Hmm, Kokeillaanpas nyt, josko stoorimylly lähtisi pyörimään. En voi väittää tietäväni kovinkaan paljoa oikein mistään, mutta uskon kyllä, mitä minulle on muutamista henkimaailman tutuistani kerrottu, jotkut heistä kuulemma ovat eläneet todella pitkiä aikoja ainakin maailman rajoilla. Se, ettei tarvitse noudattaa fyysisen maailman lakeja elämässään johtuu kai siitä, että nämä henkilöt elävät maailmaan limittäytyneellä korkeammalla todellisuuden tasolla kuin ympärillään elävät ihmiset, tasolla, jolla ei tarvitse vanheta. Heidän todellisuudentasonsa on ikäänkuin lähes täydellinen kopio maailmasta, joskin pieniä poikkeavuuksiakin löytyy, esimerkiksi jotkut ihmiset ovat erinäköisiä, erinimisiä tai omaavat erilaisen historian kuin muiden ihmisten maailmassa. Hmm, vähän ehkä harhaisen kuuloista stooria, heh. Mutta kuitenkin, mistäs sen tietää, kunkin ihmisen maailma on omanlaisensa, joku voi nähdä väritkin erilaisena kuin joku toinen. Yleensä näillä hienommilla todellisuudentasoilla elävillä henkilöillä on yksi muoto myös maailmassa, ikäänkuin oman muotonsa päälle liimattuna, ja kun siitä pääsee eroon(eli silloin kun se poistetaan, yleensä), se korkeammalla todellisuudentasolla oleva muoto levittää verhonsa myös muiden ihmisten maailmaan. Tämän muodon taasen ei tarvitse noudattaa luonnonlakeja, henkinen verho kun on. Esimerkiksi Mestarit kai elävät jotenkin näin soluttautuneena maailmaan, lieneekö sen muodon nimi nyt joku Mayavi rupa, jos mayassa ollaan, kosmoksessa taasen kai Maravi rupa(en tiedä, niin on kerrottu, lähteiden luotettavuutta kun ei voi tarkistaa) Itse käytän kai tuota maravi rupaa, tai jotain sellaista.
Jos häluaa ryhtyä kuolemattomaksi, on luultavastikin suhteet korkeampiin voimiin oltava kunnossa, ja on noustava alemmasta itsestä johonkin ylempään itseen, näin siis niillä, jotka maailmaan ovat syntyneet ihmisinä. Toisin on niillä, jotka ovat jo inkarnaation ulkopuolella ja elävät maailmassa jollain korkeammalla muodolla, itse veikkaisin, että suuri osa ihmisistä on näitä henkilöitä, joskin osa ehkä Tatthagatoja, jotka eivät saa valaistua ennenkuin jokainen maailman tietoisuus on vapautettu elämänkiertokulusta.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurin syy ihmisten vanhenemiseen johtuu kollektiivisesta harhasta, kun niin moni luulee, että vanhennutaan tai kuollaan, niin sitten kanssa käy niin. Sama juttu myös ravinnonkulutuksen kanssa. Eli jos tästä kollektiivisesta harhasta pääsee eroon, on kai käytännössä kuolematon. Itse olen havainnut, etten tarvitsisi lainkaan ruokaa, pärjäisin hyvin ilmankin, mutta koska pyrin elämään harmoniassa kaike, myös maailman kanssa, syön kuitenkin jonkinverran joka päivä. Noh, ketäpä se nyt kiinnostaa. Muilla todellisuudentasoilla kun kylläiseksi tulee ajatuksesta, esimerkiksi jo pitkään, lapsesta saakka olen mielessäni visualisoinut juomista, jos tunnen oloni janoiseksi, jolloin jano häviää, sama juttu kai syömisen kanssa, mutten mielelläni mitään mielessäni syö, koska rinnastan syömisen ulkoiseen maailmassa elämiseen. Lisäksi kylläiseksi tulee ihmissuhteista tai vaikkapa jostain mielenkiintoisesta puuhastelusta. Lieneekö se nyt boddhista energiaa jota hyväkseni käytän, enpä ole ihan varma. Lisäksi ainakin muutamat kehokollektiivini muodot käyttävät ravinnokseen ympäröivien ihmisten huonoa karmaa, jonka ne muuntavat takaisin hyväksi karmaksi, ja palauttavat ihmisille.
Noh, mitenkäs tässä nyt ateriointiin mentiin. Ihmiskunnan heittämä kuolemisen harha on vain voitettavs jollain keinoin, esimerkiksi ankaralla paastoamisella, jolloin siirtyy automaattisesti korkeampaan kuolemattomaan kehoon . (Usko Jeesukseen kai auttaa, hänhän on kuollut puolestamme) Mistäs sen muuten tietää, kuoleeko kukaan ihminen, ehkä on niin, että juuri ennenkuin ihminen kuolee, hänen kehoonsa siiryy joku henkiolento, joka kuolee hänen puolestaan, ja ihminen siirretään toisille todellisuudentasoille uuteen kehoon jatkamaan elämäänsä. Heh, pitihän tämäkin pohdiskelma nyt laittaa tänne, kun pitkää ikää pohditaan.
Se mylly muuten lähti pyörimään ihan hyvin, juttua riittäisi vaikka mistä, mutta koska juttu on niin jäsentelemätöntä, ei ehkä kannata jatkaa pidemmälle, vaan lopettelen tähän.
Kaaosta ja anarkiaa, mutta kuitenkin rakkautta. (heh, pitihän nyt vaihteeksi, tasapuolisuuden nimissä, tälläistäkin toivotella :-) )

Vastaukset 7
Vanhimmat
bitte ... laitas seuraavaan juttuun pikkaisen kappalejakoa.. Tuollaisen tasapaksun rimpsun lukeminen on tällä tekstikoolla sen verran työlästä, että aika monet (minä ;) pompsahtaa juuri vilkaisematta koko jutun yli
No kohan marisin, mut saahan sitä aina toivoa
0=}
No et paljoo menettännä.
Vois tuon saman varmaan sanoa lyhyemmin ja selvemminkin.
Se yritti saada meidät puhetuulelle, mutta onnistu siinä vain ittensä suhteen, minkä se myös kyllä lopussa rupes itteki jo tajuaan.
Heh, mielenkiintoista leikkaa- ja liimaa puuhastelua
Massaa! Voimaa! :-)
jos halueatte koko keskustelun tietoonne, katsokaapas ufot ja yliluonnolliset ilmiöt palstalle ja sieltä kukaan ei ole elänyt 400 vuotta jatkokeskusteluineen. Tajunnanvirtaa on kiva kirjoitella, vaikkei siinä nyt järkeä aina juuri olekaan
itsekritiikkiä :-)
että jaksoin lukea tuon pötkön läpi?
näköjään...:
"Olen kuitenkin sitä mieltä, että suurin syy ihmisten vanhenemiseen johtuu kollektiivisesta harhasta, kun niin moni luulee, että vanhennutaan tai kuollaan, niin sitten kanssa käy niin. Sama juttu myös ravinnonkulutuksen kanssa.... Itse olen havainnut, etten tarvitsisi lainkaan ruokaa, pärjäisin hyvin ilmankin, mutta koska pyrin elämään harmoniassa kaike, myös maailman kanssa, syön kuitenkin jonkinverran joka päivä."
siis irronneet maankamaralta jo melkoisen paljon. Kukaan/mikään elävä organismi ei tule toimeen ilman ravintoa/vettä. Se, että yleensä pyörittelet tällaisia ajatuksia mielessäsi, heijastanee sitä, että realiteettitajusi alkaa pikkuhiljaa hämärtyä. Suosittelen vilpittömästi keskustelua jonkun realiteeteissa olevan henkilön kanssa.
Ja tässä taas yksi kollektiivisen harhan uhri, tarvitseeko enempää sanoa.
OPEN YOUR EYES