IMPPERIALISTEJA lisää

""Voitetun"" sodan kunniaksi ja impperialismin ylistykseksi impperialistit lähettävät lisää joukkoja Irakiin.

Joukkoja tarvitaan menetettyjen tilalle, joten, kunhan selviää uusien pääluku, selviää meille myös tarkemmin kaatuneiden määrä. Luvut lienevat tuhansia.

Impperialismi takertelee.

Mutta domokratiaa olisi tosiaankin ollut halvempaa kokeilla jo hallussa olevassa alusmaassa, Saudi-Arabiassa.

Vai olisiko siihen sittenkin piillyt MENETYKSEN RISKI. Saudi-Arabian vaaleihin?
171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Yli 90%:a saudeista vituttaa kun öljyä myydään halvalla ja kuningassuku käärii voitot omaan taskuun. Jopa bisnespiirit vastustavat nykyistä käytäntöä. Demokraattiset vaalit nostaisivat siis valtaan aivan vääränlaisia henkilöitä. Siksi Iraninkin parlamentaarinen demokratia romutettiin 50-luvun alussa ja valta keskitettiin shaahille, joka myi öljyä halvalla sukunsa piikkiin ja jätti kansan nuolemaan näppejään.

Ääri-islamilaisia vastaan jenkeillä ei ole mitään, koska nämäkin pitävät kansan köyhänä ja demokratiaa vaativat liikkeet kurissa. Jenkit olivat talebanienkin kanssa hyvässä väleissä, kunnes nämä halusivat hyötyä liikaa Afganistanin läpi rakennettavasta kaasuputkesta.

Iranin ääri-islamilaisessa hallinnossa jenkkejä vituttaa kaksi seikkaa: se ei suostu alistumaan heidän vaatimuksiinsa ja hassaa liikaa öljytulojaan kansan hyväksi. Terveydenhuolto on ilmaista ja kaikilla lapsilla, jopa tytöillä on oikeus saada valtion varoilla niin hyvä koulutus kuin pää ja viitseliäisyys suinkin sallivat. Voiko mitään kauheampaa edes kuvitella? Eihän sellaisesta maasta voi saada halpaa löpöä kaupunkimaastureihin, joilla jenkkien on pakko ajaa kun pienen auton jousitus ei kestäisi painoa vaikka perse mahtuisikin jollain ilveellä ovesta sisään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Irakiin. kirjoitti:

""Voitetun"" sodan kunniaksi ja impperialismin ylistykseksi impperialistit lähettävät lisää joukkoja Irakiin.

Joukkoja tarvitaan menetettyjen tilalle, joten, kunhan selviää uusien pääluku, selviää meille myös tarkemmin kaatuneiden määrä. Luvut lienevat tuhansia.

Impperialismi takertelee.

Mutta domokratiaa olisi tosiaankin ollut halvempaa kokeilla jo hallussa olevassa alusmaassa, Saudi-Arabiassa.

Vai olisiko siihen sittenkin piillyt MENETYKSEN RISKI. Saudi-Arabian vaaleihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu