Väärä profetia?

Millä tavalla Jumalaa pelkäävä voi puhua ja julkituoda väärää profetiaa?
Ei voi, koska pelkäisi liian paljon.

Entäpä kunnianhimoissaan puhuminen? Ylittäisikö kunnianhimo Jumalan pelon?
Sitä sanotaan kuitenkin että ole rohkea Herrassa ja julista mitä hänellä on sanottavaa.

Ajatelkaas sitä taakkaa, joka tulee profetian tuojan harteille, kun hän joutuu punnitsemaan saamaansa, etenkin ensikertalaisella. Tottuneemmat profetioiden saajat niinkin tuovat helpommin, koska silloin moni heistä on jo tunnistanut entuuudestaan hengen millä tavalla profetia tulee häneen. Silloin se on helpompi julkaista. Itsekin kun näen unta, niin aika nopeasti tiedän mistä se tuli mutta kun ensi kerran sain profetian, niin se oli niin voimakas ja ylivoimaisen selvä, että se teki minuun sellaisen vaikutuksen, ettei minun enää tavinnut uhrata aikaa sille etten osaisi käsittää mistä se tulee. Ensimmäinen profetiani oli melkein sama kuin käsi olisi ojentanut eteesi arkin paperia, jossa oli tekstiä ja sitten soi puhelin, jossa sanottiin että näetkö, käteesi annettiin arkki paperia jossa on teksti. Tämä oli vain vertaus siitä, kuinka mahdoton on enää minun kiistää profetiaa. SE ON TOTTA.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jarmon profetoiminen on vajavaista niinkuin sana sanoo, mutta täytenä totena hän on profetioitaan kirjoittanut. Ja että niiden mukaan pitäisi elää ja uskoa!

On hylättävä, epäpuhtaina!

Äänestä

Eipä jarmo osannut ennustaa tuota Ranskan joukkomurhaakaan.

Yksikään nettiprofeetta ei ole ennustanut yhtään mitään oikein.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-jarmo- kirjoitti:

Millä tavalla Jumalaa pelkäävä voi puhua ja julkituoda väärää profetiaa?
Ei voi, koska pelkäisi liian paljon.

Entäpä kunnianhimoissaan puhuminen? Ylittäisikö kunnianhimo Jumalan pelon?
Sitä sanotaan kuitenkin että ole rohkea Herrassa ja julista mitä hänellä on sanottavaa.

Ajatelkaas sitä taakkaa, joka tulee profetian tuojan harteille, kun hän joutuu punnitsemaan saamaansa, etenkin ensikertalaisella. Tottuneemmat profetioiden saajat niinkin tuovat helpommin, koska silloin moni heistä on jo tunnistanut entuuudestaan hengen millä tavalla profetia tulee häneen. Silloin se on helpompi julkaista. Itsekin kun näen unta, niin aika nopeasti tiedän mistä se tuli mutta kun ensi kerran sain profetian, niin se oli niin voimakas ja ylivoimaisen selvä, että se teki minuun sellaisen vaikutuksen, ettei minun enää tavinnut uhrata aikaa sille etten osaisi käsittää mistä se tulee. Ensimmäinen profetiani oli melkein sama kuin käsi olisi ojentanut eteesi arkin paperia, jossa oli tekstiä ja sitten soi puhelin, jossa sanottiin että näetkö, käteesi annettiin arkki paperia jossa on teksti. Tämä oli vain vertaus siitä, kuinka mahdoton on enää minun kiistää profetiaa. SE ON TOTTA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu