Lukekaa, Jehovan Todistajat, Matt 24:36, ja kertokaa minulle se jae huomioon ottaen, kuinka Vartiotorniseura perusteli kaiken maailman ennustukset. Jos kukaan ei pysty siihen, minun on pakko olettaa Jehovan Todistajien opin olevan valheellista.
Lukekaa
EpäileväTuomas
15875
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Eikös ne ole poistanut joitain kohtia omasta "raamatustaan". Onko tämä kohta juuri heidän "raamatussaan"?
Lue tästä.
http://www.watchtower.org/bible/index.htm
Sehän on loppujen lopuksi sinun asiasi mitä katsot olevasi pakotettu olettamaan.
Tosiasiaksi kuitenkin jää, ettei se seikka itsessään, että Jehovan todistajat ovat innostuneet tekemään virheellisiä päätelmiä 'lopun' tulemisen suhteen, itsessään tarkoita vielä sitä, etteivät he voisi olla kristuksen tosi seuraajia.
Apostoleilla, joista osa oli kuulemassa nuo mainitsemasi Matt. 24:36:n sanat, jo oli liiallisuuksiin meneviä virheellisiä odotuksia - jo ajanlaskumme ensimmäisellä vuosisadalla. Silti he muodostivat kristillisen seurakunnan perustan ja Jeesus käytti nimenomaan heitä.
Jari-Jt
Kirjoitit:
>>että Jehovan todistajat ovat innostuneet tekemään virheellisiä päätelmiä 'lopun' tulemisen suhteen, itsessään tarkoita vielä sitä, etteivät he voisi olla kristuksen tosi seuraajia.>>
KEITÄ OVAT NÄMÄ TODISTAJAT JOTKA INNOSTUIVAT?
Miksi et sano, että hallintoelin INNOSTUI tekemään virheellisiä päätelmiä?
On täysin eri asia kysyä asiaa, kuin esittää "totuutena" omatekemiään "virheellisiä päätelmiä".
Opetuslapset kysyivät asiaa Jeesukselta.
Hallintoelin kuvitteli omaavansa tiedon ja johti kaikki SEURAAJANSA harhaan.
VOIKO NÄMÄ KAKSI ASIAA RINNASTAA TOISIINSA?
Matteus 24:36 "Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin."
Noissa Jeesuksen mainitsemissa sanoissa, jotka hän lausui maanpäällä ihmisen muodossa ollessaan, on kysymys maailamanlopun ajasta.
Noiden sanojen perusteella voidaan sanoa, että maailmanlopun aikaa ei tiedetä, eikä sitä voi saada selville mitenkään, ei millään salaisilla laskelmillakaan. Lopun aikaa ei ole kryptattu Raamatun lausuntoihin, vaan asia on yksinkertaisesti niin, että maailmanlopun ajankohta on meiltä salattu, ja siihen on tyytyminen. Kaikenlaisten laskelmien tekeminen lopun ajankohdan arvioimiseksi on siten syntiä Jumalaa vastaan.
Merkkejä me voimme toki tarkkailla ja voimme ajatella olevamme lopunajassa mutta mitään aikamääriä meidän ei tule Jeesuksen sanojen mukaan tehdä. Tuohon sisältyy myös takarajojen asettaminen, elikä me emme saa mennä sanomaan tahi arvioimaan mihin mennessä lopun pitäisi tulla, koska takarajaa edeltävänä päivänä lopun pitäisi tulla seuraavana päivänä ja se olisi taas ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa "siitä päivästä".
Jehovan todistajien keskeisin oppi kuitenkin lepää käsityksessä jonka mukaan Raamattuun olisi piilotettu jonkinlaiden koodi, jonka ratkaisija voisi päätellä maailmanlopun ajankohdan. Jt:ille tärkeä vuosiluku oli 1914, kuten tiedämme. Silloin ei tullut maailmanloppua, joten maailmalopun ajankohtia on pitänyt muuttaa useita eri kertoja samoin kuin vuoden 1914 merkitystä on pitänyt muuttaa. On hyvä muistaa, että Jehovan todistajien oppirakennelma Ilmestyskirjan tulkintojen luotettavuus perustuu edelleen vuoteen 1914 (noiden aikaisempien epäraamatullisten laskelmien takia), joten he pitävät kiinni siitä kynsin ja hampain.
Siis: Jehovan todistajien oppirakennelma perustuu vuoden 1914 merkitykseen jonka laskenta edelleen perustuu Jeesuksen sanojen vastaisesti maailmanlopun ajankohdan arvioimiseen. Elikä Jehovan todistajien koko oppirakennelman luotettavuus perustuu tahallisen synnin tekemiselle.
[http://www.turvapaikka.fi/thread.php?forumid=3&threadid=189]
><
Siis: Jehovan todistajien oppirakennelma perustuu vuoden 1914 merkitykseen jonka laskenta edelleen perustuu Jeesuksen sanojen vastaisesti maailmanlopun ajankohdan arvioimiseen.
><
Itse oppirakenelma ei perustu vuosilukuihin, vuosi voisi olla periaatteessa mikä tahansa. Mutta tapahtuma on se, joka on tärkeä.
Useasti on virheellisesti arvioitu, että jos vuoden 1914 lopuajan alkamista koskeva aikamääre olisikin väärä, niin koko oppirakennelma katuisi. Näin ei kävisi, sillä lopunajat voisvat olla alkaneita vaikka 1900 taikka 1939. Tällä ei ole kovin suurta merkitystä itse tapahtumien kannallta, kuitenkin vuosi 1914 näyttää olevan varsin realistinen vuosi lopunajan alkua ajatellen. Sillä Jeesuksen ennustuksiin liittyvät "lopunajan" tunnusmerkit ovat selvästi täyttymässä ja juuri tuo mainittu 1914 on ollut tässä selvänä vedenjakajana.
><
Elikä Jehovan todistajien koko oppirakennelman luotettavuus perustuu tahallisen synnin tekemiselle.
><
Ei kun Raamattuun se perustuu..
"Useasti on virheellisesti arvioitu, että jos vuoden 1914 lopuajan alkamista koskeva aikamääre olisikin väärä, niin koko oppirakennelma katuisi."
Koko oppirakennelma on jo kaatunut. On vain kyse siitä että tunnustamme sen rehellisesti.
Tämän uskontokunnan keskeisin oppi on uskomus Jumalan hengen ohjaukseen julkaistuissa opetuksissa.
Vuosi 1975 ymmärrettiin Jumalan hengen ohjauksessa. Mutta silti se ei pitänyt paikkaansa. Jos vuoden 1914 merkitys täysin kumotaan, merkitsee se jälleen sitä, että siihen perustuvat opetukset eivät ole saatu Jumalan hengen ohjauksessa.
Herätkää 8.12.1968
On erittäin merkityksellistä, että "viimeisiksi päiviksi" nimitetystä ajanjaksosta on kulunut 54 vuotta. Se merkitsee, että Jumala tuhoaa tämän ihmiskuntaa hallitsevan turmeltuneen järjestelmän vain muutaman vuoden kuluttua. Miten voimme olla siitä niin varmoja?
...
On totta, että aikaisemmin on ollut niitä, jotka ovat ennustaneet "maailman loppua", vieläpä julistaneet määrä-aikaa sen tulolle. ... Mutta mitään ei tapahtunut. "Loppu" ei tullut. He syyllistyivät väärään ennusteluun. Miksi? Mitä heiltä puuttui?
Heiltä puuttui riittävät todisteet Raamatun ennustusten täyttymisestä. Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä. Mutta mitä on sanottava nykyhetkestä? Nyt meillä on vaaditut todisteet, kaikki todisteet. Ja ne ovat ylitsepursuavat.
Aikaa ratkaisunteolle ei ole paljon. ... Nopea toiminta on välttämätön, jos haluat kuulua niihin onnellisiin, jotka pelastuvat tämän asiainjärjestelmän tuholta.
On paljon myöhempi kuin useimmat ihmiset luulevatkaan. ... Sinulla ei ole aikaa hukattavissa tullaksesi Jumalan ystäväksi, sillä tämän pahan asiainjärjestelmän aika alkaa olla ummessa. Se on syöksymäisillään Harmagedonin tuhoon.
Valtakunnan Palvelus 2/1972 s.1
Tajuatko, että vuosi 1975 on vain kolmen lyhyen vuoden päässä? Tulisiko meidän lähestyä tuota aikaa odottaen jotakin erikoista? Olimme hyvin hämmästyneitä pannessamme merkille, miten monta kertaa Seuran julkaisut ovat viitanneet 1970-luvun puoliväliin ja siihen mitä meidän tulee odottaa, ja havaitsimme myös, että Seura on puhunut etukäteen vain yhdestä muusta vuodesta tällä tavoin, nimittäin vuodesta 1914. Täyttikö vuosi 1914 odotuksemme? Kyllä varmasti täytti! Luuletko, että myös vuosi 1975 täyttää odotuksemme? Seura varmasti ajattelee siten, joten olkaamme huolellisia siinä, että vaikka emme haluakaan sanoa enempää kuin Seura sanoo tuosta ajasta, me emme jätä sitä huomioon otta-matta.
Mutta mitä tämä todella merkitsee, veljet? Se merkitsee sitä, että meillä on luultavasti vain kolme tai neljä vuotta aikaa saarnata hyvää uutista todistukseksi ja tehdä opetuslapsia, ja aika hupenee nopeasti.
Vartiotorni 1.6.1984 s.18-
Hän on kertonut meille, että "sukupolvi", joka eli vuonna 1914, jolloin tunnusmerkki alkoi täyttyä, "ei missään tapauksessa katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat". (Matt.24:34) Jotkut tuosta "sukupolvesta" voisivat olla elossa vielä vuosisadan lopussakin. Mutta on monia merkkejä siitä, että "loppu" on paljon sitä lähempänä!
Vartiotorni 15.9.1973 s.432
Harkitkaamme myös sitä seikkaa, että yksistään Jehovan järjestö kaikessa maassa on Jumalan pyhän hengen eli toimivan voiman ohjauksessa. (Sak.4:6) Vain tämä järjestö toimii Jehovan tarkoituksen hyväksi ja hänen ylistyksekseen. Vain sille ei Jumalan Pyhä Sana, Raamattu, ole sinetöity kirja. Monet maailman ihmiset ovat hyvin älykkäitä, kykeneviä ymmärtämään mutkikkaita asioita. He voivat lukea Pyhää Raamattua, mutta he eivät voi ymmärtää sen syvällistä merkitystä. Jumalan kansa voi kuitenkin käsittää tällaisia hengellisiä asi-oita. Miksi? Ei suinkaan oman erikoisen älynsä takia, vaan kuten apostoli Paavali selitti: "Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." (1.Kor.2:10) Jeesus Kristus ylisti taivaallista Isäänsä siitä, että hän on 'salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä mutta ilmoittanut ne lapsenmielisille'. (Matt.11:25) Miten äärettömän paljon tosi kristityt arvostavatkaan sen ainoan maan päällä olevan järjestön yhteydessä olemista, joka ymmärtää 'Jumalan syvyydet'!
He ymmärsivät esimerkiksi kauan sitten, että vuosi 1914 oli merkitsevä "pakanain aikojen" loppua... Siionin Vartiotorni oli julistanut maaliskuussa 1880: " 'Pakanain ajat' ulottuvat vuoteen 1914, eikä taivaallinen valta-kunta ole täysin vallassa ennen sitä." Vain Jumala pyhän henkensä välityksellä voi paljastaa tämän noille varhaisille Raamatun tutkijoille niin paljon etukäteen.
Vartiotorni 1.8.2003 s.14
Itse totuuden olemusta vastaan hyökätään. Olet saattanut kuulla sanottavan, että jokainen laatii oman totuutensa tai että totuus on suhteellista tai että totuus muuttuu alinomaa. Tämä on virheellistä järkeilyä. Tutkimustyö ja koulutushan tähtäävät nimenomaan tosiasioiden eli totuuden oppimiseen maailmasta, jossa elämme. Totuutta ei ratkaise henkilökohtainen mielipide. Esimerkiksi ihmissielu joko on kuolematon tai ei ole. Saatana joko on olemassa tai ei ole. Elämällä joko on tarkoitus tai ei ole. Kussakin tapauksessa voi olla vain yksi oikea vastaus. Toinen on tosi ja toinen valhetta; molemmat eivät voi olla totta.
Vastatkaapa Jehovan todistajat tuohon edelliseen viestiin jotain muutakin kuin "..jotkut innokkaat...." tai myöntäkää rehellisesti että VARTIOTORNISEURA TUOSSA SELKEÄSTI OSOITTAUTUI VÄÄRÄKSI PROFEETAKSI...vaikkette sitä tekisi luulen että omatuntonne soimaa asiasta.
kuten tavallista.
Artikkeleissa korostettiin myös sitä, että "emme tiedä päivää emmekä hetkeä", kuten Raamatussa sanotaan. Jossain noissa sanottiin myös, "että emme voi varmuudella sanoa".
Kun kokonaan lukee nuo artikkelit niin siitä silloin kunnon kuvan asioista, joka yleensä poikkeaa liimaa leikkaa periaatteella lainatuista otteista.
Muutama vuosi sitten asiaa käsiteltiin konventti puheessa, jossa todettiin noiden lehdissä olevien joidenkin sanontojen olleen lopun suhteen turhan suoria. Tämä on totta, vaikkakin nuo irtolainaukset kärjistävät asiaa, vääristellen kokonaiskuvaa siitä.
Omien havaintojeni mukaan vuoden 1968 ja 1975 välillä aiheesta oli kirjoitettu 9 kertaa, lehtiä ilmestyy 52 numeroa vuodessa muu kirjallisuus päälle. Joten se ei ollut kuitenkaan pääaihe ainakaan artikkelien määrästä päätellen, itse en ollut silloin todistaja. Minun luona kävi kyllä todistajia silloin muutaman kerran juuri vuonna 1975, he eivät puhuneet lopusta mitään.
Oppirakenelma ei ole kaatunut Jehovan todistajien kohdalta, jos niin olisi käynyt, niin koko järjestöä ei olisi enään olemassa. Mutta nyt sen jäsen määrä tuosta vuodesta 1975 on moninkertaistunut. Myös minä olen tullut mukaan paljon sen jälkeen. Minulle ei ole koskaan sanottu opin perustuvan vuosilukuihin, eikä tätä väitettä löydy liioin kirjallisuudesta.
Jumalan hengen ohjauksessa oleminen ei tarkoita sitä, että ihmistä tulee virheettömiä, vain Raamattu on hekeytetty, ei muu kirjallisuus. Joten virheitä voi tulla. Jumala sallii epätäydellisen ihmisen tehdä virheitä, näin on ollut myös Raamatun aikoina. Silti hän pitää huolen, että sen minkä hän haluaa meidän ymmärtävän toteutuu myös.
Todistajien kirjallisuudessa ei virheitä ole kovinkaan paljon. Kirjoituksissa olevat Raamattuun perustuvat opetukset ovat erinomaisia, se näkyy myös siinä, että huolimatta suuresta kirjallisuuden määrästä vuotta kohti, niin vastustajatkin kertaavat virheitten suhteen vuosikymmeniä vanhoja asioita jatkuvasti. Miksi?, koska tuoreempia ei ole ja se on johtanut siihen, että vastustajilla on virheitten suhteen krooninen aineistopula.
Nämäkin vuodesta 1975 kertovat keskustelun avaukset tai kommenetissa esiintyvät viittaukset ko. vuoteen esintyy täälläkin vuodessa. ennemmin satoja kuin kymmeniä kertoja.
Itse todistajien oppirakenelmaa ei ole kovinkaan paljon käsitelty.
>>Omien havaintojeni mukaan vuoden 1968 ja 1975 välillä aiheesta oli kirjoitettu 9 kertaa,
Olet sitkeä valehtelija. Alla olevan luettelon esitin sinulle parisen vuotta sitten ja kädenväännön jälkeen myönsit olleesi väärässä. Edellisestä vastaavasta väitteestä, jonka korjasin tällä näytteellä, on pari kuukautta.
*** Watchtower 1966 October 15 pp.628-9 Rejoicing over "God's Sons of Liberty" Spiritual Feast *** 1975
*** Life Everlasting in Freedom of the Sons of God (book) 1966 pp. 26-30 *** 1975 [Note: not available on 1993/1995/1999 CD-ROM]
*** Life Everlasting in Freedom of the Sons of God (book) 1966 p. 35 *** 1975 - 6000
*** Awake! October 8 1966 pp.19-20 *** 1975 [Note: not available on 1993/1995/1999 CD-ROM]
*** Watchtower 1967 January 1 p.28 Have You Read Your Copy? *** 1975
*** Watchtower 1967 April 15 pp.229-37 Mankind's Millennium Under God's Kingdom-Why Literally So *** 1975
*** Watchtower 1967 May 1 p.262 Where Are We According to God's Timetable? *** 1975
*** Awake! January 8 1968 p.19 *** June 13, 1960, issue of U.S. News & World Report. .... in 15 years [Note: not available on 1993/1995/1999 CD-ROM]
*** The Truth that Leads to Eternal Life (book) 1968 pg.9 ch.1 Grand Blessings from God Near at Hand! *** 1960, ...in fifteen years from today, [as published in original 1968 edition]
*** The Truth that Leads to Eternal Life (book) 1968 p.88-89 ch.10 God's Kingdom Comes to Power in the Midst of Its Enemies *** 1975 [as published in original 1968 edition]
*** Our Kingdom Ministry March 1968 p.4 *** about ninety months left before 6,000 years ...
*** Watchtower 1968 May 1 pp.271-3 Making Wise Use of the Remaining Time *** autumn of 1975
*** Watchtower 1968 August 15 p.488 The Book of Truthful Historical Dates *** year 1975
*** Watchtower 1968 August 15 pp.494-501 Why Are You Looking Forward to 1975? *** 1975
*** Awake! October 8 1968 pp. 14-15 *** (or, by 1975), [Note: not available on 1993/1995/1999 CD-ROM]
*** Watchtower 1969 October 15 p.623 The Approaching Peace of a Thousand Years *** six millenniums of mankind's [Note: Same information was printed in The Approaching Peace of a Thousand Years (book), 1969, which is not available on CD-ROM]
*** The Approaching Peace of a Thousand Years (book), 1969, p.25 *** six millenniums of mankind's [Note: not available on 1993/1995/1999 CD-ROM]
*** God's Eternal Purpose Now Triumphing For Man's Good (book) 1974 p. 51 *** 1975
*** God's Eternal Purpose Now Triumphing For Man's Good (book) 1974 pp. 131-132 ch.11 The Messiah of God's "Eternal Purpose" *** 1975
*** Watchtower 1970 May 1 p.265-71 Keep Close in Mind "The Conclusion of the System of Things" *** 1975
*** Watchtower 1970 May 1 pp.271-7 An Ingathering Affecting All Mankind *** 1975 C.E.
*** Watchtower 1974 October 15 p.635 Growing in Appreciation for the "Divine Purpose" *** mid-1970's
*** Watchtower 1974 December 15 pp.759-66 Benefits and Rewards from Being Spiritually Secure *** critical year of 1975
*** Watchtower 1975 January 1 p.11 Will You Live to See Christ's "Coming"? *** millions of people now living will see
*** Watchtower 1975 May 1 p.85 A Contrast-Missionaries with an Urgent, Lifesaving Work *** 1975
*** Watchtower 1975 October 1 p.579 The End of 6,000 Years of Man-Rule Approaches-What Has Been Accomplished? *** September 1975
*** Yearbook 1975 p.256 United States of America (Part Three) *** 1975
*** Public Address by District Overseer Bro. Charles Sunutko in Spring 1967: 1975
*** Public Address by Bro. Fred W. Franz in early 1975 in Australia *** September the fifth, the end of the lunar month of year Nineteen Hundred and Seventy Five,..... September the fifth, at sundown.
"Jumalan hengen ohjauksessa oleminen ei tarkoita sitä, että ihmistä tulee virheettömiä, vain Raamattu on hekeytetty, ei muu kirjallisuus. Joten virheitä voi tulla. Jumala sallii epätäydellisen ihmisen tehdä virheitä, näin on ollut myös Raamatun aikoina. Silti hän pitää huolen, että sen minkä hän haluaa meidän ymmärtävän toteutuu myös."
Luonnollisesti ihmisistä ei tule virheettömiä, niin kuin Raamatun kirjoittamisen aikoinakaan ei kirjoittajista tullut virheettömiä. Mutta heidä kirjoittamansa asia oli ehdottoman virheetöntä. Miksi voimme uskoa niin? Koska Jumala ohjasi heidän kirjoittamistaan. Siksi voimme luottaa Raamattuun Jumalan sanana.
Jumala ei sallinut kirjoittajien ja opettajien tehdä virheitä opetustyössään, koska he olivat hänen sanansaattajiaan.
Jos Jehovan todistajat ovat tänä aikana vastaavasti hänen sanansaattajiaan, on meillä oikeus odottaa, että heidän sanomansa on todella Jumalalta ja ehdotonta totuutta. Aivan samoin kun tämä vaatimus oli aikaisemmillakin sanansaattajilla.
Kuten Vartiotorni kirjoittaa, heidän optuksissaan ei ole kyse heidän älystään ja inhimillisistä kyvyistään joka voisi aihetuttaa virheitä. Kyse on Jumalan hengen ohjausesta, joka ei voi tuottaa virheellistä opetusta.
Vartiotorni 1.5.1995 s.19
Raamatun lukemisen ei tietenkään tule korvata sen erinomaisen tutkimusaineiston käyttöä, jonka olemme saaneet "uskollisen ja ymmärtäväisen orjan" välityksellä. Sekin on Jehovalta - ja hyvin arvokas. (Matt.24:45-47)
Mitä opimme tästä lainaukseta?
Kuten huomataan, opettaa Vartiotorni, että samoin kuin Raamattu on Jehovalta, on heidän julkaisujensa opetus myös lähtöisin samasta lähteestä - Jehovalta.
Herätkää 8.12.1968
On totta, että aikaisemmin on ollut niitä, jotka ovat ennustaneet "maailman loppua", vieläpä julistaneet määrä-aikaa sen tulolle. ... Mutta mitään ei tapahtunut. "Loppu" ei tullut. He syyllistyivät väärään ennusteluun. Miksi? Mitä heiltä puuttui?
Heiltä puuttui riittävät todisteet Raamatun ennustusten täyttymisestä. Heiltä puuttui Jumalan totuudet ja todisteet siitä, että hän ohjasi ja käytti heitä. Mutta mitä on sanottava nykyhetkestä? Nyt meillä on vaaditut todisteet, kaikki todisteet. Ja ne ovat ylitsepursuavat.
Mitä opimme tästä lainauksesta?
Jehovan todistajien opetus vuoden 1975 merkityksestä oli väärää ennustelua, aivan samoin kun niiden täyttymättömät ennustukset joihin he tuossa lainauksessa viittaavat.
Miksi he syyllistyivät tuollaiseen? Mitä heiltä puuttui? Heiltä puuttui Jumalan ohjaus, koska opetus osoittautui vääräksi ennusteluksi. Eli heidän oma päätelmänsä väärästä ennustelusta ja sen syistä soveltuu myös heihin itseensä.
Vartiotorni 15.9.1973 s.432
Harkitkaamme myös sitä seikkaa, että yksistään Jehovan järjestö kaikessa maassa on Jumalan pyhän hengen eli toimivan voiman ohjauksessa. ... Jumalan kansa voi kuitenkin käsittää tällaisia hengellisiä asioita. Miksi? Ei suinkaan oman erikoisen älynsä takia, vaan kuten apostoli Paavali selitti: "Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin." (1.Kor.2:10)
Mitä opimme tästä lainaukseta?
Jos Jehovan todistajat todella ovat Jumalan pyhän hengen ohjauskessa, heidän opetuksensa ei voi olla väärää ennustelua heidän inhimillisyytensä vuoksi. Kun tosiasiat kuitenkin osoittavat opetusten olleen väärää ja valheellista, todistaa se heidän väitteensä Jumalan hengen ohjauksesta myös paikkansapitämättömäksi. Jos Jumala ei ohjannut heitä tuolloin, mitä perusteita meillä on uskoa, että hän ylipäätään ohjaa heitä se enempää kuin muitakaan uskontokuntia. Ei näyttäisi kovin johdonmukaiselta, että Jumala ohjailisi kansaansa vain sattumanvaraisesti. Näin hän tuottaisi vain häpeää pyhälle nimelleen.
Vartiotorni 1.8.2003 s.14
... totuus on suhteellista tai että totuus muuttuu alinomaa. Tämä on virheellistä järkeilyä. ... Esimerkiksi ihmissielu joko on kuolematon tai ei ole. Saatana joko on olemassa tai ei ole. Elämällä joko on tarkoitus tai ei ole. Kussakin tapauksessa voi olla vain yksi oikea vastaus. Toinen on tosi ja toinen valhetta; molemmat eivät voi olla totta.
Mitä opimme tästä lainauksesta?
Totuus on totuutta eikä se voi muuttua. Jehovan todistajien opetus on Jumalalta tai se ei ole Jumalalta. Vuoden 1975 uskomukset olivat Jumalalta tai ne eivät olleet Jumalalta.
Jos ne eivät pitäneet paikkaansa ne eivät tuolloin voineet olla Jumalalta. Silloin ne eivät olleet myöskään totuutta, vaan ne olivat valhetta. Mutta eihän Jumalan ohjaama uskontokunta voi syyllistyä valheen levittämiseen ja häpeän tuottamiseen Jumalalle!
Johtopäätös on väistämättä hyvin ikävä Jehovan todistajien kannalta. Keskeisin oppi - oppi Jumalan hengen ohjauksesta heidän opetuksissaan ei voi pitää paikkaansa. Ei ainakaan siinä määrin että vain he voivat julistautua ainoaksi oikeaksi Jumalan ojaamaksi uskontokunnaksi ja että he voivat tuomita kaikki muut Saatanan palvelijoiksi.
Jumala joko on kolmiyhteinen tai se ei ole.
Helvetti joko on ikuisen kidutuksen paikka tai se ei ole.
Näillä parilla koetinkivellä voikin sitten testailla montako uskontoa jää jäljelle.
Kerropa nyt omin sanoin millainen on tämä Pyhä Henki (teille pyhä henki), joka opettaa, lohduttaa ja murehtuu?
Onko tämä (teille toimiva sähkönkaltainen energia) Henki irrallinen osa Jumalasta, vaiko kiinteä osa Jumalaanne?
Jos on kiinteästi kuuluva, niin voidaanko sanoa että Pyhä Henki on osa Jumalaa = Jumala.
Ja jos on erillinen mutta kuitenkin Jumalan voima joka voi murehtua ja joka rukoilee Jumalaa meidän puolestamme sanomattomin huokauksin, niin onko teillä silloin kaksiyhteinen Jumala?
Ja voitko vielä täsmentää sen, miten Pyhä Henki (Jumalan persoonattomana voimana) voisi rukoilla itse Jumalaa?
Rukoileeko teidän oppinne mukaan Jumalan persoona ITSEÄÄN persoomattoman sähkönkaltaisen energiansa kautta?
Miksi?
Miten on? Joko löytyy tietoa tähän pulmaani?
it-1 s.694
Personoiminen ei ole todistus persoonallisuudesta.
On totta, että Jeesus puhui pyhästä hengestä ”auttajana” ja sanoi, että tämä auttaja ”opettaa”, ”todistaa”, ”opastaa”, ”puhuu”, ”kuulee” ja ”saa”. Joissakin tapauksissa Jeesus käytti kreikkalaisen tekstin mukaan tästä ”auttajasta” (parakleetista) maskuliinista persoonapronominia. (Vrt. Joh 14:16, 17, 26; 15:26; 16:7–15.) Raamatussa ei kuitenkaan ole epätavallista, että personoidaan jokin, mikä ei todellisuudessa ole persoona. Sananlaskujen kirjassa personoidaan viisaus (1:20–33; 8:1–36), ja siitä käytetään sekä alkukielessä (hepreassa) että monissa käännöksissä persoonapronominin feminiinimuotoa. Viisaus personoidaan myös Matteuksen 11:19:ssä ja Luukkaan 7:35:ssä, joissa sillä sanotaan olevan sekä ”tekoja” että ”lapsia”. Apostoli Paavali personoi synnin ja kuoleman ja myös ansaitsemattoman hyvyyden ”kuninkaiksi” (Ro 5:14, 17, 21; 6:12). Hän sanoi synnistä, että se ’sai aiheen’, ’sai aikaan himoitsemista’, ’vietteli’ ja ’tappoi’ (Ro 7:8–11). Mutta Paavali ei selvästikään tarkoittanut, että synti olisi ollut todellisuudessa persoona.
No ainahan nää jaksaa väitellä näistä iänikuisista asioista...mutta kuitenki on olemassa vain yx tosi uskonto ja ei tarvi olla ydinfyysikko et voi ymmärtää, se on niin helppoo :LUKEE RAAMATTUA - ja punnitsee asioita, mikä uskonto heijastaa raamatun henkeä eniten? Vastaus ei oo liian vaikee heh heh...