maanantaina kävi niin, että en ehtinyt jaksoa katsomaan. Tapahtuiko mitään mitä olisi syytä tietää seuraavia jaksoja katsellessa?
mitä tapahtui
2
556
Vastaukset
- Nallelimu-Ritu
Eipä siinä nyt mtn sen kummempaa. Niiden unet vaan heräs henkiin alitajunnasta ja niiden piti selvittää ittellensä niiden unien syy..
- LumottuGirl
Taikuus katosi maailmasta, ja jakson nimi oli:
"Päivä, jolloin taikuus katosi." Piper, Paige &
Phoebe ( Leo) olivat ihastelemassa revontulia
Kartanon puutarhaterassilla. Yht'kkiä Piper menetti tajuntansa koska verenpaine oli niin korkealla, eikä Leo voinut parantaa häntä. Piper
vietiin sairaalaan, ja hän sai tietää, että hänellä on raskausmyrkytys. Piper joutui vuodelepoon, ja hän ei saa syödä suolaista, kunnes myrkytys on ohitse. Paige ja Phoebe alkavat selvittää sitä, miksi taikuus katosi maailmasta. He kokoontuvat "demonien" kanssa keskustelemaan siitä, miten taikuus saadaan takaisin. Mutta demonit olivat yhtä tyhmiä kuin ennenkin, vaikka he lupasivat, että eivät ota aseita mukaan (koska ei ollut voimia) he valehtelivat. Mutta Paigen ansiosta, he olivat ottaneet mukaan mm. "räjähteitä" ym... Demonien johtaja (nimeä en muista) onnistui livahtaa ulos
paikasta, jossa he tapasivat. Victor tuli uuden vaimonsa kanssa katsomaan siskoksia, mutta joutuikin hoivaamaan Piperiä, koska Paige ja Phoebe ( Leo) olivat niin salaperäisiä. Victorin uusi vaimo, olikin demoni ja hän iski puukon Victorin selkään. Piperin vauva alkoi syntyä 6viikkoa etuajassa. Mutta Phoebe ja Paige ehtivät hätiin. Leo joutui kertomaan totuuden Piperille siitä, että taikuus oli kadonnut. Joten, jäit paitsi Wyatt:in syntymästä. :l Siinä se oli. :) Toivottavasti auttoi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude15413535Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t749804Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h999172Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee
– Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k218159Giorgia Meloni vs Riikka Purra
Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk406783Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.1506195Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua724308Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri243415Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy393407En lähde armeijaan enkä siviilipalvelukseen
Maanantaina telkan uutisissa toistamiseen kerrottiin tästä luuserista, joka kärsii muka "masennuksesta", mutta nauraa rä4011300