Perustava kysymys

Se merkitsee sitä, ettei meissä eikä teoissamme ole mitään, mikä voisi olla Jumalan vanhurskaaksi julistamisen ehto. Ei edes meissä asuva Kristus ja Pyhä Henki ole ehtona. On kysymys Jumalan omasta armollisesta asenteesta meihin, jotka olemme ja jäämme Jumalan pyhyyden edessä elämämme loppuun asti monella tavoin syntisiksi.

Perustava kysymys vanhurskauttamisessa on siinä peitetäänkö Jumalan vihan syynä ihmisessä oleva synti vai poistetaanko se? Kysymys voidaan myös muotoilla: Onko vanhurskauttaminen luettua eli forenssista vaiko vaikuttavaa eli efektiivistä?

Edellisessä Jumala lukee syntisen hyväksi Poikansa ansion, joka peittää hänen pahuutensa ja on hänen syntiensä anteeksiantamuksen perusta. Jälkimmäisessä Jumala tekee syntisen vaikuttavalla armollaan todellisesti pyhäksi, ainakin siinä määrin, että hänet voidaan alkavan reaalisen pyhittymisen perusteella hyväksyä Jumalan lapseksi.Peltola.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jumala lukee syntisen hyväksi Poikansa ansion'

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


öälkä kirjoitti:

Se merkitsee sitä, ettei meissä eikä teoissamme ole mitään, mikä voisi olla Jumalan vanhurskaaksi julistamisen ehto. Ei edes meissä asuva Kristus ja Pyhä Henki ole ehtona. On kysymys Jumalan omasta armollisesta asenteesta meihin, jotka olemme ja jäämme Jumalan pyhyyden edessä elämämme loppuun asti monella tavoin syntisiksi.

Perustava kysymys vanhurskauttamisessa on siinä peitetäänkö Jumalan vihan syynä ihmisessä oleva synti vai poistetaanko se? Kysymys voidaan myös muotoilla: Onko vanhurskauttaminen luettua eli forenssista vaiko vaikuttavaa eli efektiivistä?

Edellisessä Jumala lukee syntisen hyväksi Poikansa ansion, joka peittää hänen pahuutensa ja on hänen syntiensä anteeksiantamuksen perusta. Jälkimmäisessä Jumala tekee syntisen vaikuttavalla armollaan todellisesti pyhäksi, ainakin siinä määrin, että hänet voidaan alkavan reaalisen pyhittymisen perusteella hyväksyä Jumalan lapseksi.Peltola.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu