Venäjän huipuutiedemiehet sen tietävät.

Venäjällä saatetaan aamu-uutisten mukaan voimaan lakia joka kieltäisi transuilta ajokortin koska he ovat kuulemma sen verran pahasti päässtään vialla ettei heille voi ajokorttia sallia.
Siksi yleiseen liikenneturvallisuuteen vedoten Venäjän korkein lääkintävirasto ilmoitti että transuilta tullaan ottamaan ajokortit pois.

Ja ei ei kai kukaan nyt tosissaan epäile Venäjän huippuevolutio-yliopistojen olevan tässä asiassa väärässä?

Toisaalta, kun ihan tarkasti ajatellaan ja jättetään leikki sikseen niin eihän se taida ihan harha-ajatus olla että jotain on viella kun metsuri vetää aamulla töihin lähtiessä mekon niskaansa?

Sitäpaitsi Mooses kielsi naisia pukeutumasta mieheksi ja päinvastoin, joten oliskohan nuo ruskilääkärit tulleet uskoon. Ovatpa hyvinkin, vaan ei Mooseksen uskoon vaan uutienen kertoi että heitä kävi opettamassa Venäjän lääketiteeen korkein oppinut, eli itse pääministeri Medvedev.
2794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Sinähän jyrbä nämä transsut ja ladyboyt hyvin tunnet kun käyt siellä Thaikuissa niiden perässä vähän väliä. Itsekin tykkäät tytöillä mikä on näkynyt täällä palstallallakin. Mitä Jehovan todistaja yhteisösi tykkää taipumuksistasi?

Äänestä
  • Taaskos Repeltä paloi päreet?
    Kylläpä nuo homot ovat herkkähipiäisiä,, siis ihan naismaisia akkoja kun noin vähästä menee hermot.

    Sitäpaitsi uutinen oli aito, ja minä vain välitin sen tänne.
    Mene ryssänmaalle valittamaan Medvedeville sillä hän tuon homman pani alulle.

    On se kumma että täällä homot marisee sitä että Venäjällä ei homoilla ole sananvapautta, ja täällä meillä he yrittävät kaikin keinoin kieltää ylettömästä homofanituksesta ärsyyntyneiden mieleipiteet.

    Äänestä

  • Usssanmaikka. kirjoitti:

    Taaskos Repeltä paloi päreet?

    Kyllä tuonkin lain takana ovat uskonnolliset typerykset.
    Tässä uutisen ainoa viittaus "tiedemiehiin" : "Venäjän psykiatrit ja ihmisoikeusasianajajat ovat tuominneet lain. "

    Kusasit raukka omaan vihtaasi.

    >Taaskos Repeltä paloi päreet?

    Voi sua jyrbä-reppana. Minäkö kirjoittaisin muka niin kauheaa suomea kuin "Jehovan todistaja yhteisösi"?
    Helposti en loukkaannu, mutta nyt käytiin jo lähellä.

    Kaltaisesi multinikkeilijä näkee tietysti muita multinikkejä kaikkialla – hän ikään kuin legitimoi tällä kuvittelulla oman surkean multinikkeilynsä –, joten siitä en sentään viitsi loukkaantua.

    Äänestä

  • uskikset asialla kirjoitti:

    Kyllä tuonkin lain takana ovat uskonnolliset typerykset.
    Tässä uutisen ainoa viittaus "tiedemiehiin" : "Venäjän psykiatrit ja ihmisoikeusasianajajat ovat tuominneet lain. "

    Kusasit raukka omaan vihtaasi.

    Joo, ei homot ole tavallisesti MOTHER FUCKEREITA; eikä edes Hellvettiin menossa, kyllä Jeesuksen PER'SE heidät sieltä pelastaa... Tulukaa toki holovottoon sillai, siellä on samanlaista kuin LIMBOSSA? No, meni jo noituudeksi, ettei tätä suomalainen tietäjä käsitä, mutta NICHT NOITCHMACH. Ärjytään omitunen virne päällä, kaikki saksalaisten sanat....Vaikka röhkinnäksi mulla meni....Scorpionssiako taas kuulemaa: CHANGEABLE WINDS taas tulossa kohta kuuluuriin....

    Äänestä

  • Hihhuli.... kirjoitti:

    Yöllä skorpparien äijä on tosin juluman kuuloinen, varsinkin jos truxaalia vetänyt neljä huviin, ja unen rajamailla itte, kuulostaa Deutsland vain YÖLLÄ demonilta, vaikka Jumalan äänikin saattaa kuulostaa vähän samantapaiselta....Se saksalainen näytti sydämensä, se oli komea sielu.....Vaikka mielellään suomalainen shakissa ja jääkkiekossa saksaltakin daamin listii:-) Mieluiten vain sotilaasta:-)

    Äänestä

Huipputiedemiehet eivät Venäjällä lakja säätele, vaan Putinin kädestä syövä duuma.

Äänestä
  • Noinhan se on vanha ystävä, mutta koska hommalle piti saada lääketieteellinen kaapu ylle ennenkuin se esitettiin duumalle niin ateistiset huippulääkärit pantiin sanomaan että transut ovat niin sekopäitä ettei heistä ole autojen rattiin.

    Minun mielestäni transut ovat ihan yhtä hyviä ratissa kuin muutkin homot. Ei mitään eroa. (Tai sitten ihan yhtä huonoja, riippuu vähän näkökulmasta.)

    Äänestä

  • Usssanmaikka kirjoitti:

    Noinhan se on vanha ystävä, mutta koska hommalle piti saada lääketieteellinen kaapu ylle ennenkuin se esitettiin duumalle niin ateistiset huippulääkärit pantiin sanomaan että transut ovat niin sekopäitä ettei heistä ole autojen rattiin.

    Minun mielestäni transut ovat ihan yhtä hyviä ratissa kuin muutkin homot. Ei mitään eroa. (Tai sitten ihan yhtä huonoja, riippuu vähän näkökulmasta.)

    Valehtelet.
    Psykiatriliitto, jonka alaa asia on, esitti jyrkän vastalauseensa.

    Äänestä

  • Usssanmaikka kirjoitti:

    Noinhan se on vanha ystävä, mutta koska hommalle piti saada lääketieteellinen kaapu ylle ennenkuin se esitettiin duumalle niin ateistiset huippulääkärit pantiin sanomaan että transut ovat niin sekopäitä ettei heistä ole autojen rattiin.

    Minun mielestäni transut ovat ihan yhtä hyviä ratissa kuin muutkin homot. Ei mitään eroa. (Tai sitten ihan yhtä huonoja, riippuu vähän näkökulmasta.)

    Minun mielestäni transut ovat ihan yhtä hyviä ratissa kuin muutkin homot. Ei mitään eroa. (Tai sitten ihan yhtä huonoja, riippuu vähän näkökulmasta.)

    Joo, tuo on totta, tietysti jos kulli nousee ratin eteen, kun nussii autoaan, niin silloin ei ole edes transvestiitti?

    Äänestä

Tule Jyräys nyt reilusti ulos kaapista, niin sinun ei tarvitse suoltaa näitä lähinnä myötähäpeää herättävistä avauksista joissa pilkkaat ja paheksut kuitenkin ah niin mielenkiintoisia sukupuolisia vähemmistöjä.

Vanhan biisin sanoin: "Free your mind and the rest will follow."

Äänestä
  • Minä pilkkaan tässä kyllä evolutionistilääkäreitä, joten ovatko he jokin sukupuolinen vähemmistö? Ai, niin ovathan he, hehän eivät tiedä sitä että millä prosentilla he oat miehiä tai naisia, he heh.

    Äänestä

  • Ussanmajakka kirjoitti:

    Minä pilkkaan tässä kyllä evolutionistilääkäreitä, joten ovatko he jokin sukupuolinen vähemmistö? Ai, niin ovathan he, hehän eivät tiedä sitä että millä prosentilla he oat miehiä tai naisia, he heh.

    Et pilkkaa. Ammattilaiset vastustivat lakia. Sitä ajoivat kaltaisesi homokammoiset uskikset.

    Äänestä

  • Pa*skanpuhuja kirjoitti:

    Et pilkkaa. Ammattilaiset vastustivat lakia. Sitä ajoivat kaltaisesi homokammoiset uskikset.

    Jyrbä sekosi taas pelihousuihinsa oikein perusteellisesti. Voi olla että hän vielä poistattaa koko ketjun.

    Äänestä

  • Pa*skanpuhuja kirjoitti:

    Et pilkkaa. Ammattilaiset vastustivat lakia. Sitä ajoivat kaltaisesi homokammoiset uskikset.

    Homokammoiset uskikset taisivat kyllä olla lain aiheena, mutta vain välillisesti. Kun talous sakkaa ja ääniä pitää saada, niin heidän kammoamansa vähemmistön potkiminen on aika varma konsti.

    Ajaa vain valtiona ja kansana Venäjää yhä syvemmälle häpeänurkkaansa. Nuo vastustaneet asiantuntijat ymmärtävät tämän.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Homokammoiset uskikset? Ei ne ole uskovaisia, tai ainakin jättäneet Johanneksen kirjeensä lukematta, valitettavasti....Petollisia syyttäjäpirulaisia nekin, mutta kukapa Suomessa ei selainen olisi? Muutta helevetin suomenkristillisetmuslimit Syyriaan, siellä vissiin saa syyttää, ja pistää alulle jos jonkinlaiset Ebolat....

    Äänestä

  • Ussanmajakka kirjoitti:

    Minä pilkkaan tässä kyllä evolutionistilääkäreitä, joten ovatko he jokin sukupuolinen vähemmistö? Ai, niin ovathan he, hehän eivät tiedä sitä että millä prosentilla he oat miehiä tai naisia, he heh.

    "Minä pilkkaan tässä kyllä ..."

    Se että selittelet maanista kiinnostustasi kaikkeen homoseksuaaliseen liittyvään, vain pahentaa tilannettasi. Olet aika läpinäkyvä.

    Äänestä

  • tieteenharrastaja kirjoitti:

    Homokammoiset uskikset taisivat kyllä olla lain aiheena, mutta vain välillisesti. Kun talous sakkaa ja ääniä pitää saada, niin heidän kammoamansa vähemmistön potkiminen on aika varma konsti.

    Ajaa vain valtiona ja kansana Venäjää yhä syvemmälle häpeänurkkaansa. Nuo vastustaneet asiantuntijat ymmärtävät tämän.

    Lienet vähintään 90-prosenttisesti oikeassa, ja loppu on normaalia virhemarginaalia suuntaansa.

    Akikin näköjään ottaa kantaa...

    Äänestä

Päästään vialla
Kukapa ei

Äänestä

Nej, et ole jyrtsi välttämättä nähnyt mitä isäsi ja äitis makuukammarissa joskus tapahtui? Vaikka ei kaikki miehet kestä kai sielläkään transsuilla, vaikka sairas lapsi tulee, jos hekuma ja orkku ollut tarpeeksi suuri.....

Äänestä
  • Mutta älä jyrtsi enää opeta meille Mooseksen lakeja, ne opetetaan kai jo yläasteella, jos ei ole elämänkatsomustietoaan valinnut. Mooses unohti pitää pyhänä Jehovansa nimen, ei pyytänyt mitään hekumaa ja häpäisyä sille, vaan vain suuren ihmiskunnian, jota saamme katsella Jeesuksessa, siksihän sekin "Jumala" tänne tipahti ihmisenä. Ei kuuma autiomaa tiennyt kuinka haurea on KYLMÄ maa....Ei sellaisia lakeja kaikki suomalaiset noudata, joita ei pysty noudattaa, vaikka kuinka anelisi Isebelejään pois, tai Jeesuksensa luona masoilis, siitä ne julmat juutalaiset silti tykkää....Ei Jeesus vienyt kuin 7 Isebeliä luotani pois, siksi en minäkään ole spitaalin kuollut....
    Tietenkin Mooseksen sovellukset oli hienoja paikoitellen, ja oikeudenmukaisuus aluksi oli suuri Mossella, mun vain silminnäkkijöiden havainnot riittivät tuomioon, mutta Mooseksen lakikin kuoli Ahabin ja Isebelin aikana, kun rupesivat VÄÄRIÄ todistajia käyttämään. Siitä on mahdollista vielä oikeuslaitoksenkin selvitä, mutta minä en halua joutua jonkun Hercule Poirotin syynättäväksi, jos sekin vain Agathansa(täti) sätkynukkena oli....Jeesus kyllä kysyy aluksi, jos meitäkin tuomitaan, ties mistä haureudesta tai murhasta: NÄKIKÖ KUKAAN? Mikään harha tai uni ei valitettavasti riitä todisteeksi....

    Äänestä

  • Hihhuli... kirjoitti:

    Mutta älä jyrtsi enää opeta meille Mooseksen lakeja, ne opetetaan kai jo yläasteella, jos ei ole elämänkatsomustietoaan valinnut. Mooses unohti pitää pyhänä Jehovansa nimen, ei pyytänyt mitään hekumaa ja häpäisyä sille, vaan vain suuren ihmiskunnian, jota saamme katsella Jeesuksessa, siksihän sekin "Jumala" tänne tipahti ihmisenä. Ei kuuma autiomaa tiennyt kuinka haurea on KYLMÄ maa....Ei sellaisia lakeja kaikki suomalaiset noudata, joita ei pysty noudattaa, vaikka kuinka anelisi Isebelejään pois, tai Jeesuksensa luona masoilis, siitä ne julmat juutalaiset silti tykkää....Ei Jeesus vienyt kuin 7 Isebeliä luotani pois, siksi en minäkään ole spitaalin kuollut....
    Tietenkin Mooseksen sovellukset oli hienoja paikoitellen, ja oikeudenmukaisuus aluksi oli suuri Mossella, mun vain silminnäkkijöiden havainnot riittivät tuomioon, mutta Mooseksen lakikin kuoli Ahabin ja Isebelin aikana, kun rupesivat VÄÄRIÄ todistajia käyttämään. Siitä on mahdollista vielä oikeuslaitoksenkin selvitä, mutta minä en halua joutua jonkun Hercule Poirotin syynättäväksi, jos sekin vain Agathansa(täti) sätkynukkena oli....Jeesus kyllä kysyy aluksi, jos meitäkin tuomitaan, ties mistä haureudesta tai murhasta: NÄKIKÖ KUKAAN? Mikään harha tai uni ei valitettavasti riitä todisteeksi....

    Ja vaikka näkisi paskaläjän lattialla, niin siitä kannata vielä meteliä nostaa, tai vaikka verisen, jos lääkäri oli sielläkin vain käynyt kaatumassa koeputkineen:-)

    Äänestä

Kreationisti siis pitää venäläistä politiikkaa huipputieteenä. Mielenkiintoista.

On kyllä totta, ettei mekko ole välttämättä oikea asuste metsulille. Kyllä töissä pitää käyttää työhön sopivia varusteita.

Onko muuten niin, ettei kreationistinaiset käytä housuja? Mooseshan kieltää sellaiset asusteet naisilta.

Äänestä
  • Jep, uuden liiton naisia kaikkialla, ei kukaan naisista käytä mekkoa Suomessa enää, tai aniharvoin. Olisiko Miestenkin vetäistävä siis hame päälle? EI PERRKKELE EI SAATTANA, alkoi joku möyryämään....Ne kaverit on vielä lähellä, ei pimeydessä ole etäisyyksiä, ei telepatiaan telephoonia välttämättä tarvita...

    Äänestä

Ihme lakeja Venäjällä... Pitäis vaan rakentaa iso muuri Venäjän ja Euroopan väliin.

Äänestä
  • En tie tarvitaanko muureja, mutta musta suomen kreationistit voisivat aivan hyvin muuttaa lähi-itään muiden kreationistien seuraksi.

    Äänestä

Heterokammoiset ateistiuskikset haluaa ihmiskunnan häviävän maailmasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Usssanmaikka. kirjoitti:

Venäjällä saatetaan aamu-uutisten mukaan voimaan lakia joka kieltäisi transuilta ajokortin koska he ovat kuulemma sen verran pahasti päässtään vialla ettei heille voi ajokorttia sallia.
Siksi yleiseen liikenneturvallisuuteen vedoten Venäjän korkein lääkintävirasto ilmoitti että transuilta tullaan ottamaan ajokortit pois.

Ja ei ei kai kukaan nyt tosissaan epäile Venäjän huippuevolutio-yliopistojen olevan tässä asiassa väärässä?

Toisaalta, kun ihan tarkasti ajatellaan ja jättetään leikki sikseen niin eihän se taida ihan harha-ajatus olla että jotain on viella kun metsuri vetää aamulla töihin lähtiessä mekon niskaansa?

Sitäpaitsi Mooses kielsi naisia pukeutumasta mieheksi ja päinvastoin, joten oliskohan nuo ruskilääkärit tulleet uskoon. Ovatpa hyvinkin, vaan ei Mooseksen uskoon vaan uutienen kertoi että heitä kävi opettamassa Venäjän lääketiteeen korkein oppinut, eli itse pääministeri Medvedev.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu