Otetaanpas välillä tämäkin aihe esiin, joka on kaiken hyvän yhteiselon lähtökohta. Eli miten väkivallattomuus saadaan toteutumaan parisuhteessa? Ja tähän ei nyt riitä vastauksesksi, että naiset lopettavat miesten kiusaamisen! Jos antifeministeiltä ei kohta ala löytymään pointteja juuri tähän, niin alan menettää uskoni parisuhteen väkivallattomuuteen kokonaan. Jotenka olkaa nyt tarkkana. Teen yhteenvedon vastauksista.
Väkivallattomuus parisuhteessa
jorojukka-kukka
751868
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 75
Vanhimmat
Hmm, kuuostaa siltä, että sinusta se väkivallattomuus on asia joka on jonkinlainen poikkeus.
Minun käsittääkseni se väkivalta parisuhteessa on poikkeus.
"
Jos antifeministeiltä ei kohta ala löytymään pointteja juuri tähän, niin alan menettää uskoni parisuhteen väkivallattomuuteen kokonaan.
"
Eli sinä siis haluat tietää mitä erityisiä toimia tarvitaan, että parisuhteessa ei esintyisi väkivaltaa. Ja jos tällaisia erityisiä toimia ei jonkun parisuhteessa ole, niin sinä hyvin älykkäästi oletat, että ko. suhde on väkivaltainen. Ymmärsikö oikein?
No, meillä ei ainakaan tarvita erityisiä toimia väkivallattomuuteen. Perustuu sillai vapaaehtoisuuteen, ainakin minun parisuhteeni.
Ei, hitto. Oletko todella sitä mieltä, että oletusarvoisesti parisuhde on väkivaltainen...
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Vastaa ainoastaan, miten väkivaltainen suhde saataisiin muutettua väkivallattomaksi. Ei tarvitse olla omaa kokemusta väkivaltaparisuhteesta, pelkkä aivotoiminta riittää keksimään pointteja. Aihe ei pitäisi olla mitenkään vaikea.
Kuten olen aikaisemminkin todennut niin minusta väkivaltainen suhde ei muutu onnen ihanaiseksi auvoksi mitenkään.
Kuolemansairas eläinkin päästetään kärsimyksistään, niin eiköhän sama ole paras lääke tuhoontuomitulla suhteellakin. Eli vastaus kysymykseesi on lopettamalla ko. suhde.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Ei ole totta. Ei voi olla totta. EI saa olla totta.
Että ainoa keino estää väkivaltaa parisuhteessa on suhteen lopettaminen. Monta kertaa väkivalta ilmenee suhteessa vasta vaikkapa 15 vuoden yhteiselon jälkeen tai alkaa jonkin kriisitilanteen seurauksena. Ja ei sitten muuta kuin ero vaan. Miehen aivoitukset ovat minulle välillä täyttä hebreaa, elämästä ajatellaan halki poikki ja pinoon. Keinoja mihinkään selviytymiseen ei ole. Tapahtumat tulevat itsestään, eikä niitä voi estää.
Kurre hyvä, mitä pitää tehdä ja ottaa huomioon miehen itsestään ja suhtautumisestaan ympäristöön, ennen kuin aloittaa lyödä läheisiään???
Minä vain yksinkertaisesti olen sitä mieltä, että siinä vaiheessa kun väkivalta astuu mukaan kuvioihin koko liitto on jo ikäänkuin menetetty.
Siinä vaiheessa jos mies ryhtyy lyömään vaimoaan, niin kyseessä ei voi olla enää rakkauteen perustuva yhdessä olo.
Saattaa olla, että olen väärässä, mutta minusta on naurettavaa ajatella, että jostain turhanaikaisista terapioista olisi mitää hyötä.
"
Kurre hyvä, mitä pitää tehdä ja ottaa huomioon miehen itsestään ja suhtautumisestaan ympäristöön, ennen kuin aloittaa lyödä läheisiään???
"
Herran Jessus sentää. Jos mies yleensäkään ottaa mitään huomioon mistään, niin eihän rupea naista lyömään. Varsinkaan vaimoaan. Minusta mies menettää osan miehisyydestään siinä kohtaa kun kohottaa kätensä heikompaa, tässä tapauksessa vaimoaan kohtaan. Minut on ainakin kasvatettu siten, että naisen lyöminen on aina ja poikkeuksetta raukkamaista.
Eli edelleen. Jos suhde on ajautunut väkivallan käytön tasolle, niin eikun eropaperit vetämään ja äkkiä.
Joka kerran lyö, lyö toisenkin kerran. Naisen oman itsensä kannalta on parempi hankkiutua eroon väkivaltaisesta miehestä.
...että mikäli on kyseessä esim. toistuva käyttäytymismalli... kyllä siitä naisen ainakin kannattaa lähteä.
Ei kannata lähteä siltä pohjalta, että "kyllä minä tuon miehen parannan".
Jos mies oikeasti PAHOINPITELEE (nyt ei puhuta kevyestä läimäyksestä poskelle) naista (tai päin vastoin), niin kyllä semmoinen käytös rikkoo sen rakkauden - se on pahimman luokan henkistä uskottomuutta.
Tosin minusta jo Raamattu sanoo ohjeeksi heille, jotka kärsivät nalkuttavasta puolisosta: "Parempi asua katon kulmalla [alkuteksti ullakkokomerossa] kuin toraisan vaimon vaivattavana." Eli jos on sattunut tulemaan verbaalisesti rasittava puoliso, niin sitten mieluummin ottaa ennalta sitä etäisyyttä, ettei veri pääse väkivaltaan saakka kuohumaan.
Eli ei miehelle ole mikään puolustus sanoa, että "nalkutuksen takia" - mies on myös tahdonvapauden omaava olento, ja voi päättää ennen lyömistä muita selviytymistapoja, myös nalkuttavan vaimon suhteen.
tuon edelleenkin tähän sanan "ystävä". Vaikka sille monet naureskelevat.
Jos ystävyydessä päädytään kärjistettyihin, kuluttaviin, mitään parannuksia aikaansaamattomiin sanasotiin ja/tai fyysiseen väkivaltaan, niin loppuhan se silloin on.
Onko avioliitto (tai muu parisuhde) mitättömämpi ja laimeampi suhde kuin ns. tavallinen ystävyyssuhde?
...esim. minun mielestäni (esim. omaa avioliittoani koskien) on ensiarvoisen tärkeää, että puoliso on myös paras ystävä. (Muut ystävät eivät ole siitä pois, mutta kyllä pitää puolison olla ystävä).
Eli ei todellakaan - ja mielestäni avioliittoon ainakin ideaalina pitäisi kuulua ystävyyssuhde ydinosana. Se pitää sen jälkeenkin, kun mies impotentisoituu tai vaikkapa vaimo sairastuu... kun seksi jne. intohimo laantuu ...
Vain rakkaus ja ystävyys kantavat tasolle, jossa toisesta pidetään huolta sittenkin, kun ollaan vanhoja. Ja juuri ne rakentavat pysyvän parisuhteen.
Oivasti puhuit.
Mies näkökantani tässä luonnollisesti!
Ehdoton ehto väkivallattomuudelle on toimivat puhevälit. Enkä tarkoita sitä että on helppo avata suunsa esim haukkuakseeen vaan sitä että tunteiden ilmaisulle ei ole mitään esteitä.
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä että minkään laisista tuntemuksista ei ihmistä tuomita pahaksi niillehän ihminen ei juuri mitään voi. Olkoon tunteet periytyneet apinoista tai vaikka orangeista. On luotava ilmapiiri jossa voidaan asiallisesti keskustella siitä miten joskus toisella tulee sellainen olo että tekisi mieli lyödä. Ja vaikka niistä asioista mitkä siihen johtavat. Ja mikä hassuinta kuuntelijan täytyy uskottavasti osoittaa tuntemusten olevan ihan luonnollisia eikä niitö tarvitse pelätä, ja myötäelää vaikeudessa. Kuulostaa varmasti todella vaikealta, ja sitä varmasti onkin.
Uskon että tilanne vaikeutuu huomattavasti perheissä joissa nainen on esim. äärifeministi tai mies äärisovinisti, koska usein he näkevät kaikenlaiset toiselle sukupuolelle ominaiset tuntemukset jo sinänsä uhkana omalle hyvinvoinnilleen. Että tunne jo itsesään on paha, esim. halu tehdä väkivaltaa. Heiltä puutuu kyky liikkua siinä harmaalla alueella sovinistin ja feministin välillä jolla me tavikset olemme. Esimerkiksi tällaiset äärifeminististen mielipiteiden esittäminen heti suhteen alussa tutustumisvaiheessa saattaa ajaa puhevälit heti umpeen. Mies ajattelee että tuolle en ainakaan uskalla kertoa väkivaltaisesta taipumuksestani koska hän suhtautuu siihen noi syvällä vihalla. Mielestäni tällaisen ääri-ideologian takse piiloutuminen ja itsensä siirtämien hyvyyden muurin toiselle puolelle pahojen ihmisten tavoittamattomiin, vaikeittaa ihmissuhteita todella paljon. Tällöin parisuhteessa toisesta "pahasa" ihmisestä tulee ikän kuin hoidokki jolla on pngelma ja kun se saadaan taltutettua asiat ovat kunnossa. Itse taas hän kokee olevansa läpeensä onnistunut. Kuitenkin myös väkivaltaisia haluja omaava ihminen täyty valitettavasti nostaa samaan asemaan itsensä kanssa. Muuten kierteestä ei ole pääsyä ulos.
Ihminen tarvitsee ymmärrystä ja hyväksyntää sekä mahdollisuuden sovitukseen oli hän suomen lain ja tilastojen mukaan kuinka paha tahansa. Muuten pahuuden kiere ei pääty koskaan.
Uskoisin että tämä orankiperintö on miehissä perinteinen valtataistelun merkki. Jos perheessä on väkivaltaan taipuvainen mies, tulisi kotoa karsia pois kaikki sellainen turha kiusoittelu joka ehkä uhkaa tätä miehen asemaa, jos sellaista on. Esim. ainainen pelko siitä että tulee petetyksi tai sillä jopa uhkailu. Luulen että tässä onkin yksi suomipojan akilleenkantapäistä. Emme pelkää sitä että kotona on pirttihirmu äkäinen muija vaan sitä että oma kunnia, perhe ja voisinko sanoa reviiri on uhattuna toisen uroksen toimesta. Olisi suotavaa että mieheltä ei odotettaisi kotona sitä kovuutta, vaan mies saisi olla kotona pehmo jopa välillä avuton. Ilman pelkoa siitä että häntä alettaisiin pitämään epäkelpona suhteessa naapuriin hurjaan machoon.
On itseasiassa melko vaikeaa kuvitella itsensä väkivaltaiseen suhteeseen. Monia muita ongelmia kuitenkin kokeneena ja selvittäneenä voin sanoa että puhuminen helpottaa aina. Tähän päälle vielä ymmärrystä roppa kaupalla. Pahasti fyysisesti tai henkisesti satutetulta vaaditaan todella paljon rohkeutta hyväksyä toisen ihmisen ongelmat joista on koitunut kipua ja surua itselle. Tämä kivinen polku on kuitenkin ainoa reitti sovitukseen. Joka tätä sovituksen mahdollisuutta ei ole valmis toiselle myöntämään elää myös itse vihassa ja katkeruudessa loppuelämänsä.
Hienoa. Tässä oli oikeasti ajateltu asioita. Olen ihan ymmällä, että mistäs tämä nyt tuli. :)
Jos nyt vähän kommentoin, niin tässä tuli esiin ainakin kolme pääteemaa:
1. Miehen asema perheessä.
2. Mustasukkaisuus > miehen kunnia
3. Miehen ymmärtäminen ja anteeksiantamus
Jos ajattelen näitä asioita, niin niissä on valtavan laajasti asiaa. Miehen asema perheessä? Kuka sen määrää? Minkälainen sen tulisi olla? Omassa mallissani mies on toinen aikuinen perheessä naisen lisäksi. Tasavertainen.
Mustasukkaisuudella ei tosiaan saa minunkaan mielestäni leikkiä. Mutta pettävätkö miehet naisia enemmän ja miten naiset sen sietävät? Miten nainen sen kokee, kun miehelle se on kunniakysymys. Omassa mallissani uskollisuus tai vapaasuhde on sovittavissa oleva asia. Molemmilta vaaditaan sitoutumista päätökseen, oli se mikä tahansa. Miten mies tulee sinuksi omien mustasukkaisuuden tunteidensa kanssa?
Ymmärtäminen ja anteeksiantamus ovat todella vaikeita asioita. Jos naisen pitää ymmärtää, että mies kertoo väkivaltaisista ajatuksistaan, niin mitä vastaavasti miehen pitää selvittää itsessään? Mitä mieltä olet?
Ja jos lyömistä on jo tapahtunut, niin naisen pitäisi antaa anteeksi, mutta onko se ratkaisu, siis pelkkä naisen anteeksiantamus, vai tarvitaanko muuta? Mitä miehen pitää tehdä, selvittää itsestään?
Ja millä ehkäisisi tuon, etteivät ne puhevälit umpeutuisi kokonaan?
Sinun kannattaa varmaan hommata itsellesi mies minun kaveripiiristäni. Meillä kun ei ole tapana käyttää väkivaltaa parisuhteissa eikä sen ulkopuolellakaan. Uskon, että tällaisia ihmisiä löytyy muualtakin. Vai alatko uskoa, että joka parisuhteessa ottaa joku aina turpaan?? Kärjistää saa mutta utopia?
Siis tarkoitin, että jos kukaan ei keksi pointteja, jolla suhteet saadaan väkivallattomiksi, niin menetän toivoni, että väkivallattomuuteen päästään koskaan, edes osassa väkivaltaperheitä. En siis tarkoittanut, että kaikissa perheissä on väkivaltaa. Tämä näköjään ymmärrettiin viesteissä melkein poikkeuksetta siten, mitä en tarkoittanut.
No mutta miten päästään väkivallattomuuteen? Keinoja saisi tulla sinultakin. (Itse elän väkivallattomassa suhteessa ja tämä tapaa elää on meille selviö. Kun me otamme yhteen, niin minä alan paapattamaan ja toinen heittäytyy mykäksi. Mutta onneksi tilanne ratkeaa suhteellisen nopsaan ja meitä naurattaa, sillä yhteenotot syntyvät meidän perheessä aivan mitättömistä asioista. Ajan myötä olemme hioutuneet vielä lisää, eikä paljoa tule erimielisyyksiä. Olemme sellaiset sopuisat luonteet kumpikin. Siis ihan lällärit!)
Enpä ole 17-vuotisen avioliittoni (joka jatkuu edelleen) aikana koskaan ajatellut, että tässä sitä nyt oikein keskittymällä keskitytään elämään väkivallattomassa parisuhteessa. Äh... miksi minun piti tähänkin härnäämiseen "vastata", kun ei tunnu olevan mitään sanottavaa.
Eikö tosiaan sinulla ole mitään ajatusta, miten toimii väkivallaton parisuhde? Mitä siihen tarvitaan? En ymmärrä, että kaikki pitää kokea itse, jotta voi ottaa kantaa.
Ja muuten, jos et osaa ottaa kantaa väkivallattomaan parisuhteeseen, niin miten osaat ottaa kantaa väkivaltaiseen parisuhteeseen, vaikka sinulla ei ole kokemusta. Olen erittäin hämmästynyt vastauksista tähän aloitukseen. Ja ihan erikoisen hämmästynyt omastasi, ja siitä että pidät aloitustani härnäämisenä! :( Aivan käsittämätöntä.
Väkivallaton parisuhde on ESIMERKIKSI sitä, että nainen työskentelee ja harrastaa omalla tahollaan ja mies omallaan. Kun ei kohdata millään tasolla, pysytään ns. väleissä.
Toinen tapa - joka toimii kiinteämmissäkin parisuhteissa - on väkivallasta pidättäytyminen. Niin simppeli ratkaisu, että en olisi uskonut kenenkään "etsivän" moista vastausta, mutta sinä ilmeisesti halusit sen kuulla. Siis väkivallasta pidättäytyminen.
Mutta MITEN PIDÄTTÄYDYTÄÄN väkivallasta?
Hm. Miten lyödään? Miten kuristetaan? Miten potkitaan? Miten tukistetaan hiuksista? Miten käytetään lyömä- tai teräaseita toisen vahingoittamiseksi?
Jos joku osaa vastata noihin kysymyksiin, hänen pitää tietää myös käänteinen toiminta: epä-lyöminen, epä-kuristaminen jne.
Onko tarkoituksesi jollain tavalla saada minut puhumaan itseni pussiin? Haluaisitko nähdä/kuulla minun lupaavan, että "lakkaan lyömästä vaimoani"?
(Onko sinulla ikiomia kokemuksia perheväkivallan uhrina olemisesta?)
Nyt olen huomaavinani, että pelkäät minua, naista, kirjoittajaa palstalla, joka viattomasti on tehnyt kysymyksen, millä ehkäistä perheväkivaltaa. Epäilet, että olen viritellyt sinulle ansan!!! Noinko se toimii suomalaisen miehen päässä naisen pelko, kiinni jäämisen pelko? Mistä se mahtaa olla peräisin? (Anteeksi että käytän sinua tässä esimerkkinä, mutta olen niin hämmästynyt!)
Lohdutukseksi sanon, etten puhu sinusta ensinkään, enkä kenestäkään täällä palstalla, vaan yleisesti miehistä, jotka käyttävät perheessään väkivaltaa. Voiko olla niin, että mies pelkää naista kuollakseen, että nainen saa miehestä tietää jotakin sellaista, jonka mies haluaa pitää salassa ja sen vuoksi hermostuu naiseen ja lyö tätä. Kipeisiin asioihin, pelkoon, ei ole muuta puolustusta kuin raju vastahyökkäys, lyöminen. En puhu nyt sinusta, Antsu, vaan yleisellä tasolla.
Jos sinä palstalla epäilet jo pelkkiä kysymyksiä, niin mitä mies reaalissa kokee, kun hänen vastassaan on nainen kysymyksineen??? Tämä on erittäin hämmästyttävää koko keskustelu ja olen ihan pihalla. Huoh! Tuntuu kuin miehen sisus olisi herkkään lahjapaperiin kääritty hauras lasiesine, joka särkyy vähäisestäkin töytäisystä, käärepaperista puhumattakaan, joka ei juuri kestä edes tavallista kosketusta.
Mistä sait päähäsi, että epäilisin juuri sinua väkivallasta? En ole millään tavalla vihjannut mihinkään sellaiseen, vaan olen pohtinut täällä jonkun kanssa, että miksi palstan VÄKIVALLATTOMAT miehet puolustavat niin kovaäänisesti miesten harjoittamaa väkivaltaa yrittäen vähätellä sitä ja laajentaen keskustelua pois perheväkivallasta, jossa tekijä on mies ja uhrina nainen.
Jälleen kerran, en ole perheväkivaltaa kokenut, mutta sivusta olen seurannut liiankin paljon. Tälläkin hetkellä lähellä kotiani asuu nainen, jolla on silmien välistä toiselle poskelle pitkä arpi, joka on tullut miehen nyrkistä, jonka kanssa hän edelleen asuu. Surullinen pariskunta.
Mutta aiheeseen takaisin: Miten saavuttaisimme väkivallattomuuden perheessä. Onko mitään keinoa mielessäsi noin yleisesti ottaen? Unohda tässä keskustelussa itsesi.
Kysymys: miten saavutetaan väkivallaton parisuhde? Vastaus: pidättäytymällä väkivallasta. Uusi kysymys: MITEN pidättäydytään väkivallasta? Ja uusi vastaus: jätetään harjoittamatta väkivaltaa.
Tässä vaiheessa aloin epäillä motiivejasi, mikä sai sinut luukuttamaan täyslaidallisen suomalaisen miehen peloista ynnä muusta.
Mutta en näköjään pysty vastaamaan tämän paremmin väkivallattoman liiton "salaisuuteen". Minun mielestäni väkivallaton perhe on perusasia, ja väkivalta poikkeus siihen. Tuntuu nurinkuriselta edes yrittää selittää, miksi perusasiat ovat olemassa ja miten perusasioihin päästään.
"Miten saavutetaan väkivallaton parisuhde" kuulostaa suunnilleen samalta kuin "miten saada maa kiertämään aurinkoa". Paljon oleellisempi kysymys olisi: "Miten ihmeessä olet onnistunut pysäyttämään maan kiertoliikkeen?" No, tässä vaiheessa minäkin myönnän, että se olisi ihan oma juttunsa.
Tai sinä teet tästä vaikeaa, sillä en alkuunkaan usko, ettet keksi muuta vastausta kuin että jättää harjoittamatta fyysistä väkivaltaa. Koetetaan vielä aloittaa ihan alkutekijöistään.
Mistä ihmeestä tulee tarve lyödä? Osaatko yhtään sanoa?
"
Mistä ihmeestä tulee tarve lyödä? Osaatko yhtään sanoa?
"
No niin, nyt tuo kysymys on jo hiukan järjellisempi.
Hmm, kysäisinpä asiaa tuolta vaimoltani, jolla on ollut elämää ennekin.
Eli tultiin siihen lopputulokseen, että heikko mies yrittää väkivallalla kompensoida heikkouttaan. Miksi sitten tällaiseen suhteeseen on ajauduttu. Ilmeisesti siksi, että mies osaa näytellä sivistynyttä siinä pariutumis vaiheessa.
Toinen syy lienee se, että heikko reppana mies ei pääse pätemään muualla kuin kotonaan. Tällainen pätemisen tarve purkautuu väkivaltana.
Sekin voi olla, että kun suhteen suunta onb huonompaan suuntaan, niin miehen pelko siitä, että jää yksin purkautuu väkivaltana. Eli siis mies pitää perheensä vaikka väkivalloin.
Kotikasvatuksen ja kotoa saadun miehen mallin tuo siippa mainitsi myös. Ilmeisesti jos naisen isä on ollut väkivaltainen, niin nainen helpommin hyväksyy väkivaltaisen puolison. Sama ilmisesti miehellä. Jos isä on ollut väkivaltainen äitiä kohtaa, niin mies omaksuu tällaisen mallin omaan elämäänsä.
Itse sanoisin, että suurin syy väkivaltaan löytyy miehen heikkoudesta ja alemmuuden tunteesta. Toisin sanoen ja kärjistäen, mies jota muut miehet pitävät luuseri reppanana on potentiaalinen vaimon hakkaaja. Mies jolla taas ei ole itsetunto ongelmia harvemmin turvautuu väkivaltaan.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Kerrankin ajatellaan sitä, että kenties ehkä kumminkin ja joka tapauksessa se vika on siinä väkivallan tekijässä, eikä väkivallan kohteessa.
Väkivallan taustatekijöitä ovat omastakin mielestäni oma heikkous/huono itsetunto/opitut tavat ja pätemisen tarve, ylitsevuotavaa mustasukkaisuutta ja omistushaluisuuttakin voidaan selittää näillä seikoilla.
Ja se on se seikka, että tällainen mies kokee, että hänelle kuuluu kuin luonnostaan sitä ja tätä. Häneltä ei saa estää hänen haluamaansa ja jos hän ei tätä saa, niin hän saattaa purkaa pettymystään ympäristöönsä harjoittamalla perheväkivaltaa tai olemalla muuten väkivaltainen. Esiintyä häiritsevästi jne... Jotenkin liitän tämän siihen, että poikia ei kielletä kotona, koulussa, vaan he saavat erivapauksia. Vanhemmat ja opettajat toimivat näin poikien kanssa usein siitä syystä, etteivät jaksa vastarintaa, vaan pääsee helpommalla antamalla periksi. Urospuolinen on jo pennusta aika kova luupää! (= vitsi, vitsi!)
Itselläni oli aikoinaan mahtava urospentu, joska kasvoi tavattoman rauhallinen, itsetuntoinen uros, ei juuri koskaan käynyt tappelemaan, vaikka monia tilanteita tuli, että sen päälle hyökättiin. Aivan mahtava koira!
..asian ydin tulikin, rauhallinen, hyvän itsetunnon omaava mies tai nainen ei sorru väkivaltaisuuksiin.
Kasvatuksessa ei saa korostaa ja kuitata poikien tekemiä "kolttosia" sanonnalla "pojat kun ovat poikia" ja jättää asiaa sen perusteella sikseen.
sama siis pätee koiriinkin, kyllähän tässäkin on kasvatuksella osansa: jos kasvattaa ja sallii koiransa olla väkivaltainen, niin koira oppii näin myös käyttäytymään, joskus sitä jopa vaaditaan.
Mutta mitä tehdä luonnevikaisille?
Suomessa on aina suhtauduttu väkivaltaan ymmärtäväisesti ja höllästi, tällä on ollut suuri vaikutus yhä edelleen hämmästyttävän korkealla tasolla pysyttelevään väkivalta-asteeseen. Akkaväen ryppyilyitä ei ennenkään ole siedetty, akat on pantu kuriin, mutta miesväelle on poikasesta alkaen sallittu suurempi rajuus, ja sama jatkuu aikuisena. Jatkuu, ellei mies kasva vastuulliseen käyttäytymiseen.
Lainsäädäntö on suhtautunut suopeasti väkivallan käyttöön, lieventäviä tekijöitä on nimetty helposti. Aivan erityinen suvaitsevaisuus on vallinnut miehen harjoittamassa perheväkivallassa. Kun lainsäädäntöä on vihdoin ja viimein Suomessakin muutettu oikeudenmukaisemmaksi, niin tuomioistuinkäytäntö on edelleen jatkanut lievää linjaansa. Vaikka syylliset olisivat teon uusijoita, tapahäiriköitä.
Esimerkki: Vastikään oli lehdessä uutinen erään 43-vuotiaan miespuolisen taparikollisen uusimmasta tuomiosta. Tällä kertaa useita kymmeniä talousrikoksia (väärennyksiä, petoksia). Sama mies on tuomittu aiemmin useista surmatöistä "pitkiksi ajoiksi" vankilaan. (Sanomalehden sanonta, ihmettelen, mitä ne "pitkät vankeusajat" ovat olleet vasta 43-vuotiaalla, on näköjään tuota vapaata ollut riittämiin tehdä rötöksiä). Mies sai nyt 2,5 v vankeutta, rangaistus olisi kuulemma ollut selvästi ankarampi, jollei sitä olisi kohtuullistettu aiempien tekojen vuoksi. Aiemmin rangaistukset on alennettu myös siitä syystä, että miehen on katsottu tehneet rikoksensa täyttä ymmärrystä vailla, "alentunut sietokynnys", "räjähdysalttius" jne. Nyt talousrikoksesta tämä "syy" ei sentään alentanut rangaistusta, teossa nähtiin ikäänkuin suunnitelmallisuutta, edes.
"Kohtuullistettiin" tuomiota. Ei ihme, että väkivaltaisuusindikaattorit ovat meillä koholla muihin ns. sivistysvaltioihin verrattuna.
Olen Kurren mainitsemista syistä samaa mieltä. Taustalla on usein opitut käyttäytymismallit, heikko itsetunto ja niukka keinovalikoima kompensoida väkivaltaista "ratkaisua" muilla tavoilla. Lisäksi vielä ympäristön arvot: löylytyksellä rehvastelu on joissakin porukoissa nostanut kurittajan arvoa, tämä varmaan nykyään on kuitenkin jo poikkeuksellista.
Väkivaltaa on kärsinyt parisuhteessa (ei siis kärsi parhaillaan ja koko ajan) pari prosenttia (muistaakseni 1,6) naisista. Eikö tämä ilmiö siis ole kuitenkin aika marginaalinen?
En hyväksy väkivaltaa enkä tilastojen väärää käyttöä.
Väkivaltaa avo- tai avioliitossa kokee tutkimuksien mukaan joka viides nainen. Yli kolmasosassa väkivaltaisista liitoista väkivalta on jatkunut jo yli kymmenen vuotta.
Vuoden -97 tehdyn tutkimuksen mukaan 40 prosenttia naisista on kokenut miehen aiheuttamaa fyysistä tai seksuaalista väkivaltaa tai uhkailua 15-vuotta täytettyään.
Kun näitä lukuja tarkastelee, ei mielestäni ilmiötä voi millään tavoin nimittää marginaali-ilmiöksi.
Tulin juuri luennolta, jolla nämä tulokset tyrmättiin täysin. Kehotan sinuakin tutustumaan ihan oikeasti tulosten taustalla oleviin tutkimuksiin. Tekijöiden mukaan oikeat luvut ovat pari prosenttia.
Siis väkivallantekijöidenkö mukaan?
Et vastannut aloitukseen ollenkaan.
En usko.
Ei sitä ole pakko uskoa ja lisäksi luvut vaihtelevat tutkimuksesta toiseen. Kannattaa kuitenkin tutustua ihan oikeasti niihin tutkimuksiin ja niiden tulkintaan ennen kuin alkaa suureen ääneen mölytä miesten väkivaltaisuudesta. En minäkään väitä naisia kieroiksi, vaikka olen tutustunut muutamiin todella kieroihin naisiin.
Olen ehdottomasti väkivaltaa vastaan, mutta minua suorastaan k*rpii äärettömän yleistävät yritykset leimata mies pahaksi.
Ei kukaan leimaa miestä pahaksi. Nyt puhutaan niistä miehistä pelkästään, jotka harrastavat perheväkivaltaa.
"Eli miten väkivallattomuus saadaan toteutumaan parisuhteessa?"
Tarkoittaa sitä, että kun ensi kerran vaikka lyödään, niin parisuhde ei ole enää väkivallaton.
1. Silloin sinun pitää tietenkin erota ja yrittää hakea uutta parisuhdetta.
2. Toiseksi älä lyö ensiksi.
3. Kirjoittajan uskon menettämiseen sanoisin: Älä menetä uskoasi, yritä uudelleen, vaikka olisit jo montakin kertaa epäonnistunut.
Itse olen elänyt pitkään väkivallattomassa parisuhteessa, enkä oikein voi ymmärtää jos kuljet väkivaltaisesta suhteesta toiseen.
On mahdollista että sinussa itsessäsi on vikaa, yritä kehittää itseäsi.
Toivottavasti tästä oli jotain apua.
Ja tämä tarkoittaa sitä, että kyetään hyväksymään myös ne puolison vähemmän hyvät ominaisuudet eli tuetaan puolisoa niin myötä kuin vastamäessä. Yleensä on niin, että jos mies ja nainen sopivat yhteen, ei ongelmia ole. Yleensä on myös niin, että fiksumpi joustaa. Pieni jousto puolin ja toisin ei ole pahasta.
Onko pelkoa siitä, että juuri mies vaatii itseään ymmärtämään, ymmärtämään ja vielä lisää ymmärtämään? Tuo yhteensopivuus on vähän yleispätevä sanonta, eikä oikeasti kerro mitään. Osaatko yksilöidä mitään tuohon kokonaisvaltaiseen tasa-arvokäsitykseen, jotta pääsisin jyvälle, mitä se juuri sinun mielestäsi on.
"
Ja tämä tarkoittaa sitä, että kyetään hyväksymään myös ne puolison vähemmän hyvät ominaisuudet eli tuetaan puolisoa niin myötä kuin vastamäessä.
"
Aivan. Jöris tuolla puhui siitä, että väkivalta saattaa puhjeta vastoinkäymisten seurauksena. Saattaa olla, että niin käy, mutta sekin kertoo vain sen, että niiden kahden ei olisi alkuaankaan pitänyt mennä yhteen.
Jos uskot että vain tietyn naisen kanssa miehen väkivaltaisuus puhkeaa, uskon että teoriasi ei pidä paikkaansa.
Onhan todettu, että mies joka lyö naistaan ja eroaa, lyö myös seuraavia naisiaan.
Eli syytä on etsittävä miehen kasvatuksesta.
ELi mikä tekee miehen kykenemättömäksi ratkomaan ongelmiaan muulla tapaa kuin nyrkein?
"
Onhan todettu, että mies joka lyö naistaan ja eroaa, lyö myös seuraavia naisiaan.
"
Tämä taitaa olla totta. Miksi en minä osaa sanoa. Sellainen käytös on jotenkin minun käsityskykyni ulkopuolella.
Vaikka itse harrastankin väkivaltaisia lajeja, niin en voisi kuvitella käyttäväni väkivaltaa vaimoani tai ketään naista kohtaan.
En osaa sanoa. Ne harvat miehet joiden tiedän hakkaavan vaimojaa eivät tosin muutenkaan ole mitään ruudinkeksijöitä...
Sinäpä sen sanoit, että jo kasvatuksesta se lähtee. Poikia kannustetaan esim. kilpailemaan. Kumpi on parempi, voimakkaampi, kumpi saa sanoa viimeisen sanan. Poikia ei hillitä vakavimmissakaan voimainkoetuksissa. Tuolla jossain viestissä tuli esiin valtataistelu parisuhteessa. Eli jos mies taistelee vallasta naisen kanssa, eikä saa valtaa normaalein keinoin, alistettua naista tahtoonsa, hän lyö.
Toisaalta poikien tekosia ymmärretään ihan liikaa, "pojat on poikia!" Poikia ei aseteta vastuuseen tekosistaan, joka johtaa siihen, että pojat tottuvat saamaan helpolla, saavuttamaan tahtonsa ja tästä seuraa ongelmia, kun aikuiselämässä säännöt tulevat vastaan, eikä aikuinen nainen olekaan ymmärtäväinen äiti, joka kuittaa pojan tekeleet olankohautuksella.
Mies joka on saanut perinteisen kasvatuksen joutuu aikuisella iällä muuttamaan käsityksiään ympäröivästä maailmasta ja kasvattamaan omaa itsehillintäänsä, itsetuntoaan ja kehittämään omia selviytymiskeinoja hyväksyä, että kaikkea ei saa mitä haluaa.
Jos suhteessa toinen joutuu joustaman, en usko sen olevan sukupuolisidonnaista. Ei se, että viisaampi joustaa, tarkoita alistumista. Jos hän kokee suhteen kokonaisudessa antavan enemmän kuin mitä se ottaa, ei siinä ole mielestäni mitään ongelmaa.
"Onko pelkoa siitä, että juuri mies vaatii itseään ymmärtämään, ymmärtämään ja vielä lisää ymmärtämään?"
On.
Miehen tulisi opetella ymmärtämään, ettei hän VOI vaatia ylettömästi ymmärtämystä naiseltaan, ei pelkästään mieheytensä vuoksi. Nainen ei ole äiti. Lapsena äiti jaksoi ymmärtää, mutta kun tullaan aikuisten maailmaan, niin rajoitteita syntyy. Kinkkisiä juttuja. Elämä on.
Luonnollisesti kasvatus vaikuttaa moneenkin asiaan. Voitko kertoa, mitä kasvatuksessa pitäisi muuttaa, ongelmien poistamiseksi. Toivoisin kuulevani toteuttamiskelpoisia ja konkreettisia ehdotuksia.
Miten tämä pitäisi toteuttaa?
Niin yksinkertaista se on. Elämä on.
Olet jo iso poika. Kehittele oma teoria. Odotan mielenkiinnolla.
Sormesi osoittaa lasten kasvattajia ja niinhän se on, että suurelta osin naiset vastaavat lasten kasvatuksesta (päivähoito, peruskoulu). Jordiksen mullistava tasa-arvoon pyrkivä käytännön toimintaohje kasvattajille: "Lasta kasvatetaan ihmisenä, ei tyttönä tai poikana"
Miten vastaat, jos hoitotäti kysyy: "miten minun pitäisi käytännössä muuttaa toimintatapojani?"
Tuo kasvatusteema nousi esiin täällä jonkun mielipiteessä ja se on aivan totta, että kaikilla kasvattajilla on vastuu, ei siis pelkästään päivähoidolla ja koululla.
(Huomaatko miten kaikki nivoutuvat yhteen...kasvatuksesta se alkaa ja johtaa pahimmassa tapauksessa väkivaltaisuuteen. Eli työsarkaa riittää ja tästähän täälläkin on keskusteltu, rooliajattelun murentamisen tärkeydestä!)
Lapsilla on erittäin monessa tapauksessa myös äiti ja isä, joten ihan naisia tästäkään ei voi syyttää. Luulenpa että aikuisella miehellä on se suurin työ itsensä kehittämisessä, sillä lapset ottavat aikuisista mallia, vanhemmista ja ympäristöstään. Asennemuutoksen on lähdettävä kaikkialta, sillä pelkästään yksittäisen osa-alueen tuijottelu ei riitä. Eli laajenna ihmeessä, Zack! Te jotkut (kuinkahan suuri osa!?)miehet olette tosiaan erittäin yksioikoisia. Olin aivan unohtanut tämän.
Miten hoitotäti muuttaa toimintatapojaan? Kannattaa tulla vaikkapa lukemaan tätä palstaa, niin eiköhän se vähitellen ala muuttumaan - toimintatavat! :O
On sinulla erikoinen näkemys parisuhteesta. Sinä siis näet parisuhteen valtataisteluna jossa väkivallattomuus on poikeustila.
Lisäksi toteat, että 'perinteinen kasvatus' on sellainen jossa poikalapsi on saanut tehdä mitä tykkää. :D
Hmm, alan pikkuhiljaa ymmärtämään sinua. En toki hyväksy mielipiteitäsi, mutta alan ymmärtää ja otan osaa.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Minä kerron pari hyvää yleispätevää konstia. Vältetään puolisoon/työtoveriin kohdistuvaa kiusaamista sekä kaikenlaista väkivaltaa lapsen ollessa paikalla. Vältetään lapseen kohdistuvaa kiusaamista sekä kaikenlaista väkivaltaa. Opetetaan lapsille pienestä pitäen, että ongelmiin pitää hakea ratkaisu mahdollisimman nopeasti ja ainoastaan neuvottelemalla. Aikuisen pitää olla lasta kohtaan rehellinen, reilu ja hänen tulee pitää minkä on luvannut.
Ja tulee välttää myös puolisoon kohdistuvaa vähättelyä, sukupuoliroolien korostamista, koska lapsi oppii myös ympäristöstään, ei pelkästään kotoa, päiväkodista, koulusta. Tv, mainonta ja yleinen mielipide muokkaavat myös lasta. Feminisminen ajattelu muuttaa vähitellen asenteita ja sitä kautta rakenteita. Ihminen niin helposti ajattelemattaan siirtää lapsilleen omia luutuneita käsityksiään, jotka saattavat poikia paljon ahdistusta ja pahaa, vaikka se ei ole tarkoitus.
Siis hetkinen nyt. Missä MINÄ olen kertonut OMAN näkemykseni parisuhteista yleensä???
En ole ainuttakaan kertaa kirjoittanut mitään yleispätevää kuvausta parisuhteista, eikä minulla ole mitään yleistä kuvaa. Uskon, että parisuhteita on erittäin erilaisia, joten mitään yleispätevää en osaa sanoa.
JOS JOKU MUU ottaa esille valtataistelun ja minä mainitsen siitä, niin älä nyt sitä minun sanomisikseni laita.
Tuohon kylläkin uskon ja se on omaa pohdintaani, että pojat saavat tehdä oman päänsä mukaan ja heitä ymmärretään paljon enemmän kuin vastaavasti tyttöjä.
No tuossa aloituksessa annoit ymmärtää, että väkivallaton parisuhde on mielestäsi poikkeus.
Siihen mitä joku sanoo ja kenenkäsanomisiksi se laitetaan en ota kantaa. Muistutan kuitenkin, että teillä arvon feministeillä on sellainen ihana tapa todeta, että jos joku mies sanoo jotain, niin kaikki miehet ovat ilman muuta sen takana.
Mitä taas tulee poikien kasvatukseen, niin meillä tilanne oli sellainen 'naapurin lapset ja meidän kakarat' tilanne. Kerran erehdyin äidille menemään rällimään, että naapurin poika löi. Äiteen kommentti oli, että mitäs sinä itse teit ensin. Edelleenkään muista en osaa sanoa.
Olet Jöris jonkinlainen feministin stereotypia. Ymmärrän toki, että pyrit täällä provosoinnilla herättämään keskustelua, mutta ole varovainen. Liika provoilu tuskin on aatteellesi hyväksi. Juuri sinä olet opettanut minulle, että jos nainen ilmoittaa olevansa feministi, niin minulla on heti niskakarvat pystyssä.
Mutta mutta, jatketaan valitsemillamme linjoilla.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Sinulla on "niskakarvat pystyssä", kun joku ilmottaa olevansa feministi.
Sanoisiko äiteesi tuohon, että "mitäs sinä itse teit ensin"?
Muuten. Äidilläsi oli sama kasvatusperiaate kuin minulla. Olen pitänyt tuloksesta.
Jaa'a. Todennäköisesti äitee ei olisi mitään mieltä. Yrittäjä perheesä ei oikein noita feminismi asioita ehditty puimaan. Piti saada kakarat kouluun ja kaappiin evästä, tässä verottajan toivemaassa. Siihen vanhempani panostivat molemmat.
Enpä tiedä, kasvatusperiaatteesi on hyvä. Minä ainakin olen tyytyväinen kasvatukseeni. Kaikki kunnia edesmenneelle äiteelle.
Äite opetti senkin, että pidä läheisistäsi huolta, samoin kuin sen, että maailma ei ole reilu. Äite opetti senkin, että heikot sortuu elon tiellä ja sen, että kukaan ei ole tasa-arvoinen. Toiset ovat kyvykkäämpiä kuin toiset.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Yksikään aloitukseni ei ole provo. Yksikään viestini ei ole provo (siten kuin itse provon ymmärrän). Mutta överijuttuihin vastaan välillä samalla mitalla.
Jos olen tyypillinen feministi, niin mitähän se oikeasti tarkoittaa ja miksihän sinun niskakarvat ovat pystyssä? Olenko liian vahva mielipiteissäni ja annan liian suorasanaisesti takaisin ja heitän hurttia ja kovaa huumoria? Sanalla sanoen, muistutanko miestä?
No tällä menolla tulee viimeistään aamulla...
Jos et kerran provoile, niin .... No joo, jääköön sanomatta.
Oletko liian vahva mielipiteissäsi no, sen määrittäköön joku muu. Minun puolesta saat vaikka pitää kuuta juustona.
Muistutatko miestä? :D No, et, et todella.
Missäköhän sinulla muuten sitä 'hurttia huumoria'?
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
Mutta en saanut mitään vastausta. Niin tyypillistä miestä taas kerran!
Ahaa, sinä siis haluat tietää mikä femakoissa mättää. Olsit heti sanonut. :)
Eipä siinä kai muu mätä kuin se, että femakot pitää oletusarvoisesti kaikkia miehiä mulkkuina. Feministin maailmassa jokainen mies on vaimonhakkaaja. Jos taas mies pitää itseään Tosimiehenä femakon mielestä kyseessä on epäkypsä yksilö.
Femakoissa mättää lähinnä se, että ovat aina olevinaan niin saatanan oikeassa ja oikealla asialla.
Sekin mättää, että femakot valittaa kun miehet ovat parisuhteessa niin ikäviä, perkele, pakkoko se on mennä siihen parisuhteeseen. Elelkää yksinänne taikka keskenänne, niin ei tarvi kitistä.
*Kurre Orava - Rasituskokeita ihmisillä jo vuodesta 1968*
"Yleensä on myös niin, että fiksumpi joustaa. Pieni jousto puolin ja toisin ei ole pahasta."
Eipä taida perheväkivalta olla SUHTEEN ongema alunperin, vaan sen joka tarpeen nyrkkiä heiluttaa.
Normaalin suhteen ongelmat hoidetaan ennen nyrkkejä.
Mikä siinä on, että sinunkin ennakkoluulosi istuu niin sitkeästi feministeistä ja ovat niin kielteisiä. Nuo esittämäsi väitteet eivät pidä feministeistä paikkaansa ja se on moneen kertaan eri f suulla täälläkin kirjoitettu.
Eli taas toistoa:
F mielestä kaikki miehet eivät ole mulkkuja eikä vaimonhakkaajia. Käytät sanaa OLETUSARVOISESTI, jota en tässä yhteydessä ymmärrä. JOS tarkoitat tätä tutuksi tullutta sanontaa, että kaikki miehet ovat potentiaalisia raiskaajia, niin yhtä lailla voidaan sanoa että
KAIKKI MIEHET OVAT POTENTIAALISIA HYVIÄ JA RAKASTAVIA IHMISIÄ,
joten tästä pitäisi selvitä, mitä tuolla potentiaalisuudella tarkoitetaan. Ei pelkästään negatiivisia tekoja, vaan myös positiivisiin tekoihin ja käyttäytymisen sitä voidaan yhtä lailla käyttää.
Epäkypsyys ja keskenkasvuisuus on ihan selvää, jos ihminen on esim. rehvasteleva tai pelkästään omaan napaan tuijottava. Epäkypsyys ei ole sukupuolisidonnaisesti esiintyvää. F on ihmisenä ihan yhtä erehtyväinen kuin kuka tahansa, mutta mieltääkseen feminismin aatteena, on mielestäni tietyntyyppistä kehittyneisyyttä ihmisessä jo tapahtunut. Se on fiksujen ihmisten aate, se on henkilökohtainen mielipiteeni ja kuuluu samaan kategoriaan kuin esim. ihmisoikeudet jne. Feminismi ON oikealla asialla, eikä sen luulisi ketään ärsyttävän. (Jos f ärsyttää, niin mielestäni se johtuu henkilön vääristä tulkinnoista, joita hän käyttää tarkastellessaan aatetta.) Toisaalta, jos f ärsyttää, vaikka henkilö tietää, MITÄ F OIKEASTI ON, niin sitten ei voi mitään. Omien ärsytysten kanssa vaan on opittava elämään, se on kasvun paikka!
Miehien ikävyydestä tuskin keskustellaan feminismin yhteydessä. Ehkäpä naiset yleensäkin odottaisivat mieheltä mukautuvuutta ja luovuutta enemmän. Tässäkin toiset miehet täyttävät naisten toiveet ja toiset eivät. Miehiä on erilaisia. Tässäpä todella hyvä slogan; MIEHIÄ ON ERILAISIA!
Miehet ovat erilaisia ja miehet ovat myös kauniita alastomina, ihan totta, tämmösen tekstin haluaisin paitaani ;)
Hmm, tuo minun edellinen sohaisuni on vähintäänkin asiaton. :(
Alkoholilla lienee osuutta asiaan, joten teen kuten Colli ja pyydän poistamaan kommentin.
Torpedoit ensimmäisen kuittaukseni, joten yritän uudelleen.
Väkivallattoman parisuhteen perusta: väkivallasta pidättäytyminen.
Onko jollakulla tosiaan käsitys, että väkivalta on parisuhteeseen sisäänrakennettu ilmiö, josta sitten poikkeustapauksissa, vippaskonsteilla, tieteen, terapian, uskonnon tai astrologian keinoin, niksi-Pirkan ohjeilla tai muuten päästään kuin ihmeen kaupalla irti?
Enemmän minä ihmettelen sitä, mikä on VÄKIVALTAISEN parisuhteen perusta! Että väkivallasta kärsivä osapuoli kerrasta toiseen, vuosi vuoden perään, suostuu jatkamaan yhteiseloa. Mikäs SEN salaisuus on?
Ja tässä aloituksessa pohditaan sitä, MITEN väkivallasta pidättäydytään. Siitä miksi nainen sietää vuosia väkivaltaa parisuhteessaan voi aloittaa oman aiheen, eikä sotkea sitä ihmettelyä nyt tähän. Aihe kerrallaan.
Mitä jos kaikki väkivaltaiset miehet jäisivät yksinään, eikä yksikään nainen heitä huolisi? Huomautan tässä, että perheväkivaltaa esiintyy paljon, joka on tilastollinen tosiasia ja mitenkä paljon jää ilmoittamatta. Paljon.
JOS kaikki perheväkivaltaiset miehet muuttuisivat vihreiksi, saattaisi monelle yllätys olla melkoinen!
"JOS kaikki perheväkivaltaiset miehet muuttuisivat vihreiksi, saattaisi monelle yllätys olla melkoinen!"
Tuosta tulikin mieleen, että perheväkivaltaiset miehet voitaisiin merkitä jotenkin. Yksi vaihtoehto olisi jonkin tunnuksen neulominen pusakkaan.
Väkivaltaisuus ei välttämättä näy ihmisestä päälle ja saattaa ilmentyäkin vasta vuosien jälkeen. Jokin miehelle ylivoimainen menetysprosessi saattaa laukaista väkivaltaisuuden, jos nimittäin kyky kohdata koettelemuksia puuttuu.
Vaihtoehdottomuus on tullut tällä palstallakin hyvin esille. Miehet eivät löydä kuin korkeintaan kaksi vaihtoehtoa asioille. Sekö on putkiaivon toimintatapa; toisesta päästä sisään, toisesta ulos.
Mielestäni tähän tarvitaan asennemuutosta: Olen ihminen, en ensisijaisesti mies ja kunkku.
"Enemmän minä ihmettelen sitä, mikä on VÄKIVALTAISEN parisuhteen perusta! Että väkivallasta kärsivä osapuoli kerrasta toiseen, vuosi vuoden perään, suostuu jatkamaan yhteiseloa. Mikäs SEN salaisuus on?"
Naiset eivät pidä turpaan saamista kovin kamalana asiana. Pahempaa on tappio miehelle ja kasvojen menettäminen muiden naisten silmissä. Eli taistelun jatkaminen ja kosto on suurin kiinni pitävä tekijä. Tämä ammentaa voimansa luontaisesta aggressiivisuudesta.
Ja juuri siksi se on pääosin naisten toimesta otettu esille.
miehet yrittää sitä kaikin tavoin puolustella, ainakin tällä palstalla.
Vai että miehet? Siis muutama mies - tai edes joku joskus? Minä olen kertonut väkivallasta perheessäni YHDEN kerran näissä keskusteluissa. Varmaan se viesti on edelleen luettavissa nimimerkki 'proffan' järjestämässä lastenkuritusgallupissa. Kuvailin tilannetta, jossa olen tarttunut leikki-ikäistä hiuksista. Se on Antsun perheväkivaltaa pahimmillaan.
Toista ihmistä pitää rakastaa, saman verran kuin itseään.
Eli, kumpikaan ei a) ärsyttele toista tarkoituksella (sanallinen väkivalta), eikä kumpikaan b) lyö/heitä/käytä asetta/potkaise jne. loukkaa toisen fyysistä koskemattomuutta tarkoituksella, väkivalloin.
Mitä ilmeisimmin kohta b) toteutuu valtaosassa parisuhteista, erään amerikkalaistutkimuksen mukaan 89%ssa heterosuhteista, tosin 46%:ssa vain lesbosuhteista (homosuhteista en nähnyt tilastoja).
Meillä henk. koht. menee aika kivasti kohdan a)-suhteenkin. Minä en hauku rouvaa, eikä rouva minua. Lapsiakin opetetaan, että asioista voi olla eri mieltä, mutta toista ei saa henkilöönkäyvästi nimitellä. Tosin lapsilla näyttää nyrkki heilahtavan helpommin, yritämme selvitellä sitten syitä ja saada sovintoja aikaan, kun nyt lapset ymmärtävät puhetta ja kykevät jo keskustelemaan keskenäänkin.
Tärkeintä kyllä olisi opettaa jo lapsesta asti itsehillintää, lapsena luodaan pohja käyttäytymismalleille. Kodin esimerkki on ensiarvoisen tärkeä.
Eli, mikäli oletetaan, että kyseessä on itse väkivallaton nainen tai mies, niin silloin on tärkeää varmistaa parisuhteen alkuaikoina jo se, onko partneri väkivaltainen tai ei. Eli ei oteta esim. miestä, joka olisi "miehen paranteluprojekti" rentusta kunnon kansalaiseksi, tai jos on raivopää, esineitä heittelevä nainen, suhteen alkuaikoina, niin ei se siitä todennäköisimmin kehity sen jälkeenkään.
Valitettavaahan näissä on usein, että "vakka kantensa valitsee". Myös niin, että kotona väkivaltaa nähnyt alistuva naistyyppi tulee valinneeksi sitten väkivaltaisia miestyyppejä.
Eli ehdotan, että tapetaan väkivaltainen miesrotu sukupuuttoon siten, ettei kukaan nainen mene väkivaltaisen miehen kanssa naimisiin. Mikäli sattuu (joka lienee feministeistä vallan epätodennäköista), että on väkivaltaista naistyyppiä, niin ehdotan kaikille väkivallattomille miehille, että katsotaan tarkasti sitten siinä suhteen alkuaikoina naisen suhtautumiskyky asiaan - esim. jos on sanallisesti kovin kärkäs ja moittelias naipponen, niin voipi olla, ettei se siitä parane avioliiton aikanakaan (eri asia on sitten, jos se ei haittaa - esim. jos osaa olla sujuvasti kuuntelematta asiattomuuksia).