Usko Jeesukseen

Usko on kristillisyyden keskeisin sana, kun katselemme pelastumista ihmisen puolelta. Pelastumme YKSIN USKOSTA. Yksin Raamatun perustalla olemme kohdanneet Jumalan armon. Yksin armosta olemme kuulleet evankeliumin Jeesuksesta ja meille on selvinnyt, että pelastus on yksin Jeesuksessa ja hänen vanhurskaudessaan. Nyt kaikki on valmiina ja yksin uskolla otamme pelastuksen vastaan.

Sanalla usko kuvataan todellista Jumalan tuntemista ja ihmisen yhteyttä häneen. Se on vakuuttuneisuutta siitä, että evankeliumin lupaus syntien anteeksiantamuksesta kuuluu juuri minulle.

Kristillisessä uskossa on tietoa. Siinä on tietoa evankeliumin sisällöstä. Tieto on saatu Raamatun sanasta. "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta" (Room 10:17). Pelkkä kuuleminen ja tietäminen ei vielä ole pelastavaa uskoa. Se voi olla vasta totenapitävää, historiallista uskoa tai "aivouskoa" (vrt. Jaak 2:19). Jumalattomilla ja Saatanallakin on historiallinen tieto. Ilman Raamatusta saatua tietoa usko voi olla melkein mitä vain kuten vaihtelevia ajatuksia ja tunnetiloja.

Oikeassa uskossa on suostumista, tahdon myöntymistä saatuun tietoon.
11<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Ote Peltola.

Äänestä

---

Äänestä
  • ...

    Äänestä

---

Äänestä
  • ....

    Äänestä

  • .....

    Äänestä

  • ....

    Äänestä

---

Äänestä

---

Äänestä
  • ....

    Äänestä

.....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


687 kirjoitti:

Usko on kristillisyyden keskeisin sana, kun katselemme pelastumista ihmisen puolelta. Pelastumme YKSIN USKOSTA. Yksin Raamatun perustalla olemme kohdanneet Jumalan armon. Yksin armosta olemme kuulleet evankeliumin Jeesuksesta ja meille on selvinnyt, että pelastus on yksin Jeesuksessa ja hänen vanhurskaudessaan. Nyt kaikki on valmiina ja yksin uskolla otamme pelastuksen vastaan.

Sanalla usko kuvataan todellista Jumalan tuntemista ja ihmisen yhteyttä häneen. Se on vakuuttuneisuutta siitä, että evankeliumin lupaus syntien anteeksiantamuksesta kuuluu juuri minulle.

Kristillisessä uskossa on tietoa. Siinä on tietoa evankeliumin sisällöstä. Tieto on saatu Raamatun sanasta. "Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanasta" (Room 10:17). Pelkkä kuuleminen ja tietäminen ei vielä ole pelastavaa uskoa. Se voi olla vasta totenapitävää, historiallista uskoa tai "aivouskoa" (vrt. Jaak 2:19). Jumalattomilla ja Saatanallakin on historiallinen tieto. Ilman Raamatusta saatua tietoa usko voi olla melkein mitä vain kuten vaihtelevia ajatuksia ja tunnetiloja.

Oikeassa uskossa on suostumista, tahdon myöntymistä saatuun tietoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu