soinin puolueen venkoiluun ja kyvyttömyyteen ottaa vastuuta maan asioiden hoidosta. PS on kauttaaltaan epäonnistunut siinä tehtävässä mihin sitä äänestäneet olisivat puolueen halunneen ryhtyä.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Turhaan voukaat koska PS on seuraavassa hallituksessa.

Äänestä
  • Ei ole kun kannatus tippuu. Minäkin äänestin persuja viimeksi mutta en enää jatkossa.

    Äänestä

Olisikin huvittavaa jos persut 7%-yksikön vaalitappion kärsittyään istuisi hallituksessa. Tulisi mieleen ihan vuodet 1970 ja 1979. Silloinkin hallitukset luotiin vaalit hävinneistä puolueista. Nyt voittajia tulevaan näyttäisi olevan vain yksi: Keskusta. Muut etupäässä häviäjiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohti vaaleja!! kirjoitti:

Perussuomalaisten sinnikkäät puolustelijat eivät voi estää kriittisen keskustelun alkamista koko PS:n 3½ vuotta kestäneelle täysin turhalle ja turhauttavalle oppositioon jäämiselle. Yhä useampi PS:ää keväällä 2011 äänestäneestä tuntee tulleensa petetyksi ja miettii nyt vaihtoehtoja joita on periaatteessa vain kolme

1) jättää äänestämättä
2) äänestää Kepua (ja saada Esko Aho II vastineeksi)
3) äänestää IPU:a

Joka tapauksessa 1/3 persujen entisistä tukijoita ja jopa puolet potentiaalisista äänestäjistä on kyllästynyt Soinin puolueen venkoiluun ja kyvyttömyyteen ottaa vastuuta maan asioiden hoidosta. PS on kauttaaltaan epäonnistunut siinä tehtävässä mihin sitä äänestäneet olisivat puolueen halunneen ryhtyä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu