Perusturvakuntayhtymä Karviaisen toiminta vanhuksia kohtaa on ala-arvoista. Olen vakaasti sitä mieltä,että jokaisen ihmisen,jonka läheinen on joutunut karviaisen huonon hoidon kohteeksi on velvollinen tuomaan asian julki.Karviainen sijoittaa vanhuksia minne sattuu,koska sattuu. Palvelutalosta vuodeosastolle,koska aina voi tulla muutaman euron halvempi hoitopaikka. Kotihoidossa asiakkaita monia,hoitajia vähän.Aikaa ei jää vanhukselle. Sairaspoissaoloja ei sallita,ennemmin tartuteen vanhukset. Sen,että ehtii katsomaan,onko vanhus hengissä. Sairspoissaoloja ei sallita. Aina voi tulla sairaana töihin ja tartuttaa vanhuksen,jolla huono yleiskunto.Kaikki asiat ovat salaisia ja,jos jotakin puhutaan se on täyttä paskaa.Pidetään sellaisia puheita,joilla saadaan omaiset tyytyväisiksi.Sama se,onko kyseessä vele.Annetaan lehtiä myöden ymmärtää,että kunnan päättäjät ovat kiinnostuneita mm.lakkautettavista kohteista vaikka päättäjiä ei edes paikalla olisi koskaan nähty.Hyvä Vihti. Kaikki ulkoistettu. Toivon,että omaiseni eivät koskaan tule muuttamaan paikkakunnalle,jotta saavat edes jonkinlaista ihmisarvoa kunnioittavaa hoitoa. Itseäni hävettää,että olen joskus ollut karviaisen palevluksessa.
Karviainen sortaa vanhuksiaan
huoh...
2
224
Vastaukset
- ikävääää
Näin on. Palvelutalot tyhjillään ja vanhuksia makuutetaan vuodeosastoilla.
- Joob
En ole vielä kuullut, että olisi joku ihmisryhmä, jota Karviainen ei sortaisi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841349- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän123692- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594