Falluja uutissulussa

Falluja on selkeästi uutissulussa. Toki USA:n hallinto on päästänyt avoimesti sitä puolueellisesti tukevan median (FOX) joukkojensa mukaan Fallujaan, mikä onkin osoitus siitä, että tilanne halutaan pitää tietoisesti mediapimennossa. Fallujassa on täytynyt tapahtua massiivinen verilöyly, koskien nimenomaan syyttömiä siviilejä, koska vieläkään viikon kestäneen teurastuksen jäljiltä ei kaupunkia ole saatu esittelykuntoon niin, että sinne voitaisiin päästää puolueeton media. Ilmeisesti USA:n puskutraktorit täyttävät joukkohautoja kiivaaseen tahtiin ja siivoavat jotain kentien ehjäksi jäänyttä kaupunginosaa sellaiseen kuntoon, että sinne voidaan viedä mediaa rajatusti tutustumaan kaupunkikuvaan? Mitään järkisyytä tällaiselle viikkoja kestäneelle uutispimennolle ei ole.
7294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kyllä kyllä teidossa on.

Äänestä

Kapinalliset hallitsevat 50% kaupungista vieläkin. USA:n joukot ovat vetäytyneet ja lopettaneet taistelut kesken eli he ovat hävinneet kyseisen taistelun...

Äänestä
  • Onko sinulla jotakin tietolähdettä tuolle asialle?

    Äänestä

  • Kirjoittaja tarkoittanee, että kapinalliset hallitsevat n.50% kaupungin hautausmaasta uusien hautojen hallussapitäjinä eli uusina vainajina.

    USA sen sijaan jahtaa pelokkaita kapinallisrippeitä muualla maassa, missä näiden "vastarintamiesten"= terroristien iskut omiaan kohtaan ovat viime viikkoina kummallisesti harventuneet! Minkähän takia? :))

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Kirjoittaja tarkoittanee, että kapinalliset hallitsevat n.50% kaupungin hautausmaasta uusien hautojen hallussapitäjinä eli uusina vainajina.

    ...kuuluu amerikkalaisille, joita on kuollut Fallujassa siinä 400 kappaletta.

    Äänestä

  • Huvittunut-1 kirjoitti:

    Kirjoittaja tarkoittanee, että kapinalliset hallitsevat n.50% kaupungin hautausmaasta uusien hautojen hallussapitäjinä eli uusina vainajina.

    USA sen sijaan jahtaa pelokkaita kapinallisrippeitä muualla maassa, missä näiden "vastarintamiesten"= terroristien iskut omiaan kohtaan ovat viime viikkoina kummallisesti harventuneet! Minkähän takia? :))

    Eilen tehtiin taas monta hyökkäystä amerikkalaisia vastaan uhrien lukumäärää ei ole ilmoitettu!
    Tyyntä myrskyn edellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hitman kirjoitti:

Falluja on selkeästi uutissulussa. Toki USA:n hallinto on päästänyt avoimesti sitä puolueellisesti tukevan median (FOX) joukkojensa mukaan Fallujaan, mikä onkin osoitus siitä, että tilanne halutaan pitää tietoisesti mediapimennossa. Fallujassa on täytynyt tapahtua massiivinen verilöyly, koskien nimenomaan syyttömiä siviilejä, koska vieläkään viikon kestäneen teurastuksen jäljiltä ei kaupunkia ole saatu esittelykuntoon niin, että sinne voitaisiin päästää puolueeton media. Ilmeisesti USA:n puskutraktorit täyttävät joukkohautoja kiivaaseen tahtiin ja siivoavat jotain kentien ehjäksi jäänyttä kaupunginosaa sellaiseen kuntoon, että sinne voidaan viedä mediaa rajatusti tutustumaan kaupunkikuvaan? Mitään järkisyytä tällaiselle viikkoja kestäneelle uutispimennolle ei ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu