SDP valitsi VM johtoon oman miehensä Juhana Vartiaisen. Oikea mies valittiin mutta ymmärtämättömyydestään talousasioihin SDP:n poliitikot eivät ole halunneet noudattaa oman talousviisaansa neuvoja. Näin on maa velkautunut yli 100 000 000 000 euroa ja todellinen työttömyys koskee suoranaisesti yli 500 000 työntekijää. Koko valtakunta kurjistuu joka päivä yhä enemmän ja Juhana Vartiainen on toivoton ymmärtämättömien valitsioidensa toimettomuudesta.
Juhana Vartiainen - talouden ymmärtäjä
Paras osaaja
3257
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
Miksi ihmeessä pitää maksaa sellaiselle asiantuntijalle palkkaa, jonka neuvoija ei edes haluta noudattaa? Rahantuhlausta?
Demareitten uppiniskaisuudesta on seurauksena palkkatason laskeminen, lapsilisien ja eläkkeiden pinentäminen ja edelleen lisääntyvä työttömyys. Toisaalta tämähän nostaa demareiten kannatusta - ainahan ihminen tarttuu lupauksiin viimeisenä oljenkortenaan - tullen petetyksi jälleen kerran.
Mites se nyt taas menikään: valtiovalta kuuluu kansalle, jota edustaa vaaleilla valittu eduskunta, poliitikot.
Valitseeko kansa myös yritysten johtajat, jotka valitsevat yrityksen strategian ja toimintapolitiikan ?
Ei tietenkään.
Onko työttömyys sitten eduskunnan aiheuttama? Miten sinä ajattelet ?
Maksoihan Jyrki Katainen sille Himasellekin melkein millin ja mitäs sillä rahalla on saatu? Ei ainakaan tiedossa ole, mitä? Eilen Arto Nybergin ohjelmassa Ilkka Herlin oli sitä mieltä, että Vartiaisen neuvot pitäisi ottaa pikaisesti käyttöön, silloin maamme voisi pelastua. Eli kyllä niitä viisaita demareissakin löytyy, mutta känsäkourille tämä viisaus ei vaan passaa. Hieno mies tuo Ilkka Herlin, raha ei ole pilannut tuota ihmistä, vaan tehnyt hänestä hyvän.
Kaikki talousasioista tietoiset ihmiset käsittävät, että Juhana Vartiaisen neuvot olisvat olleet järkeviä ja pelastaneet monet ihmset monelta surulta. Mutta kun edustajiemme pitää näytetellä anteliasta jo vuosia ennen vaaleja ja jakaa äänestäjien rahat ja lisäksi ottaa joka vuosi 8,5 miljardia euroa velkaa lisää miellyttääkseen ymmärtämättömiä äänestäjieään.
Näin tulemme menemään pohjamutien kautta ja puramme suuren osan "hyvinvointivaltiostamme" lähitulevaisuudessa ja tulemme karvaasti kiroamaan mm. kaksi viimeistä valtionvarainministeriä kurjuudestamme.
Vartiainen on lähinnä henkinen sika
Vartiainen, nytkö siitä on tullut älykäs kun H sen sanoi nyyberissä? Buahah haa! Ei, hyvää päivää ja haloooo. :)
Teletapilla huonot perustelut. Lue enemmän, luulet vähemmän.
Jo vuonna 2012 tällä palstalla todettiin näin:
Quote:
Itsekkäät Demarit
19.12.2012 14:56Vartiainen on koko ajan oikealla linjalla. Tänään 19.12.12 hän ehdottaa palkkojen jäädyttämistä. Itse asiassa Suomessa pitäisi laskea palkkoja, että saisimme nuorisomme ja työttömät työllistettyä. Muuut Deamarit ovat vaan olleet tätä kehitystä vastaan ajattelematta satoja tuhansia työttömiä. Itsekkäistä ovat!
Unquote:
Olisitte noudattaneet asiantuntijanne ohjeita niin olisi saattanut tulla se 100 000 uutta työpaikka, ei ainakaan olisi syntynyt 200 000 henkiläkohtaista traumaa Suomessa työpaikan menetyksen kautta!
Ja viime toukokuussa:
uhana tietää
28.5.2014 18:51
0
Sulje
Juhana Vartiainen on ilmeisesti ainut demari, joka ymmärtää talosaisoista ja pystyy antamaan selvät ohjeet mitä tehdä. Noudattamalla näitä on mahdollisuus saada parannusta aikaan. Muuten seuraa kaikille tuho.
Juhana Vartiainen on parasta talousosaamista kaikista Demareista. Kuunnelkaa häntä ja oppikaa!
Vartiainen on Borgin homoreikä.
Ei valitettavasti riitä että yksi puolue hankki osaajan, koska koko hallitus pitää saada muutostöihin.
Hölmö! Tällä palstalla pitää haukkua demuja vaikka tekisivät oikein.
Se on se logiikka!
Vartiainen on ylensyönyt vähä-älyinen homopervo, (ulkonäöltään lähinnä sika) jolla ei seiso muu kuin järki.
Miksi haukut näin monisanaisesti ja ikävin sanavalinnoin parhainta SDP- läistä talousosaajaa. Ei kuule vähä- älyisenä kukaan pystyisi kehittämään niin laadukkaita talostilanteen parantamisohjeita mitä Juhana Vartiainen on saanut aikaan. Olisi parempi jos pyytäiset anteeksi sanojasi, tai kohdostaisit ne SDP:n puluejohtoon, joka on laiminlyönyt taloustaitajansa ohjeet. Seuraukset tiedätkin jo.
Se ei ole lainkaan taloustaitaja. Kakki näytöt puuttuvat... tai näytöt ovat pelkästään negatiivisia. Vartiainen on sokea hurrihomojen anaalinnuolija. Ruotsi on jo oikeasti jo muslimien pilaama terroristivaltio ja todella suuri turvallisuusuhka koko Euroopalle ja koko maailmalle. Vartiainen on täysi idiootti kun tajua edes tälläistä asiaa.. Ei se tajua taloudestakaan mitään. Vartiaiselle talousoppi on pelköstään mamuttaja-homotaja-korvarengashintti-Borgin peniksen imemistä. Se oppi vie Suomen nopeasti tuhoon.
Idiootti on pikemminkin SOS.DEM- puolue, joka on antanut näytöt. Nämä näytöt ovat 100 miljardia elvytysrahaa taivaan tuuliin ja 500 000 työtöntä.
Jos olisivat edes vähän noudattaneet Juhana Varitaisen ohjeita asiamme olisivat paremmin ja lastemme maksettavaksi jäävä velka olisi pienimpi.
Juhana Vartiainen on ruotsalaisuuden vartia suomessa (hänhän työsketelee ruotsissa ja on siten ruotsin edunvalvoja SDP:ssä
Ei Vartiainen ole antanut mitään näyttöinään mitään negatiivista, mutta poliitikot ovat!
Keerropa mikä Vartiaisen ehdotus, joka on toteutettu on johtanut maamme talouden kaakoksen.
Eipä ihme, että Demarit puhuvat Juntti Rinteen suulla verojen korottamisesta aiheuttaakseen jättityöttömyyden.
Verojen korotuksethan koskevat vain isotuloisia, joilla on varaa maksaa veroja. Mitä sinä toisten veroja itket vai oletko isotuloinen?
Demarit palkkasivat rahoillamme huipputalustaitajan mutta eivät noudattaneet hänen ohjeitaan. Tulos nähdään nyt ja kansalaiset joutuvat kärksimään seuraavat 15 vuotta vähintäin. Herra varjelkoot meitä näitä sosialisteiltä!
Juhana Vartiaisella oli aiemmin Suomessa Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkijana ihan viisaat puheet, mutta hän muuttui Ruotsin reissullaan. Jotakin outoa hänelle tapahtui, onko sairastunut? Ulkoinen habituskin on muuttunut. Näkee miehestä päällepäin, että ei hoida kuntoaan. Kuinkas se menikään? Terve keho, terve mieli tai toisinpäin.
Juhana Vartiainen edusti Demareitten parasta talousosaamista. Eivät uskoneet järkeä, vaan ajoivat Suomen velkataakan alle. Nyt sitten mennäänkin Demarien tahdon mukaisesti pohjamutien kautta ja puretaan ns. hyvinvointivaltion ydin. On siinä äänestäjälle valehdeltavaa!!!! Juhana onkin nyt Kokomuksen riveissä vahvistamassa edelleen Kokoomuksen taloustaitoja.
Höpö,höpö. Samat. vanhat jutut, jotka eivät ole ennenkään toimineet. Porvarihallitus oli 90- luvulla noilla leikkaustoimillaan viedä Suomen konkurssiin. Siitä kärsitään vieläkin. Muissa pohjoismaissa on käytetty elvyttävämpää politiikkaa ja siellä on selvitty vähemmillä vaurioilla.
Jos et ole isotuloinen tai suuryrittäjä, turhaan hingut kokoomuksen ja Vartiaisen perään. Sieltä suunnalta ei mitään heru. Demarit ovat luoneet aikanaan hyvinvointivaltion ja suojelevat sitä mm. kokoomus- hyvinvointivaltion romuttajilta.
Oletko tutustunut polittiseen historiaan? Seuraatko politiikkaa muulloinkin kuin vaalien alla? Kannattaisi jo avata silmät eikä höpöttää.
Tottahan tuo, mutta toisaalta vuodesta 2008 jatkunut elvytystyyli ei tuottanu tulosta, mut talous meni vielä surkeampaan jamaan,ku Kataisen hallitus alkoi leikkaamaan.
Näinpä.
Sä oot lukenu läksysi hyvin.
Oikeasti silti pitää myös leikata, mutta myös luoda työpaikkoja.
Sekä että.
Demarit loivat Ruotsin kansankodin, jonka uusliberalistit romuttivat.
Suomikin sai rauhassa rakentaa hyvinvointivaltiota, koska Kekkonen ei päästänyt Kokoomusta hallituksiin 25:een vuoteen. Vasta 1987 Kokoomus pääsi pannasta Mauno Koiviston toimesta. Siitä lähtien demarien luomaahyvinvointivaltiota on revitty niin paljon kuin on pystytty.
Oli vika tikki antaa Kokoomukselle pikkirilli - se on vienyt jo koko käden.
Nyt - pankaa stoppi tälle hyvinvointivaltion purkupuolueelle.
Toisaalta se talous meni PASKAKSI pitkälti ihan senki takia, ku tuettiin Kreikkaa ja muita kriisimaita.
Mutta ei pelkästään sillä selity, sillä tukemisten jälkeen kiristyspolitiikalla ollu huonot vaikutukset talouteen.
Olisitte uskoneet edes omaa ja parasta talousasiantuntijaanne!
Olisi mukavaa jos ymmärtäisi pysyä ruotsissa eikä avata suutaan.Rahan tuhlausta ja kuka maksaa?.
Oppisivatpa demarit edes virheistään.