Minun on hirveän vaikeaa sanoa rukouksessa Taivaan Isä, kun mun oma isäsuhde oli aika olematon. Isäni antoi mulle katteettomia lupauksia ym. ja osoitti välinpitämättömyyttä.
Saan kuitenkin Isä Jumala sanottua, vaikka sydän ja ymmärrys ei ole mukana. Yritän tajuta sanan isä syvemmin, eli että hän on kaiken olevaisen alkulähde. Sitten tuntuu paremmalta sanoa.
Jonain päivänä ehkä tajuan taivaallisen Jumalan isyyden.
Saan kuitenkin Isä Jumala sanottua, vaikka sydän ja ymmärrys ei ole mukana. Yritän tajuta sanan isä syvemmin, eli että hän on kaiken olevaisen alkulähde. Sitten tuntuu paremmalta sanoa.
Jonain päivänä ehkä tajuan taivaallisen Jumalan isyyden.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taivaan Isä on jotain ihmeellistä. Vaikka sä tekisit virheitä, niin hän ei koskaan lakkaa rakastamasta sinua. Maallisen isän tykö on lapsen joskus vaikea tulla, jos on langennut tekemäänt jotain sopimatonta. Sitä pelkää rangaistusta tai ainakin niitä nuhteita.
Taivaallinen Isä on toisenlainen. Hänen tykönsä on hyvä tulla, koska hän ei rankaise sinua. Rangaistus oli hänen päällänsä (Jeesuksen). Hän katsoo aina sinua rakkaan Poikansa Jeesuksen kautta. Hän ei anna katteettomia lupauksia. Hän antoi rakkaan Poikansakkin sinun tähtesi, niin eikö hän lahjoittaisi myös kaikkea muuta hänen kanssansa.
Rukouksesta ja anomisesta kerrotaan tässä puheessa noin 27 minuutin kohdalta eteenpäin.
http://saarna.1g.fi/pori_helluntaisrk/JukkaPartala_4_27_9_09.mp3
Sulla on paras Isä, mitä ikinä voi toivoa. Siunausta.
"Hänen tykönsä on hyvä tulla, koska hän ei rankaise sinua"
Juu, eeeeihän toki, mitä nyt vähän ikuisella tulihelvetillä pelottelee ja kiristää.... Ehdoton rakkaus tuomitsee omien aivojen käytöstä. Kerrassaan mahtavaa. Tiesitköhän, ettei "kirsikanpoiminta" ole rehellistä...?
"Juu, eeeeihän toki, mitä nyt vähän ikuisella tulihelvetillä pelottelee ja kiristää.... "
Ei minun nähdäkseni. :)
"Ehdoton rakkaus tuomitsee omien aivojen käytöstä. Kerrassaan mahtavaa. "
Kannattaisi oikeasti luopua tuosta sinun Jumalan irvikuvasta ja tutustua siihen mitä Raamattu kertoo.
Kerro ihmeessä, miten saat raamatusta revittyä sellaisen Yahwen, joka EI hiillosta sinua ikuisesti jos et häntä täydellisesti miellytä.
Hänhän valehteleekin alusta asti - ei siis piru vaan jumala, huom huom.
"9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä,"
Kannattaisi oikeasti lukea raamattusi ja YMMÄRTÄÄ, mitä siinä sanotaan. Toisaalta, silloinhan sinusta tulisi ateisti.
Olet niin kovin varma, että raamatussa lukee niinkuin sinä haluat siellä lukevan, eikä mitä siellä oikeasti lukee...
Taivaallinen isä on itse katteetonnlupaus. Sellaisen olemassaolosta ei ole ainotakaan tieteelliset kriteerit täyttävää todistetta.
Mainittakoon, että olen uskossa ja vankalla pohjalla silti, vaikka onkin tuo em. sielun vamma. Mua on kovemminkin koeteltu ja usko on pitänyt.
Ette millään vakuutuksilla saa mua jättämään uskoani Jumalaan Jeesukseen.
Olisin odottanut vertaiskokemuksia, mutta enpä kai niitä saa.
Minun on myös vaikea sanoa Isä, koska mun isä kuoli kun mä olin ihan nuori. Minulla ei ole siis olemassakaan isä-kuvaa.
Mutta olen lukenut, että esimerkiksi juutalisilla on sellainen käsitys ja nimi Jumalasta nimeltä "El Shaddai". Tällä Jumalalla ei tavallaan ole olemassa sukupuolta, mutta häntä kuvataan silti mieheksi, jolla on naisen rinnat.
Ja toinen asia mikä voisi lohduttaa sinua, Raamatussa sanotaan että "Kristuksessa ei ole miestä eikä naista", siis sukupuolta:
Galatalaiskirje 3 : 28
"Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa."
Jumalan henki siis on omalla tavallaan sukupuoleton. Lisäksi rakas Jeesus itse sanoo että taivaassa kaikki ovat ilman sukupuolta, kuin enkelit:
Matteus 22 : 30
"Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niinkuin enkelit taivaassa."
Eli onko mullakin sielun vamma, saattaa olla, joka tapauksessa en sanokaan yleensä "Isä" kun rukoilen, vaan "Herra". Tarkoitan siis Herraa Jeesusta, ja mun mielestä säkin voisit sanoa näin, koska Jeesus on nyt ylimmäisenä pappina taivaassa, siinä kaikkein oikeassa pyhimmässä työtä tekemässä, Isän Jumalan kanssa.
Palvot siis mielelläsi oikukasta sadistia?
MIKSI? Tukholma-syndrooma? Masokismi? Uskoa horjuttavien todisteiden täydellinen kieltäminen?
Ei Jumala ole oikukas sadisti, vaan Jumala on rakkaus, väitit sinä vanhan testamentin puolelta sitten mitä vain.
Viimeinen vaihtoehto siis.
"väitit sinä vanhan testamentin puolelta sitten mitä vain."
Eikö sitten olekaan muuttumaton ja täydellinen? Oletko sillä kannalla että vanha testamentti ei päde enää? Uskotko 10 käskyä? Kummassakas ne olikaan...?
Ja Johanneksen ilmestyskin on - kummassa...?
Asiat eivät ole niinkuin sinä haluat uskoa, asiat ovat niinkuin ne ovat. Rehellisyys kannattaa tiedätkö enemmän kuin tuollainen itselleen valehtelu.