Runojen polku.

Hetki aikaa.

Milloin avaruus oli kirkas ja valoa täynnä
milloin katosi kirkkaus, milloin elämä
tuo pieniä iloisia säteitä tihkuva maailma.

Vielä on pieni hetki aikaa
kuule minua, kuuntele minua.
kuuletko mitä minä tunnen, mitä minä toivon
anelen sinua, anna minulle voimaa jaksaa
yksin en tiedä minne kulkisin
minne päin matkani johtaisin
virta kuljettaa vain jonnekin muassaan.
minne, minne, huudan hätääni.

Tulin luoksesi, tulin kuin kerjäläinen.
luulin kerjäläisen tavoin löytäväni murun,
murun jotain, joka lohduttaisi, lämmittäisi.
jotain joka olisi samaa kuin leipä kulkurille
joka kerjää ruumiin ravintoa
tulin kerjäten virvoitusta sielulleni,
ravintoa raihnaiselle, surkastuneelle.

Etsin vettä kuin janoinen kulkukoira,
pisaraa elämän nestettä elääkseni
hämärässä sokkona kulkevana etsin valoa,
kirkasta valoa pimeään maailmaan
etkö koskaan kuule huutoani pimeydestä
etkö kuule tuskaista itkua yön helmasta
minä huudan Sinua, vastaa minulle.
jossain sinä olet, sinä jonka vastausta tarvitsen.

Sinä et kuule äänetöntä huutoani
et halua lievittää etsivän janoista tuskaa
o len kaukana sinun maailmastasi
olet loitonnut jo kauas, karkottanut minut.
minne menen, minne lähden kulkemaan

Olisihan vielä pieni hetki aikaa.

Mutta sinä olet sinä, ja minä vain minä.

= = = = = = =


h

Tulin kotiin, hiljaiseen.
Jouluvalot ainoastaan
minut otti hiljaa vastaan.
Sähkönsiniset.

Ensi töiksi sytytän
kuistin lyhtyyn kynttilän.
Se välkkyy, eläväinen,
liekki yksinäinen.

Pakkasyö jo hämärtyy
luonto yöhön kätkeytyy.
Lämmin liekki kuitenkin
sua kutsuu takaisin.

Kahvipannu porottaa,
armastani oottelen.
Lyhdyn liekki lepattaa
kotiportaan valaisten.
.

Onhan tämä torstai
vai lauantai
vai sunnuntai

Pari viikkoa on ollut
aattoa, lauantaita ja pyhää

vedin neljän tunnin nokoset
ihan arvelin
että lauantai tai sunnuntai
tämä taitaa olla

Haaveet
kaikkiko haihtuivat
unelmat
joko ne loppuivat
tunteet
nekinkö kuolivat
onnellisuus
sekö hiipui jo pois
vihako vain
sielua jäytää

Haaveet
takaisin synnytä
unelmat
uudelleen herätä
tunteet
herkiksi lämmitä
vihasi uhman
lauhduta pois
sua lohduttaa
onnellisuus


Haaveet
on elämän ehto
unelmat
elämän kukat
tunteet
elämän liekki
onnellisuus
elämän ilo
vihan uhma
elämän tuho.

Ei taida runonsepittäjiä kiinnostaa avaamani ketju.
Kirjoitelkaa jotain muuta,vaikka muistoja menneisyydestä tai tarinoita nykyisyydestä,
Kunhan saisimme jotain toimintaa palstalle.
kyllä tällä yli 80 kirjoittelijoita on joilla sana sujuu. minä vaan en saa muuta aikaiseksi kun näitä värssymäisiä tekeleitä

Virran tuoma

Juoksulta ylävirran
kaipuun häivähdys kumpuuaa
mun rinnastain
sun luoksesi rakkaimpain
kertoo sanomaa kaipauksen
satua taaveiden
tarujen unelmaa
sävelin sointuvaa
alavirralle solisevaa.

Virralta yläjuoksun
pitkä matka on maailman
niin vaikea
taival on astujan
vaan ajatus hellivä sanaton
luovii sun luoksesi
luonnossa tuulien
pärskeissä vesien
saapuen maailmaasi.

Vaan jospa tuo lämpöinen
pieni ajatus kaipauksen
pois jonnekin
haaihtuukin virran mutkiin
niin kivisiin
veden kareihin salaisiin
rantoihin sameisiin
päästen ei milloinkaan
nyt juoksulle alavirran.

https://www.youtube.com/watch?v=j9VT9eRjJUE

Onpas kauneutta kerrassaan.
muistellaan nyt kesää vaikka ollaankin talvikuukaudessa-

Löysin pellon pientareelta
nelilehtisen onnenapilan
rikkinäisen repaleisen
kuten elämäin
tämän päiväinen
ja niinpä lähdin matkaan
tielle muistojen, entisten
onnenkoriani kantaen

Lapsuus , muisto ensimmäinen
sitä muistan kaihoten
muistan äidin, isän
siskot, veljetkin
vietin aikaa onnellista
aikaa kauniin lapsuuden
järvenrantojen, kukkaketojen
onnenkoriani täyttäen

Tuli sota kaiken rikkoen
muistan jyskeen pommien
lapsuusajan tuhoten
koko maailmain
täysin särkien
viereltäni tyhjentyi
nelilehtisistä koottu
onnenkori kukkurainen

Nuoruusvuodet, nekin koittivat
syttyi ensirakkaus
unelmien täyttymyksen
luulin saapuneen
herkkään sydämeen
liian hauraat oli unelmat
kestänyt ei rakkaus
kaikki onnenapilaani
koristani tuuli vei.

Miksi sainkaan pientareelta
onnenapilaan,nelilehtisen
rikkinäisen repaleisen
nyt kuvaks elämäin
tämän päiväisen.....
ja pitkän polun mennehen.

Näin tieltä matkaltain nyt keräilin
onnenkorihini muistojain.
ja pitkän matkan aiemman

Ystävyyden pienen kielon
koriin lisätä kai saan.
Tuoksun suloisen ja vienon
mielelläni kanssas jaan.

Runon polku kulkea
on yhdess kaunihimpi.
Sanojaan ei voi sulkea
näin tie on avarampi.

Kauan katsoin
pimeää taivasta
jossain Kalliomäen takana
kuultaa kaupungin valolakana,
paikoillaan olevaa
oranssia..... keltaista
siellä vilkkuu mainosvalot
siellä monien rakkaat kotitalot.

Aurinko avartaa
pian maisemaa
vielä autojen valot kiitää
läpi tumman maiseman viiltää,
Lyhtypylväiden
keltaisen valon
synkkä pimeys nielee kokonaan
kunnes aurinko tulee pelastamaan.

Mistä minä kirjoittaisin runon --
kun on jo loppukiri ei rakkaudesta .nyt ,kun rakkauden kohteet ovat muuttuneet.

Kirjoitanko niistä pikkusista ihmislapsista jotka ovat saaneet alkunsa minusta
Niin se onkin se suurin rakkausveisuu

Haikuja tulee -- en ole Taabermanni

Nyt kun olen saanut kaiken ja kohta tiedän menettäväni sen --elämän --- on laulut laulettu .
Mutta miksi surra -- ei , se olisi se kaikkein pahin , elämälle kiitos !!!!

Kevättä kohti ,päivä pitenee ja jo kissat pitää konsettia
Kyllä se vielä kevät on tehnyt tepposensa tai sanoisinko Joutavainen ja sai Susmorsein itselleen .. Kävin tänään Hervannan kujilla Goolen kartan kanssa , ajattelin että sielä ne nyt menee käsikoukkua .Ja poikkesin Messukylän Vanhankirkon liepeillä ---siinä tien toisellapuolella on minun ja mieheni rakentama talo -- oli vaikea löytää -- kun en ole monena vuotena sielä käynyt (ainakin10 v ) Kaikki oli niin muuttunut-

Niin sitä se kevät teettää , kun on aistit virkeenä huomaamaan ja ottaa sen mikä on vielä mahdollista - Taidanpa lähteä katsastamaan niitä nuoruuteni paikkoja --jakka ilmat lämpiää .
Ihana kevät !

On illatsun kahviaika,
kahvikuppi huulillani
katselen samalla ikkunan taa
ilta alkaa hämärtyä
alkaa yökin lähestyä
lintuparvet ovat jo kadonneet
kevään tuloa lakanneet
ajattelemasta
päivällä kukertelivat fasaanit
uroksilla komeat kaulukset
naaraat harmaissa puvuissaan.
alkaa olla taas paritumisen aika

kaksi kukkoa 7 kanaa- kuinka valita omansa

mennääan nukkumaan-huomennakin ehtii

ai jaa
aijaa
ajaa
aijaa
sai
jaa
saipa
saijaa

Tulkaa tänne täälävielä on vapaus kirjota vaikka rakkaudesta tai jos se on mennyttä
ei se mitää otetaan uusi -- jos saadaan kiinni . Saihan sus ja joutavakin -- Onnea -

Paratiisin lintu.

Saapui tänne liitäen
sinisiipi paratiisin kaukaisen.
Se vapisten ja peloissaan
vaiti istui kädellein

Pieni lintu peloissaan,
etsi turvaa ihmiskäteen luottaen.
Sydän oli haavoitettu
rikottuna, raastettuna

Hellin käsin hoitelin
sinisiiven paratiisin kaukaisen.
Liitoon lähti livertäen
se kauniin kiitossäveleen

Saavuit kerran kädellein,
lailla paratiisin sinirintaisen.
vain hetken, onnellisen hetken
luonain viivyit rinnallain

Katosit pois luota mun,
kuten paratiisin sinilintunen.
onnen tunteen kaipuu
ei ihmissydämiä
voi lintuin lailla,
kahlein kahlita.
…………..

jeesuksel on syöpä
siks se on kalju
kalju kuin rotta
syöpäinen rotta

rotilla on tauteja
jeesuksella on aids
homoilla on aids
jeesus on homo

kalju pukee miestä
miehekästä miestä
sateenkaaren alla
konepellin päällä
sodomiaa

jeesuksel on syöpä
homoilla on kaljut
rotilla on autot
ja mulla on ripuli

Kummallisesti nuo säkeet hajaantuvat joka toiselle riville.
Runon rytmiin kuuluu säkeistöt.
Yhtenä ritiramssuna niitä on vaikea hahmottaakin, koska runokieli usein poikkeaa suorasta tekstistä.
Uudistuksen laatija ei ole ajatellut miten runot palstalle tuodaan.

Rivit ja rivien väli
sama kuin talvinen keli?
Pitäis olla talvi ja lunta
on vain pelkkä lumiunta.
Samoinko pitäis olla
no ei pitäis eikä olla.
Juicekin sanattoman runon keksi
oisiko syynä ollut seksi?
Silloin ei puhuta pussataan vaan
eikä paljon olla paikoillaan.
Tulikohan muutama rivi liikaa
arvostelijoille joskus sanakin liika!
Nyt on kerrottu runomittaa
kaikki ei, mut joku, voi dikkaa!

Öinen ltatähti,
tuo onko viimeinen
jota katselen.
se on kirkkauden saanut
ja muodon upean
somat sakaransa
on täysin kultaiset
ja loistavat kuin jalokivet yössä
tummaisessa
illan hämärässä
se onko merkki
lähtöhetki kirkkain
kauneuteen enkelten

Kiitos öinen tähti
kun onneen kiedoit
suruissansa olevan.......

.

Perkele että vihaan sinua kevät
viisitoista minuuttia autopesusta
nyt jo kyljet loskassa
suolanharmaa tuulilasissa kalvo
jos autoni jätän
kengät kuravedessä kastuneet
nenäni siitepölyn linnake

talitintin laulu tosin
ihan mukiinmenevää
eikä se ensimmäinen leskenlehti
hullumpi
keltaisena siinä ojan reunalla

itse avaan ikkunani
unohtuneille tuulille

Runon polku, aivan pieni,
sitä pitkin käy mun tieni.
Runon polulla on satu,
saduton on valtakatu.
Runon polku koukeroinen,
joskus on se aurinkoinen!
Päivänpaiste lämmin, hellä
tärkeintä on ihmisellä.
Runosta saan alkuvoimaa,
luotokaan ei mua soimaa.
Runo ompi rakkauteni
aito, koko elämäni!

Pyytämättä, ilman palkkaa
Kati tähän 'runo' nakkaa.
Vaikk' ei löytyis jutun juurta
eikä tulos oisi suurta,
silti päivän alkavan
toivon ilon tuottavan.
Työssä taikka laiskotellen,
saamatonna loikoellen
viettäkäämme syyskuuta
kun kesä antoi viime suuta.
Sillä syksy saapui taas
ja kylmät tuulet puhaltaa.

Nyt sydän hakkaa.
veressä kiukun sakkaa.
Yössä yksin
murheen kanssa käsityksin.
Unetar minut unohtaa,
painajaiseen upottaa.

Aamulla hetki vaikea,
yksinäisyys haikea.
Ei ole uutta uutisissa,
sota maissa kaukaisissa.
Syksyn sateet saapumassa,
valtiolla tyhjä kassa.

Onhan sentään vielä hyvää,
ootan aikaa lähestyvää.
Pian alkaa pihatyöt,
siihen kutsuu pakkasyöt,
kirpakat aurinkoaamut,
haihtuu murheen haamut.