Kuvitteellinen kertomus

Synnyin luterilaiseksi ja pappi roiskutti vettä pääni päälle minulta mitään kysymättä.
Myöhemmin selvisi että pappi ei ollutkaan mikään oikea sillä hän jäi kiinni saatanan palvonnasta muutaman vuoden kuluttua.
Katoliseksi kääntynyt isäni oli harjoittanut insestiä katolilaisen perinteen mukaisesti.
Enkä voinut isälle mitään koska helluntalainen äitini oli kuollut huumeisiin, jotka hän oli saanut seurakuntansa johtajalta.

Isän uusi vaimo oli lestadiolainen joka pakotti minut kasteelle uudelleen koska aiempi kaste oli hänen mielestään väärä.
Olin 6 vuotias ja opit ja rajoitukset olivat hirveän tiukkoja ja kamalia.
Jouduin psykiatriseen sairaalaan.
Siellä minua hoiti Jehovan todistajalääkäri joka piti minua seksiorjanaan.
Teini-iässä löysin mormonilähetyssaarnaajat ja he opettivat minua vapauttaen minut kaikesta ahdistuksesta.
Nyt olen elänyt onellisena viimeiset 60 vuotta ja minusta on tullut onnellinen vanhus.


Miltäs kuulosti?
Sivusta seuranneena teidän juttunne kuulostavat tältä ja tarinoita on helppo keksiä!
3177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kaksi viimestä jaetta on ok... mutta toi alku on musta vähän niiku yli. Sitäpaitsi oot kääntänyt sen, mitä tässä foorumissa sanotaan hieman toisin päin. Vaikka kaksi viimeistä jaetta ovat mielestäni ok en todellakaan pidä siitä mitä kirjoitit muista uskonnoista. Olemme kaikki erehtyviä ihmisiä. Mutta virheitä/syntejä ei pidä yleistää kirkkokuntaan kuuluviksi. Muuten aika mahdoton stoori. Vaikka kaikki siinä sanomasi on mahdollista.
Yhden kohdan kuitenkin korjaisin insesti ei tietääkseni ole katolilainen perinne, mutta voin olla väärässä.... ehkäpä se oli osa luopumusta...

Äänestä
  • mutta kuvaahan se hyvin että täällä voi siis kirjoittaa IHAN MITÄ VAAN eikä sitä voi todistaa oikeaksi tai vääräksi.

    Aika hyvä oivallus kuiteskin..

    Äänestä

Ojasta allikkoon. Otan osaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uskontojen uhrien uhri kirjoitti:

Synnyin luterilaiseksi ja pappi roiskutti vettä pääni päälle minulta mitään kysymättä.
Myöhemmin selvisi että pappi ei ollutkaan mikään oikea sillä hän jäi kiinni saatanan palvonnasta muutaman vuoden kuluttua.
Katoliseksi kääntynyt isäni oli harjoittanut insestiä katolilaisen perinteen mukaisesti.
Enkä voinut isälle mitään koska helluntalainen äitini oli kuollut huumeisiin, jotka hän oli saanut seurakuntansa johtajalta.

Isän uusi vaimo oli lestadiolainen joka pakotti minut kasteelle uudelleen koska aiempi kaste oli hänen mielestään väärä.
Olin 6 vuotias ja opit ja rajoitukset olivat hirveän tiukkoja ja kamalia.
Jouduin psykiatriseen sairaalaan.
Siellä minua hoiti Jehovan todistajalääkäri joka piti minua seksiorjanaan.
Teini-iässä löysin mormonilähetyssaarnaajat ja he opettivat minua vapauttaen minut kaikesta ahdistuksesta.
Nyt olen elänyt onellisena viimeiset 60 vuotta ja minusta on tullut onnellinen vanhus.


Miltäs kuulosti?
Sivusta seuranneena teidän juttunne kuulostavat tältä ja tarinoita on helppo keksiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu