KERRO

Mitä venäjä on tehnyt, oikein todistein?

Viha putiinia kohtaan johtuu pelkästään siitä, että hän lopetti islamin leviämisen maahansa.

Hinttien aseman kiristäminen on osa tätä mutta ei länsikään hinteistä pidä. Kyse on vain oman uskonnon alasajosta, islamin tieltä.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Länsi hyväksyy erillaisen elämäntavan omaksuneet ,ja antaa heille luvan avioitua ( mitä ikinä se merkitsee ) jo monessa osavaltiossa . Poiltikkojen on pakko taipua homojen vaatimuksiin,heitä on niin paljon jo vaikuttavissa asemissa sekä filmiteollisuuden näyttelijöissä.He tulivat ulos kaapeistaan ,ja valloittivat maan,sekä muutkin länsimaat .Avoimesti homoja vaikutusvaltaisia politikkoja on USAn Washingtonin hallituksessa muutamia ,ehkä monia ?

Äänestä

Ampui Matkustajakoneen alas Ukrainassa.
Ajeli Erikoisjoukot kyydissä Sukellusveneellä kylvämässä Miinoja Ruotsin rannikolle.
Hakkeroi Pankkien liikenteet tukkoon.
Melkein hyökkäsi Suomeen valloittaen ensin Itämeren Saaria ja saaden Ilmaherruuden alueella.
Lensi Vakoilukoneillaan kansainvälisessä ilmatilassa ilman Transponderia. Muiden maiden vakoilukoneet käyttävät aina Transponderia.

Riittääkö?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnia putille kirjoitti:

Mitä venäjä on tehnyt, oikein todistein?

Viha putiinia kohtaan johtuu pelkästään siitä, että hän lopetti islamin leviämisen maahansa.

Hinttien aseman kiristäminen on osa tätä mutta ei länsikään hinteistä pidä. Kyse on vain oman uskonnon alasajosta, islamin tieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu