Media on tehnyt kaikkensa todistaakseen, että Pariisin terrori-iskuissa oli kyse vain yksittäisistä häiriintyneistä henkilöistä ja vain heistä.
Toki iskujen tekijät ovat yksittäisiä henkilöitä, mutta kysymys ei silti ole vain heistä. ISIS-liike kerää kymmeniä tuhansia käytännön kannattajia eli raakalaisten tavoin toimivia sotilaita, ja sitä paljon enemmän liikkeen hiljaisia hyväksyjiä. Onko silloin kysymys enää yksittäisistä tekijöistä? Eipä tietenkään.
Voiko sitten ääriteot ja islamin niputtaa yhteen? No ei tietenkään. Valtaosa islaminuskoisista näkee asiat toisin.
Silti ääri-islamilaisuuden kannatus on niin laajaa, että ei voida puhua vain yksittäisistä terroristeista. Pitää puhua merkittävästä, länsimaisen yhteiskunnan näkökulmasta jopa hyvin uhkaavasta islamilaisen liikkeen haarasta.
Islamilaisen kulttuurin maltillisen näkemyksen hyväksyvät sadat miljoonat ihmiset. Siinäkin muodossa se on ajautunut ristiriitatilanteiseen länsimaisen kulttuurin kanssa. Esimerkkinä siitä olkoon naisen asema.
Mitä siis halusin sanoa? Siis sen, että kyse ei ole vain yksittäisistä terroristeista. Myös sen, että maltiillisessa muodossaankin islamilaisuus aiheuttaa länsimaisessa yhteiskunnassa vaikeasti sovitettavia ristiriitoja.
Mitä me haluamme? Siitä pitäisi keskustella avoimesti, mutta se ei ole mahdollista. Media ja muu ”suvaitsevaisto” ei ole siihen vielä valmis.
Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)

Vastaukset 4
Vanhimmat
Länsifobiasta pitäisi tehdä isompi uutinen ja kaikki nuo islamistit leirille aivopesunpoistoon.
Maltillisia muslimeita ei ole olemassakaan. PISTE. Ainut asia missä Muslimit on maltillisia, on se etteivät vahingossakaan arvostele tai tuomitse noita toisten muslimien terroritekoja TV:sä omalla naamllaan. Että silleen.
Kuka on nähnyt nuo veljekset tekemässä tuota iskua Pariisissa. Ei kukaan!
Pariisin iskun kutsuminen terroristi - iskuksi on kyseenalaista. Se oli suora kostoisku, jossa kärsimystä aiheutettiin suoraan loukkauksen tehneelle taholle. Sivullisina kuoli muutama poliisi, mutta he eivät olleet kohde.
Terrori sanaa käytetään nykyisin kaikissa asiayhteyksissä huolettomasti. Tähän yhteyteen se ei sovi. Tämä oli vastaavanlainen isku kuin olisi esim. Helvetin Enkelien isku Bandidosin paikkaan. Siinä ei ole kyse kolmanteen osapuoleen vaikuttamisesta iskun avulla, vaan suoraan iskun kohteeseen.