Herran palvelijan v. 1981 saama profetia

Herran palvelijan v. 1981 saama profetia

Välittänyt kommentein majuri Raimo Hynynen

Sain ennen joulua tietoa ao. profetiasta. Olen pyytänyt lisätietoja tästä. Sen on saanut eräs iäkäs mies v. 1981, joka on ollut Herran palvelija Porissa. Hän on vuorostaan kertonut sen v. 1983 henkilölle, joka on kirjoittanut sen talteen. Hän on laittanut sen ennen joulua ainakin yhdelle henkilölle, joka vuorostaan laittoi minulle. En tiedä sen enempää porilaisesta miehestä enkä myöskään henkilöstä, joka on kirjoittanut profetian v. 1983. Alla profetia vuodelta 1981.

1. Neuvostoliitto muuttuu Venäjäksi ja rajat aukeavat.
2. Eurooppa saa yhteisen valuutan.
3. Homolaki menee läpi.
4. Seuraavana pakkastalvena Venäjä hyökkää.

Raimo Hynysen kommenttia ja selitystä:

Homolaki on mennyt läpi mm. muissa Pohjoismaissa jo vuosia sitten ja on ollut pakkastalvia. Siksi profetia voisi koskea Suomen homolakia, joka meni läpi loppuvuodesta 2014. Jos profetia oli aito ja läpimeno tarkoitti Suomea, kuten arvioin, niin Venäjän hyökkäys seuraavana pakkastalvena jonnekin tapahtuisi. Minne Venäjä hyökkäisi, sitä ei kerrota profetiassa.

Nykyisten tietojen perusteella hyökkäys Itä-Ukrainaan olisi todennäköisin. Toisaalta pitäisi määritellä, mikä on hyökkäyksen raja. Onko kyse pataljoonasta, vajaa 1000 sotilasta, prikaatista 2000 - 3000 sotilasta, suuremmasta hyökkäyksestä, yhdestä ohjuksesta, materiaalituesta, informaatio- tai kyberhyökkäyksestä vai mistä.

Todennäköisesti joka tapauksessa ymmärrämme Venäjän hyökänneen, jos ja kun hyökkäys tapahtuu seuraavana pakkastalvena. Ao. profetian mukaan Suomen miehittäminen tapahtuu kevään - syksyn välillä. Niin monen muunkin mielestä mitä olen lukenut sanomia.

Toistaiseksi tästä talvesta ei vaikuta tulevan pakkastalvea. Ei myöskään pisimmän 15 päivän ennusteen mukaan.

33

2233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • offi10001

      Varoitan väärästä profetiasta.

    • Valitan

      Täällä kadehditaan profetioita.

      • Niin se on

        Ei ole kaikki lepakot palanneet vintille kadehtijoilla.

      • ...
        Niin se on kirjoitti:

        Ei ole kaikki lepakot palanneet vintille kadehtijoilla.

        ...

      • ...
        Niin se on kirjoitti:

        Ei ole kaikki lepakot palanneet vintille kadehtijoilla.

        ...

      • Anonyymi
        ... kirjoitti:

        ...

        Entäs nyt kun Venäjä hyökkäsi ja muutkin ennusteet menivät läpi kuin väärä raha?

    • Nähdään vielä

      Aika paljon samansuuntaista on sanomat kaikilla.

      • ...

        ...

      • ...
        ... kirjoitti:

        ...

        ....

    • Offi10001 varoitti väärästä profetiasta.

      Millä perusteella moinen tyrmäys, kun neljästä v. 1981 mainitusta asiasta on kolme jo toteutunut eli Neuvostoliiton hajoaminen ja muuttuminen Venäjäksi, yhteisen eurovaluutan synty ja homolain läpimeno?

      Vain viimeinen kohta eli Venäjän hyökkäys puuttuu enää ja sekin toteutuu pian.

      • ---

        Ei ehkä kannattaisi aina uskoa kolmannen tai neljännen käden huhupuheita.

      • ...
        --- kirjoitti:

        Ei ehkä kannattaisi aina uskoa kolmannen tai neljännen käden huhupuheita.

        ....

    • Miksi Piho ?

      Juokset näiden profetioiden perässä ???

      Jo Paul Begley ketjussa ja siinä "profeitiassa" nähtiin se, että sinun ei kannattaisi juosta näiden perässä, se ei ole hyväksi sinulle eikä muillekaan !

      Kun yksi jo sinulle näytettiin ihan höpö höpö tuotokseksi, jonka ihan kuka tahansa olisi voinut kirjoittaa, niin nyt otat seuraavan vain ! :(

    • Miksi Piho ?

      Sinulle tästäkin sanottiin ihan oikein, eli usean ihmisen kautta kulkenut juttu !

      Siis ERÄS ja JOKU on vuorostaan ja tämä taas eteenpäin...

      Heikoissa on kantimet taas kerran Jouko ! :(

      Kuulo ja luulo puheita, joita kukaan ei varmenna ei ainakaan vielä ole varmentanut, ja sinä Jouko SILTI JO LEVITÄT näitä luulo ja kuulopuheita ! :(

      Raamattu opettaa siitä, että tulisi luottaa vain luotettaviin lähteisiin !!!

      2. Tim. 2:2 Ja minkä olet kuullut minulta ja minkä monet ovat todistaneet, usko se luotettaville miehille, jotka sitten ovat soveliaita muitakin opettamaan.

      1. Tim. 4:7 Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.

      3 Niinkuin minä Makedoniaan lähtiessäni kehoitin sinua jäämään Efesoon, käskeäksesi eräitä kavahtamaan, etteivät vieraita oppeja opettaisi
      4 eivätkä puuttuisi taruihin ja loppumattomiin sukuluetteloihin, jotka pikemmin edistävät turhaa mietiskelyä kuin Jumalan armotaloutta, joka perustuu uskoon, niin kehoitan nytkin.

      20 Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä,
      21 johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne!

    • offi10001

      Koska profetiaa ei ole 1981 millään tavalla dokumentoitu !

      Ja nyt piruuttaan uskovat hölöttää Venäjän hyökkäyksestä on tullut pakkomielle monille.

      Lisäksi 1981 jälkeen on ollut ns,pakkastalvia !

      Ja ihminen on vaan sellainen , että suuren pettymyksen koetussaan uskonkäsitteissä , masista tulee auttamaan toiveajattelu, unikuvat sitten luovat uuden illuusion niille henkilöille jotka käyskentelevät realimaailman ulkopuolella aate maailmassaan.

      Uskonnon alueella pidän yhtenä hyvänä esimerkkinä Ellen Whiten , kokemaa pettymystä ! Jota hän ei käsittänyt ja vajosi täysin näkyihinsä , ja sitten hänestä tuli suuri harhaopettaja Adventismiin.

      Tai sitten Muhammedia kun he kokivat alempiarvoisuutta muitten uskontojen edessä . Muhammedista tuli suuri profeetta ja harhojen opettaja !

    • toinen puoliaika

      Talven toisella puoliskolla tulee kovia pakkasia, ne tekee tästä talvesta pakkastalven.

    • offi10001

      Viitteitä Tukholman profetiaan ;

      Ei oikei tiedetä henkilöstä mitään kuka sai , ei tiedetä henkilöstä sen enempää joka kirjoitti muistiin ,,

      Höhöö höö .

    • koeteltu3

      1. Neuvostoliitto muuttuu Venäjäksi ja rajat aukeavat.
      2. Eurooppa saa yhteisen valuutan.
      3. Homolaki menee läpi.
      4. Seuraavana pakkastalvena Venäjä hyökkää

      Muuten kuulosti ihan asialliselta mutta en usko että Jumala itse on puhunut Porin "profeetalle" homolain läpimenemisestä eli soopaa koko "ennustus".

    • Läpi menee silti

      Jokainen saa arvioida mielensä mukaan.

      • Hämmästelen !

        Siis todella tälläisiä kommentteja !

        Jos Jouko ITSE kirjoittaa, että ei ole edes saanut ITSELLEEN vahvistusta siitä, onko koko profetia ja profetoiminen toteutunut ja siten totta, niin kuinka siltä lähtökohdalta voi YLEENSÄKÄÄN arvioida koko hommaa ja oikeellisuutta ???

        Siis jos koko juttu voi olla pelkkä "ankka" ja ihan puppua ja luuloja ja kuvitelmia ja harhautusta vain, niin kuinka sitä voidaan edes arvioida silloin ???

        Siis jos koko tuo sepustus on vain keksittyä eli jo lähtökohtaisesti valetta, niin kuinka sitä voidaan koetella ja arvioida silloin ???

        Siis te päätätte ILMAN KUNNOLLISTA TIETOA ja VARMUUTTA, että totta on, vaikka koko juttu voi olla pelkkää valhetta ja huijausta, en ymmärrä logiikkaanne ollenkaan !!!

        Ensin pitäisi olla varmuus asioista ja tuo profetoija ja hänen taustansa ja kaikki muu vastaava pitäisi ENSIN tietää, eli LÄHDE pitää tuntea Raamatun mukaan ja tietää luotettavaksi, ja vasta sitten voi alkaa ottaa vastaan jotain ilmoitusta kyseiseltä henkilöltä !

        Tehän voitte tuolla tyylillänne uskoa kaikkiin jumalattomiinkin ennustelijoihin ja heidän ennusteluihin ymmärtämättömyyttänne ja siksi kun ette ole taustoja kunnolla tutkineet !

        Siis sen ennustuksen/profetian LÄHDE pitää ensin olla selvillä, sillä aina on ollut valheprofeettoja jotka ovat tekeytyneet ja esiintyneet Jumalan profeettoina, ja jos näitä asioita ei ENSIN selvitetä, voidaan ottaa mitä tahansa vastaan ja siten saadaan itselle vain vahinko !

        Herätkää jo !!!

    • offi10001

      HÖH Jouko Piho vaatii perusteluja miksi tyrmään hänen esittämänsä profetian ja sitten kertoo jotta kolme on jo toteutunut ja neljäs toteutuu !

      Herätkää jo !!!,

      Funttikset ovat kansaa pitäneet hiljaisena väärillä ennustuksillaan ja ohjailleet politiikkaa , sekä maailman voimatasapainoa.
      Nyt ne käy vaarallisiksi kun eivät enää saa hallita, !
      Katsoskun kolme ISISTÄ leikkinyttä Ranskassa ja Jouko Piho ei niistä muista sanoa mitään ?

    • Kuulemma kuulopuhe

      Kuulemma joku on jossain jotain kertonut toiselle joka on kirjoittanut jotain ylös ja vuorostaan sitten muutaman muun kautta mennyt kuulopuheina sinne sun tänne ja niin edelleen...

      Täytyy olla suorastaan ihme kuinka nämä kymmeniä vuosia vanhat profetiat aina, joka kerta, ja iankaikkisesti löytyvät vasta tapahtumien JÄLKEEN. Ei koskaan etukäteen.

      • Minua ihmetyttää

        Lähinnä Jouko Pihon toiminta !

        Hän on ollut opettajana pitkään, ja hänen jos kenen pitäisi jo TIETÄÄ se, että koulussakaan ei opeteta mitään, mitä opetushallitus tai vastaava eli ei ole ENSIN tarkistanut, eli oikeellisuus pitää ENSIN tarkistaa ja vasta sitten voidaan laittaa joku oppikirja tai yksittäinen oppi jakeluun !

        Mutta nyt siis Jouko levittää ITSE sellaista, jonka todenperäisyyttä lähtökohdiltaan hän ei itsekään ole vielä kunnolla selvittänyt !

        Siis minua suuresti hämmästyttää tuollainen leväperäisyys, Jouko ei ole opettajana olo aikana näköjään oppinut juuri mitään, kun hän ei tajua omaa vastuutaan mahdollisesti perättömien juttujen levittäjänä !

        Sitten hän itse vielä väittää olevansa Jumalan kutsuma opettaja:

        "Jumala on kutsunut minut profeetalliseen lopunajan opetus- ja palvelutehtävään, mitä teen tällä hetkellä lähinnä näiden nettisivujen ja eri foorumeilla kirjoittamisen kautta. "

        Suurta ymmärtämättömyyttä ja väärää toimintaa minä vain Joukon toiminnassa näen, kuinka siis sokea voi taluttaa toista sokeaa, kyllä molemmat nyt ovat kuoppaan putoamassa selvästikin Jokukon OMAN toiminnan seurauksena ja Joukon oman sokeuden seurauksena !

        Kirjoitin tästä asiasta jo Paul Begley ketjussa, mutta Jouko ei kommentoinut eikä ottanut onkeensa näemmä, ikävä kyllä !

        Surullista tämä on todeta Jouko ! :(

    • offi10001

      Huhu puhheita ovat !

    • offi10001

      Nyt ei jaksa veivata paskaa .

    • Anonyymi

      Ensimmäisen viestin maininta profetian välittäneestä majuri Raimo Hynysestä ei tarkkaan ottaen pidä paikkaansa: Raimo on kyllä majuri, mutta reservissä ylennyt. Siis res.majuri. Komea saavutus toki sekin!

      • Anonyymi

        Pysy Jouko mukana.

    • Anonyymi

      Joo ... no nyt Herran vuonna 2023 ovat kaikki toteutuneet. Miltäs nyt tuntuu?

      • Anonyymi

        Näitäkin profetioita tuolloin luin Pihon sivustolta
        Paljon kummaa on sen jälkeen jo nähty.
        22.10.2009

        Mirka Nurkan saamia sanomia syksyllä 2009

        Jumala on viemässä meitä uuteen aikaan.
        Laitan nämä sanomat eteenpäin rohkaisuksi kaikille!
        Kunnia Jumalalle Hänen teoistaan!

        30.9.2009

        "Katso Minä annan kunniani ja voimani käydä nöyrille. Te tulette näkemään kuinka minä tulen käyttämään niitä, jotka nöyrtyvät minun väkevän käteni alle. He toimivat minun voimassani ja valtuutuksessani.

        20.10.2009

        "Minä tutkin lampulla tämän maan asukkaat ja heidän sydämensä, ovatko ne otolliset Minulle. Luopioitakin on paljon eräästä seurakunnasta. Tulkaa Minun väkevän käteni alle puhdistumaan, ennen kuin aika koittaa ja se on myöhäistä. Sillä pian Minä saavun tuuliin ja pilviin. Älkää aikailko. Turmion tietä kulkevat ne, jotka eivät Sanastani opiksensa ota. Kääntykää noilta teiltänne, sanoo Herra. Silloin saatte elää. Eikö elämä ole parempi kuin kuolema? Paljastakaa syntinne Minun edessäni ja Minä voin tehdä teidät puhtaiksi, jokaisen joka haluaa. Ylpeistä Minä käännän silmäni pois, mutta jos te nöyrrytte ja teette parannuksen omavoimaisuudestanne, niin Minä teitä kuulen ja tulen suureksi avuksi. Te saatte kulkea tosivoimassa Minun kanssani. Mitä te voisitte itse tehdä? Ilman Minua teidän työnne on kuin puhallus hiekkaan, se katoaa ja hajoaa. Minun kanssani te kestätte ja saatte nähdä työnne tulokset. Tehkää parannus, ilman sitä ei kukaan ole näkevä minun kirkkauttani, joka taivaasta loistaa jo nyt omieni sydämissä. Katso Minä avaan taivaan akkunat ja te saatte juoda Minun voimaani ja hyvyyttäni. Minulta se teille tulee, teistä ei yksikään voi sitä ottaa, ellen Minä anna. Mutta minä tahdon antaa. Jokaiselle joka pyytää, Minä runsaasti annan. Taipukaa siis, nöyrtykää Minun väkevän käteni alle, sillä mitä voitte omassa voimassanne tehdä? Mitä voitte tehdä ilman Minua? Minä sanon ette mitään. Murtakaa nuo ylpeyden sydämet ja tulkaa Minun luokseni, keveän kuorman Minä annan kannettavaksenne. En sellaista, jonka alle te murrutte. Minä olen kantanut taakat teidän puolestanne." SNL.4, PS.138:3, MATT.7:26, MATT.11:30, JES.40:31, LUUK.9:1, JOH.1:12, APT. 1:8 ROOM. 15:13 1.TIM.1:7, EF.3:20

        21.10.2009 Herran omille

        ”Katso, sotavoimat lähtevät liikkeelle tässä maassa. (vrt. Jooel (2:11), RK 33/38) Tuo aika on lyhyt, mutta se muuttaa kaiken. Pukekaa nyt yllenne täysi sota-asu ja -varustus, jonka Minä annan. Poistakaa esteet edestänne Minun voimallani, rukoillen joka aika Hengessä. Sillä minä tarvitsen nyt jokaista, tarvitsen palavia palvelijoitani, niitä kuppeja ja astioita, joita Minä olen saanut täyttää ja vahvistaa Hengelläni. Ottakaa vastaan Herranne siunaus työhönne, niin te menestytte. Siunatkaa toisenne matkaan ja tehtäviin. Minä Herra tulen ilmestymään voimallisesti, ilmestyn ääneni jylinällä tässä kansakunnassa. Monet uudistuvat ja paranevat Minun Henkeni sateessa. Väsyneet Minä virvoitan uudestaan tielle. Katso, sellaiset voimat lähtevät liikkeelle Minun maailmoistani, ettette ole ennen nähneet. Katsokaa ja kummastelkaa, riemuitkaa sydämenne pohjasta, sillä nyt teille vastataan. Kaikki ne teidän rukouksenne, ne ovat Minulla muistossa, Minä olen ne tallettanut ja nyt on palkanmaksun päivä teille jokaiselle, jotka uskollisesti seisotte minun edessäni. Näin tulee Suomen maan kohdalla viimeinen herätys."

        Sitten näin juna-aseman, aivan pilkkopimeässä yössä. Vain asemarakennuksen valo loisti erityisen kirkkaana. Juna odotti raiteillaan laiturilla lähtökäskyä. Tiesin siinä, että se lähtisi vasta käskystä.

        PIMEYS ON MAAILMAN PIMEYS TÄLLÄ HETKELLÄ

        JUNASSA OVAT HERRAN OMAT JOUKOT

        ASEMAN VALO ON HERRAN KIRKKAUS

        LÄHTÖKÄSKY TULEE HERRALTA.

        Herra ”pakkaa” omansa junaan tarvittavilla varustuksilla ja lähettää tuon junan maailmaan, viemään Hänen valoaan kaiken pimeyden ja penseyden keskelle. Ylistys Herralle! Tämä rohkaisee minua, uskon että myös sinua! Sinä, joka tämän luet, tiedät mitä tämä kohdallasi tarkoittaa, jos Herra on siitä jo sydämellesi puhunut. Ole luja ja ole rohkea, Herra on kanssasi! Hän myös lähettää katsomallaan ajalla.

        Sh'ma Israel!
        Adonai eloheinu, Adonai echad!

        Kuule, Israel!
        Herra, meidän Jumalamme,
        Herra on yksi!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sopii hyvin jo tätä aikaa kuvaamaan suurimmissa kaupungeissamme, miten omavoimaista uutta normaalia vaihdetaan tämän tästä! Päämääränä lähes kaikessa Raamatun pysyvän Sanan vääristäminen valheeksi.

        1.9.2009
        Nimimerkin "Valvokaamme" näky 1.9.2009

        Viimeisen kolmen päivän ajan olen kantanut ikään kuin alitajunnassa rukouksessa annettua kuvaa, jossa näkyy Suomen kartta ja alaosassa ikään kuin laajeneva peite, miltei kuin hämähäkinverkko, kehä kolmosen alueen sisällä ikään kuin verkon keskus, josta käsin "seitti" verkkomaisesti laajenee Kotkan alueelta Lahden yli ja taas lännessä kohti Poria ja jopa Vaasaa.

        Olen kysellyt Herralta, mistä tässä verkossa on kyse?
        Nyt yöllä Herra herätti ja kun kuva taas tuli "silmiini", sain selityksen, että tuo verkko on "hengellisen uneliaisuuden verkko", jota Vihollinen on parhaillaan "kutomassa" uskovien elämän ylle.
        Näky on kutsu rukoukseen, Jumalan sota-aseet oikeassa kädessä ja vasemmassa. Koska on kyse Vihollisen luomasta väsymyksestä, sitä vastaan pitää taistella. Niinpä kuva on vakava kutsu valvoa ja uskoa Jumalaan ja Hänen Sanaansa.

    • Anonyymi

      J Pihon sivusto
      4.5.2009

      Nimimerkin ”Valvokaa” profeetallinen sana

      Olin lukenut otteita lopunajoista ja kirkkohistoriasta, kun koin yhtäkkiä kuin Jeesus olisi tullut vierelleni istumaan ja
      laittanut kätensä hartialleni ja sanonut: ”Tässä Minä Olen lapseni opettamassa sinua mitä tulee pian tapahtumaan.
      Kerro heille näistä, kuulijoillesi siis, kerro heille, että Minä Olen Heidän kanssaan, ei heidän tarvitse pelätä, Minä Olen
      omieni turva ja suoja, ja kerro heille, että Minä rakastan heitä!

      Olette suurten muutosten kynnyksellä, ja joka haluaa kuulla ja ymmärtää ajan, se on kutsuttu kuulemaan ja
      ymmärtämään, joka haluaa nähdä, se on kutsuttu näkemään.

      Ja kun nämä päivät tulevat, että tämä kaikki avautuu eteenne, on Yksi, Hän Herra, joka on jo käynyt edellänne, ja
      joka tietää lopputuloksen, ja Hänellä on voitto ja kunnia aina ja iankaikkisesti.

      Muistuta, turvanne on ikiaikojen Jumala, teitä kannattavat iankaikkiset käsivarret.

      Valmistautukaa aikaan kukin kykyjenne ja sen mukaan, mitä Herra teille osoittaa ja näyttää. Älkää vertailko
      itseänne toisiin, sillä autan ja tuen kutakin sen mukaan kuin tarve ja heidän tilanteensa vaatii. Kuitenkin kun tiedätte
      ja ymmärrätte ja kun teille itse kullekin osoitan mitä voitte tehdä ja miten toimia, se tehkää.

      Olkaa valmiit ”kuolemaan” omille tavoillenne ja tottumuksillenne sillä, kun voimani alkaa ilmestyä, en kysy miten ja
      missä saan ilmestyä, ja millä ajalla, vaan tuuli puhaltaa, missä se tahtoo ja keiden kautta Hän itse valitsee.

      Monet asiat joihin olette luottaneet ja turvautuneet, tullaan ottamaan pois, ne murenevat silmienne edessä. Kuitenkin
      Minä Olen uutta luova Jumala, joka luon uudet taivaat ja uuden maan ajallaan, siis voitte luottaa Minuun jo tässä
      ajassa, olen apunne ja toivonne ja luottamuksenne.

      Olkaa edessäni kysellen kukin kohdaltanne ja minä ilmestyn ja puhun, ohjaan ja osoitan tietä eteenpäin.”

      Ilm.3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea;
      sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun
      nimeäni kieltänyt.

    • Anonyymi

      Ensimmäisessä viestissä tässä ketjussa mainitaan viestin välittäjänä majuri Raimo Hynynen. On varmaan syytä väärinkäsitysten välttämiseksi täsmentää, että kyse on reservin majurista. Kunnioitettava arvo sinänsä, mutta ei sentään vastaa sotilasasioiden tuntemuksessa ihan samanarvoista aktiiviupseeria.

    • Anonyymi

      Pian Venäjä alistaa Ukrainan joukot Suomea vastaan, koska Suomen kansa on homomyönteinen

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9209
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      386
      3839
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2795
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2690
    5. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      175
      2505
    6. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2504
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1783
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      68
      1612
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1560
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1393
    Aihe