Ketä nainen tällä palstalla ajattelet?

Häntä, miestä, jota kehoni ja mieleni kaipaa lähelleen.
Miestä, jota olen rakastanut jo pitkään. Tämä on niin ihmeellistä,
pienistä mutkista huolimatta. Nyt ei löydy sanoja, enempää selittämään. Ikävöin.

Tällä palstalla ajattelen juuri nyt sitä, että pitäisi varata aika hammaslääkärille..joo ja muuten kulutan hieman aikaa, yöllä on tullut lunta, pitäisi kolata, se on mukavaa ja pitäisi siivota, no se on vähemmän mukavaa. Häntä en tietenkään ajattele!

Tuli äkkilähtö..

Kenties yksi keino monista selviytyä. Kun kohtaat ihmeen, eikä siitä voi kertoa kenellekkään..niin sitä on ajoittain rauhan tarpeessa. Käydä läpi tätä ihmettä, ihmettä joka on Luojan lahja minulle. Toivon mukaan itse olen sitä hänelle. Mutta..en tiedä onko tarkoitus meidän koskaan olla parisuhteessa. Se ei ole minun käsissäni. Ei yksistään minun.

Avasit Tyhjiön. Minussa. Sinä olet sellainen lahja minulle, ettet voi arvata, kuinka kallis. Ajattelin ettei, tässä iässä!, elämä paljon tarjoa muuta kuin tietyllä tavalla yksinäisyyttä. Syksyllä, kun kolahdit minuun, niin kuin minä ehkä sinuun, olin päältä rauhallinen ja sisällä myrskysi. Piti muutenkin miettiä syntyjä syviä. Mietin asioita valmiiksi. Että jos tilaisuus annetaan siihen on tartuttava. Näillä tuntemuksilla. Päivä ja viikko ja kuukausi ja se aika mikä annetaan kerrallaan, katselen. Olet se minun puuttuva pala, uskothan ♡.

En uskoisi palstaviestejä.

Naapurin Penttiä!

Ajattelen kyllä häntä, mutta en kirjoita niin, että ne olisivat hänelle suunnattuja, sillä ei hän ole täällä niitä lukemassa.
Kelaan tuntojani täällä, koska yhteydenotto ei ole toivottu.

Sinua vain

Ketä ajattelet?

Palstalta en ketään.

Rakkauteni kohde tietää rakkauteni ja ajatukseni häneen. Elämä kulkee irl.

Timoa ajattelen. Katsoin taas huuliasi. Olisin halunnut suudella sinua. Se tarkoitti.. Suutele minua

Ihmistä, ketä en alunperinkään olisi saanut alkaa ajattelemaan. Pikku hiljaa alkaa hellittämään, järjen ääni voittamaan. Haikeaa, surullista, mutta elämää täytyy elää realistisesti. Itsekkin kelannut ja käsitellyt tuntojani täällä, kun ei reaalielämässä ole voinut.

Erästä entistä työkaveria mietin. Vei mielenrauhani mennessään valloittavalla olemuksellaan ja miellyttävällä käytöksellään.

Tästä on nyt jotakuinkin tarkkaan vuosi, kun hänet viimeksi olen nähnyt. Ja silloinkin vain ohimennen.

Jeesusta.

Sitä jokua , tarkkailijaa, joka myötähäpeää kirjoituksia lyhyenläntiä.

Mun tosi elämän Supermiestä.

Häntä joka katosi yks kaks jonnekin :(

Janille.

Sinua juuri sinua.

Lähinnä enää puran itsestäni ikäväni rippeitä, jättäen tämän foorumin ja kadoten piakkoin kohti uusia linnunratoja, antaen uusien tuulien puhaltaa ja lempeästi vieden minua mukanaan kohti valoisampia huomisia.

En kai enää kenellekään täällä kirjoittele. Käyn vaan välillä lueskelemassa muiden juttuja. 1,5 vuotta sitten hukkasin miehen, itse karkasin tilanteesta. Yritin etsiäkin häntä, mutta katosi mokoma jäljettömiin. Joku jännä fiilis siinä tyypissä oli, ja olisi ollut kiva selvittää, että mikä.

alakerran ramia

Mitä ihmeen liirumlaarumia sepitän itselleni, kun totuus on että ajattelen sitä ihmistä edelleenkin, jatkuvasti ja koko ajan. Voi elämä! Nyt menen takomaan itseäni lihanuijalla päähän, koska olen nuija! Mutta ensin juon kaffia.

Jaria ajattelen.