Room.jatkoa

Roomalaiskirje liittyy kuitenkin mitä keskeisimmin Paavalin suorittamaan lähetystyöhön. Hänen tehtävänsä oli nimenomaan julistaa evankeliumia sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan olleet sitä kuulleet (Room 15:20-21). Roomaan hän halusi matkustaa siksi, että hän toivoi saavansa voittaa Kristukselle edes jonkun roomalaisenkin (Room 1:13). Mutta ennen kaikkea tämän kirjeen piti valmistaa hänelle tietä silloisen maailman ääriin, Espanjaan (15:24).

Paavali esittäytyy tämän kirjeen avulla itselleen vieraalle pääkaupungin kotiseurakuntien ryhmälle. Hän haluaa voittaa heidän luottamuksensa Herran apostolina. Siksi hän selvittää perusteellisesti, mitä hänen julistamansa evankeliumi sisältää (vrt. Gal 2:2).Peltola.

Roomalaiskirje onkin saanut aivan erityinen aseman UT:n kirjoitusten joukossa. Se on UT:ssa ensimmäinen kirje, joten UT:n kokoamisesta lähtien sitä on arvostettu tärkeimpänä kirjeenä. Se avaa historiallisten kirjojen jälkeen UT:n Jeesus-tapahtumia tulkitsevan opetusosan. Siinä näemme, millä tavoin Pyhä Henki johti ottamaan vastaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kertovan evankeliumin ja miten tämä evankeliumi johti arkielämän uskonkilvoitukseen.

Roomalaiskirje on pisin Paavalin kirjeistä. Se on hänen pääkirjeensä. Se sisältää UT:n perusteellisimman ja johdonmukaisimman selvityksen kristillisestä uskosta. Se on kristillisen uskon sisältöön eniten vaikuttanut kirje.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Raamattu kertoo, että Paavali purjehti, mutta entä muu matkustaminen sitten. Apostolinkyydillä, kamelilla, aasilla, hevoisella vai millä mahtoi matkustella mannerta pitkin pitkät matkat. Tietääkö joku?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uyorwe kirjoitti:

Roomalaiskirje liittyy kuitenkin mitä keskeisimmin Paavalin suorittamaan lähetystyöhön. Hänen tehtävänsä oli nimenomaan julistaa evankeliumia sellaisille ihmisille, jotka eivät koskaan olleet sitä kuulleet (Room 15:20-21). Roomaan hän halusi matkustaa siksi, että hän toivoi saavansa voittaa Kristukselle edes jonkun roomalaisenkin (Room 1:13). Mutta ennen kaikkea tämän kirjeen piti valmistaa hänelle tietä silloisen maailman ääriin, Espanjaan (15:24).

Paavali esittäytyy tämän kirjeen avulla itselleen vieraalle pääkaupungin kotiseurakuntien ryhmälle. Hän haluaa voittaa heidän luottamuksensa Herran apostolina. Siksi hän selvittää perusteellisesti, mitä hänen julistamansa evankeliumi sisältää (vrt. Gal 2:2).Peltola.

Roomalaiskirje onkin saanut aivan erityinen aseman UT:n kirjoitusten joukossa. Se on UT:ssa ensimmäinen kirje, joten UT:n kokoamisesta lähtien sitä on arvostettu tärkeimpänä kirjeenä. Se avaa historiallisten kirjojen jälkeen UT:n Jeesus-tapahtumia tulkitsevan opetusosan. Siinä näemme, millä tavoin Pyhä Henki johti ottamaan vastaan Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta kertovan evankeliumin ja miten tämä evankeliumi johti arkielämän uskonkilvoitukseen.

Roomalaiskirje on pisin Paavalin kirjeistä. Se on hänen pääkirjeensä. Se sisältää UT:n perusteellisimman ja johdonmukaisimman selvityksen kristillisestä uskosta. Se on kristillisen uskon sisältöön eniten vaikuttanut kirje.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu