Mitä ortodoksinen kirkko opettaa kastamattomien lasten kohtalosta, siis jos ne kuolevat kastamattomina? Kastamattomana kuolleillehan ei perinteisesti ole toimitettu kirkollista hautausta, mutta toisaalta perisyntioppi ei välttämättä edellyttäisi kadotukseen joutumistakaan. Joten voiko tästä vetää sellaisen johtopäätöksen, että kysymys jätetään tavallaan ilmaan?
Kastamattomat lapset
el-kirahwi
6860
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kyllä Jumala huolen pitää niistä, jotka ovat kuollessaan olleet siinä vaiheessa tai tilassa, etteivät vielä ole vaikuttaneet omaan elämäkulkuunsa.
Ortodoksisen kirkon opetuksesta liittyen kuolemanjälkeiseen elämään on olemassa joitakin hyviä kirjoja. Ensimmäiseksi tulee mieleen metropoliitta Hierotheos Vlachoksen englanniksi käännetty "Life After Death". Sitä voinee suositella. Muistini mukaan se käsittelee myös esitettyä kysymystä. Pitänee kai tarkistaa asia.
Missään nimessä kastamattomat lapset eivät joudu suoraan kadotukseen. Itselläni on sellainen häilyvä muistikuva, että kysymys liittyy raamatulliseen opetukseen siitä, että "minun Isäni talossa on monta huonetta" (hyvin vapaasti muistinvaraisesti esitettynä). Tämä taas voitaneen ymmärtää pyhän Gregorios Nyssalaisen opetuksen valossa niin, että kukin etenee tulevassa ajassa "kunniasta kunniaan" eli "kirkkaudesta kirkkauteen" niistä lähtökohdista, jotka on tässä ajassa itselleen omaksunut. Kastamattomat lapset tulevat siis hieman muiden jäljessä, pyhät kulkevat edellä. Kirkastuminen eli täydellistyminen eli Jumalan kaltaiseksi tuleminen on loppumaton, iankaikkinen prosessi. Yksikään luotu ei voi koskaan tavoittaa Jumalan täydellisyyttä, koska Luojan ja luodun välinen ero säilyy aina, vaikka ihminen voi tulla jo tässä ajassa osalliseksi nk. luomattomista energioista - siis pyhittyä.
Kirjassaan "Life After Death" metropoliitta Hierotheos esittää pyhän Gregorios Nyssalaisen opetuksen kastamattomien lasten kohtalosta. Aiemmin mainitsemaani asiaan ei suoraan viitata, mutta se on hyvä huomioida taustalla. Seuraavassa joitakin aiheeseen liittyviä seikkoja kirjan pohjalta.
Aivan pienet lapset eivät ole vielä sielultaan saastuneita. Vasta ikä ja ympäristö tekee tehtävänsä: "The inheritance of ancestral sin - - lies in the fact that the body inherits corruptibility and mortality, which, with the passage of time, and as the child grows and passions develop, darkens the noetic ("hengellinen") part of his soul." Metropoliitta Hierotheos antaa ymmärtää, että pienet ja vieläpä kastamattomatkin lapset kykenevät rukoilemaan hesykastista mielen rukousta.
Lapsikaste on ennen muuta Kirkon - Kristuksen ruumiin - jäsenyyteen ottamista: " - - by holy Baptism we are not getting rid of guilt from ancestral sin, but we are being grafted on to the Body of Christ, the Church, and are acquiring the power to conquer death. This is how we understand the baptism of babies." Kastetoimitukseen liittyviä eksorkismeja ei valitettavasti mainita, vaikka ne tulisi lukea myös lapsikasteen yhteydessä.
Kiitos kirjavinkistä ja lainauksista kirjan sisällöstä. Pitää varmaan yrittää etsiä se jostain käsiinsä.
Kysymys lähti liikkeelle lukemistani keskusteluista luterilaisten ja uudestikastajaprotestanttien välillä, ja aloin miettiä, mitähän ortodoksisen kirkon oppi sanoo asiasta.
Jostakin olen kuullut/lukenut, että kastamattomat lapset joutuisivat helvettiin, mutta eivät kärsi siellä tuskia. Niin kuin abortoidutkin lapset.
Ymmärtääkseni roomalaiskatolisessa kirkossa on oppi limbuksesta, paikasta, jonne lapsena kuolleet ja kastamattomat lapset joutuisivat. Limbus olisi eräänlainen taivas tai välitila. Ei kuitenkaan kiirastuli. Tunnetaankohan idän kirkossa samanlaista?