Pääkirjastossa voi siirtää VHS-nauhoja DVD:lle.
Myöhästyin puoli tuntia varaamastani ajasta. Kysyin työntekijältä, tuleeko sanktiota jos myöhästyy ja nähdäkseni hän piti koko kysymystä vitsinä. Hän sanoi ettei tule ja menin siis myöhässä nauhoittamaan. - Hyvä palvelu
Toisena päivänä myöhästyin 15 minuuttia ja kysyessäni välineitä, kirjastotyöntekijä kertoi luovuttaneensa aikani toiselle. Nyt olikin tiukka ja ehdoton sääntö, että jos myöhästyy 15 minuuttia niin menettää varaamansa ajan. Kysyin, missä tuo sääntö lukee, mutta en saanut vastausta. - Huono palvelu
Kolmas työntekijä oli sanonut minulle aikaisemmin, että soita, jos haluat perua ajan ja yksissä tuumin tallensimme kirjaston puhelinnumeron kännykkääni. Toki olisin soittanut ja perunut ajan, jos en olisi sitä tarvinnut. - Hyvä palvelu
Kaksi työntekijää sanoi minulle, että ei voi mennä nauhoittamaan vasta kuin klo 11 jälkeen. - Hyvä palvelu
Kolmas työntekijä antoi minulle ajan ennen yhtätoista, koska olin useampana päivänä nähnyt, että siellä on joku nauhoittamassa jo aamusta. Mm. tuona kieltopäivänä että sen jälkeen. - Hyvä palvelu
Että säännöt muuttuvat päivän ja työntekijän mukaan.
Kirjastopalveluiden logiikka
18
250
Vastaukset
- ap. edelleen
Mitä osaa ekologisuus näyttelee kirjastopalveluissa?
Kysyin vuosi sitten josko kirjojen ohella voi tuoda myös VHS-kasetteja kierrätyshyllykköön. Tämä samainen palvelija oli sitä mieltä, että ne voi heittää roskiin. Koska hän ei suoranaisesti kieltänyt tuomasta, toin toistasataa VHS-kasettia ja kaikki ne sieltä lähtivät eteenpäin. - Minä itse
Jos sovitusta ajasta ei pysty pitämään kiinni, on parasta pysyä kotona. Joillakin on vaikeata ymmärtää, että tämä maailma ei pyöri oman navan ympärillä.
Mietipä sitä, että itse odottelisit jonkun myöhässä tulleen takia omaa vuoroasia.- ap.
Kommentissasi ei ole mitään logiikkaa. Minä olin varannut ajan edellisenä päivänä ja sen sai joku joka ei aikaa ollut varannut ja aikana, jolloin ei pitänyt edes päästä nauhoittamaan. Minä ajoin yli 30 km turhaan.
- Minä itse
Joo, eipä tosiaan ollut. Olet aivan oikeassa.. olet varmaan aina oikeassa.
Tuliko mieleesi, että jos myöhästyt sinulle varatusta ajasta, niin laitteistoja voisi sinä aikana käyttää joku muu. Vai onko ne oltava käyttämättömänä koko sinulle varatun ajan? Sepä se onkin loogista.
Ja onko se ekologisuutta, että tuo vanhat ongelmajätteeksi luokiteltavat VHS kasetit kirjastoon kuntalaisten verorahoilla hävitettäväksi? Jos et pysty säilömään kotonasi vanhoja xxx-kasetteja, olisit vienyt ne omaan roskikseesi. Ei kai niitä kukaan muukaan halua, jos ne ei kelpaa edes sinulle.
Voisikohan olla niin, että kirjaston henkilökunnassa ei olisikaan mitään vikaa tällä kertaa?- ap.
Minä tulin 15 minuuttia myöhässä, joten aikani oli luovutettu toiselle jo ennen tuota keksittyä(?) määräaikaa. Tämä aikani luovuttanut työntekijä oli täysin muissa puuhissa, kun saavuin paikalle eikä asiakastakaan näkynyt enää tuolloin.
Pyysin saada ohjesäännön nähtäväkseni tuolta työntekijältä, mutta hän vain vastasi että tietokoneelle varatun ajankin menettää jos myöhästyy 15 minuuttia. En ollut varannut tietokoneaikaa ja tietokoneen käytöllä on täysin eri luonne kuin kasettien nauhoituksella.
Sen lisäksi, että menetin edellisenä päivänä varaamani ajan kokonaan muutaman minuutin myöhästymisen takia, ajoin turhaan 32 km.
Tämän työntekijän mukaan, sen lisäksi että on etukäteen varannut ajan, täytyy siis soittaa ja varmistaa tulonsa, jos vähänkään myöhästyy, koska hän ei kuulemma voi tietää, tulenko minä vai en.
Toista työntekijää ei hetkauttanut puolenkaan tunnin myöhästyminen. Kolmas työntekijä halusi vain soiton, jos en tule ollenkaan varaamalleni ajalle. Neljäs ja viides kieltäytyivät antamasta aikoja ennen yhtätoista. Kuudes kehotti varaamaan aikaa reilusti nauhoitukselle.
- ap.
Katsokaapa nuo ohjeet. Siellä puhutaan tietokoneista
"Varattu käyttövuoro pidetään varattuna varaajalle 15 minuuttia, minkä jälkeen varaus poistuu koneelta."
Mitä tarkoittaa "varaus poistuu koneelta"?
Seuraavalla sivulla on sitten taas 'Muut laitteet', joihin nuo säännöt eivät päde. Jos pätevät, niin Vihdin kirjaston sivut on väärin kirjoitettu.
http://www.vihti.fi/palvelut/kirjasto/internet
Lisäksi, kun edellisenä päivänä olin paikalla täsmälleen varaamanani aikana, niin työntekijä sanoi että siellä on vielä joku enkä voinut mennä sinne heti. - ap.
Tämä episodi tapahtui siis 13. päivä, jolloin 15 minuutin myöhästymisen takia menetin koko 90 minuutin aikavaraukseni. Lisäksi tämä työntekijä keskeytti minut koko ajan eikä kuunnellut asiaani.
Edelliselle päivälle olin varannut ajan klo 11. Kun olin täsmällisesti paikalla, minulle sanottiin että siellä on vielä joku ja minun pitää odottaa. Minä ihmettelin kuinka siellä voi olla jo joku, koska edellisellä viikolla oli kielletty menemästä ennen yhtätoista.
Tämä työntekijä lähti asiallisesti katsomaan tilannetta.
Katsoin kirjaston kelloa ennen kuin pääsin laitteelle ja se oli 11.15-11.20.
Olin puhunut viikon aikana kuuden eri työntekijän kanssa tästä VHS-DVD-laitteesta eikä yksikään heistä maininnut 15 minuutin säännöstä.
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja asettui puolustamaan tätä yhtä työntekijää, joka antoi aikani toiselle ja sanoi, että muiden "olisi kuulunut kertoa asiasta".
Kummallista, että kuusi työntekijää olisi toiminut väärin ja tämä yksi oikein.
Olen edelleen eri mieltä tämän yhden työntekijän sekä kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtajan kanssa, kuten jokainen äidinkielentaitoinen olisi. - ap.
Mitä tarkoittaa: "Varattu käyttövuoro pidetään varattuna varaajalle 15 minuuttia, minkä jälkeen varaus poistuu koneelta."
http://www.vihti.fi/palvelut/kirjasto/internet
Äidinkielenopettajan vastaus:
Virkkeen oikea tulkinta vaatii tuekseen kontekstin. Koska päätteen käyttövuoron varaus tehdään erillisellä ajanvarausohjelmalla koneella, jää ohjelmaan tieto varaajasta ja varatusta käyttöajankohdasta. Päätettä voi käyttää vain 15 minuuttia, minkä jälkeen ohjelma automaattisesti katsoo varauksen päättyneeksi ja varaustiedot poistuvat ohjelmasta. Kirjoittaja on käyttänyt kone-sanaa, mikä aiheuttaa sekaannusta. Enemmän tässä kuitenkin aiheuttaa sekaannusta pronominivirhe (minkä). Nyt virke tarkoittaa, että siitä hetkestä lukien, kun asiakas tekee varauksen ohjelmaan, varaus säilyy siellä 15 minuuttia huolimatta siitä, miksi päiväksi tai kellonajaksi varaus on tehty. Tällä systeemillä asiakkaat eivät koskaan saisi käyttöönsä kirjaston nettipäätettä, ellei sitten ole livenä paikalla, kun varauksen tekee. - hekoo
Jaa-a. Koko Vihdin kirjaston henkilökunta on saanut mielenterveysteko -tunnustuksen!?
- betanauhuri
voi jeesus,mistä näitä minäminä-idiootteja sikiää? Jos ei kykene tulemaan oikeaan aikaan niin se on VOIVOI. Onneksi en ole kirjaston työntekijä, olisin voinut sanoa rumasti.
- aapeee
Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja kirjoitti vastauksessaan, että "Olisi asiallista lähettää palaute suoraan kirjastolle netin keskustelupalstojen sijaan".
- Eli asiakkaan on oltava asiallinen, mutta jos työntekijä käyttäytyy epäasiallisesti, niin mitään ei pahoitella eikä anteeksipyydellä.
- Kirjastojen toiminta on kaikkien arvostelujen yläpuolella.
Edelleen hän kirjoitti, että "Kannattaa kuitenkin jatkossa tiedostaa, että 15 minuutin kuluttua varatun ajan alkamisesta, käyttövuoro voidaan luovuttaa seuraavalle."
- Nettisivuja ei siis aiota korjata vaan asiakkaita kohdellaan jatkossakin mielivaltaisesti. Tämän seikan on muidenkin asiakkaiden hyvä tiedostaa.
- Joulupukin_pikkuveli
Kyllä olisi oikeus ja kohtuus, että vihdin kunta maksaisi sopivan korvauksen kyseiselle kirjaston asiakkaalle, jota on kohdeltu näin epäoikeudenmukaisesti. Jos vastaava toiminta yleistyy Vihdissä, niin mistää ei voi enään myöhästyä. Lääkärillekin joutuisi menemään varatulla ajalla, eikä silloin kun itse haluaa. Reippaasti vaan korvaushakemus vapaa-ajan lautakuntaan ja sieltä kunnon korvaukset, niin saadaan ohjattua kunnallisverot oikeaan kohteeseen!
- aapeee
Yhtä hyvin voidaan vetää johtopäätös, että joka seitsemännellä käyntikerralla asiakas heitetään ulos kirjastosta. Millaisena esimerkkinä tämä näyttäytyy lapsille ja nuorille? Kirjaston toiminnan ykkösprioriteettina mainitaan 'asiakaslähtöisyys'.
Jos neuvotaan, kuten aluksi neuvottiin, varaamaan kolmen tunnin nauhoitukselle neljä tuntia aikaa, niin siinä on liikkumavaraa.
- vihdinkellonaikA
Jospa vaan menisitte silloin paikalle kun varaamanne aika alkaa niin ei tarttis täällä Määkyä.
- KiukuKaiku
Nimenomaan!
- aapeee
Suosittelen tämän kirjan lukemista kirjaston johdolle. Mukaan lukien kulttuurilautakunnan jäsenet.
http://www.hyvejohtajuuskirja.fi/saantoetiikan-sudenkuopat/ - Peeaaa
Itse suosittelisin aapeelle järjen käyttöä.
- ceeree
Se on juurikin näin! Ensin voisi itse pysyä varaamissaan ajoissa ennen kuin vaatii keltään mitään.
Ehkä kannattaa ostaa omat laitteet niin ei ole näin vaikeeta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1076156Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370