Kreikkaa

Kyllä ottaa päähän kuunnella jatkuvista menoleikkauksista, verojen kiristyksistä ja lähes nollakorotuksista palkkoihin tääällä Suomessa. Tiestömme rapistuuu ja verot on maailman kärkipaikoilla. Mutta annas olla, kreikkalaisten velkasotkuihin menee todennäköisesti miljardi euroa. Tällaisten asioiden kyseessä ollessa rahaa kyllä riittää vaikka kuinka paljon ja sehän ei ole poliitikkojen mielestä mikään ongelma. Kansalaisia v***ttaa jo vähemästäkin Suomen poliitikkojen älytön sekoilu. Mitenkähän Jurbilainen ne takuut neuvotteli kreikkalaisten kanssa. Taisi joku paikallinen Giorgios painaa takaapäin samalla kun papereita allekirjoitettiin. Miksi ekp ei kykene tai halua ottaa kreikan taloutta pakkokeinoilla hallintaan. Laittakoot ehdoksi, että jos ei käy niin kreikka ulos sekä ekp:stä että koko eu:sta. Kreikkahan oln ollut jo aikaisemminkin ainakin 2 tai 3 kertaa täydessä konkurssissa. Jos niitä ei saada pakolla ruotuun niin eihän ne koskaan maksa velkojaan kun aina kerta toisensa jälkeen annetaan velat anteeksi. Ei Suomella ole varaa eikä velvollisuuksia maksaa tollasten loisijoiden elämänmenoa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kreikka on tehnyt historiansa aikana 5 konkurssia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jorzozorzo kirjoitti:

Kyllä ottaa päähän kuunnella jatkuvista menoleikkauksista, verojen kiristyksistä ja lähes nollakorotuksista palkkoihin tääällä Suomessa. Tiestömme rapistuuu ja verot on maailman kärkipaikoilla. Mutta annas olla, kreikkalaisten velkasotkuihin menee todennäköisesti miljardi euroa. Tällaisten asioiden kyseessä ollessa rahaa kyllä riittää vaikka kuinka paljon ja sehän ei ole poliitikkojen mielestä mikään ongelma. Kansalaisia v***ttaa jo vähemästäkin Suomen poliitikkojen älytön sekoilu. Mitenkähän Jurbilainen ne takuut neuvotteli kreikkalaisten kanssa. Taisi joku paikallinen Giorgios painaa takaapäin samalla kun papereita allekirjoitettiin. Miksi ekp ei kykene tai halua ottaa kreikan taloutta pakkokeinoilla hallintaan. Laittakoot ehdoksi, että jos ei käy niin kreikka ulos sekä ekp:stä että koko eu:sta. Kreikkahan oln ollut jo aikaisemminkin ainakin 2 tai 3 kertaa täydessä konkurssissa. Jos niitä ei saada pakolla ruotuun niin eihän ne koskaan maksa velkojaan kun aina kerta toisensa jälkeen annetaan velat anteeksi. Ei Suomella ole varaa eikä velvollisuuksia maksaa tollasten loisijoiden elämänmenoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu