Saako

ponomarit pönöttää mustassa papinkaavussa kirkossa ikäänkuin olisivat papistoa tai pappeja?

Hieman naurettavaa yrittää tekeytyä papiksi vaikka ei ole lähelläkään sitä saati että edes olisi ihminen yhtään hengellinen, päinvastoin jotain aivan muuta.
33305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Kyllä ne ponomarit stikari-nimiseen "kaapuun" saavat ja siihen heidän tuleekin pukeutua.

Miksi arvelet, että ponomarit yrittävät tekeytyä papeiksi?

Jospa ponomarit ovat yhtä korkealla kirkon hierarkiassa kuin korpraalit ovat armeijassa?

Äänestä
  • Stikari (lat. alba) on täyspitkä suora hihallinen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluspuku, jota käyttävät kaikki vihkimyksen saaneet jumalanpalvelusten toimittajat aina lukijasta diakoneihin. Papin pukua nimitetään feloniksi ja piispan pukua sakkokseksi.

    Nykyisin stikaria voivat pitää toimittavan papin luvalla kaikki palveluksessa avustavat miespuoliset henkilöt; useimmilla seurakunnilla on myös pienten poikien (yli 6-vuotiaiden) ylle sopivia stikareita. Erityisesti suurina juhlapyhinä kirkonpalvelijoina näkee runsaasti pieniä poikia; huomattava osa on papiston tai luottamushenkilöiden poikia.

    Alusstikariksi nimitetään papin ja piispan käyttämän täydellisen ortodoksisen jumalanpalveluspuvun alimmaiseksi puettavaa yleensä valkoista pitkää vaatetta, joka symboloi kastepukua ja tahrattomuutta.

    Juuri tuosta näkee mikä sisäpiiri koko ortodoksinen kirkko on.

    Mutta asiaan eipäs niitä ponomareja vihitä työöhönsä eli ei heillä ole oikeutta pukeutua mustaan kaapuun ja tekeytyä tärkeiksi vaikka kuinka olisi pää pipinä.

    Miksi tuollaisille sioille annetaan periksi eihän psykiatriassakaan potilaita miellytetä vaan niille asetetaan rajat.

    Kas kun ei sekään sekopää ole itselleen mitraa ostanut ja koreile sillä.Mutta mitäpä mitrasta kun papeistahan ja naisten huomiosta on kyse.Kuka normaali nainen nyt haluaisi panna piispoja.

    Äänestä

  • ROLF kirjoitti:

    Stikari (lat. alba) on täyspitkä suora hihallinen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluspuku, jota käyttävät kaikki vihkimyksen saaneet jumalanpalvelusten toimittajat aina lukijasta diakoneihin. Papin pukua nimitetään feloniksi ja piispan pukua sakkokseksi.

    https://www.youtube.com/watch?v=XFyeq4y-AHk

    Ennemmin näitä feikkejä katselee.

    Hyi sua! kuka nyt ylipäätään haluaa panna kirkonmiehiä? Ikävystyttäviä ihmisiä kaikkinensa.

    Äänestä

  • ------------- kirjoitti:

    Hyi sua! kuka nyt ylipäätään haluaa panna kirkonmiehiä? Ikävystyttäviä ihmisiä kaikkinensa.

    Taitaisi olla pakko lähteä romanian markkinoille, näkyy olevan kirkossa parempilaatuista rahvasta kuin paikallisissa.

    Äänestä

  • ROLF kirjoitti:

    Stikari (lat. alba) on täyspitkä suora hihallinen ortodoksisen kirkon jumalanpalveluspuku, jota käyttävät kaikki vihkimyksen saaneet jumalanpalvelusten toimittajat aina lukijasta diakoneihin. Papin pukua nimitetään feloniksi ja piispan pukua sakkokseksi.

    Nykyisin stikaria voivat pitää toimittavan papin luvalla kaikki palveluksessa avustavat miespuoliset henkilöt; useimmilla seurakunnilla on myös pienten poikien (yli 6-vuotiaiden) ylle sopivia stikareita. Erityisesti suurina juhlapyhinä kirkonpalvelijoina näkee runsaasti pieniä poikia; huomattava osa on papiston tai luottamushenkilöiden poikia.

    Alusstikariksi nimitetään papin ja piispan käyttämän täydellisen ortodoksisen jumalanpalveluspuvun alimmaiseksi puettavaa yleensä valkoista pitkää vaatetta, joka symboloi kastepukua ja tahrattomuutta.

    Juuri tuosta näkee mikä sisäpiiri koko ortodoksinen kirkko on.

    Mutta asiaan eipäs niitä ponomareja vihitä työöhönsä eli ei heillä ole oikeutta pukeutua mustaan kaapuun ja tekeytyä tärkeiksi vaikka kuinka olisi pää pipinä.

    Miksi tuollaisille sioille annetaan periksi eihän psykiatriassakaan potilaita miellytetä vaan niille asetetaan rajat.

    Kas kun ei sekään sekopää ole itselleen mitraa ostanut ja koreile sillä.Mutta mitäpä mitrasta kun papeistahan ja naisten huomiosta on kyse.Kuka normaali nainen nyt haluaisi panna piispoja.

    Ei kai vaan taas Turussa? Siellä ei muuten kulje tieto, eikä mikään muukaan. Paranoija kukoistaa.

    Miten on, lohduttaako seurakunta mitenkään ent. luottamusnaista surussaan? Vai eikö tämä kuulu toimenkuvaan? Vastaisen varalle kyselen.

    Äänestä

EI mahda mitään, valitettavasti homot valtaa maailman. Toivottavasti ei ortodoksikirkkoa.

Äänestä
  • Homot eivät ole yhtään paempia ihmisiä kuin muutkaan. Silti heitä on kohdeltava kunnioittavasti ihmisinä.

    Eivätkä he valtaa maailmaa. vaikka homoklikkejä on olemassa, ihan niin kuin heteroklikkejäkin.

    Äänestä

Yhdysvalloissa ja Hollannissa seksuaalivähemmistöt vaatii jo insestiä pois rikokoslaista. ?
Kuka ja mikä lie pahempi. ?

Äänestä

Ainakin tampereella on saanut "pönöttää" useamman vuoden aikana. Palveluksissa joskus tuntuu, kuin olisimme ponomarien johtamassa palveluksessa tai lastenkerhossa. Semmonen on touhu ollut useasti. Ehkä tilanne nyt 01.02.2015 muuttuu!!! Eo mollata aina Turkulaisia!!!!!!!! Muuallakin sattuu

Äänestä

Älkää viitsikö ponomarinuoria syytellä. Hyvä kun saadaan nuoria kirkkoon ja vielä ponomareiksi. Nuoret ovat herkkiä arvostelulle tuossa iässä. Menkää itse pariksi tunniksi seisomaan toisten eteen töllisteltäviksi ja arvosteltaviksi. Nuoria on vaikea saada noihin kuuliaisuustehtäviin. Kerron vaan pitkästä kokemuksestani. Koittakaa itse hoitaa noita hommia. Ei tartte aina vinoilla!!!!!! Ei ole kivaa!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä
  • Eihän välttämättä ponomari mikään aina nuori ole....

    Eihän sitä saa poliisinakaan esiintyä ja virkapukuun pukeutua jos ei poliisi ole miksi siis pappina ja papin kaapuun pukeutuneena saisi?

    Äänestä

  • Eihän tässä kukaan vinoile. Kerron vain totuudenmukaisia asioita. Joskus kyllä ihmettyttää tuo touhu. Siks toiseks ne "pikku ponomarit" yleensä myös istuvat kuuleman mukaan alttarissa osan palveluksesesta. Kuitenkin korkeintaan yksi "ponomari" kerralla påalvelukseen. Muuten homma karkaa käsistä.
    Tämä on nähty useasti. Kuitenkaan ei "vinoilla"

    Äänestä

Ponomareilla ei ole mustia kaapuja.

Äänestä
  • Näin minäkin olen ymmärtänyt.
    No eräässä sosiaalisen median profiilikuvassa näin että yks niin sanottu ponomari kuitenkin kirkossa on tuollainen musta kaapu päällään.

    Onko tämä joku erityistapaus?

    Äänestä

  • pERA pERÄKÄS kirjoitti:

    Näin minäkin olen ymmärtänyt.
    No eräässä sosiaalisen median profiilikuvassa näin että yks niin sanottu ponomari kuitenkin kirkossa on tuollainen musta kaapu päällään.

    Onko tämä joku erityistapaus?

    Jos ponomarina toimii henkilö, joka on vihitty esim. lukijaksi tai ipodiakoniksi, niin silloin hän voi käyttää kirkossa samanlaista alusviittaa kuin papit ja diakonit, tai melkein oikeastaan pitääkin käyttää eikä ainoastaan voi. Silloin kun hän toimii ponomarina, sen mustan viitan päälle laitetaan stikari, ja silloin sitä ei välttämättä huomaa sieltä alta, mutta jos hän ei toimi ponomarina jossain palveluksessa, niin silloin hän seisoo kirkossa siinä mustassa viitassaan.

    Äänestä

  • jjkgelgeöerö kirjoitti:

    No tätä siansilmää ei ole vihitty miksikään korkeintaan viskipullon kanssa.

    Äänestä

  • vallanhimoinennarskis kirjoitti:

    No tätä siansilmää ei ole vihitty miksikään korkeintaan viskipullon kanssa.

    Kyllä se tuo kateus ja alemmuuskompleksi kiroituttaa kaikenlaista. ?

    Äänestä

  • yötönyö2 kirjoitti:

    Kyllä se tuo kateus ja alemmuuskompleksi kiroituttaa kaikenlaista. ?

    Tässä sulle kuvitteellinen tarina koita samaistaa itsesi tähän kertomukseen.

    Yöttömällä yöllä oli tytär tai sisar joka kääntyi ortodoksiksi.Kyseinen nainen vieraili suomi24 ortodoksisuus palstalla kun ei viitsinyt papistoa vaivata.

    Palstalla esiintyi ortodoksisen kirkon luottamustoimessa oleva naimisissa oleva vanhemman sukupolven mieshenkilöhahmona joka halusi keskustella ortodoksisuudesta.Lähempään tuttavuuteen päästyään tämä mies alkoi ehdottelemaan varsin epäsopivia asioita ja soitella puhelimeen keskellä yötä ja ruinata pääsyä tapaamaan.

    Yöttömän yön läheinen kieltäytyi kunniasta ja suuttui moisesta sikailusta ja haukkui kasan paskaa suomi24 palstalla.No tottakai kirkon luottamustoimessa oleva palvelija pisti takaisin parastaan.Yöttömän yön läheinen meni keskustelemaan asiasta paikallisen kirkkonsa pastorin kanssa joka tunsi läheisesti kyseisen kirkonpalvelija miehen.Pastori kertoi että kirkonpalvelijalla on alkoholiongelma ja mielenterveyden vakavia ongelmia kuten puolisollaankin.Kysely muilta samalla paikkakunnalla asuvilta ja töissäkäyviltä tuotti samanlaisia vastauksia.
    Mutta meno suoli24 palstalla jatkui ja kirkonpalvelija nimitteli ja haukkui kuten aina ennenkin toisia kirjoittelijoita piispoja ja papistoakin .Yöttämän yön läheinen jatkoi antamalla samalla mitalla takaisin ja kaivamalla kirkonpalvelijan aiemmatkin rötöstelyt julki.Olihan kirkonpalvelija itse kehunut rötöstelyillään ja herjauksillaan yöttömän yön läheiselle.Ei paljoa rajoittanut kunnianloukkaus yms. lain rikkomukset kirkonpalvelijaa.

    Vielä tänäkin päivänä on kirkonpalvelija luottamustoimessa ja palvelustehtävässä vaikkei nuhteettomuusvaatimukset eikä muukaan todellisuus vastaa tehtävien vaatimaa tasoa.

    Niin että taas uudestaan kysyisinkin että missä kohtaa pitikään olla kateellinen kirkonpalvelijalle?Sinä et kenties tiedä tapausta mutta on olemassa ihmisiä jotka on suoli24 jutuillaan jopa keränneet syytteitä itselleen mutta näytön ( eli mistä ja kuka on asiat kirjoittanut suoli24 palveluun) on jäänyt toteen näyttämättä koska postaukset on tehty julkisilta palvelimilta joita tarjoavat kirjastot, uimahallit yms.

    Olisi luullut että normaalinihmisen järki kehoittaa olla kehumatta rötöksillään mutta ei tässä tapauksessa tultiin webbikameraan asti naama näyttämään ja puhelimella soiteltiin omalla liittymällä nimen kera.Siitä saisikin jo ihmisen vastuuseen koska kirkko eikä seurakunta ole vielä sikailijaa saanut vastuuseen.

    Äänestä

  • novastaastähänsit kirjoitti:

    Se on ikävä jos joku näillä "paskapalstoilla" menee antamaan yhteystietojaan. Vaikea ottaa kantaa, kun ei tiedä kuka ko. kirkonpalvelija on. Mutta tällä suomi24 palstalla ei ole mitään tekemistä ortodoksisuuden kanssa. Vain häiriintyneet ja elämään pettyneet täällä vihjailee sitä sun tätä tapahtuneen. Jospa se helpottaa. Itse en ole seurakunnassani huomannut mitään näihin törkykirjoituksiin viittaavaa. Oisko niin, että metsä vastaa... ...En tiedä, mikä on ihmisiin mennyt, kun kirjoittavat niin kuin kirjoittavat, kun ei ole valvontaa. ??

    Äänestä

  • Olipa se kuka tahansa niin kirkon luottamustehtävässä eikä palvelustehtävässä tälläistä EI SAA SALLIA!

    Äänestä

Ortodoksimiehet. Ilmoittautukaa halukkaisi ponomareiksi. Heistä on aina seurakunnissa puute. Saatte siihen koulutuksen. Sitten vaan vuorolistan mukaan jumalanpalveluksiin.

Äänestä
  • Varsinkin pappeja kadehtivat ja naisia kyttäävät kusinupit joilla on oma vaimokin olemassa.

    Tälläisiä patologisia tautisäkkejä ei tarvitse ponomareiksi.

    Äänestä

Kuule!
Ei näihin vapaaehtoishommiin ole tunkua!

Äänestä

Onhan se monelle pönöttäjälle, mitään tekemättömälle, kateutta aiheuttava asia, jos ponomari liikku tehtävissään stikari yllään. ?

Äänestä
  • Eiköhän se ole yhdelle ponomartille kateuden asia kun joku pappi on hänen omassa sairaassa mielessään naisten silmissä paremmassa asemassa kuin hän itse ruppana ponomari.Sen takia pitää poseerata papinkaavussa saadakseen taas huomiota.

    Voi raukkaa.

    Äänestä

  • ...näitä taas kirjoitti:

    Eiköhän se ole yhdelle ponomartille kateuden asia kun joku pappi on hänen omassa sairaassa mielessään naisten silmissä paremmassa asemassa kuin hän itse ruppana ponomari.Sen takia pitää poseerata papinkaavussa saadakseen taas huomiota.

    Voi raukkaa.

    Joensuun ortodoksinen seurakunta papistoineen on surkein pohjanoteeraus ortodoksiselle kirkolle. Pumpulipapit utopistisessa ylijumaluudessaan. Taivallinen ilme virnistyskasvoilla tähyilevät enkeleitä. Käännynäiset akat sekoilevat sairauksineen seurakunnassa. Papit tietävät, ovat vaiti. Joku niistä kirkkoon liitti. Hänkin on vaiti. On muka mitään tietämätön sairaan persoonan kirkkoon liittämisestä. Voi teitä te joensuulaiset. Voi teitä...

    Äänestä

  • turulainen kirjoitti:

    Ei ole ensimmäinen kerta kuin joensuulaisia haukut sika.Viimekerralla taisi tulla ihan siitä syyte niskaan.

    Sepä se onkin kun veivät kaikki akat sulta niinkö?

    Ei ne naiset käy eikä seurakuntalaisetkaan ripittäytymässä seksi ja mielisairaille kirkonpalvelijoille.

    Tämä herra onkin käynyt pillua vinkumassa niin kehitysvammaisiltakin muka tekeytyessään talkoolaiseksi nunnilta jopa.Hyi hyi millaisia sairaita sitä kirkkokunnassa onkin.

    Voi kylien mummoja kun tietäisivät ketä äänestävät vaaleissa...

    Äänestä

  • seurakuntalainen kirjoitti:

    Asiat pitäisi ottaa reippaasti esille seurakunnassa, eikä täällä törkypalstalla.

    Äänestä

Kirkkokurista huolehtivat kirkkoherra ja kirkkoraati. Kurinpidon välineinä olivat nuhtelu, varoitus, kirkolle tehtävä työ, sakko, jalkapuu, häpeäpenkki, julkirippi, ehtoolliselta pois sulkeminen ja seurakunnasta erottaminen. Oikeus kirkolliseen jalkapuurangaistukseen tuomitsemiseen oli rovastilla tai kirkkoherralla yhdessä seurakunnan etevimpien eli kirkkoraadin kanssa. Rangaistukseen sai tuomita vähäisistä rikkomuksista, sellaisista joista laki ei määrännyt rangaistusta, tai jotka olivat liian vähäpätöisiä maalliseen oikeuteen vietäviksi. Tällaisia olivat mm. erilaiset laiminlyönnit,- esimerkiksi ehtoollisella käymättä jättäminen, tai nuorilla katekismuksen lukematta jättäminen, sekä kinkereiltä ja rippikoulusta poisjääminen. Muita syitä saattoi olla esimerkiksi kirkossa juopuneena esiintyminen.

Jalkapuuta säilytettiin pitäjäntuvassa tai muussa varmassa paikassa, etteivät ilkimykset rikkoisi sitä. Kirkolle sen toi aina tarvittaessa kirkonisäntä. Tuomitun asettamisesta jalkapuuhun huolehti suntio ja kirkon kuudennusmiehet, jotka tarvittaessa saivat virka-apua nimismieheltä. Maallisessa oikeudessa jalkapuuhun tuomitun toi pitäjän kruununpalvelija rangaistustaan kärsimään. Ilomantsi, Pälkjärvi ja Suojärvi palkkasivat 1680-luvun lopulla yhteisen profossin kuljettamaan jalkapuuhun tuomitut määrättynä sunnuntaina kirkolle.

Jalkapuussa istuttiin joko koko jumalanpalveluksen ajan tai vain osan sen kestoa. Tuomiosta riippuen siinä istuttiin yhtenä tai useampana sunnuntaina.

Suomessa vuonna 1829 juoppoutta vastaan annetun asetuksen mukaan henkilöä, jonka käytöksestä näki, että hän oli juovuksissa, rangaistiin ensi kerralla kolmen ruplan sakolla. Toisella kerralla sai sakkoa kuusi ruplaa. Kolmannella kerralla sai 12 ruplaa sakkoa, joutui istumaan yhtenä sunnuntaina jalkapuussa, menetti vaalikelpoisuutensa eikä hänelle enää uskottu yhteisten asioiden hoitoa. Jalkapuurangaistus oli kärsittävä kotiseurakunnassa, jossa pappi julisti sen saarnatuolista. Neljännellä kerralla joutui mies puoleksi vuodeksi valtion työhön ja nainen puoleksi vuodeksi valtion kehruuhuoneeseen.

Äänestä

Ponomareista on aina pulaa. Kuka haluaa tulla kirkkoon palvelemaan pari kolme kertaa viikossa? Kesät talvet! Tervetuloa! Järjestän heti mukaan.

Äänestä

Mitä tarkoittaa "pönöttää". Miten pitäisi olla kirkossa? Kertokaa!

Äänestä

...pönöpönö....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

narssisti kirjoitti:

ponomarit pönöttää mustassa papinkaavussa kirkossa ikäänkuin olisivat papistoa tai pappeja?

Hieman naurettavaa yrittää tekeytyä papiksi vaikka ei ole lähelläkään sitä saati että edes olisi ihminen yhtään hengellinen, päinvastoin jotain aivan muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu