raivotar

tuossa oli puhetta alzheimerista ja häädöstä. täällä on toinen raivotar. onko yleistä että alzheimer (nainen) potilas raivoaa ihan hirveästi? Taudin alussa se oli aika harvinaista, mutta nyt muutaman vuoden päästä meno on tullut aivan mahdotottomaksi. potilas asuu kotona vielä, ei yksin. Kiukku kohdistuu kotona oleviin, mutta myös kodin ulkopuolella raivo saattaa yltyä, esim. bussissa pääsee kirosana jos joku tönäisee vahingossa. kotona astiat lentävät, samoin tavarat ja huonekalut, kaikki paiskataan maahan ja vaatteet revitään. lääkityksenä on ollut masennuslääke ja muistilääke, ei apua. pahinta on lyöminen ja vaaratilanteiden syntyminen. mitä voi esim. tehdä jos potilas ei rauhoitu vaan yrittää hosua vaikkapa veitsellä? poliisi on käynyt, mutta ei sekään auttanut. ei halua vanhainkotiin. lääkärit sanovat ettei voi mitään!!! Apua!!!
4635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kuulostaa hyvin nuorelta voimiensa puolesta tämä kuvailemasi Alzheimer-potilas, ehkä äitisi?

Kyllä raivo kuuluu myös osana Alzheimeriin, varsinkin jos henkilö on ollut ainakin piiloaggressiivinen tai sitten aggressioestynyt aikaisemmin terveenä ollessaan.

Jos veitsien kanssa aletaan heilumaan ja tuottamaan vaaratilanteita sekä itselle että toisille, niin ei enää liene potilaan omassa vallassa tuo hoitoon lähtö.

Oletkohan nyt osannut kertoa lääkärille tästä asiasta suorin sanoin?

Äänestä

Alzheimer- tautiin voi liittyä paljon erilaisia käytöshäiriöitä. Yksi niistä on ikävä kyllä väkivaltainen käytös, ei lainkaan tavatonta. Silloin pitää saada apua kotiin. Kotisairaanhoitajan ja kotiavustajien apua päivittäisten toimien suorittamiseen.
Myös tuon väkivaltaisen käytöksen laukaisevaa tekijää voidan yrittää etsiä. Missä tilanteessa hän yleensä käyttäytyy väkivaltaisesti? Se voi olla alzheimeria sairastavalla vaikkapa tv:stä tai radiosta kuultu ääni tai puhe, tai nähty hahmo tai jopa oma peilikuva voidaan kokea uhkaavana ja pahana. Syitä voi olla monia.
Miten sitten käyttäytyä tilanteessa, jossa toinen tönii, lyö, huitoo, puree tai potkii? Tilanteen kaikinpuolinen rauhoittaminen lienee paras ensiapu. Lähteä pois tilanteesta. Vaikka toiseen huoneeseen.Astua pois bussista seuraavalla pysäkillä. Suljetaan tv ja radio.
Tärkeää on myös poistaa mahdolliset vaaratekijät ympäristöstä, kuten esim. veitset. Kylmästi vaan lukkojen taakse. Muutenkin alzheimeria sairastavan ihmisen koti pitää luoda sellaiseksi, että siellä voi nimenomaan alzheimeria sairastava turvallisesti asua ja elää. Sekä hänen läheisensä.
Apua te tarvitsette joka tapauksessa.
Ota yhteys pikaisesti paikkakuntasi kotisairaanhoitoon ja kotiaputoimistoon. Siellä on osaavia ihmisiä, jotka varmasti voivat auttaa sinua. Lääkäri ei oikein voi muuta kuin lääkityksen tarkistuksella hoitaa. Kannattaa tarkistuttaa omaisesi lääkelista lääkärillä, sieltäkin voi löytyä syy, esim. joidenkin lääkkeiden yhteisvaikutus tai haittavaikutus.
Hae itsellesi ja läheisellesi apua. Uskalla puhua asioista kaunistelematta. Tsemppiä!

Äänestä

Et kait vain oo tullu äitiis?

Äänestä
  • Tialnne on tällä hetkellä kestämätön. Sait jo hyviä ohjeita. Yksin et selviä. Tilanne voidaan saada rauhoittumaan kun haetaan tuo laukaisija. Sairaus ei sinällään aiheuta aggressiivisuutta, mutta usein on padottuja tunteita paljon. Kun konrolli menee, alkaa varsinainen "murrosikä".

    Hoitajat saavat osansa tuosta lätkimisestä ja nipistelyistä.Ihan tavallista vanhainkodeissa. Joskus auttaa validaatioterapia. Muut sairaudet pitää eliminoida. Voi olla taustalla kipua,jota ei osaa tuoda esille.
    Kotiaputoimisto on nyt oikea paikka. Soita sinne. Ovat tottuneet kaikenlaiseen. Muista, että kyseessä on elimellinen sairaus, eikä mikään ns. "hulluus". Aivoista tuhoutuu alueita, ei sille mitään voi, mutta asiaa voidaan auttaa monella tavalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toivoton kirjoitti:

tuossa oli puhetta alzheimerista ja häädöstä. täällä on toinen raivotar. onko yleistä että alzheimer (nainen) potilas raivoaa ihan hirveästi? Taudin alussa se oli aika harvinaista, mutta nyt muutaman vuoden päästä meno on tullut aivan mahdotottomaksi. potilas asuu kotona vielä, ei yksin. Kiukku kohdistuu kotona oleviin, mutta myös kodin ulkopuolella raivo saattaa yltyä, esim. bussissa pääsee kirosana jos joku tönäisee vahingossa. kotona astiat lentävät, samoin tavarat ja huonekalut, kaikki paiskataan maahan ja vaatteet revitään. lääkityksenä on ollut masennuslääke ja muistilääke, ei apua. pahinta on lyöminen ja vaaratilanteiden syntyminen. mitä voi esim. tehdä jos potilas ei rauhoitu vaan yrittää hosua vaikkapa veitsellä? poliisi on käynyt, mutta ei sekään auttanut. ei halua vanhainkotiin. lääkärit sanovat ettei voi mitään!!! Apua!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu