Pohjimmaltaan uskonvanhurskaudessa on kysymys siitä pelastuuko ihminen Jumalan armosta vaiko omista ansioistaan. Juuri sanoma uskonvanhurskaudesta erottaa kristillisen uskon mitä terävimmin kaikista muista uskonnoista, joissa opetetaan ihmisen pelastuvan lopulta oman vanhurskautensa ja oman yrittämisensä varassa.
Mistä uskon vanhurskaudessa on kysymys?
Lähtökohtana on ihminen Jumalan tuomioistuimen edessä. Koskaan ihminen ei voi paeta tästä tilanteesta (Ps 139:7). Ajallisen elämänsä aikana moni pystyy unohtamaan tämän täysin.
Jokainen ihminen on Jumalan kasvojen edessä sisimpänsä syvintä myöten turmeltuneena ja pahana. Kaiken pahan alkulähteenä on ihmisen sydämessä asuva perisynti. Se on saastuttanut ihmisen koko olemuksen (Mark 7:20-22). Peltola.

Vastaukset 14
Vanhimmat
----
----
....
....
....
---
Kuinka ihminen pelastuu?
Ihminen pelastuu, kun hän uskoo sydämessään, että Jeesus on kuollut ristillä hänen puolestaan. Jumala näkee tuon uskon siellä sydämessä ja uudestisynnyttää ihmisen lapsekseen Hengensä kautta.
Jos seuraat raamatullista profetiat palstaa, niin moniko miettii mielestäsi koko asiaa?
Roomalaiskirje 10:9
Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
Tuolla tavalla on asia ilmoitettu Raamatussa.
....
Omilla hyvillä töillä ei kukaan voi pelastua, eikä antamalla almuja tai tekemällä hyviä tekoja.
Kuitenkin uskovaiset palvelevat Jumalaa mutta eivät varmistaakseen omaa pelastustaan vaan koska tarjolla on kaksi vaihtoehtoa, palvella Jumalaa tai palvella Saatanaa.
Aamen aamen.
Apostolien teot 10:43:
"Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."
Profeettojen tehtävä on todistaa Jeesuksesta.